Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

Palstalaisten yhteiset pelaaja-arviot 2019–2020 – maalivahdit

Viestiketju osiossa 'Mestis' , aloittajana Everton, 16.06.2019 klo 15.35.

  1. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Kokeillaanpas löytyisikö palstalta intoa ja yhteishenkeä analysointihommiin näin keskikesän lähestyessä. Ideana olisi se, että mahdollisimman moni halukas arvioisi kaikki Mestis-pelaajat ja laskisin sitten keskiarvoksi maailman asiantuntevimman arvosanan tästä toivottavasti laajasta joukosta arvioita.

    Aloitetaan helpoimmalla kohteella, eli maalivahdeilla. Jos tämä kokeilu ottaa tuulta purjeisiinsa, niin sitten jatkossa luvassa myös puolustajat, hyökkääjät ja valmennus. Mikäli kiinnostusta ei ole, niin sitten tehdään suppeammalla porukalla: ainakin @Knap on kiinnostunut.

    Arvosana-asteikko on 0-10. Saa käyttää desimaaleja, itse menen arvioissani koulutyyliin (siis esim. 7+ tai 6-).
    Ei ole niin kamalasti väliä minkälaisilla kriteereillä annatte pisteenne, kunhan annatte pisteet kaikille maalivahdeille samassa linjassanne.

    Nollaa ja kymppiä ehkä kuitenkin syytä käyttää todella vakavasti harkiten, koska ne tarkoittavat käytännössä parasta ja huonointa mahdollista Mestikseen kuviteltavissa olevaa pelaajaa, joita ei todennäköisesti ainakaan tällä haavaa ole kokoonpanoissa ollenkaan.

    Tässä sellainen suuntaa-antava taulukko, jota itse käytin arvioissani:

    10 - Supertähti, jonka ei pitäisi missään nimessä pelata Mestiksessä, vaan jossain paljon kirkkaimmissa valoissa.
    9 - Tähtipelaaja. Liigatasoa ja olisi saletti ykkösvahti missä tahansa joukkueessa.
    8 - Huippupelaaja. Voisi olla minkä tahansa joukkueen ykkösvahti.
    6-7 - Mestiksen keskimääräistä ykkösvahtitasoa.
    5 - Keskiverto Mestis-vahti.
    3-4 - Keskivertoa huonompi tai esim. kokemattomampi kakkosvahti.
    1-2 - Reservi. Täyttää paikkansa treeneissä ja hätävarana vaihtopenkillä.
    0 - Nolla. Esim. sellainen junnu, jolla ei pitäisi olla asiaa edes vaihtopenkille.

    Alla olevaan viestiin tulee lista kaikista tämänhetkisistä maalivahdeista (ja linkit pelaajakortteihin Eliteprospectissa). Kauden alla voidaan sitten ottaa vielä täydennyskierros uusista pelaajista.

    Antakaa arvosana kaikille listan maalivahdeille, pois lukien oman suosikkiseuranne maalivahdit.

    Lisäksi vielä pari sääntöä/ohjetta:
    * Älkää muuttako pelaajien järjestystä tuosta listastani (helpottaa huomattavasti kun lasken arvosanoja yhteen)
    * Älkää mussuttako muiden antamista pisteistä (ainakaan jos ette itse viitsi osallistua)
     
    Viimeksi muokattu: 16.06.2019 klo 15.44
  2. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Viimeksi muokattu: 16.06.2019 klo 15.49
  3. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
  4. JusuPlus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, KeuPa HT
  5. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
  6. Sven Tuuva Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
  7. Canis Lupus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kajaanin Hokki, LuPo
  8. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Kiitoksia kaikille jo osallistuneille, tämä on ihan hyvä alku. Muille tiedoksi: mukaan ehtii ihan koko kesän ajan, eli mitään kiirettä ei ole. Mitä enemmän saadaan arvioita, niin sen parempi lopputulos.

    Pistän varmaankin jo viikonlopun aikana esille myös kenttäpelaajien osalta vastaavat ketjut. Niissä riittääkin sopivasti puuhaa kaikille kesälomalaisille...

    Alkuperäinen idea oli se, että kukaan ei arvioisi oman suosikkijoukkueen pelaajia, mutta tuo on ilmeisesti jäänyt osallistujilta huomaamatta. Eipä sillä väliä, voitte laittaa jatkossakin myös oman jengin pelaajille numerot. Minä katson sitten pisteitä laskiessani että onko ne syytä jättää huomioimatta vai ei (riippuen osallistujamäärästä ja siitä, vääristävätkö ne keskiarvoa).
     
  9. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    Lainaus:
    Mun mielestä kaikilla on aika puolueeton linja ollut näissä, yhtään yli 8½ ei olla edes nähty, vaikka joku voisi sen Seppäselle tai Kiviaholle antaakin. Mun mielestä ihan jees, että oman joukkueen pelaajia saa arvioida myös, niistä lienee kuitenkin paras tuntemus.
     
  10. HOOLIGAN_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    1923 (1897), Suomalaiset (TML, VGK) & Kummitus