Mutta niin, pääasia oli se, että Jalonen hyvänä valmentajana sai kaikista sen maksimisuoritustason irti. Hänen pelikirjan mukaan oli helppo pelata. Nyt tilanne on toisin - ei ole helppo pelata ja Pantse ei oikein onnistu tekemään raakileista tähtiä.
Totta, Jalonen sai maksimin irti monista. Mutta itse pitäisin kyllä syynä myös sitä, että Jalonen salli myös pelitavan puitteissa pelaajille melko suuret vapaudet toteuttaa itseään kentällä. Siis kovin "orjallinen" tuo pelikirja ei ollut. Joku Leino meni usein kentällä aivan missä tahtoi. Eli voi siis sanoa, että pelitapa tuki juuri näiden yksilöiden ominaisuuksia. Kun taas pelkkä "pelitapakiekko", siis pelaajien alistaminen kurinalaiseen järjestelmään tuppaa tappamaan luovuuden pelistä. Mites se sanonta menikään, keskialuetrappi hyvälle kiekkolijalle on sama kuin ottaisi taitavan taidemaalarin ja löisi tälle pensselin käteen ja käskisi tämän maalaamaan aidan.
Sitä juuri tarkoitan tuolla pointillani, menestys on useamman asian summa. Pelkkä hyvä pelitapa ei ole tae menestykseen. Eikä toisaalta huippuyksilöiden suuri määräkään. Vaan sopiva tasapaino pelitavan, yksilötaidon ja oikean roolituksen välillä. Ja olen tosiaan sitä mieltä, että Suomessa on lähtenyt viime vuosina täysin lapasesta tämä pelitavan merkityksen ylikorostaminen. Ja nostihan mm. Erkka Westerlundikin tämän esille joku aika takaperin.
Ulkopuolelta ei niin paljon tullut noita varmoja tähtipelaajia tai johtavia pelaajia.
Kerhon Tsekkien lisäksi voisi mainita vielä muutaman esimerkin:
En tiedä ymmärsinkö oikein tuossa ylempänä kirjottamasi kommentin Voutilaisesta. Eli tarkoititko tuossa ylempänä, että Voutilainen on esimerkki "keskinkertaisesta" pelaajasta, josta Jalosen pelikirja sitten teki liigan kärkipelaajan. Jukallahan meni yksi kausi täysin vituiksi veneluun murtuman takia, mutta palatessaan pelasi erinomaiset p-offit ja voitti Suomen mestaruuden. Heti seuraavalla kaudella mies nakutti 24 pojoa ja kutsuttiin EHT:lle. Kyllähän Jukka oli liigan kahden suunnan hyökkääjien kermaa jo Kerhoon tullessaan. Pihlströmillä oli 21 pisteen kausi alla ja koska mies on kuitenkin enemmän tuota haalari- ja rymistelyosastoa, voidaan puhua erittäin tasokkaasta haalariosaston miehestä jo Kerhoon tullessaan. Toki molemmat kasvoivat vielä numeroa isommiksi Kerhossa ollessaan.
Somervuorta tituleerattiin junnuvuosinaan milloin miksikäkin uudeksi Selänteeksi. Käy hyvästä esimerkistä oikeastaan tuosta mitä tuossa ylempänä kirjottelinkin. Jalosen alaisuudessa sai pelata hyvien ketjukavereiden kanssa aika vapaasti ja tulosta alkoikin syntyä. Jollain Josh Holdenilla oli takana todella kovia tehoja AHL:stä ja potentiaalia oli huomioitu alhaisella varausnumerolla.
Kuinkas suuri todennäköisyys olisi nyt saada takaisin oma kasvatti, jolla on 2 SM-kultaa ja Ruotsin mestaruus vyöllään. No Tuuski saatiin. Oli aivan liigan top-3 pakki, odotusarvoisestikin, kun Kerhoon palasi.
Kyllä näitä lähtökohtaisesti kovia nimiä ja johtavia pelaajia oli Jalosen aikana monta.