Laitetaan oma TOP-3
1. Metallica - Tallinnan laululava 2006.
18-vuotiaina pojankoltiaisina lähdettiin reissuun, yksi vielä isoveljen papereilla kun ikää ei ollut. Märkää aamusta asti ja lopulta keikalle helteisessä Tallinnan kesäillassa. Laululavan edusta oli jaettu kahteen osaan ja vaikka viimeisen lämppärin, Bullet For My Valentinen, loppuvaiheessa vasta tultiin mestoille niin päästiin hyvin lähelle lavaa, en tiedä oliko se joku VIP-alue tms. mutta normilipuilla päästiin. Uskomattoman hieno keikka ja niin paljon isoja keikkoja kuin Metallica onkin vetänyt niin näyttivät itsekin olevan fiiliksissä. Erityisesti on jäänyt mieleen hämärtyvässä illassa Nothing Else Matters, Hetfieldin fiilistely silmät kiinni ja tuhannet sytkärit laululavan vastaisessa rinteessä. Keikan jälkeen lähdetiin kohti satamaa, liikenne katkaistiin kun bändi lähti saattueessa siitä meidän edestä. Pitkä letka porukkaa käveli kohti satamaa pitäen sytkäreitä ilmassa ja laulaen Metallican biisejä. Aivan uskomaton kokemus ja varmasti aina tulee olemaan vertaansa vailla aina.
2. Sabaton - Hellfest 2019
Clissoniin keikalle Elävän musiikin yhdistyksen matkalle. Alun perin Sabatonin ei pitänyt festareilla olla, vaan festareita edeltävänä päivänä Knotfesteillä samalla alueella. Vähän harmittelin että Knotfesteillä olisi ollut omaan makuun parempi kattaus kuin Hellfestillä, mutta sen verran myöhään oltiin tulossa nurkille, ettei viitsinyt ostaa lippua tuohon tapahtumaan. Seuraavana aamuna hotellilla krapulaa tasoitellessa tuli Hellfest -appista viesti, että Manowar on perunut esiintymisensä (johonkin diivailuun liittyen) ja edellisenä iltana Knotfestillä esiintynyt Sabaton tulee tilalle.
Sabatonia mentiin katsomaan ihan eturiviin. Joakimilta meni ääni kolmen ensimmäisen biisin jälkeen ja kitaristit vetivät lauluosuudet keikan loppuun Joakimin pomppiessa lavalla pääosin ilman mikkiä. Oli aika upea kontrasti siinä miten "kings of heavy metal" pakkaa kamansa jonkun mitättömän erimielisyyden vuoksi ja True Kings of Heavy Metal pistää shown kasaan uudestaan muutamien tuntien varoitusajalla ja koko bändi venyy hetkessä uusiin rooleihin yleisön vuoksi. Ihmisille jotka tietääkseni eivät ole laulaneet yleisön edessä(?), debyytti 60 tuhannen ihmisen edessä samalla soittaen kitaraa on kohtalaisen kova suoritus "We don´t like to cancel", kuten Joakim sanoi. Hieno osoitus bändin arvostuksesta yleisöään kohtaan.
3. System Of A Down - Provinssirock 2011
SOAD ja tarkemmin biisinsä Psycho oli meikäläiselle yksi ensimmäisistä kosketuksista metallimusiikkiin ja todella iso bändi etenkin teiniaikana. Bändi ehti jo hajota käymättä koskaan Suomessa, mutta sitten ihan puskista tuli tieto että tulevat 2011 Provinssirockiin, jossa Serj oli käynyt soolona vuotta paria aikaisemmin. Muistan vielä kun Provinssi uutisoi bändin tulosta jotenkin niin että "System Of A Down on ollut vuodesta toiseen toivotumpia esiintyjiä festivaaleille Panteran (tms. täysin mahdottoman bändin) tavoin."
Keikalle lähtöpäivänä tuli jotenkin sellainen flunssainen ja heikko olo ja hetken ehdin jo harkita keikan väliinjättämistä, mutta päädyin kuitenkin lähtemään. Kun sitten h-hetki koitti ja Prison Songin ensisävelet kajahtivat lakanan takaa ja hetken päästä lakana putosi lavan edestä, jolloin vasta pystyi uskomaan että SOAD on oikeasti Suomessa, koitti meikäläiselle sellainen euforia jota on vaikea sanoin kuvailla. Flunssakin katosi jonnekin ja ääni meni pariksi päiväksi siinä huutamisessa.