Patrick Kanen kimpaantuminen taksimatkalla

  • 17 869
  • 87

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Näin OT: Aikoinaan Mr MacTavish sai vuoden linnaa, kun ajoi jurrissa ja kolaroi toisen auton kanssa (muistaakseni peräänajo) siten, että tämä 26-naispuoleinen kuski kuoli vammoihinsa neljä päivää myöhemmin.

NFL:n Clevelandin Donte Stallworth ajoi kesakuussa juovuksissa jalankulkijan yli (tosin jalankulkija oli ylittamassa katua), sai kuukauden tuomion josta istui 24 paivaa, kahden vuoden kotiarestin ja kahdeksan vuotta ehdollista, lisaksi 1000 tuntia yhdyskuntapalvelua. Han oli perjantai iltana juhlimassa uutta sopimustaan Miami Beach:lla ja palatessa kotiin sitten teki yliajon.
Yhtena syyna mainittiin kevyeeseen rangaistukseen (se tuli ilman oikeudenkayntia) se etta uhrin perhe ei halunnut pitkaa oikeuden kayntia (lisaksi he todennakoisesti saivat Stallworth:n allekirjoitusbonuksen).
Silloin ajattelin eiko nama urheilijat ymmarra kayttaa taksia tai vaikka vuokrata limusiinia, mutta ilmeisesti niidenkin kanssa tulee ongelmia.

JOL
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Jenkkien oikeuslaitoksen toiminnasta en ole ihan varma, mahtaakohan rahalla saada soviteltua ihan mitä tahansa, vai nostaako syyttäjä riittävän törkeissä tapauksissa jokatapauksessa syytteet?

Ei tietenkään mitä tahansa voi rahalla, tai siis siviilituomioistuimessa sovitella, kyllä rikossyytekin nostetaan jos siihen on aihetta. Voi käydä niinkin, kuten OJ Simpsonin tapauksessa, että todetaan rikosoikeudellisesti syyttömäksi, mutta siviilioikeudessa syylliseksi ja joutuu korvauksia maksamaan.
 

PJx

Jäsen
Vaikka tuomion jonkinmoiset elementit olisivat periaatteessa olemassa, ei tarvitse vähätellä sanoessaan, että on huvittavaa notta riita penneistä ja käsiksi käyminen ovat sama kuin väkivaltainen ryöstö.
Aika sama, millaisista summista oli riita, tapahtumien kulku ratkaisee. Muistaakseni USA:ssakin on tuomittu elinkautinen esimerkiksi pitsan aseellisesta ryöstöstä (joskus lehden pikku-uutisissa). Aika sama se olisi Suomessakin ryöstäisitkö kympin vai tonnin.

Kenenkään (paitsi lehdistön) etu ei ole, että jutusta tehdään itseään suurempi. Jos Kanella on yhtään järkeä päässä, niin juttu sovitaan asianajajien kesken, maksoi mitä maksoi. Yritin lähinnä sanoa, että taksikuskilla näyttäisi olevan juhlalliset neuvotteluasetelmat. Juttua ei voi kertakaikkiaan päästää oikeussaliin, jossa tulos saattaisi olla karu...
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Silloin ajattelin eiko nama urheilijat ymmarra kayttaa taksia tai vaikka vuokrata limusiinia, mutta ilmeisesti niidenkin kanssa tulee ongelmia.
Limusiinit ovat siitä parempia, että ne ovat kalliimpia ja joskus kiinteähintaisia (50 dollaria), joten ei tule sanomista niistä vaihtorahoista.

Onpa yllätys että samat henkilöt jotka otteluketjuissakin ovat puusilmäisimpiä, ovat nyt varmimpia että kullanmuru-Kane ei ole tehnyt mitään vaan taksikuskin vika tämä oikeastaan on.
 

Ferris

Jäsen
Maksimi vuoden kakku on vielä mahdollinen. Taksikuski on tällä hetkellä julkisen anteeksipyynnön, ei tuomion perään.

Itseäni lievästi huvitti Kanen aikaisemmat lausunnot, jossa hän pyysi anteeksi lähes koko muulta maailmalta, muttei taksikuskilta. Äkkiseltään voisi kyseistä vetoa perustella sillä, että pyytämällä anteeksi taksikuskilta hän myöntäisi tekonsa. Toisaalta mitä hän pyytelee muilta anteeksiantoa tapahtumista, jos hänestä ei ole tapahtunut mitään sellaista, jonka takia taksikuskilta pitäisi pyytää anteeksi?
 

PJx

Jäsen
Arvaan, että anteeksipyyntö kuuluu osaksi lakimiesten junailemaa diilä, jonka suuruus lienee sidottu mahdolliseen tuomioon (motivaatiosyistä: isompi tuomio->pienempi korvaus). Anteeksipyyntö on varmaankin säästetty oikeussaliin/tilaisuuteen, jossa tapaus suljetaan.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Ylen mukaan Kanen tuomio on nyt tullut julki. Anteeksipyyntö, 125 dollarin sakot ja vuosi hyvää käytöstä. Sakkojen määrää lukuunottamatta aika odotetut sanktiot. Ehkä siellä kuitenkin on joku kirjekuori päätynyt myös taksikuskin käteen jottei ihan hampaat irvessä lähde oikeutta hakemaan.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Uutisotsikoita 27. 8. 2009

Iltasanomat.fi klo 21.12: Syytettyjen penkillä ollut NHL-tähti vältti vankilan
HS.fi klo 21.19: Suomeen saapuva NHL-tähti selvisi nuhteilla oikeudessa
MTV3.fi klo 21.56: NHL-tähti selvisi tuomiotta taksikuskin retuuttamisesta
Iltalehti.fi klo 23.47: NHL-Kane tuomittiin syylliseksi: Haluan pyytää anteeksi

...melkoisia mielikuva- ja merkityseroja...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös