Mainos

Patapaitoja maajoukkueissa

  • 366 536
  • 1 378

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Vaikka siinä puolustamisessa oli paranettavaa, kiekollisessa roolissa oli hyvä.
Kiekollisesti helposti paras peli tässä turneessa, vaikka ehdottomasti vastustaja oli myös paras mitä on kohdattu. Teki muutaman hienon nousun jalalla ja osti aikaa muille. Toimitti kiekkoa maalille ja hankki jäähynkin.

Puolustus oli haastavaa muutenkin, kun piti välillä kolmea pelaajaa puolustaa, jotka tuli joka ilmansuunnasta.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Valitettavasti vain kaksi patapaitaa joukkueessa, niin joukkue on takamatkalla.
Näin juuri.. onhan se nyt useampaan kertaan nähty ettei maju-hommista vain tule hevonhelvettiä ilman porilaisia (tai sanotaanko nyt ilman ässäpelaajia)

No ei kai ny maar.. minusta tärkeintä, että Heimosalmi ja Hämeenaho ovat molemmat parantaneet koko ajan otteitaan turnauksen edetessä. Etenkin eilisessä USA-pelissä tekivät jo hyvin sen minkä voivat, pikkuleijonat antaa kuitenkin materiaalissa isoille sen verran paljon tasoitusta, että vaikea siellä on kenenkään yksittäisen pelaajan ihan loistamalla loistaa..
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eilen tuli pojille niitä kaivattuja tehoja mutta USA oli kuitenkin selvästi vahvempi joukkue ja siellä on vielä astetta kovemmat yksilöt (ykköskierroksen varauksia ja tulevia ykköskierroksen varauksia). Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö sekin olisi kaadettavissa yksittäisessä pelissä.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ei oo Heimosalmea blokin jälkeen näkynyt kentällä. Toivottavasti ei mitää isompaa.

Edit. Ei hätää hässiessä näytti pienen tauon jälkeen taas pelaavan.
 

zalmis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat Jyp
Ei oo Heimosalmea blokin jälkeen näkynyt kentällä. Toivottavasti ei mitää isompaa.

Edit. Ei hätää hässiessä näytti pienen tauon jälkeen taas pelaavan.
Nyt palas jäälle
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Sellainen kutina, että Heimosalmi ratkaisee pelin tänään jompaan kumpaan päätyyn, toivottavasti tietenkin Suomen hyväksi.
Ohhoh.. mistä tiesit. Ruotsi 3-2 AVlla, kiekko pomppasi juuri Heimosalmen lavan yli.. ja siitä Ruotsin pelaaja läpiajoon ja tunnelista 3-2
 

Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings
Jäätävä suoritus.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ohhoh.. mistä tiesit.
En mitään tiennyt, kunhan veikkasin koska Heimosalmi pelasi paljon niin mahdollisuus ratkaisuihin on molemmissa päädyissä, valitettavasti tällä kertaa se osui omaan päätyyn ja kisat loppuivat tähän
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Koskakohan mahtaa olla Hämeenaho ja Heimosalmi taas Ässien mukana? Ei nyt tällä viikolla välttämättä enään, mutta 13.1 KalPaa vastaan?

Ei ehkä kumpikaan päässeet sille tasolle kisoissa mitä itse odotin. Heimosalmi ei kyennyt olemaan se johtava pakki, Hämeenaho jäi aika pienelle peliajalle.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Koskakohan mahtaa olla Hämeenaho ja Heimosalmi taas Ässien mukana?

Ensi viikolla luulisi molempien olevan mukana. Ässillä on kyllä käyttöä kummallekin, pieni huili tekee kuitenkin nyt hyvää.
 

Patamies82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät/Pittsburg
Heimosalmen puolustaminen kauheeta paskaa, tanssii viivalla aivan turhia ja jää odottelemaan ja kikkailemaan. Viimeinen räpellys vielä viivalla pakin pitäisi tollanen kiinni ottaa. Omassa päässä myös outoja ratkaisuja.
En ihan allekirjoita tuota. Joutui pelaamaan tuossa lopussa yli kahden minuutin vaihdon, kun ei saatu vaihdettua, kun Päivärinta teki pitkän. Oli sen jälkeen n. minuutin vaihdossa ja taas jäälle. Siihen vielä lopun yyveellä jäälle ja nyt tuli inhimillinen virhe joka varmasti johtui jäästä, väsymyksestä ja tietty myös pieni osa menee Heimon piikkiin. Mutta en nyt hirveästi häntä kuitenkaan syyllistäisi
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Koskakohan mahtaa olla Hämeenaho ja Heimosalmi taas Ässien mukana? Ei nyt tällä viikolla välttämättä enään, mutta 13.1 KalPaa vastaan?

Ei ehkä kumpikaan päässeet sille tasolle kisoissa mitä itse odotin. Heimosalmi ei kyennyt olemaan se johtava pakki, Hämeenaho jäi aika pienelle peliajalle.
Toivottavasti ovat pian takaisin. Ässät tarvitsee Lenniä ja Heimoa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivottavasti ovat pian takaisin. Ässät tarvitsee Lenniä ja Heimoa.

Kisapettymys pitää kuitenkin ensin antaa poikien ulospuhaltaa eikä raahata heti mukaan Ässien peleihin. Onneksi ensi viikon alussa ei ole pelejä niin tuohon perjantain KalPa-peliin pitäisi molempien olla mukana ja täydessä iskussa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei Lehkonen eikä kisojen direktoraatti kuitenkaan voi vaikuttaa ottelun lopputulokseen toisin kuin Heimosalmi tänään.

Tai Huuhtanen tai Lampinen tai tuomarit tai Kemell jne. Ikävä juttu, ettei Heimosalmi saanut kiekkoa kunnolla haltuun, mutta turhan rajusti hänet täällä suolataan.

Huono sisään vienti, Huuhtanen ei saanut kiekkoa haltuun, Heimosalmi sai kiekon osittain haltuun, ruotsalainen osui hanskoihin nostaessaan mailaa ja Lampinen myöhästyi jään peitossa.

Edit: Jatkola -> Lampinen
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tai Huuhtanen tai Jatkola tai tuomarit tai Kemell jne. Ikävä juttu, ettei Heimosalmi saanut kiekkoa kunnolla haltuun, mutta turhan rajusti hänet täällä suolataan.

Huono sisään vienti, Huuhtanen ei saanut kiekkoa haltuun, Heimosalmi sai kiekon osittain haltuun, ruotsalainen osui hanskoihin nostaessaan mailaa ja Jatkola myöhästyi jään peitossa.
Ja joku suomalainen olisi voinut tehdä maalin paikastaan ja ruotsalaiset olisivat voineet tehdä maalin tai useammankin paikoistaan niin peli olisi mennyt eri tavalla. Nyt kävi näin.
 

kotikoutsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tai Huuhtanen tai Lampinen tai tuomarit tai Kemell jne. Ikävä juttu, ettei Heimosalmi saanut kiekkoa kunnolla haltuun, mutta turhan rajusti hänet täällä suolataan.

Huono sisään vienti, Huuhtanen ei saanut kiekkoa haltuun, Heimosalmi sai kiekon osittain haltuun, ruotsalainen osui hanskoihin nostaessaan mailaa ja Lampinen myöhästyi jään peitossa.

Edit: Jatkola -> Lampinen

No näin. Lisäksi ei olisi edellisen ylipitkän maalin johtaneen vaihdon jälkeen pitänyt pistää heti kentälle. Molemmat Heimosalmi ja Vilen olivat aivan katki jo tuossa vaihdossa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ikävä juttu, ettei Heimosalmi saanut kiekkoa kunnolla haltuun, mutta turhan rajusti hänet täällä suolataan.

En suolaa Heimosalmea. Tuossa kohtaa erää jää on huonossa kunnossa ja alimpana pelaajana pitää kiinnittää extrahuomiota kiekkoon, varsinkin kun se tulee laidan lähettyvillä. Nää on niitä oppirahoja joita maksellaan, joku toinen kerta olisi napannut kiekon kiinni mutta tällä kertaa kävi näin ja kaiken päälle ruotsalainen onnistui laittamaan kiekon sisään. Ei onnistuisi sekään joka kerta.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Virheet kuuluu peliin - männä perjantaina nähtiin ehkä vielä harvinaisempi virhe. Pelaajan tason määrittää kuinka hän toipuu virheestä tai oikeammin virheistä, koska niitä sattuu kaikille usein ja useita. Hyvä pelaaja ottaa tarvittavan opin virheistään, mutta jatkaa muuten kuten ennenkin pelkoa tuntematta. Keskikertaiset ja huonot pelaajat yrittävät olla ekstra varovaisia ja silloin niitä virheitä sitten vasta tapahtuukin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös