Joskus synkkinä lukiovuosina, siis joskus silloin kun teiniepävarmuudessa yritetään olla fiksumpia kuin ollaankaan, yritin muutaman kuukauden uskotella itselleni, että Led Zeppelin olisi jotenkin hienoa musiikkia, kunnes tulin takaisin järkiini ja tajusin, että ei tuohon kannata tuhlata aikaa. Puolustuksekseni voin sanoa, että niistä masentavimmista ja ankeimmista blues-junnauksista (jotka pääsääntöisesti oli vielä pöllitty muilta ja pistetty vain omiin nimiin) en pitänyt silloinkaan.
Sitten on vielä Lynyrd Skynyrd: kolme kitaristia vääntää onnettomia Clapton-vonguttelujaan ja sitten joku punaniskajuntti tilittää päälle teennäisellä kadunmiesäänellään "elämänmakuisia" tarinoita. Ei kiitos.
Samu Haber saa kiittää Poets of the Fallia siitä, että hän ei ole ollut onnettomin laulaja ja Sunrise Avenue ei ole ollut mitäänsanomattomin amerikankielistä pop-musiikkia vääntänyt suomalainen orkesteri tällä vuosikymmenellä.
EDIT: Unohtui vielä Foo Fighters. Nirvanalla oli paremmat laulaja-kitaristi ja rumpali kuin kyseisellä orkesterilla. Mitäänsanomatonta jokapojanrokkia ilman mitään sanottavia koukkuja. Ei pysty tajuamaan, miten noilla eväillä myydään stadionit täyteen.