Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

  • 246 192
  • 2 325

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sen verran, mitä olen muutamia viime pelejä kerinnyt töllöstä seuraamaan, niin pisti silmään tuo Suhosen pelaaminen. Esitysten perusteella oli pakko käydä katsomassa jannun tilastoja aiemmilta kausilta, kun puhetta täälllä on ollut muutenkin noista otteista. Tämän perusteella en toisaalta ihmettele yhtään noita Suhosen kiintiövirheitä pelissä, sillä hieman yllätyin, mitä Wikipediassa miehestä lukee. Jos asia on ollut aiemmin esillä, se on mennyt meikältä kokonaan ohi. Suhonenhan on ollut täysin puolustaja vasta kahden edellisen kauden(SaPKo ja Jukurit) ajan!

Suhonen on ollut aiemmin laituri, joka joutui/pääsi/halusi pakon edessä kesken kauden pakiksi SaPKossa kaudella 12-13, kun pakkeja oli putoillut riittävästi riveistä. Vielä kaudella 13-14 Suhonen pelasi sekä pakkina että hyökkääjänä. Ja tosiaan vasta tuolla kaudella 14-15 Suhonen oli lopullisesti pakki ja tehot paremmat kuin koskaan ennen! Hyökkääjänä Suhonen ei tehnyt mitään kovaa jälkeä pisteiden valossa, joten siirto on ollut kaikin puolin onnistut. Laiturina Suhonen tuskin on ollut siis ihan ykkösketjun kamaa, koska tuskin ykkösen laidasta kaveria siirretään tuuraamaan pakkeja? Tässä kohtaa voi puhua kyllä todellisesta late bloomerista, kun Suhonen on siirtynyt pakiksi lopullisesti siis vasta 25-26 -vuotiaana pari kautta sitten Mestiksessä ja nyt vääntää Liigaa.

Vieläköhän tuo pystyisi nostamaan tasoaan kokonaisvaltaisessa puolustajan pelaamisessa Liigatasolla?
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Vieläköhän tuo pystyisi nostamaan tasoaan kokonaisvaltaisessa puolustajan pelaamisessa Liigatasolla?
Minä en jaksa moiseen uskoa, vaikka ilmeisesti joku näkee Suhosessa jotain mitä minä en näe. Hyvät ja viisaat hyökkääjät on pystyneet kautta aikain pelaamaan varsin hyvin pakkina, yksinkertaista peliä ja yksinkertaisia ratkaisuja, ennen kuin alkaa kikkailla kiekolla. Suhoselta on jäänyt "vähän" se nöyryys oppimatta, ratkaisut eivät yksinkertaisesti ole Liiga tasoa. Eikä ole kiekollisena niin hyvä, että paikkaisi sen paskan puolustamisen ja nöyryyden puutteen. Liigassa on ton tason kiekollisia pakkeja 13 tusinassa, minä en ole nähnyt kiekollisesti mitään sellaista Suhoselta, mitä ei perus Liigatason pakki tekisi ja ne osaa pelata myös omaa päätä. Ei jatkoon, kattoo sitten uudestaan joskus parin vuoden päästä, että onko se jo oppinut Mestiksessä puolustamaan, tuskin oppii.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täytyy kyllä sanoa, että tykkään todella_todella paljon tuosta Kerhon agressiivisestä karvauksesta. Peli näyttää just nyt todella hyvältä.
 

Ralph

Jäsen
On muuten kivaa olla HPK-kannattaja juuri nyt. Vielä kun Lukko kiri ja nappaisi voiton KalPasta, niin HPK pelaa tiistaina Liigan kärkipaikasta!
 

Ralph

Jäsen
Kypsä ja ehkä ottelu, josta rutiinivoitto SaiPasta. Larmi on loistava maalivahti ja on HPK:n menestyksen avain juuri nyt, vaikka ei loista yksin. Pelin alusta lähtien oli mulla sellainen filis, että Larmi pelaa tänään nollapelin. Myllyniemen kanssa tuollaista ei ollut koskaan.

Ykkösketju on aivan huikea ja pelaa jatkuvasti hyvää, älykästä ja rohkeaa peliä. On hienoa katsella, kun Palve ja Manninen heittelee täydellisiä lättyjä samalla kun Lahti painaa duunia ja hyvää kiekollista peliä myös rinnalla. Kapasen osoitti tänään, ettei polvivamma vie peliälyä, mutta kaipaisi onnistumista nyt. Eihän se maali sitä polvea laita kuntoon, mutta avaisi lukkoja Kapasen pelistä. Hopponen oli ekassa erässä näkyvä ja hyvä, mutta sitten katosi kuvasta.

Puolustus on hyvällä mallilla, vaikka parit kiintiö hutisyötöt tulikin. Tulupovilta ehjä peli, mutta joku yksi kova töötti olisi hauska nähdä. Tuulola pelaa kovalla itseluottamuksella ja muut pakit hoiti tonttinsa perusvarmasti.

HPK nousi sarjassa nyt kolmanneksi. Tiistaina kun Tampereella Tappara saa köniin Kerholta varsinaisella peliajalla ja Sport kaataa KalPan, niin HPK nousee sarjan kärkeen.

Ensi viikko on vaikea ja tietyllä tapaa suuntaa näyttävä. Ensin tiistaina sarjakärki ja hallitseva mestari Tappara. Torstaina eniten maaleja tehnyt Pelicans ja lauantaina paperilla vahva, hallitseva runkosarjaykkönen HIFK. Tämän viikon KooKoo-SaiPa-akseli oli sellainen "no voitettiin kun pitikin voittaa", mutta ensi viikko on haaste.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Upeaksi on saanut Pennanen kultivoitua HPK:n viisikkopelin! Menette vielä pitkälle...
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kerho pelaa kyllä nättiä kiekkoa. Viisikko on tiivis ja liikkuva ja ennen kaikkea aktiivinen. Koko ajan sellainen positiivinen fiilis, ei mitään prosentti kiekkoa ja satavarmaa, vaan saa hyökätä ja yrittää. Iloista on homma ja kyllä pelin jälkeen pelaajista sen aisti. Ei SaiPalla ollu palaakaan tänään, vaikka pari hyvää tilannetta saikin luotua. Ranskalaista viivaa.

- Larmi on kova. Aikas hiomaton on tyyli, mutta musta tarttuu, se on pääasia.
- Ykkönen on tulessa. Varsinkin Lahti on pysäyttämätön. Välillä meni liian nätiksi, olisivat voineet enemmänkin maaleja tehdä.
- Palve on kova. Syötöt lähtee ja laukaus on hurja. Illan viilein tuuletus maaliin.
- Mannisesta samat sanat. On ne kovia poikia.
- Turunen taas parempi parin heikomman pelin jälkeen.
- Kyllä Hopponen toi heti lisää vaarallisuutta tuonne ja lisää käsiä. Tolppaan heittikin.
- Nikkilä pelaa ehkä parasta kiekkoa tällä hetkellä koskaan..
- ..josta menee iso kiitos myös Forsbergille, jonka mukaan tulo on nostanut koko pakiston tasoa pykälällä, ellei kahdella.
- Suhonen ei antanut yhtään maalia, mutta ei oikein muuta tehnytkään.
- Tulupov nappasi Suhosen pelipaikan ja hyvin nappasikin. Yksi tyhmä jäähy, mutta oli pelissä mukana, pysyi jalalla mukana jne.
- Vituttaa Lallin puolesta, kun ketjukaverit hukkailee. Parit syöttöpisteet jäi saamatta. Toivottavasti Lalli saa kaveria saikunpuolelta, meinaan kapteenimme pelaa koko ajan paremmin ja paremmin. Pysyy paremmin jalalla ja oivalluksia näkyy enemmän.
- Foban taklaus uudelleen katseltuna, omasta mielestäni päät osui yhteen. Mikä on sinällään aika outoa, toivottavasti ei kukaan hajonnut. Kyllä liian uhkarohkeasti sieltä syöksyi, mutta ei vastustajakaan noin saa viivan yli tulla ja luulla, ettei muka sattuisi.
- Keränen oli kyllä huono tänään. Yrittäny puolustella, mutta ei. Kai tuon voi takaisin Kärppiin kohta myydä? :D
- Nelonen oli ok ajoittain, mutta parempaan pitäisi pystyä. Ruokosen haistavittu kiekosta diggaan, mutta kiekollisena ei saa mitään aikaan.
- Isoin nega ylisömäärä. 3290 on yli budjetoidun, mutta voittoputkessa lauantaina pitäisi olla aina päälle 4000 väkeä.
 

Ralph

Jäsen
Näyttää siltä, että S.Manninen ja Palve taistelevat kahdestaan tehotilaston voitosta. Molemmilla on taulussa +11 kun seuraavilla vasta +10. Samalla vuoden tulokkaan tittelistä taistelee Palve ja Larmi. Ja eiköhän tuo Palve vielä herrasmiespalkinnonkin pokkaa.

Puolustuksen osalta on siteerattava itseäni ennen kauden alkua: puolustus on muuten hyvä, mutta ykköspakki puuttuu. Lehtivuori ja Nikkilä ovat top-3-puolustajia, Forsberg täydentää riittävän top-4-kaluston. O.Manninen ja Tuulola ovat hyvä kolmospari sekä sopivat vitos- ja kutospakit. Almari ja Tulupov menevät seiskapakista, vaikka toki nyt Almari taitaa olla loukkaantuneena. Suhosen kun saisi vaihdettua johonkin kolmanteen top-3-puolustajaan ja puolustus olisi lähes moiteeton. Puolustuksen hyvä puoli on se, että kaikki osaa pelata omilla vahvuuksillaan. Ei haeta liian hienoa, jos tiedetään, ettei siihen kuitenkaan pystytä. Varmaa suorittamista.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pelistä taitaa olla jo kaikki sanottu mutta laitetaan nyt omiakin mietteitä. Tällä hetkellä HPK:n pelaamisen taso on sellaista luokkaa, että jo mainittu rutiinivoittokin irtoaa sillä, että noudatetaan omaa pelitapaa. Pelinopeus on huippuluokkaa ja kiekkoa pidetään hallussa ja juoksutetaan vastustaja väsyksiin. Omista lähdetään harkitusti ilman roiskimista ja hyökkäyspäässä laitetaan kiekkoa liikkeelle ja tilanteita luodaan kiitettävästi.

Kehitettävää on edelleen virheiden karsimisessa erityisesti omalla alueella. Vastustaja saa useimmin pahat paikkansa juuri omien virheiden kautta. Sitten ylivoimapelin täytyy parantua. Kiekkoa kyllä siirrellään näyttävästi mutta hieman suoraviivaisuutta lisää niin hyvä tulee. Onneksi kuitenkaan tällä hetkellä ei olla yv pelin onnistumisten varassa.

Ykkösketju on todella hyvä mutta muidenkin tulisi alkaa tehoilemaan. Hyvin kaikki ketjut pelaavat ja nimenomaan pelaavat, eivätkä roiski vain kiekkoja päätyyn. Mutta tehoja kaivataan ykkösketjun takaakin. Somervuoren ja Cornetin paluu toivottavasti auttavat myöhemmin tässä.

Hopponen oli hyvä ja meinasi ekasta kosketuksesta iskeä maalinkin. Kolmannessa erässä ampui tolppaan todella upea hyökkäyksen päätteeksi. Cornetin palatessa laittaisin yhteen ketjun Hopponen - Kapanen - Cornet. Monen muun tapaan näen Hopposessa ison potentiaalin tehomieheksi.

En tiedä uskaltaako tätä edes sanoa mutta: onko Emil jo = Juuse. Torjui taas loistavasti ja piti pahoissa paikoista huolimatta nollat.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitäs tästä nyt sanoisi. Kerhon peli on kuin juna kiskoilla tällä hetkellä. Ei oikein missään vaiheessa edes jännittänyt tänään, sen verran vakuuttavaa meno on. Ja jos nyt sitten jotain lapsuksia sattuu, on Larmi viimeistään paikkaamassa.

Manninen-Palve parivaljakkoa on kyllä hienoa seurata tällä hetkellä. On se vaan hienoa kun kaverit löytävät toisensa kentältä kuin automaatin ohjaamana. Lahti täydentää kombon sitten vääntämisellänsä.

AV on mennyt sekin eteenpäin oikein reilusti, aktiivisuutta on lisätty. YV on mielestäni parempaa kuin numerot antavat ymmärtää. Kyllä siellä nytkin hienoja yhdistelmiä enempään kuin yhteen oli, mutta se laukausten laatu edelleen.

Nyt on sitten oikein kunnon testi edessä ensi viikolla. Jokos se Kirkakin vähän ilmoittelisi itsestään vaikka Pelsut-pelissä?
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Larmi ollut kyllä huikea ja ottanut joka pelissä pari isoa ja tärkeää torjuntaa. Lisäksi mailapeliin on tullut nyt selkeyttä ja yhteistyö pakkien kanssa toimii mukavasti.

Toivottavasti Cornett ja Somervuori tuovat vielä yhden pykälän peliin lisää, eikä ainakaan sekoittaisi liikaa tekemistä. Tuo Hopponen-Kapanen-Cornett voisi olla mainio ketju.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Niin piti vielä sano tuo sama mitä otteluketjuun kirjoitin. 5-3 yli voi maan olisi Pennanen voinut pistää muun kuin ykkösketjun. Ykkösellä oli jo maha täynnä, Palvekin jätti maalinsa tuulettamatta, ettei turhaa vastustajaa nöyryytä. Siellä olisi voinut korkkeja napsautella monelta.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onpa muuten eriskummallinen tunne kun siellä on nyt maalivahti, jonka tietää torjuvan varmasti ja jopa ottavan muutaman tarvittavan ryöstönkin.

Sitten tuo ykköskenttä... Jotenkin vaan tulee mieleen Pärssinen-Kapanen-Hentunen. Sinänsä outoa että tuo ketju toimii noin hyvin, vaikka siellä on kaksi hyvin samantyyppistä pelaajaa, eli Palve ja Manninen. Molemmat tarvitsevat kiekkoa jotta pääsevät peliin sisään.

Palvelta tänään mielestäni ylivoimaisesti paras peli tähän mennessä. Maali nyt oli veskarin hörppy ja syöttökään ei varsinaisesti ollut syöttö, mutta kun katsoo kokonaisuutta, niin peli oli todella hyvällä tasolla. Tykkään myös Turusesta todella paljon, mutta jos Palve jatkaa samanlaisia otteita tasaisesti, niin ei ole epäilystäkään kumpi on korkeammalla pistepörssissä.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sitten tuo ykköskenttä... Jotenkin vaan tulee mieleen Pärssinen-Kapanen-Hentunen. Sinänsä outoa että tuo ketju toimii noin hyvin, vaikka siellä on kaksi hyvin samantyyppistä pelaajaa, eli Palve ja Manninen. Molemmat tarvitsevat kiekkoa jotta pääsevät peliin sisään.

Omasta mielestäni mieluummin niin päin, että nyt Mannisella on kaveri, joka ajattelee pelistä aikas samaan tapaan ja ei tarvitsee veivata yksin koko ajan. Kuten viime kaudella tuppasi olemaan tapana. Lahti sitten tuo sitä suoraviivaisuutta ja työntekoa. Ja kuitenkin omaa älliä ja käsiäkin.

Maali nyt oli veskarin hörppy ja syöttökään ei varsinaisesti ollut syöttö.

No, onhan tuolla sitten ollut kasa hyviä paikkoja, josta ei ole heilunut ja tänäänkin kertaalleen järjesti Manniselle oikein helvetin hyvän vetopaikan. Joskus se menee sitten menee näin päin, että molari hörppää ja syöttöpojo tulee nk. puhuttuna. Peliesitykset huomioiden Palveen tehot ovat kyllä mielestäni vähintäänkin "kohdallaan". Tokihan se riski, että tekee "JesseSaariset" on aina olemassa, mutta ei se oikein kentältä kyllä näy. Tällä hetkellä Palve marssii kohtii 40 pojon kautta ja olisihan tuo aikas jäätävä hyppy mestiksestä liigaan.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Omasta mielestäni mieluummin niin päin, että nyt Mannisella on kaveri, joka ajattelee pelistä aikas samaan tapaan ja ei tarvitsee veivata yksin koko ajan. Kuten viime kaudella tuppasi olemaan tapana. Lahti sitten tuo sitä suoraviivaisuutta ja työntekoa. Ja kuitenkin omaa älliä ja käsiäkin.
Voihan se näinkin olla, mutta usein tuppaa vaan käymään niin että aletaan kuskaamaan kiekkoa yksin ja kiukuttelemaan kun kaveri ei syötä... Toivotaan että nyt mennään joukkue edellä.

onhan tuolla sitten ollut kasa hyviä paikkoja, josta ei ole heilunut ja tänäänkin kertaalleen järjesti Manniselle oikein helvetin hyvän vetopaikan. Joskus se menee sitten menee näin päin, että molari hörppää ja syöttöpojo tulee nk. puhuttuna. Peliesitykset huomioiden Palveen tehot ovat kyllä mielestäni vähintäänkin "kohdallaan". Tokihan se riski, että tekee "JesseSaariset" on aina olemassa, mutta ei se oikein kentältä kyllä näy. Tällä hetkellä Palve marssii kohtii 40 pojon kautta ja olisihan tuo aikas jäätävä hyppy mestiksestä liigaan.
Totta. Paikkoja on ollut aika reilusti. Eilenkin oli tyhjä maali KooKoota vastaan pelin lopussa mutta ei maistunut kiekko hieman pyöri. Tänään se loistava syöttö Manniselle neliön läpi ja siihen loistava Mannisen one-timer. Harmi kun ei mennyt maaliin.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Olipa suvereeni esitys isänniltä. SaiPa oli muutamaa yksittäistä paikkaa lukuunottamatta aivan purjeessa. Toisen erän vika kymppi toi mieleen Jalosen ajat.

Itse peli olisi voinut päättyä rumempiinkin lukemiin, sillä kepalla taisi olla jopa 3-4 tolppaa + muutama ykköskorin paikka mistä eivät tehneet maalia.

Forsbergin otteille iso peukku. Äijämäinen esitys ja yksi komea taklaus. (Mielestäni ei osunut päähän. En ole hidastusta nähnyt).

Negaa täytyy antaa tuosta 5v3 ylivoimasta. Varsin halutonta seisoskelua.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Palstatoverit, meillä on JOUKKUE. Millään muulla ei ole väliä. Pelien mielenkiinto on ollut valehtelematta jokaisessa pelissä aivan mieletöntä ja parempaa, kuin kertaakaan esim. Viime kaudella. Reservissä on vielä sellaista ukkoa, että tästä on aika hyvä mennä kevättä kohti, jossa hra. Kultakypärä on omiaan, niinkuin jokainen tietää. Tulee tappioita, tulee voittoja, mutta aihio on kunnossa.

Ei voi fleguilusta ja surffailusta joukkuetta syyttää.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Oikeastaan tulevana viikonloppuna on ensi kertaa ns. pakkovoittojen paikka, sillä heikosti esiintyneiltä SaiPalta ja KooKoolta kuusi pistettä täytyisi ottaa.

Tätä toivoin ennen tuplapelejä ja Kerho tosiaan meni ja otti ne kuusi "rutiinipistettä" häntäpään joukkueilta ainakin lauantaina jälleen suvereenilla esityksellä! Kyllähän tämä on vain aivan perkeleen hienoa kaikenmaailman Pantsejen sekoilukausien jälkeen. Ensi viikolla vastus kovenee, mutta tuskinpa etenkään kotipeleisdä pisteittä jäädään. Kerho!
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Täytyy kyllä sanoa, että torstain HPK-Pelicans peli on kiinnostavinta antia tulevalla viikolla!
(Kyllä, vaikka HIFK lauantaina, sarjakärki on puolestaan vieraspeli, eikä niissä vain ihan samaa panosta ole).

HPK-Pelicans, kaksi haastajajengiä rimpuilemassa kellariosastolta kohti ylempää kolmannesta.
- Pelicansin matseja olen nähnyt Ruudulta ja yhden harjoitusmatsin livenä. Pelicansin pelisuoritukset vaihtelevat sinikäyrää seuraten ja asenne on kova. Käyrän suunta jyrkästi ylös tai alas on päivästä kiinni(?) Pelsun pelejä on stressaavaa katsoa, kun ei ihan tiedä mitä sieltä tulee. Lahtelaisyleisö on kotimatseissa kuulemma viihtynyt hyvin.
- Kerhon kotimatsit olen nähnyt yhtä lukuunottamatta livenä kaikki. Matsit taas ovat omaan makuun ihan parasta viihdettä. Tappiokaan ei harmita, jos peli on ollut muutoin hyvää. Kerholla on sitkeä [(c)ExBlues] tilliliha yhdistettynä hyvään pelisysteemiin ja tasaisiin pelisuorituksiin. Lisäksi Kerho vahvistuu ja sitkistyy ottelu ottelulta ja käyrä näyttää tasaisen vankasti hieman ylöspäin illasta toiseen. Kerho saa esimakua kovemmista jengeistä jo tiistaina Hakametsässä, mikä valmistaa varmasti hyvin kohtaamista varten.

Joku voi arvioida joukkueiden antia pelin sisältä paremmin, eli missä ovat erot ja mistä johtuu pelitavan yhtenevät ja erilaiset piirteet? Itselläni ei siihen riitä tietämys.
 

Ralph

Jäsen
Sunnuntai-illan ratkoksi vielä kiva fakta aiheesta HPK:n tuhnupakit. HPK:lla jo seitsemän eri pakkia on onnistunut tällä kaudella maalinteossa. Toiseksi eniten on Lukko ja Tappara, joilla on neljä.

Nämä HPK:n seitsemän pakkia ovat toki jokainen tehneet yhden maalin eli pakkien tehtyjä maaleja on yhteensä seitsemän. Samaan seitsemään maaliin pääsee Lukko, TPS ja Ässät.

Jännä juttu, mutta HPK:n alkukauden yksi vahvuuksista on puolustajien osallistuminen maalintekoon. Eipä olisi varmaan moni uskonut ennen kauden alkua.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tosiaan, seitsemän pakkia onnistunut jo maalin tekemään. Eli kaikki jotka ovat olleet kokoonpanossa poislukien Tulupov ja jo joukkueen jättänyt Friman. Myöskin tehtyjä maaleja HPK:lla on neljänneksi eniten. Niin vain se verkko on alkanut alku kankeuden jälkeen heilua hyvään tahtiin.

Tässä konkreettisesti nähdään taas se, että toimiva pelityyli ruokkii onnistumisia. Se on huonomman materiaalin omaavalle joukkueelle valtava voimavara niin pärjäämisen kuin pelaajien kehittämisen ja eteenpäin menon suhteenkin. Hienoa, että on palattu entiseen toimivaan tyyliin, toki päivitettynä versiona.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Ai että! Nythän alkoi tasonmittausviikko!

Kerhon peliähän on tuossa ylempänä analysoitu jo ihan puhki asti. Hyvältä on meno näyttänyt ja hieman heikommin suorittavasti jengeistä Kerho nappasi rutiinisuorituksella kuusi pistettä. Ei ole ihan kauheasti voinut viime kausin puhia rutiinisuorituksista. Tuntuu oudolta.

Mutta tällä viikolla sitten katsotaankin ihan tosissaan missä mennään. Tappara, Pelsut ja Hifk. Jännäkakkaa on jo vähän housuissa. Kestääkö pelitapa, kun vastaan tulee astetta paremmat yksilöt ja astetta paremmin valmennetut joukkueet? Veikkaan että Tappara ja Hifk -matsit ovat tasaiset ja vähämaaliset väännöt, mutta Pelsuja vastaan voi tulla ihan mitä vaan.

Ainoat varmat asiat viikolle ovat ne, että Suhonen tulee vihdoin putoamaan pelaavasta kuusikosta ja Kapanen avaa maalihanansa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Olen ihmetellyt kovasti miten Suhonen on usein aloittavassa parissa alivoimalla. Herran vahvuudet ei kuitenkaan siellä oman maalin edessä ole, joten tama ihmetyttää. Kirka ei ole tainnut alivoimalla vielä kertaakaan olla jäällä.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Varmaan ihan hyvä, että tuollaista vastakkainasettelua pyritään järjestämään ja saamaan sitä kautta tunnetta ja mielenkiintoa keskinäisiin peleihin lisää. Liian keinotekoinen ja väkisin väännetty ei toimi siitä on Liigassakin esimerkkejä mutta maltilla kun tekee ja jos urheilullinen puoli antaa siihen mahdollisuuden niin tuosta voi muodostua pikkuhiljaa perinnekin. Muutoin olen sitä mieltä, että perinteiden ja tarpeeksi pitkän keskinäisen historian kautta taisteluparit pikkuhiljaa muodostuvat luonnostaan.

Tosin HPK:n ja Pelicansin kohdalla ei näin ole vielä käynyt vaikka keskinäisiä pelejä onkin tullut jo vuosia pelattua. Tätä on ehkä vaikeuttanut se, että urheilullinen panos on jäänyt aina toisella vaatimattomaksi. HPK:n pärjätessä Pelicans kynti syvällä ja sitten taas Pelicansin pärjätessä HPK konttasi. Ehkä nyt, on otollinen hetki tälläiselle, kun molemmat seurat ovat esittäneet hyviä otteita ja kiinnostus niitä kohtaan on nousussa. Se vaatii usein sen, että molemmat taistelevat samoista, mielummin kärkipään, sijoituksista. Tai sitten alla täytyy olla joku kova pleijarisarja josta jää "kytemään" jotain tulevaakin varten.

Itse olen pitänyt HPK:n "paikallisvastustajana" Tapparaa, kun heidän kanssaan oli kovat väännöt varsinkin vuosituhannen vaihteen jälkeen molempien taistellessa kärkipäässä. Oli myös tiukkaa pleijarisarjaa ja vaikka mitä muuta. Jalonen vs. Rautakorpi, se oli hienoa aikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös