Tämähän oli mielenkiintoinen ketju. Mitä kuuluu ketjuun vuosia sitten kirjoittaneille, onko tullut uusia parhaita päätöksiä elämässä ja/tai ovatko vanhat päätökset sittenkään olleet niin hyviä kuin aikoinaan luuli?
Minusta tuntuu, että olen tehnyt aika vähän niitä parhaita päätöksiä, enemmänkin on tasaisen kohtalaisia päätöksiä, joissa on hieman liikaa varman päälle vetämistä, päätöksien tekemättä jättämisiä sekä liian helposti tapahtuvaa solahtamista omalle mukavuusalueelle. Uusiin haasteisiin hyppääminen ei käy minulle luonnostaan, ja mukavuudenhalu saa aikaan sen, että tyydyn turhankin herkästi tuntemiini ongelmiin ja ärsytyksen aiheisiin sen sijaan, että ottaisin riskin, jossa voisi päätyä huonompaan tilanteeseen vaikka olisi tavoitellut parempaa.
Ei minusta olisi vaikkapa hyppäämään lentokoneeseen, hylkäämään kaikkea taakseni ja muuttamaan toiseen maahan noin vain. Tai edes toiselle puolelle Suomea. Raisioon muutin 2000-luvun alussa kolmeksi vuodeksi, sitten palasin Turkuun. Työpaikan kiireet ja työympäristö pistävät välillä vituttamaan eikä palkkakaan ole kaksinen, mutta plussapuolina on työpaikan läheisyys asuntoon nähden, tietty itsenäisyys sekä jokunen luontaisetu, joista ei viitsisi niin vain vaihtaakaan.
Yksi parhaista päätöksistäni oli opiskeluvuosina uskaltautua tekemään aloite naista kohtaan, josta seurasi aineopintojen suorittaminen aiheessa "naiset, elämä ja rakkaus". Kurssi päättyi avoliiton hajoamiseen vajaa puoli vuosikymmentä myöhemmin, mutta parempi olla kerran rakastettu ja rakastaa kuin olla rakastamatta, kuten kornin kliseinen sananlasku sanoo. Sitä paitsi ilman tätä liittoa minulla ei olisi kahta kissaani, joista toinen juuri kakki lattialle. Shit happens, someone's gotta deal with it, and who ya gonna call? Ghostbusters!
Tämän rinnalla yhtä tärkeä päätös oli se, kun yhtenä kauniina kesänä 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä otin ja lähdin yksikseni ja omatoimisesti ulkomaille Puolaan, Gdanskiin. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta aiemmin olin ollut pitkälti lomilla ja reissuilla aina jonkun kanssa. Lapsena perheen kanssa, myöhemmin avovaimon kanssa, kerran opiskelijaseminaariin opiskelijaporukan kanssa. Mutta en koskaan ollut aiemmin reissussa yksinäni, vailla muuta seuraa kuin oma itseni.
Tämä reissu paransi itsevarmuutta siitä, että pärjään vieraallakin maalla omilla avuillani enkä kaipaa muita. Ehkei tämä ole monen mielestä kummoinenkaan havainto, ja moni varmasti reppureissaa kuukausia jossain kaukoidässä jo teininä, mutta minua tämä irtiotto vahvisti ja piristi varsinkin katkeran eron jälkimainingeissa. Eivät kaikki ole syntyessään mitään Madventures-seikkailijoita tai ekstrovertteja indianajoneseita.
En ole sittemmin jäänytkään kotimaan kamaralle vaan olen tehnyt lukuisia reissuja eri maihin ja kaupunkeihin käytännössä joka vuosi siitä asti. Viime vuonnakin tuli käytyä Ruotsissa, Italiassa, Vatikaanivaltiossa, Virossa, Puolassa, Saksassa ja Hollannissa. Matkailu ja kulttuuri avartavat maailmankatsomusta joka reissulla ja saavat samalla arvostamaan kotimaista ja länsimaista kulttuuria sekä arvomaailmaa entistä enemmän.