Pasi Räsäsestä Sportin päävalmentaja

  • 31 159
  • 79

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eiköhän tämän valinnan kanssa pärjätä ihan hyvin. Törmänen tietysti löi aika kovat lukemat tauluun viime kaudella ja todennäköisesti samaan ei päästä ensi kaudella. Mutta olihan se aika uskomaton kausi.

Mutta täysi tuki näille valmentajille.
 
Mistä noita Mika Toivola -värilaseja saa ostettua? Alkukausi oli Toivolalta tuloksellisesti siedettävä, mutta potkimishetkellä tulokset sekä peliesitykset olivat kovassa syöksykierteessä. Turha tähän on sitten vastata millään Toivolan pistekeskiarvoilla. Ne olisivat romahtaneet lähiviikkoina.

Mistä noita Räsäs-laseja saa ostettua? Fakta on, että Pelicans oli sekä sijoituksessa että pistekeskiarvossa parempi Toivolan ollessa puikoissa. Vasta Pasi Räsäsen astuttua puikkoihin joukkue syöksyi liigan jumboksi ja onnistui vasta karsintojen kautta lunastamaan paikkansa liigaan tulevaksi kaudeksi.

Voit toki rauhassa kirjoittaa ja uskotella, että Toivolan jatkaessa pistekeskiarvo olisi romahtanut. Tuolle väittämälle ei tosin ole totuuspohjaa sen enempää kuin sille, että joku väittäisi Pelicansin voittaneen mestaruuden, jos Toivola olisi saanut jatkaa.

Henkilökohtaisesti ihmettelen suuresti Sportin valintaa.
 

Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Hinta/laatusuhteeltaan varmasti nappihankinta Sportilta. Mukava kaveri, joka tulee erityisesti nuorten kanssa hyvin toimeen. Ehkäpä juuri sen takia onkin palkattu, jotta Törmäsen aloittama nuorten sisäänajo saisi uskottavaa jatkoa.

Pelicansia ei saanut nousuun, mutta sitä ei kannata nyt tähän sotkea, koska nyt Räpsä pääsee aloittamaan omalla tyylillään.

Toivon todellakin, että Räpsä onnistuu Sportissa ja tulenkin mielenkiinnolla seuraamaan Sportin otteita ensikaudella.
 

Fordél

Jäsen
Henkilökohtaisesti ihmettelen suuresti Sportin valintaa.

Ihmettelet koska...Annahan ihmeessä kunnon perustelut mielipiteellesi.

Mitä tulee muuten Pasi Räsäsen edelliseen keikkaan Lahdessa niin:

Fakta 1. Pasi Räsänen ei onnistunut Pelicansissa jatkaessaan Toivolan työtä.

Sitten kun verrataan Pelicansien edelliseen valmentajaan niin

Fakta 2. Toivola ei onnistunut kahden kauden aikana saamaan Pelsuihin sellaista pistekeskiarvoa, joka olisi riittänyt pudotuspeleihin.

Mutta tästä asiasta voimme jatkaa vaikka Pelicansin puolella, koska nyt Pasi Räsänen aloittaa uudelta pohjalta uudessa seurassa. Hänelle pitää antaa aikaa ajaa omat juttunsa sisään Sportin organisaatioon. Sitten kun arvioimme myöhemmin Räsäsen onnistumista, on se tehtävä suhteessa tavoitteisiin ja käytettävissä oleviin resursseihin. Uskoisin, että Sport tavoittelee ensi kaudella kotietua ja mitallipelejä. Jos Räsänen luotsaa Sportin näihin tavoitteisiin, näkisin hänen onnistuneen ensimmäisellä kaudellaan, mutta tosiaan odotellaan vielä seuran luomia tavoitteita sekä katsotaan mihin Sportin materiaali kehittyy.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Vasta Pasi Räsäsen astuttua puikkoihin joukkue syöksyi liigan jumboksi ja onnistui vasta karsintojen kautta lunastamaan paikkansa liigaan tulevaksi kaudeksi.

Henkilökohtaisesti ihmettelen suuresti Sportin valintaa.

Tuskin millään mittarilla mitattuna voi sanoa Räsäsen onnistuneen Pelicansissa, vaikka joukkue urheilullisesti paikkansa liigassa säilyttikin. Pelicans Yorkilla ja Hovisella vahvistettuna ei ollut liigassakaan mikään heittopussi - paperilla siis. Kovin hyvää tulosta Räsänen ei Pelicansin materiaalista irti saanut.


Jytky Räsäsen valinta on ainoastaan siinä mielessä, että hän on Mestikseen siirtyvä tuore liigavalmentaja. Tosin kun KHL:stä tulee Lahteen Suikkanen niin eipä siinä Räsäsellä ole pahemmin vaihtoehtoja kuin katsella alemmas. Tästä päästääkin siihen, ettei Räsänen ole välttämättä sellainen "kuuma" valmentaja mitä taas Sportissa valmentajauransa lentoon laittanut Törmänen puolestaan on ja oli jo Vaasaan tullessaan. Näihin valintoihin sisältyy aina epävarmoja tekijöitä, mutta on vaikea havaita suoraa yhtälöä sille, missä mielessä Räsänen oli otollinen valinta jatkamaan Törmäsen työtä? Varmasti Räsäsen johdolla Sport voi jatkaa nuorien pelaajien sisäänajoa - omalla tavallaan. Sillä tuskin on kuitenkaan paljoakaan tekemistä Törmäsen filosofian kanssa. Ja edelleenkin mielelläni kuulisi lahtelaisilta hieman Räsäsen peluutuskuvioista ja taktiikoista tarkemmin.

Räsäsen oma pelaajaura on vaatimaton, joskaan se ei ole synonyymi huonolle valmentajalle. Mitään näyttöjä valmentajana onnistumsiestakaan ei tosin ole niitäkään vielä. Pj. Hiltunen tosin mainitsi, että valmentajaratkaisulle on haettu reverenssejä ulkopuoleltakin, joten ilmeisesti niitä on Räsäsenkin kohdalla sitten saatu.

Wikipedia ehtii jo spekuloida sillä, kuka on Räsäsen seuraaja Sportissa ;) http://fi.wikipedia.org/wiki/Pasi_R%C3%A4s%C3%A4nen
 
Ihmettelet koska...Annahan ihmeessä kunnon perustelut mielipiteellesi.

Ensinnäkin sen vuoksi, että pidän itsekritiikkiä varsin isossa arvossa. Pasi Räsäsen lausunnoissa en muista kuulleeni itsekriittisyyttä kauden aikana lainkaan. Räsänen syytti pelaajahankintoja, huonoa alkukautta, tuomareita jne.
Toinen asia on se, että kysymys on tiimityöstä ja Räsänen osoitti viime kaudella lähinnä kiipijän merkkejä, joka viittaa kintaalla tiimin jäsenten keskinäiselle solidaarisuudelle. Mielestäni Urheilulehti otsikoi asian viime syksynä erittäin osuvasti: Tässä luikertelee SM-liigan tuorein käärme-Urheilulehti.fi

Jos surkea alkukausi olisi selittävä tekijä sille, että Pelicans jäi sarjan jumboksi, niin miksi TPS onnistui nousemaan jumbopaikalta pois? Turkulaisillahan vasta totaalisen surkea alkukausi oli.
 

Fordél

Jäsen
Ensinnäkin sen vuoksi, että pidän itsekritiikkiä varsin isossa arvossa. Pasi Räsäsen lausunnoissa ei itsekriittisyyttä ollut kuultavissa kauden aikana lainkaan. Räsänen syytti pelaajahankintoja, huonoa alkukautta, tuomareita jne.
Toinen asia on se, että kysymys on tiimityöstä ja Räsänen osoitti viime kaudella lähinnä kiipijän merkkejä, joka viittaa kintaalla tiimin jäsenten keskinäiselle solidaarisuudelle. Mielestäni Urheilulehti otsikoi asian viime syksynä erittäin osuvasti: Tässä luikertelee SM-liigan tuorein käärme-Urheilulehti.fi

Eli perustelusi sille, että Räsänen ei ole hyvä valmentaja on itsekriittisyyden puute ja heikko tiimityö. Kiitos vastauksesta ja hyvä, että jotain perusteluita löyty vaikkakaan ei mielestäni kovin hyviä sellaisia. Aika heppoisella pohjalla on kritiikkisi, mutta katsotaan kuinka Räsäsen käy.
 
Kiekollisen pelin nimeen Räsänen vannoo ja tietää kyllä teoriassa ihan hyvin kiekosta. Toinen puoli on sitten se onko miehessä karismaa johtamaan joukkoja ja myymään ajatuksiaan vai onko kuitenkin enemmän kakkoskoutsi taustalla. Vaikka Toivolan jälkeen pakka oli täysin levällään eipä kyllä saanut Räsänenkään omia ajatuksiaan läpi. Eikä kai voi väittää etteikö aikaa ollut tarpeeksi.
 
Eli perustelusi sille, että Räsänen ei ole hyvä valmentaja on itsekriittisyyden puute ja heikko tiimityö. Kiitos vastauksesta ja hyvä, että jotain perusteluita löyty vaikkakaan ei mielestäni kovin hyviä sellaisia. Aika heppoisella pohjalla on kritiikkisi, mutta katsotaan kuinka Räsäsen käy.

Eikä unohdeta edelleenkään niitä tuloksia. Pidän erikoisena, jos valmentajaa, jonka joukkue pelaa alle 1p/ottelu, pidetään hyvänä. Minun mielestäni sillä ei ole lopultakaan mitään merkitystä, kuinka hienoja ajatuksia valmentajalla on itse pelistä, jos hän ei saa joukkuetta pelaamaan siten kuin pelaajamateriaaliin peilaten voidaan kohtuudella odottaa.
Jos käy katsomassa Pelicans-osion keskusteluja viime kaudella, niin kuuden sakkiin piti päästä. Alkukauden viisitoista ottelua eivät vielä tuhonneet tuon sijoituksen saavuttamisen mahdollisuutta. Ja vielä valmentajavaihdoksen jälkeenkin Pelicans-osiossa uskottiin jokseenkin yksimielisesti, että joukkue pääsee ainakin playoffeihin.

Jos sinulla on uskomus siihen, että Pasi Räsänen on hyvä valmentaja, niin mielelläni lukisin jotain faktaa asian puolesta.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Jytky olisi ollut tyyliin Summanen. Nyt saatiin viime kauden häviäjä. Noh kokemusta kaverilla ainakin on ja katsotaan millaisia pelaajia hän mukanaan Vaasaan vetää. Annetaan ainakin pari peliä alkuu mahdollisuuksia yrittää. En osaa vielä sanoa olenko pettynyt vai iloinen.

Tehän saitte viime kauden voittajan....Törmänen oli se viime kauden häviäjä!
 

Fordél

Jäsen
Jos sinulla on uskomus siihen, että Pasi Räsänen on hyvä valmentaja, niin mielelläni lukisin jotain faktaa asian puolesta.

Faktaa tuskin on tarjota kenelläkään, koska näytöt päävalmentajana toimimisesta miesten tasolla ovat aika vähäiset. Pelicansissa joutui pahaan paikkaan ykköseksi, joten en vedä siitä pestistä suuria johtopäätöksiä. Kakkosvalmentajana taas omaa paljonkin kokemusta. Suhtaudun häneen positiivisesti ihan sen perusteella mitä olen kuullut hänestä sanottavan ja mitä olen hänestä haastatteluja lukenut. Näen, että hänellä on paljon sellaisia ominaisuuksia, jolla voisi Sportissa menestyä. Jos olisi Sport-fani, antaisin hänen mieluusti näyttää omat taitonsa ennen kuin lähtisin tuomitsemaan niin kuin sinä ja moni muu tekee.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Toinen puoli on sitten se onko miehessä karismaa johtamaan joukkoja ja myymään ajatuksiaan vai onko kuitenkin enemmän kakkoskoutsi taustalla.
Pitää muistaa että Räsänen tulee liigan päävalmentajan tontilta nuoren Mestis-joukkueen käskijäksi. Miehellä, joka on edelliskautena valmentanut mm. Mike Yorkia ja naama muutenkin näkynyt valtakunnallisissa lehdissä on aivan varmasti karismaa parikymppisten poikien keskuudessa. Se on sitten toinen juttu, mihin pelaajien ja Räsäsen keskinäiset suhteet ja arvostus kehittyvät kauden mittaan.

Vähälle huomiolle on jäänyt, että sopimus on suoraan kaksivuotinen. Hyvä asia mielestäni, ja ehkä toisena kautena on jo varaa panostaa joukkueeseenkin hieman enemmän kuin nyt.

Tervetuloa Pasi Räsänen.

edit. Antti Tyrväisen voisi ottaa messiin, ei olisi niin yksinäistä kun perhekin jää Lahteen.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
edit. Antti Tyrväisen voisi ottaa messiin, ei olisi niin yksinäistä kun perhekin jää Lahteen.

Ota tuo äkkiä pois ennenkuin täällä taas aletaan kaivella esille palkkakuitteja.

Saas nähdä miten paljon Räsänen muuttaa koko Sportin identiteettiä, lähinnä siis pelitapaa ja niitä pelaajavalintoja. Jotenkin harmaaseen tunneliin tämä valinta joka tapauksessa vie. Todistustaakka on nyt Räsäsellä.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Fakta on, että Pelicans oli sekä sijoituksessa että pistekeskiarvossa parempi Toivolan ollessa puikoissa. Vasta Pasi Räsäsen astuttua puikkoihin joukkue syöksyi liigan jumboksi ja onnistui vasta karsintojen kautta lunastamaan paikkansa liigaan tulevaksi kaudeksi.

Voit toki rauhassa kirjoittaa ja uskotella, että Toivolan jatkaessa pistekeskiarvo olisi romahtanut. Tuolle väittämälle ei tosin ole totuuspohjaa sen enempää kuin sille, että joku väittäisi Pelicansin voittaneen mestaruuden, jos Toivola olisi saanut jatkaa.

Niin, sinähän et tilastoihin usko ja teoreettisessa Toivola-maailmassasi ei pelin sisältöönkään katsota. Totta kai se on fakta, että Toivolan aikana pistekeskiarvo oli parempi, eikä sitä ole kukaan kiistänytkään. Fakta on, että Toivolan potkuja ennen Pelicans oli hävinnyt kuusi peliä putkeen aina vain huonommilla esityksillä. Näitkö edes yhtään Pelicansin alkukauden peliä? Toinen fakta on, että Toivolalla oli reilu vuosi aikaa rakentaa joukkuetta, mutta pelillisesti ei tapahtunut mitään kehitystä - päinvastoin. Voit toki tuosta vetää todennäköisyyslaskelman niinkin, että mestaruus oli yhtä todennäköinen kuin pistekeskiarvon romahtaminen, mutta realistista se ei ole. Kaikesta näki, ettei joukkue ollut Toivolan käsissä. Faktaa tai ei, pistekeskiarvo oli jo romahtanut ja olisi romahtanut entistä enemmän.

Räsänen ei onnistunut tosiaan kääntämään kelkkaa. Koko syöksyn laittaminen Räsäsen piikkiin on yhtä kuin tosiasioiden kieltäminen. Toivola laittoi kierteen käyntiin, eikä Räsäsen keinot riittäneet oikaisemaan sitä. Silloin harvoin kun peli toimi, se oli huomattavasti parempaa kuin Toivolan aikana - tätä tuskin kukaan pelejä nähnyt kiistää. Totuuspohjaa tai ei, todennäköistä joka tapauksessa.

Minulla ei ole mitään syytä puolustella Räsästä itseään. Räpsä ei onnistunut kääntämään kurssia, eikä jatkosopimukselle ollut aihetta. Syyt surkeaan kauteen ovat silti suurimmaksi osaksi muissa henkilöissä. Kakkosvalmentajana Räsänen on ollut hyvä ja nyt Sportissa hieman pienemmällä paikalla on hyvä muuttaa kurssia päävalmentajana. Aika näyttää tulokset, mutta tietoa ja taitoa Räpsällä on.
 

pakki3000

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Eikä unohdeta edelleenkään niitä tuloksia. Pidän erikoisena, jos valmentajaa, jonka joukkue pelaa alle 1p/ottelu, pidetään hyvänä. Minun mielestäni sillä ei ole lopultakaan mitään merkitystä, kuinka hienoja ajatuksia valmentajalla on itse pelistä, jos hän ei saa joukkuetta pelaamaan siten kuin pelaajamateriaaliin peilaten voidaan kohtuudella odottaa.
Jos käy katsomassa Pelicans-osion keskusteluja viime kaudella, niin kuuden sakkiin piti päästä. Alkukauden viisitoista ottelua eivät vielä tuhonneet tuon sijoituksen saavuttamisen mahdollisuutta. Ja vielä valmentajavaihdoksen jälkeenkin Pelicans-osiossa uskottiin jokseenkin yksimielisesti, että joukkue pääsee ainakin playoffeihin.

Jos sinulla on uskomus siihen, että Pasi Räsänen on hyvä valmentaja, niin mielelläni lukisin jotain faktaa asian puolesta.

Kerennyt jo tulemaankin ikävä Mikaa ja uskomatonta katkeruutta :D
 

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Niin, sinähän et tilastoihin usko ja teoreettisessa Toivola-maailmassasi ei pelin sisältöönkään katsota. Totta kai se on fakta, että Toivolan aikana pistekeskiarvo oli parempi, eikä sitä ole kukaan kiistänytkään. Fakta on, että Toivolan potkuja ennen Pelicans oli hävinnyt kuusi peliä putkeen aina vain huonommilla esityksillä. Näitkö edes yhtään Pelicansin alkukauden peliä? Toinen fakta on, että Toivolalla oli reilu vuosi aikaa rakentaa joukkuetta, mutta pelillisesti ei tapahtunut mitään kehitystä - päinvastoin. Voit toki tuosta vetää todennäköisyyslaskelman niinkin, että mestaruus oli yhtä todennäköinen kuin pistekeskiarvon romahtaminen, mutta realistista se ei ole. Kaikesta näki, ettei joukkue ollut Toivolan käsissä. Faktaa tai ei, pistekeskiarvo oli jo romahtanut ja olisi romahtanut entistä enemmän.

Räsänen ei onnistunut tosiaan kääntämään kelkkaa. Koko syöksyn laittaminen Räsäsen piikkiin on yhtä kuin tosiasioiden kieltäminen. Toivola laittoi kierteen käyntiin, eikä Räsäsen keinot riittäneet oikaisemaan sitä. Silloin harvoin kun peli toimi, se oli huomattavasti parempaa kuin Toivolan aikana - tätä tuskin kukaan pelejä nähnyt kiistää. Totuuspohjaa tai ei, todennäköistä joka tapauksessa.

Minulla ei ole mitään syytä puolustella Räsästä itseään. Räpsä ei onnistunut kääntämään kurssia, eikä jatkosopimukselle ollut aihetta. Syyt surkeaan kauteen ovat silti suurimmaksi osaksi muissa henkilöissä. Kakkosvalmentajana Räsänen on ollut hyvä ja nyt Sportissa hieman pienemmällä paikalla on hyvä muuttaa kurssia päävalmentajana. Aika näyttää tulokset, mutta tietoa ja taitoa Räpsällä on.

Tässä on oikeastaan tiivistettynä kaikki se mitä olin tulossa Veikolle taas vääntämään. Raul kerkesi tyhjentämään pajatson.

On se hauskaa kun Veikko jaksaa vieläkin ylistää Toivolaa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Erittäin onnistunut valmentajavalinta Sportilta. Räsänen pelasti Pelicansin tultuaan kesken kauden Jami Kaupin tilalle päävalmentajaksi, kun Hannu Aravirta ei voinut ottaa heti päävalmentajan tehtäviä vastaan. Räsänen rauhoitti joukkueen tukeutumalla omaan pelikirjaansa ja pelaajille riitti se, että toteuttivat vaihto vaihdolta Räsäsen pelitapaa. Räsänen on Jukka Jalosen "meidän pelin" valmentaja. Sportin peli-ilmeeseen tulee muutos Tammisen ja Törmäsen Sportin menestyksiin johtaneiden kausien jälkeen. Muista Mestis-valmentajista Ika Lehkonen peluuttaa samantyyppistä kiekkokontrollijääkiekkoa kuin Pasi Räsänen. Tervetuloa Savonlinnan poika Hämeen kautta Pohjanmaalle! Ihimisiä mekin oomma ja jonsei puhet auta niin kraapaastahan puukoolla:).
 

BaronFIN

Jäsen
Pakko sanoa, mutta vähän melkein kateeksi käy... Saatte Räsäsestä erittäin hyvän päävalmentajan joukkueellenne. Räsäsen kiekkokontrolli ja rintamahyökkäykset ovat toimiessaan erittäin komeaa, viihdyttävää ja tappavan tehokasta katseltavaa.

Viime kauden Pelicanseista ei kannata sanoa yhtään mitään. Räsänen joutui tulemaan todella hankalaan paikkaan päävalmentajaksi Toivolan aiheuttaman täystuhon jälkeen. Sitä paattia ei ihan hetkessä käännetty, lopussa oltiinkin jo liigan kuntopuntarin kakkosena, mutta liian myöhään. Itse olisin aikoinaan mielelläni nähnyt Räsäsen heti Aravirran jälkeen Pelicansin päävalmentajana, mutta kohtalo päättikin toisin.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan Räsäsen uutta nousua. Toivottavasti natsaa! Ei todellakaan tarvitse Summasella spekuloida, Räpsästä saatte jotain paljon parempaa.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Jatketaan nyt ihan vittuillakseen viime kauen Pelicansin asioilla. Eli ihan ensimmäiseksi ennen kuin ruvetaan Toivolaa ja Räsästä vertailemaan, niin Toejoen Veikko voisi listata Toivolan reilun kauden mittaiselta pestiltä kaikki ne 5 ottelun jaksot, jotka olivat tuloksekkaampia kuin Räsäsen runkosarjan 5 viimeistä ottelua. Ja ihan pieni huomio: Toivola kasasi kahdesti itelleen haluamansa joukkueen, Räsänen tuli paloletkujen kanssa Toivolan savuaville raunioille.

En sitten tiedä onko Räsänen nuorten kehittäjänä aivan sanojensa mukainen mies. Liigatasolle toki saatiin Räsäsen valmennusaikana nostettua harvinaisen paljon omia kasvatteja, mutta ilmeisesti dokaaminen selkääntaputtelijoiden kanssa vei suurimmalta osalta mielenkiinnon kun ei niitä saatu ykköskentän jätkiksi nostettua. Tai sitten Räsänen osaa valmentaa niille vain rutiinisuoritusta, ei pelien ratkomista a la Kousa ja Santavuori uusissa seuroissaan.
 
Viimeksi muokattu:
Eli ihan ensimmäiseksi ennen kuin ruvetaan Toivolaa ja Räsästä vertailemaan...

Mielestäni Toivolan ja Räsäsen vertaileminen ei ole enää tämän ketjun asia. Ja kokonaiskuvan kannalta on melkoisen epäoleellista poimia Räsäseltä yksittäinen viiden ottelun periodi. Molemmat tiedämme, kumpi on saanut luotsattua joukkueensa SM-liigan finaaleihin ja kumpi ei. En usko, että Räsäsen valmentama joukkue tulee koskaan pelaamaan SM-liigan finaaleissa. Enkä myöskään usko, että Sport tulee pelaamaan Räsäsen aikana Mestis-finaaleissa. Jälkimmäisestä voisin ottaa kanssasi vaikka vedon. Eurokossu panokseksi?
 

Fordél

Jäsen
En usko, että Räsäsen valmentama joukkue tulee koskaan pelaamaan SM-liigan finaaleissa. Enkä myöskään usko, että Sport tulee pelaamaan Räsäsen aikana Mestis-finaaleissa.

Jokainen saa toki uskoa mitä haluaa, mutta fifty-fifty on sekin, että pelaako Sport Räsäsen aikana Mestisfinaaleissa vai ei. Esimerkiksi Ika Lehkosta on monesti suitsutettu, mutta eipä ole hänkään saanut KooKoota finaaleihin vaikka materiaali on ollut sarjan kärkeä. Menestyminen on niin monesta asiasta kiinni ja valmentaja on vain yksi osa menestyksen palapeliä. Keskeinen kysymys onkin, että onko Sportilla kasassa tulevilla kausilla materiaali, jolla voidaan olettaa päästävän finaaleihin? Tuskin on ainakaan mitään Jukureiden tapaista materiaalia, jolla on oikeastaan "pakko" mennä finaaleihin tai muuten on epäonnistunut.

Teikäläinen saa siis uskoa ihan vapaasti mitä haluaa ja "uskonasioista" on tässä turha sen enempää keskustella. Kuitenkin se mistä voidaan keskustella on perusteet joiksi olet maininnut itsekriittisyyden puutteen ja heikon tiimityön. Noilla perusteilla arvioituna esim. Summasenkaan ei kait pitäisi olla kovin häävi valmentaja. No osan mielestä ei olekaan ja osa taas pitää Summasta kovassa arvossa. Tulosta on kuitenkin tullut, mutta Räsäsestä emme voi sanoa samaa, mutta toisaalta mahdollisuudet ovat olleet nollissa. On siis ihan turha vielä lähteä tuomitsemaan Räsästä ettei pystyisi viemään esim. joukkuettaan finaaleihin. Vaikeahan se on viedä kun pääsee joukkueen ruoriin kesken kauden, jolloin pelkkä pudotuspeleihin pääsy alkaa olla työntakana.

Annetaan siis suosiolla Räsäsen näyttää taitonsa ykköskoutsina ennen kuin teilataan tai ylistetään miestä.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Mielestäni Toivolan ja Räsäsen vertaileminen ei ole enää tämän ketjun asia. Ja kokonaiskuvan kannalta on melkoisen epäoleellista poimia Räsäseltä yksittäinen viiden ottelun periodi. Molemmat tiedämme, kumpi on saanut luotsattua joukkueensa SM-liigan finaaleihin ja kumpi ei.
Älä ny viitti lässyttää siinä mistään vitun kokonaiskuvista kun itse sivuutat mitättömillä pistekeskiarvoilla kaksi keskinkertaista kautta Raumalla ja kaksi sysipaskaa kautta Lahessa. Ne kertovat kokonaiskuvasta ihan riittävästi. Jopa enemmän kuin yksi suonenveto Porissa.

En usko, että Räsäsen valmentama joukkue tulee koskaan pelaamaan SM-liigan finaaleissa. Enkä myöskään usko, että Sport tulee pelaamaan Räsäsen aikana Mestis-finaaleissa. Jälkimmäisestä voisin ottaa kanssasi vaikka vedon. Eurokossu panokseksi?
Juttujes perusteella jättäisin kossun kokonaan pois ruokavaliosta.


Räpsälle onnea matkalle taivaasta Helvettiin nyt joka tapauksessa. Over and out.
 
Voisin varmaan muita ketjuja kelailemalla saada osviittaa mutta kysytään nyt ihan laiskuuttani miehen omassa ketjussa; Oletteko Vaasan vesselit olleet miten tyytyväisiä Räsäseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös