Mainos

Patrick O'Sullivan

  • 283 670
  • 712

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mulle aina välillä käy hoitokotimentaliteetti, kun tarjolla on maailmanluokan taitoa.

Mutkun mä haluaisin kerrankin tänne lascheja. Suht nuoria ulkkareita ketkä hakee todella nostetta uralleen ja ovat nälkäisiä menestymään. Meillä oli se mikälie del vegas pakki kokeilemassa mutta sekin tuntui olevan Kautoselta lähinnä vittuilua.

Mutkunmutkun.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Tämä alkaa olla jo jonkin sortin ennätys. En muista, että täällä oltaisiin ketään lynkattu yhtä nopeasti kuin Pate. Voisi nyt vähän antaa aikaa, löysää oli joo tänään, mutta vielä löysempää oli lauantaina Turussa.
Pelisilmä ukolla on kuitenkin kondiksessa, kädet löytyy, nyt pitäisi vain löytää oikeat jampat pelaamaan Paten kanssa. Jätkät, jotka hoitavat likaisen työn ja tämä liuhuletti saa vedellä "vähän" löysemmin sekä keskittyä siihen pelin rakenteluun.
Kyllähän se kuuluisa #11 pelasi myös ihan fiilispohjalta ja Janiltakin nähtiin sellaisia pelejä, että olisi tehnyt mieli repiä tukka ja kaikki muutkin karvat helvettiin.
Odotellaan nyt muutama matsi vielä ennen kuin ruvetaan keräämään kolehtia Paten lentolippuun.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Sentterin yksi tehtävä on puolustaa, ammattimies ei olisi syöttänyt Makkosen lapaan ikinä, ei tuollaisesta paikasta. Jo junnnuna opetetaan, että puretaan laitojen kautta.

Ala hieman selventää Sormusen pelitapaa koska siinä tasan varmasti ei ole roolia O´Sullivanilla puolustustehtävissä. Itse näin taas O´Sullivanin siinä valossa, että kaveri halusi osallistua peliin, mutta ymmärsi ettei ole mitään asiaa kaksinkamppailuihin. Kysymys on vaan siitä haluaako nähdä lasin puoli täytenä vain puoli tyhjänä.

Adoptioketju on kohta laitettava pystyyn koska itse näin kaverilla sellaiset kädet, että niillä vielä dominoidaan tätä liigaa suvereenisti.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutkun mä haluaisin kerrankin tänne lascheja. Suht nuoria ulkkareita ketkä hakee todella nostetta uralleen ja ovat nälkäisiä menestymään.

RM, sun tuopillinen Guinnessia on puoliksi tyhjä ja ties kuinka mones menossa, mulla se on puoliksi täynnä ja tyylikkäästi siemailen vasta ensimmäistä. Kalifornian Lasch on vain 2 vuotta Pattya nuorempi, joten toivoa nälästäkin on. Faijansakkaan ei varmaan jaksa lentää Suomeen saakka stalkkailemaan. Nih.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Markkinointikikkaa?

Jokerit hankkii tämän hetken yhden maailman yhden parhaista pelaajista ja yleisöä kiinnostaa. HIFK hoitelee asiat päin vastoin, eli ostaa maailman tämän hetken paskimman pelaajan, jotta puheenpärinää riittää. 6800 silmäparia tänään, joten ensi tiistaina rikkoutunee 7000 katsojan raja.
2 peliä nähty O'Sullivanilta, enkä rehellisesti halua nähdä tuolla asenteella operoivaa pelaajaa KOSKAAN HIFK:ssa. Taiteilijasielut ovat aina tervetulleita, mutta lettas sentään, tämä on jääkiekkoa ja ammattitasolla kaiken lisäksi. Järkyttävää kuraa.
 

Bronco

Jäsen
Luettuani stidiläisten reportaaseja, nähtyäni herran vahvaa kontaktipeliä ottelukoosteessa ja huomattuani liuhuletin kulkevan teksti-tv:llä mystisellä koodinimellä "O" (sukua Q:lle?), olen tullut johtopäätökseen.

Kulttipelaaja. Syksyn ja toivottavasti koko kauden viihdyttävimpiä ilmestyksiä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harvoin olen Helsingin jäähallissa todistanut sitä, että yhtä pelaajaa seurataan niin tarkaan, kuin O´Sullivania. Kaveri oli kyllä parantanut Turun pelistä asennettaan/liikettään sen 200% ja silti meno oli noin verkkaista. Pelisilmäänsä ja rannettaan mies sitten esittelikin muutamaan otteeseen ja näistä näki, että NHL:ssä on ehkä pelattu. Vastapainona ainakin kaksi ihan karmeaa hasardia omassa päässä. Hyökkäyspäähän luistin kulkee jotenkin, mutta puolustussuuntaan tulee seinä vastaan. Kaveri oli useaan otteeseen vielä vastustajan sinisellä, kun Tappara hyökkäsi jo täydellä höyryllä IFK:n päädyssä. Tuolla puolustusasenteella pitäsi verkkojen kyllä soida lähes joka pelissä. Tästä kaverista voisi jopa tykätä, jos ei olisi huutavaa pulaa ykköskorin hyökkääjistä ja voittoja satelisi.

Katsotaan nyt miten HIFK:n tämän herran kanssa käy? Voiko tämä päättyä hyvin, eli HIFK saa O´Sullivanista kevääseen mennessä ykköskorin pelaajan SM-liigaan? Toisessa ääripäässä on se, että kaveria ei kertakaikkiaan nappaa pelaaminen ja poistuu maasta vähin äänin. Kaikki on O´Sullivanin kohdalla mahdollista.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmi kun enää ei voi ottaa yhtä ylimääräistä hyökkääjää mukaan.

O'Sullivan voisi olla se ylimääräinen hyökkääjä ja tulla pelaamaan ainoastaan ylivoimat. Tuommoiselta pikkuiselta mikkihiireltä lähtee tollainen skode, huh. 5vs5-pelissä hänestä ei ole kyllä mitään hyötyä.

Mua ei edes jaksanut vituttaa se tämän päiväinen surffailu - lähinnä nauratti. Miten joku voi vetää tuollaisella asenteella? Miten se kehtaa mennä koppiin pelin jälkeen ja katsoa muita silmiin? Vittu kaveri on keskushyökkääjä, jonka tehtävä on olla ensimmäisenä puolustuksen apuna omassa päässä. Kaveri ottaa muutaman löysän potkun ja liukuu perässä, kun muut painavat satalasissa omassa päässä.

Aloitukset oli myös surkuhupaisaa katsottavaa. Siihen se kyyristy ja ihme ettei maila lähteny käsistä kiekon tiputtua jäähän.

Blakkariin tuli 1+1, eli jos samalla tahdilla jatkaa, niin kyllä mä voin miestä mukana katsella. Löysäilyistä huolimatta yhtäkään maalia ei tänään hänen piikkiinsä mennyt, vaikka lähellä toki oli - Ortio oli onneksi mies paikallaan.
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
"Skate White skate" - huudot ovat taas ajankohtaisia tämän miehen kohdalla. Sillä erotuksella, että pisteitä on odotettavissa huomattavasti enemmän.
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Mitä helvettiä jengi syyttää Nybaria täällä? Onko se Nybarin vika, että kaveri sluibaa? Toki olisihan Tompan pitänyt ottaa omalla ihmistuntemuksellaan enemmän selvää ja nyt kun luistin ei kulje niin psykiatrin rooli olisi vähintääkin kohtuullista. O'Sullivan selvästi tarvitsee henkistä tukea ja Tomppa joutuu antamaan sitä, koska muuten tämä on hänelle ikinäkoskaanmissääpahinhutifloppipaska!

Jos kaveri vääntää pinna per peli viime kaudella eikä asenteessa ollut vikaa niin mistä vitusta Nybari voi tietää, että täällä selkä suoristuu vähän nopeammin?
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Jos kaveri vääntää pinna per peli viime kaudella eikä asenteessa ollut vikaa niin mistä vitusta Nybari voi tietää, että täällä selkä suoristuu vähän nopeammin?

Ilmeisesti tuo asenne on ollut tiedossa. Ainakin tänne jo miehen palkkauksen yhteydessä moni osasi kirjoitella että on mielialapelaaja ja että on ollut ongelmia aikaisemmissa joukkueissa.
Väkisinkin herää kysymys että onko O'Sullivanin nähty pelaavan ennen palkkausta, jopa Sir Pena sanoi aikanaan ettei enää ikinä palkkaa pelaajaa näkemättä (jonkun hudin jälkeen taisi tulla tuo kommentti).
youtube klipeistä löytyy varmaan urheilulruutu-tason suorituksia, mutta siitä ei selviä heikko asenne puolustamiseen.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Mitä helvettiä jengi syyttää Nybaria täällä? Onko se Nybarin vika, että kaveri sluibaa? Toki olisihan Tompan pitänyt ottaa omalla ihmistuntemuksellaan enemmän selvää ja nyt kun luistin ei kulje niin psykiatrin rooli olisi vähintääkin kohtuullista. O'Sullivan selvästi tarvitsee henkistä tukea ja Tomppa joutuu antamaan sitä, koska muuten tämä on hänelle ikinäkoskaanmissääpahinhutifloppipaska!

Jos kaveri vääntää pinna per peli viime kaudella eikä asenteessa ollut vikaa niin mistä vitusta Nybari voi tietää, että täällä selkä suoristuu vähän nopeammin?

Jos menet kauppaan ja ostat vaikkapa kahvinkeittimen ja se osoittautuu paskaksi, niin onko syy keittimen vai sinun?

Kyllä Nybaria saa syyttää ja pitääkin syyttää. Hän allekirjoittaa paperit ja on vastuussa mm. pelaajahankinnoista.
 

XXLshirt#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Drumheller Miners
Lahjabojo?

Tää on juuri se ärsyttävän ihana taiteilijatyyppi, jota olen kaivannut HIFK:hon. Huonona hetkenä surffailee ties missä ja ties mitä miettien, mutta käy sitten välillä napauttamassa maalin tai heittämässä hienon syötön. Syöttöpojo Bergenheimin maaliin ei ollut lahja, kyllä heiti POS sellaisen passin, että jokainen käsitti kaverin olevan pohjimmiltaan lahjakas kiekkoilija. Maaleja hän olisi voinut tehdä kaksikin. Teki maalin ja oli seuraavassa hyvässä paikassa sitten antelias sentteri ja syötti ihan turhaan. Ulkoisesti ja pelityyliltään #44 - joten Hirso is back! Ylivoima Erikssonin kanssa oli ajoittain todella jäätävää ja huomasittehan, että ei tämä ihan pehmonalle ole. Sinne se meni maalin eteen maskimieheksikin välillä.
Ymmärrän kirjoituksesi hyvänä keskustelun avauksena. Korjataan nyt kuitenkin tosikkomaisesti yksi kohta, jonka näimme aivan toisin. Tuo "sellainen passi" ei mielestäni tullut O`Sullivanilta, vaan Tapparan Kaijomaalta. Näin sen näen vaikka katsoimme sitä kuinka monta kertaa maalivideolta. Taisi olla sittenkin lahjabojo? Maali sen sijaan oli hieno.
 

HIFK Keiju

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mr O`oli kyllä huimasti parempi kuin TPS pelissä ja noi kädet on harvinaiset. Niille olis käyttöä. Tuli mieleen niin HIRSO, kuten joku jo aiemmin mainitsi.

Eihän siinä mitään jos kaverille löytyy oma paikka joukkueessa, niin hiphei. Paras olisi kun pelaisi vaan ylivoimat.. heh. Mutta aina tällainen "taikuri" vie kaikkien energiaa ja mitä se tarkoittaa joukkueen kannalta, niin..? Annetaan hieman aikaa, kun paransi peliään selvästi ja luisteluaan, mutta totuus on se, että sellaista "ajokoiraa" tästä kaverista ei tule löytymään. Nopeutta ehkä vaan hieman luisteluun. Joten nähtäväksi jää, meneekö kaverin "kuuppa" vaan pahemmin jumiin jatkossa tässä seurassa? Haastetta ja mielenkiintoa meille katsojille ainakin.
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Jos menet kauppaan ja ostat vaikkapa kahvinkeittimen ja se osoittautuu paskaksi, niin onko syy keittimen vai sinun?

Kyllä Nybaria saa syyttää ja pitääkin syyttää. Hän allekirjoittaa paperit ja on vastuussa mm. pelaajahankinnoista.

Huono vertaus, jos kahvinkeitin on toiminut helvetin hyvin aikaisemmin niin tottakai se on keittimen vika eikä minun.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Huono vertaus, jos kahvinkeitin on toiminut helvetin hyvin aikaisemmin niin tottakai se on keittimen vika eikä minun.

Ihan sama, mutta et nyt ymmärtänyt pointtia tässä. Kyllä Nybarin olisi pitänyt muulla tapaa varmistua Paten kunnosta, asenteesta ja haluista pelata ennenkuin antaa suoraan vuoden sopparin. Eihän Patea voi syyttää että hän sai itsensä kaupattua HIFK;hon. Tyhmä se on joka paskaa ostaa.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Tänään vasta näin O'Sullivanin kuvan SM-liigan sivuilla ja heti tulee mieleen Hanky Pikkarainen. Ilmeisesti asennekin on aika samaa luokkaan!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tästä veljestä todella tulee ehkä yksi kaikkien aikojen vihastuttavimmista/ihastuttavimmista pelureista Helsingin IFK:ssa. Itse liityn ihailijoihin. Joko laitetaan Patrickin adoptioketju pystyyn?

Olen mukana sekä adoptio- että patsashankkeessa ja lisäksi uskon POS:n viilettävän HIFK:n riveissä vielä sen jälkeenkin kun Kibe & Ville ovat lopettaneet uransa. Ne, jotka seurasivat vain Patea, eivät ilmeisesti huomanneet, että kentän absoluuttisesti huonoimmat pelaajat olivat:

1) Varakas

Huono kaikessa. Kiekollisena ja kiekottomana. Paskoja avaussyöttöjä ynnä muuta. Ja samettikäsi Melart paikkasi monta Villen mokaa. Koska on oma jätkä, niin ei mollata niin paljon kuin 1+1 -kaveria?

2) Peltonen

Surullista, kovin surullista. Hävisi kaikki kaksinkamppailut, oli hidas ja ajoittain jopa neuvoton. Mä haluan muistaa Villen huikeista suorituksista ja jos tämä kausi on tätä, niin putoaapa ikoni korkealta. O'Sullivan oli Gretzkyn ja Lemieux'n risteytys Ville Peltosen rinnalla. Toivottavasti POS ei joudu samaan kuolemanketjuun, missä Redenbach yrittää järkätä paikkoja, mutta Ville on sata metriä myöhässä ja väärin sijoittunut siihen päälle. Mutta ei saa mollata Villeä, joten valitetaan 1+1 -kaverista. Jepjep.

3) Somervuori

Nyt vittu äkkiä kalossinkuva perseeseen tälle "pirteälle" pörrääjälle. Mestarillinen suoritus: 1.200 kilometriä luistelua ilman ainuttakaan kontaktitilannetta ja kosketusta kiekkoon. Ogelissa voi harrastaa pikaluistelua, Nordiksella on tarkoitus pelata lätkää. Jätä Eero staga pois seuraavassa matsissa, niin pääset vielä lujempaa! Janne Laakkonen potenssiin sata, Eero pelkää varmaan myös käsipäivää sanomista, sillä sehän vaatii kontaktia. Mutta ei mollata, ei, kun meillä oli se O'Sullivan tehoilla 1+1.

Silmiä auki. Kokoonpanosta kuuluisi pelillisin perustein pudottaa yllämainitut kaverit, joista kaksi on hyökkääjiä. Mutta haukutaan jenkkiä, se on kivaa. Muutetaan sääntöjä, ei lasketakaan pelaajien tehoja, vaan vedetään asiantuntevasti ihan mutu-pohjalta.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kyllähän O'Sullivan paransi selkeästi Turun reissusta, siitä ei ole epäselvyyttä. Liike näyttää kyllä edelleenkin ihmeen verkkaiselta ja puolustuspelaaminen on todella flegmaattisen oloista. Ei se ihan tuolta näyttänyt NHL:ssäkään vaan kyseen on pakko olla siitä, että hän puolikuntoisena pelaa säästöliekillä tms. Todennäköisesti valmennusjohto on jopa tällä hetkellä roolittanut kenttänsä tätä silmällä pitäen "ylimääräisen" kuorman keventämiseksi ja eiväthän kaikki sentterit mitään petteriwirtasia voi eikä pidäkään olla. Toisaalta taas väläytteli niitä parhaita avujaan hyökkäyspäässä eli hyvää pelisilmää, laukausta ja kiekollista osaamista.

Itse uskon, että tästä vielä hyvä tulee kun ollaan kärsivällisiä. Täytyy edelleenkin muistaa, että Patrick pelasi ensimmäisen pelin pitkiin aikoihin lauantaina ja vieläpä uusissa ympyröissä sekä isossa kaukalossa. Uskon myös valmennusjohdon tiedostavan tämän; nyt vaan se huikea potentiaali pitää realisoida ja parhaitenhan tämä tapahtuu pelaamalla. Pilkahduksia tästä nähtiin eilen ja mikäli kehityskaari jatkuu samana, niin salettiin on meidän puhdas ykkössentteri kevääseen mennessä.

Ainiin ja olen mukana JHagin mainitsemassa adoptio-hankkeessa!
 
Viimeksi muokattu:

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Täytyy muistaa, että kaverilla on muutama kuukausi siitä, kun pelasi viimeeksi. Miettiikää kesäistä IFK-JYP peliä ja asettakaa silloiset pelaajamme sen hetkisillä taidoillaan liigavauhtiseen peliin. Jep ei ehkä ihan heti pääsisi kaikki messiin.
 

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Skrinnarikouluun

Kyllähän O'Sullivan paransi selkeästi Turun reissusta, siitä ei ole epäselvyyttä. Liike näyttää kyllä edelleenkin ihmeen verkkaiselta ja puolustuspelaaminen on todella flegmaattisen oloista. Ei se ihan tuolta näyttänyt NHL:ssäkään vaan kyseen on pakko olla siitä, että hän puolikuntoisena pelaa säästöliekillä tms. Todennäköisesti valmennusjohto on jopa tällä hetkellä roolittanut kenttänsä tätä silmällä pitäen ja eiväthän kaikki sentterit mitään petteriwirtasia voi eikä pidäkään olla. Toisaalta taas väläytteli niitä parhaita avujaan hyökkäyspäässä eli hyvää pelisilmää, laukausta ja kiekollista osaamista.

Itse uskon, että tästä vielä hyvä tulee kun ollaan kärsivällisiä. Täytyy edelleenkin muistaa, että Patrick pelasi ensimmäisen pelin pitkiin aikoihin lauantaina ja vieläpä uusissa ympyröissä sekä isossa kaukalossa. Uskon myös valmennusjohdon tiedostavan tämän; nyt vaan se huikea potentiaali pitää realisoida ja parhaitenhan tämä tapahtuu pelaamalla. Pilkahduksia tästä nähtiin eilen ja mikäli kehityskaari jatkuu samana, niin salettiin on meidän puhdas ykkössentteri kevääseen mennessä.

Ainiin ja olen mukana JHagin mainitsemassa adoptio-hankkeessa!

Ei v**** voi olla niin, että sentteri on vielä keskiympyrässä, kun Ortio torjuu tapparalaisen ensimmäistä laukausta.

Somervuori on kyllä pörräävä tyhjä arpa, Ville ihan yössä, mutta ei se muuta faktaa: O'Sullivan kuukaudeksi vilttiin ja kuntopiiriin.
Punttia ja luistelua pelkästään, tsekataan sitten ne 'maagiset kädet'.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varovaisesti...

Mä olen aina kuuluttanut taistelun ja tsempaamisen nimeen ja en suvaitse sluibaajia, jotka jättävät puolustushommat muille ja eivät laita itseään likoon. Olen ehkä sairastunut tai poikkeus vahvistaa tapauksen. Kaverilla on aikaa viime pelistä, iso kaukalo jne... potentiaali on tiedossa, joten antaisin aikaa POSsille enkä teilaisi parin pelin perusteella. Aika kauhelta se puolustaminen näytti, mutta silti.... ja vain pelaamalla saa kirittyä eroa muihin kiinni, mutta siihen oheen voisi lyödä kunnon kuntokuurin, kun tulee mj-tauko....
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tuo "sellainen passi" ei mielestäni tullut O`Sullivanilta, vaan Tapparan Kaijomaalta. Näin sen näen vaikka katsoimme sitä kuinka monta kertaa maalivideolta. Taisi olla sittenkin lahjabojo? Maali sen sijaan oli hieno.

Ei todellakaan ollut lahjabojo. Näin tilanteen livenä hyvistä asetelmista ja ainakin meidän katsomonosa repesi abloodeihin myös Patelle. Myös videolta näen itse niin, että POS:n lavasta kiekko lähtee. Kun maali tuli, HIFK selkeästi varmisti tuomareilta, että Pate saa syöttöpisteen. Jos kiekko ei lähtenytkään sitten irkun lavasta, niin jokatapauksessa hänen painostuksensa Kaijomaata kohtaan sai tämän antamaan paskan paniikkisyötön. Kaikkiaan #89 oli pelaaja, joka "olennaisesti vaikutti maalinsyntyyn" ja se on säännöissä syöttöpiste. Klassisin tästä on muistaakseni Torinon olympialaisissa Lemieux'lle ansiosta annettu syöttöbojo hänen päästäessään tyynesti maalilaukauksen jalkojensa välistä peittäen samalla veskarin näkökentän. Ja hei, en todellakaan vastusta sitä, että POS laitetaan kuntokouluun. Ja siirto laitahyökkääjäksi olisi nyt paikallaan, vaikkapa Reden ketjuun.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Naisten odotuttaminen on epäkohteliasta.

Ai miesten odotuttaminen on suotavaa? Akat ovat AINA myöhässä saatana.

O´Sullivanin puolustuspelaamisen fleguilu voinee johtua puolsustussysteemin puutteesta/monimutkaisuudesta. Jos siellä vedetään välillä paikkaa ja välillä aluetta tai mies-puolustusta ja läpsystä vaihtuu, niin pienemmästäkin on pihalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös