Mainos

Palloseuran maalivahdit 2024–2025

  • 55 483
  • 477

Batisland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Rapaa olen antanut Wernerille ihan kunnolla. Nyt on kuitenkin todettava, että ainaki viimiset kaksi matsia pelannut ihan kelpo suorituksilla.
En tosin vieläkään ihan täysin vakuuttunut ole, mutta tuntuu, että etukulman kanssa on jumpattu ja liikkuminen + reagointi on herkemmässä.

Paha sanoa onko omaa foliohattuilua, mutta mielestäni myös vastustajat yrittävät poikkeuksellisen paljon pienistä kulmista vetoja etukulmaan?, jonka peitto ei ole ollut Wernerin vahvuuksia.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paha sanoa onko omaa foliohattuilua, mutta mielestäni myös vastustajat yrittävät poikkeuksellisen paljon pienistä kulmista vetoja etukulmaan?, jonka peitto ei ole ollut Wernerin vahvuuksia.
Onhan se varmaan aika skoutattu juttu, eilenkin tuli muutama yritys olkapään yli ja etukulmaan. Tällä kertaa Werner sai pakettia eteen ja muutenkin on ollut ehkä inan aktiivisempi kuin alkukaudella. Rauhallinen toki edelleen. Olin niin lähellä pleksiä eilen, että kovin tarkasti ei noita kaikkein pahimpia paikkoja nähnyt, mutta monta sellaista tilannetta oli jossa luulin jo maalin olevan varma, mutta niin vain Werner nekin taisi kopata.
 
Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On kyllä nää toisen erän totaalisulamiset ja puolustuspäässä koomailut semmosta, että aika kuperkeikkaa saa molari heittää nollapelin tai edes hyvien prossien eteen. Liian helposti luovutetaan ne 1-2 mahtipaikkaa, joista oikeestaan joka pelissä rokotetaan. Ennakoin, että Tepsi ei tällä kaudella jätä kertaakaan ketään nollille!
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit

Kuvaavaa oli myös se että ekassa erässä Wernerillä 2 torjuntaa ja Pelicansilla silti ainakin kaksi/kolme ihan a-luokan paikkaa. Vaikka tällä kertaa ei maalia tullut, niin koita siinä hyvillä prosenteilla torjua kun ei juurikaan tule sellaisia helppoja vetoja.
 
Typhooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Itse jotenkin toivoisin että ensikaudella saataisiin Sami Rajaniemi raahattua tänne Turkuseen
Miksi? Onko tämä joku lapsuuden haaveesi? Rajaniemi on ensi syksynä jo 33v. Joo ei ole veskarille vielä mikään mahdoton ikä, mutta tuskin se hänen tasonsa tuosta enää nousussa on.

Toki ymmärrän sen pointin, että joskus olis kiva, että tiedetään ainakin jossain määrin etukäteen mitä sinne luukulle saadaan.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Miksi? Onko tämä joku lapsuuden haaveesi? Rajaniemi on ensi syksynä jo 33v. Joo ei ole veskarille vielä mikään mahdoton ikä, mutta tuskin se hänen tasonsa tuosta enää nousussa on.

Toki ymmärrän sen pointin, että joskus olis kiva, että tiedetään ainakin jossain määrin etukäteen mitä sinne luukulle sasaadaan.
Jos tulevinakin kausina pelit menee 50 - 10 maalivahtien välillä niin ei kannata hankkia maalivahtia kenelle tuollaisesta pelimäärästä ei ole kokemusta.
Rajaniemi tilastojen mukaan pelannut noin 50 peliä kauteen, mutta olisi hankinta Rajaniemeä miettinyt 5 vuotta sitten.
Toivottavasti jatkossa olisi 2 maalivahtia, ketä pelaa enemmän tasapuolisesti esille 50 - 50.
 
Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Katselin piruuttaan vähän tän kauden Liigan maalivahtien tilastoa ja omaan silmään näyttää erikoiselta, että vain 9 maalivahdilla on torjuntaprosentti 90 tai yli. Viime kauden tilastoa kun katsoo (toki koko kausi) niin 16 maalivahdilla oli tilastoissa 90% tai yli.
 
Lienee tiukempi tuomarilinja(joka kyllä jo vähän unohtunut) lisännyt ylivoima määriä joka osittain selittää heikompia prosentteja.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Katselin piruuttaan vähän tän kauden Liigan maalivahtien tilastoa ja omaan silmään näyttää erikoiselta, että vain 9 maalivahdilla on torjuntaprosentti 90 tai yli. Viime kauden tilastoa kun katsoo (toki koko kausi) niin 16 maalivahdilla oli tilastoissa 90% tai yli.

Vastavuoroisesti pistepörssissä on ollut poikkeuksellista tunkua pinna/peli -pelaajissa

Joukkueet keskimäärin tehneet tähän mennessä 2,90 maalia/ottelu/joukkue tällä kaudella, kun viime kaudella tehtiin 2,67 maalia/ottelu/joukkue. Tuo tekee koko kauden otannalla n. 14 maalia enemmän/joukkue, eli maalimäärät ovat selkeästi kasvaneet. Kun huomioi molemmat pelaavat joukkueet niin keskimäärin puoli maalia tulee jokaisessa matsissa enemmän kuin viime kaudella.
(Lähteenä Quanthockeyn maalimäärät, joissa ei huomioitu VL-kisoja)

Tuo on melkoisen iso hypähdys ja varmaan useampia syitä takana, kuin pelkkä tuomaritoiminta. Silläkin tietysti vaikutusta on. Varmaan nuo jonkin verran tasaantuvat kauden edetessä. Sinäänsä positiivista, että maaleja tulee ylipäätään enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Jotkut veskarikoutsit tarvii ns. valmiin veskarin, jonka hyvillä otteilla voi päteä.
Jotkut saavat raakileen, kehittävät päivästä toiseen ja ovat hiljaa taustalla.
Moisanen kuuluu ensimmäisiin.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Onkohan Tepsillä ollut näin surkeaa ykkösmaalivahtia sitten Joni Puurulan? Vai oliko sekään ykkönen? Jouni Rokamaankin luotti enemmän kuin tähän Werneriin. Voiko vaihtaa vielä täytettyyn lokkiin? Onko Vahalahdella nykyään koiraa?
 
Kaukalonreuna

Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas. Filip Lindberg ja kausi 23-24, aika kultaa muistot näemmä.

Lindbergiin nähden Werner on edelleen upgrade.

Joko olette unohtaneet mm. KalPaa vastaan kaapaisun sisälle, tai rännikiekkoihin menemättömyyden, tai vieläkin huonomman sivuttaisliikkeen kuin Wernerillä. Mm. Wernerin peli Wernblomin läpiajoa ennen on suoritus jota Lindberg ei tekisi edes unissaan.

Ei siinä, helppo on ottaa veskari sylkykupiksi varsinkin kun prossat on mitä on niinkuin Miettisen joukkueissa tuppaa lähes aina olemaan veskoilla. Kyllä ne syyt on muualla kun veskaripelissä.
 
Pärrefani

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Leijonat,Colorado,TuTo
Siis nyt on kyllä tämän päiväisen pelin mukaan aivan turha Aatamia syyttää tappiosta!
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Täysin katastrofaalinen maalivahtitilanne. Myykää nyt Werner niillä änäritilastoilla jonnekin ja kunnon ukko tilalle.
 
JohnVeiNe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TURKU - ÅBO
Ailahtelee vähän liikaa. Ajoittain ottaa hyvin, ja välil näyttää siltä et olis patjat ekaa kertaa jalassa. Tänään trapparan tasotussuupaisu viivast meni helpohkon olosesti, mut omat teki kahden kerroksen maskii, ja vetoki sattus olemaa se ns.krokilasin korkune. Rankkareis ei ollu sit palaakaa. Jos voittava maalivahti tarvii voittavan joukkueen, ni menee se sit toisinki päi.
 
Tää on kyl niin helppo vastustajan lukea. Vetäkää maata pitkin maalille viivasta TPS:n maalivahti pelaa maila ylhäällä ja peittää yläkulmat. En edes yrittäisi nostaa kiekkoa.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Werneriin ei tänäänkään TPS varsinaisesti kaatunut, mutta miksikään sateentekijäksi tästä kaverista ei ole.
Edelleen pitäisi hankkia hänelle kirittäjäksi maalivahti jonka uskaltaa laittaa maalille peliin kuin peliin, ja rankkaritilanteissa vaihtaa vaikka kylmiltään Wernerin tilalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös