Pakki tilanne?

  • 11 923
  • 95

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Miguel
Aika lailla off-topiciksi menee, mutta...

Tämän hetken esitysten perusteella olen eri mieltä. IFK-ottelussa Holman maali oli Jermun karmean sähläyksen seuraus, ja myös Hämeenlinnassa Pisto oli monta kertaa pahasti pihalla.

Tottakai erimieltä saa olla ja pitääkin, muutenhan ei saada keskustelua aikaiseksi.

Mielestäni olet esim. Pistoa tuomitsemassa turhan nopeasti. Esim. viimekaudella mies oli ihan OK peruspakki. Tottakai mieleen painuu mm. se kerta kun kaveri alimpana kaatui, taklasi samalla tilanteesta toisen pakin pois ja päästi vastustajan läpiajoon. Mitäs sitten, vahinkoja sattuu kaikille. Tosiasia on, että Pisto kärsii tällä hetkellä pakiston totaalisesta sekasorrosta. Kaveri on puolustava puolustaja ja siinä hommassa ihan omiaan. Rinnalle vaan pitää saada kiekkovarma kädellinen pakki, joka hoitaa oman pietinsä ja Pisto voi keskittyä siihen mitä osaa. Pistolla on omat rajoitteensa ja nykyisellään mies joutuu yrittämään sellaista, mihin ei rahkeet oikein meinaa riittää -> virheitä. Joka tapauksessa Pisto on säkki päässä ja sidottuna vastustajan maalin tolppaan hyödyllisempi kuin esim. meitin merimerkki, jonka kiertää C-junnukin 10 kertaa samassa vaihdossa.


Eri mieltä tästäkin. Minun mielestäni Setzinger on piristynyt Koivusen tulon myötä huomattavasti. Hämeenlinnassa Topper toimi yksin ketjun raiskaajana, mutta lauantaina Koivunenkin oli aika löysä. Ei Setzingerkään huippu ollut, mutta ketjun paras minun mielestäni, tyhmää jäähyä lukuun ottamatta.

Sezingeri on pelimies, ei siinä mitään. Tosiasia vaan on, että nykyisellä asenteella ei "piristyminen" Koivusen rinnalla paljoa auta. Mies on hankittu tekemään pisteitä ja nykyisellä perseilyllä homma ei onnistu. Tosin ketju kärsii eniten Topperin munattomuudesta, joten jos siihen saisi kolmanneksi jonkun oikeasti jotain yrittävän, niin tulos saattaisi olla toista. Joka tapauksessa sezuuria taitaa tällä hetkellä kiinnostaa enemmän oman akan jalkoväli, kuin lätkän pelaaminen. Pelilliset esitykset ovat kaukana siitä, mitä mies esitti viimekaudella. Toivottavasti päästään samaan tasoon, niin ukosta olisi meille jotain hyötyäkin.


Jälleen osittain eri mieltä. Makkonen sai viime kauden pimeydessä näytönpaikkoja, mutta ei onnistunut. Siinä mielessä kritiikki on aiheellista, että ennemmin hänelle soisi paikan kolmosessa kuin Niinikoskelle. Niinikoski on minun mielestäni ollut positiivinen ilmestys nelosketjun karvaajana, mutta sitä ylemmäksi häntä ei tarvitse eikä kannata laittaa. Ennemmin vaikka Makkonen, mutta mieluiten Widing.


No joo, kait nää on taas niitä näkemyseroja. Edelleen 3. kentän pitäisi olla se puolustava kenttä, joka on riittävän tasokas rikkomaan vastustajan kuuman kentän peli ja pitämään tilanne 0-0 sen osalta. Siihen hommana on hankittava ihan eri ukot kuin lupaava oma junnu. Jos ajatellaan pelillisiä asioita ja pelaajan kehitystä, on ensiarvoisen tärkeää, että potentiaalinen kaveri saa peliaikaa esim. 2. Tämä jo pelkästään sen takia, että vain pelaamalla kehittyy, ei niillä paskaminuuteilla. Edelleen, jos ei ole parempaakaan ukkoa sinne tarjota, niin miksi ei voisi ajaa sisään omaa junnua, jolla taidot riittää. Nyt jos M jatkaa nelosessa, niin meillä non edessä 2 vaihtoehtoa, joko kaveri siirtyy jonnekkin muualle / lopettaa tai siitä tulee uusi Nutikka. Kumpaakaan ei varmasti haluta, jos ukossa kerran on potentiaalia. Junnun peluutus ´kentässä jolta odotetaan ratkaisuja vaatii paitsi munaa valmentajalta, niin myös selkeää roolitusta. Topperi on sysipaska, joten niin kauan kun miehestä ei päästä eroon, niin peluutettaisiin siinä paikalla kaveria kun yrittää. Eikös ?


Osittain laiskasti luisteleva Mäkiaho ei sovi kolmoseen. Koivusen rinnalla motivaatio olisi varmasti korkeammalla, ja viime pelien perusteella maalitkaan eivät yllättäisi.

Ykköstä en lähtisi ainakaan vielä hajottamaan. Kauppilan puolustustaidot kun ovat mitä ovat, puolustava sentteri Keinänen sopii hänen rinnalleen hyvin. Ketjun peli on sitä paitsi kulkenut kohtalaisesti, joten vielä ei ole aika nostaa Widingiä taas ylös. Kaverin mentaalipuoli kun on valitettavasti menestystä vastaan.

Pakko oli ottaa tämä tähän loppuun, että sentään jostain olen täysin samaa mieltä.

No olen myös samaa mieltä, että Mäkkäri menee hukkaan kolmosessa. Tosin olisin edelleen rakentamassa kasaan Pirin aikana hyvin toiminutta 3. kenttää, jossa olisivat Keikka ja Saarinen. Nykyisillä resursseilla on mielestäni haaskausta peluuttaa Keikkaa ja Kakea samassa kentässä. Varsinkin kun miehet eivät kuitenkaan mätä maalia kahta JOKA pelissä. Edelleen Widingistä, SKA pelissä nähtiin näyte siitä mihin mies pystyy (syötettiin laidasta läpi ja nätti maali). Juuri tuollaisiin juttuihin pyritään esim. kerhossa, eli luodaan pelisysteemi, joka tukee yksilöiden ominaisuuksia ja näin ollen auttaa kaivamaan esiin niitä onnistumisia ja tehoja, kun jokainen ukko pyrkii tekemään niitä asioita joissa on hyvä. Widingi ei ole mikään kulmavääntäjä, vaan nopea ja maalipaikkoihin pyrkivä laituri.

Mutta nää on nyt sitten niitä mielipide-eroja =)
 

Pelin Tekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Purolan Joni tuo apua poulustukseen näin etukäteen ajatellen lähinnä määrällisesti,isokokoinen kaveri ja taklailee,mutta jos ruoditaan Pelicansien puolustuksen suurinpia ongelmia on niitä mielestäni kaksi:ensinnäkin se kaikkien kaipaama kiekollinen pakki puuttuu mutta myös yksi suuri puute on liike,puolustus on todella hidas tällä hetkellä,liike ei yksinkertaisesti riitä mihinkään muuhun kuin roikkumiseen ja kahvaamiseen.
Ensi kaudeksi puolustus on kyllä remontoitava suht.kokonaan,Grönholmin Ossille jatko sopimus,muut onkin siinä ja tässä...puolustuksessa olisi siis Peltosen Kimmon ja Erik "grogilasinkorkuinen" Kakon mentävä aukko....tosin ei mitään hirveän liikkuvia pakkeja mutta kokeneita....ja kalliita....mutta tukipilareita mihin olisi hyvä nojata....
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Pelastaja saapuu!

Viestin lähetti Shejbal
IFK: kannattajat vosivat hieman valaista mikä Purola on miehiään.

Seurasin viime vuonna kymmenisen HIFK A- peliä, ja Joni Purola esiintyi kyllä edukseen. Kaveri olisi hyvin todennäköisesti meillä pelaavassa kokoonpanossa ilman loukkaantumista. Joni on viileä ja varman oloinen kaveri, fyysinenkin, vähän 'marekmaiset' otteet. Junnupakiston liideri viime vuonna. Good luck :)
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Viestin lähetti Pelin Tekijä
Ensi kaudeksi puolustus on kyllä remontoitava suht.kokonaan,Grönholmin Ossille jatko sopimus,muut onkin siinä ja tässä...puolustuksessa olisi siis Peltosen Kimmon ja Erik "grogilasinkorkuinen" Kakon mentävä aukko....tosin ei mitään hirveän liikkuvia pakkeja mutta kokeneita....ja kalliita....mutta tukipilareita mihin olisi hyvä nojata....

Kyllä tekisi niin mieli kommentoida noita pelaajia, mutta pakko yrittää pysyä vielä tässä kaudessa. Toki on keväällä oltava ajoissa liikkeellä seuraavan kauden suhteen.
 

LaCew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On lyhyt muisti joo, mutta se nyt ei liity mitenkään tähän.

Koivusen siirron yhteydessähän nimenomaan mainittiin, ettei Timrålle tarvitse maksaa mitään, vaikka mies kesken kautta sieltä lähtikin. Ja Cech:n tilalle ei tullut Venäjältä ketään, joten kai hänestä saimme kunnollisen rahallisen korvauksen? Lähinnä siis ihmetyksen kohteena oli se, että maksavatko Koivusen pelaajaoikeudet yhtä paljon kuin Martinista saatu rahasumma, mutta näin siis tiedätte ilmeisesti asian olevan.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti LaCew
On lyhyt muisti joo, mutta se nyt ei liity mitenkään tähän.

Koivusen siirron yhteydessähän nimenomaan mainittiin, ettei Timrålle tarvitse maksaa mitään, vaikka mies kesken kautta sieltä lähtikin. Ja Cech:n tilalle ei tullut Venäjältä ketään, joten kai hänestä saimme kunnollisen rahallisen korvauksen? Lähinnä siis ihmetyksen kohteena oli se, että maksavatko Koivusen pelaajaoikeudet yhtä paljon kuin Martinista saatu rahasumma, mutta näin siis tiedätte ilmeisesti asian olevan.

Mutta kyllähän Koivuselle palkkaakin maksetaan. Siirron yhteydessä kerrottiin myös, että rahaa lähti Bluesin suuntaan jolla pelaajaoikeudet oli/on.

Tosin itsekin kuvittelin Cechistä saatavan niin suuren korvauksen, että sillä kaikesta huolimatta saataisiin kelvollinen korvaaja. Mutta ilmeisesti näin ei olekaan.
 

LaCew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Shejbal
Mutta kyllähän Koivuselle palkkaakin maksetaan. Siirron yhteydessä kerrottiin myös, että rahaa lähti Bluesin suuntaan jolla pelaajaoikeudet oli/on.

Tosin itsekin kuvittelin Cechistä saatavan niin suuren korvauksen, että sillä kaikesta huolimatta saataisiin kelvollinen korvaaja. Mutta ilmeisesti näin ei olekaan.

Niin, palkkaa maksettiin varmasti myös Martinille. Ja Koivusen siirrossahan rahaa liikkuin ainoastaan Bluesille, ainakin ESS:n jutun mukaan.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti aCoustiC
Joka tapauksessa Pisto on säkki päässä ja sidottuna vastustajan maalin tolppaan hyödyllisempi kuin esim. meitin merimerkki, jonka kiertää C-junnukin 10 kertaa samassa vaihdossa.

Taas pisti silmään tämä Reimari dissaus. Totta on, että Reiska on välillä vähän ongelmissa liikkeensä vuoksi, mutta jälleen totuus on tarua ihmeellisempää. Kun katsot Pelicansin +/- tilastoa niin kukapas sitä johtaakaan. Ettei oli tämä meitin merimerkki jonka C-junnutkin kiertää.

Koittakaapa nyt ihmiset päästä pois siitä Reiska-fobiastanne. =)
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Shejbal
Taas pisti silmään tämä Reimari dissaus. Totta on, että Reiska on välillä vähän ongelmissa liikkeensä vuoksi, mutta jälleen totuus on tarua ihmeellisempää. Kun katsot Pelicansin +/- tilastoa niin kukapas sitä johtaakaan. Ettei oli tämä meitin merimerkki jonka C-junnutkin kiertää.

Koittakaapa nyt ihmiset päästä pois siitä Reiska-fobiastanne. =)

Kylläpä kyllä. Tosiasia vaan on, että Reiska on PASKA eikä siitä pääse mihinkään. Tosin aivan loistava pakki, kun vertaa esim Lindströmiin. +/- taasen ei kerro mitään siitä, että kiertääkö se C-junnu ko. ukon vai ei. Mutta summasummarum, ei Reiska pelkästään ole saanut koko pakistoa näyttämään ehkä tarpeettoman huonolta. Siihen on suurin syyllinen tämä kengänkuvaa perseeseen saanut valmentaja-wannabe. Kuitenkin odottaisin minäkin seurajohdolta jonkinlaisia liikkeitä pakiston ja ylipäätään pelaajiston vahvistamiseen. Ei siihen mielestäni riitä mikään Mestiksessa katsomossa loukkaantumisen takia istunut täytemies. No tän päiväisen jälkeen ollaan taas vähän viisaampia sen suhteen, että kuinka syvällä suossa tarvotaan. Torstaina pääsee taasen hallille katsomaan esityksia oikein livenä. Tosin tuskaa lieventää varmasti ilmaiset virvokkeet, jotka eräs yhteistyökumppani tarjoilee. Jos menee ihan vituiksi, niin notkuu sitten päätybaarissa ja kattelee vaikka cheerleadereita.....tai jotain.
 

gilbert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canadiens
Lopeta jo!! Reiska tuskin on ensimmäisenä jonossa kun pakkeja pitäisi vaihtaa. Reimari on ollut esim. Pistoa paljon parempi tällä kaudella. Mikäs pakin hyvyydestä kertoo jos ei +/- saldo, varsinkin Reimarista puhuttaessa koska kyseessähän ei todellakaan ole mikään pelintekijä vaan raskaan työn raataja.
Reimari on myös oma kasvatti, joita täällä meillä ei ole koskaan osattu arvostaa. Ihmettelenkin millä laseilla asiaa tarkastelet kun Piston nostat niin ylivoimaiseksi Reimariin verrattuna.
Ps Reimari ei todellakaan ole paska.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Turha varmaankaan lähteä kinaamaan. Joissain asioissa näyttää olevan kaksi aivan täysin vastakkaista mielipidettä, joten tuskinpa se tällä jauhamisella muuttuu. Aivan samoin kuin minun mielestä Pärssinen on täysin surkea puukätinen p****, joka johtaa maalipörssiä ilman kiekonkäsittelytaitoa ainoana vahvuutenaan luja asenne, mutta IFK:n leiristä tuskin samanlaisia mielipiteitä löytyy.
 

Harri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Arsenal
Viestin lähetti gilbert
Mikäs pakin hyvyydestä kertoo jos ei +/- saldo

Minulla on nenäni väliitömässä läheisyydessä kaksi (2) optiikkaan liittyvää elintä, joita ymmärtääkseni kutsutaan silmiksi.
 

Miguel

Jäsen
Reiskan nopeus taas nähtiin lauantain IFK-pelissä, kun täysin normaalissa kaksinkamppailutilanteessa hyökkääjä kiersi tämän merimerkin kuin C-juniorin. Myös alkukaudesta Reiska oli järkyttävän huono, mutta otteet ovat kyllä selvästi parantuneet. Eli ei tässä vaiheessa Reiskaa olla heivaamassa pois, mutta tämän kauden jälkeen näkemiin.

aCoustiCille Pistosta. Jermu on puolustustehtävissä esimerkiksi juuri Reimaria selvästi parempi, mutta hitaus riivaa hieman häntäkin ja avaussyötöt ovat usein karmeita. Pahimpina esimerkkeinä mainitsemani temppu lauantaina ja alkukauden Ilves-ottelun käsittämätön avaussyöttö, joka meni Ilves-hyökkääjän jalasta maaliin, vaikka tilanteessa ei alunperin ollut paniikin häivääkään. Yksittäisiä tapauksia ei pidä muistella liikaa, mutta viimeksi mainittua ihmismieli ei yksinkertaisesti pysty unohtamaan. En ole todellakaan tuomitsemassa Jermua lopullisesti, mutta viime peleissä esityksistä ei ole löytynyt juuri mitään positiivista. Eiköhän se siitä vielä lähde kulkemaan.
 

Miguel

Jäsen
Viestin lähetti RV16
Turha varmaankaan lähteä kinaamaan. Joissain asioissa näyttää olevan kaksi aivan täysin vastakkaista mielipidettä, joten tuskinpa se tällä jauhamisella muuttuu. Aivan samoin kuin minun mielestä Pärssinen on täysin surkea puukätinen p****, joka johtaa maalipörssiä ilman kiekonkäsittelytaitoa ainoana vahvuutenaan luja asenne, mutta IFK:n leiristä tuskin samanlaisia mielipiteitä löytyy.

Turha varmaan lähteä kinaamaan, mutta tuo viimeinen virke ei _minun mielestäni_ osoita muuta kuin täydellistä asiantuntemuksen puutetta.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Viestin lähetti Miguel
Turha varmaan lähteä kinaamaan, mutta tuo viimeinen virke ei _minun mielestäni_ osoita muuta kuin täydellistä asiantuntemuksen puutetta.

No se onkin vain mielikuvani joka häntä nähtyäni on päähäni iskostunut. Tilastot puhuvat muuta, mutta en todellakaan laskisi häntä ainakaan liigan top 15:een, jos mitataan kuinka taitava kukin kiekonkäsittelyssä on. (Niin, viidentoista ulkopuolelle jääminen ei merkitse sysipaskaa, mutta en jaksa lähteä editoimaan). Antaa olla.
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Miguel
Turha varmaan lähteä kinaamaan, mutta tuo viimeinen virke ei _minun mielestäni_ osoita muuta kuin täydellistä asiantuntemuksen puutetta.

Siis kenen kirjoittamana ?

Muuten minulle on henk.koht aivan se ja sama, onko joku kanssani samaa mieltä siitä että Reimari on paska vaiko eikö. EVVK ! Totesin jo, että eri mieltä saa ja pitääkin olla. Se taasen osoittaa pelkkää tyhmyyttä vängätä jonkun mielipidettä vastaan näinkin subjektiivisessa asiassa.

Yleisesti voi sanoa, että +/- kertoo kyllä siitä, että onko pakki ollut useammin kentällä oman kuin vieraiden maalatessa. Jos aletaan ruotimaan sitä, että mitä ko. lukemaa toljottamalla voidaan päätellä, niin kaikki tulikin jo ilmi tuossa kappaleen alussa.

No otetaan esimerkkinä viimekausi. Lindströmin saavutukset:
51 1 1 2 -15 16
vastaavat statsit merimerkiltä:
49 5 10 15 -17 62

Kukaan ei varmaan edes kuvittele aloittavansa keskustelua siitä, että kumpi noista pelaajista oli parempi ? Kuitenkin tuo kauaskantoinen absoluuttinen totuus, eli +/- kertoo kylmästi, että Lindström oli parempi ukkeli kuin tämä meitin merimerkki. Tätä väitettä en edes minä pysty allekirjoittamaan, vaikka Reimaria kohtaan antipatioita tunnenkin.

Mutta takaisin asiaan, eli totesin jo ettei Reiska ole yksin syyllinen nykyiseen (ja tänäänkin mitä mainioimmin esiin tulleeseen) sekasortoon joukkueessa. Reiska vaan on osa sitä. Mutta antaa olla....

- kun väittelet netissä idiootin kanssa, varmista ettei hän tee samoin
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Viestin lähetti aCoustiC
Siis kenen kirjoittamana ?


No etkö sä nää jos siinä lukee quote + RV16 että tuolla "viimeisellä virkkeellä" tarkoitettiin viiltävää analyysiä eräästä IFK:n pelaajasta.
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti RV16
No etkö sä nää jos siinä lukee quote + RV16 että tuolla "viimeisellä virkkeellä" tarkoitettiin viiltävää analyysiä eräästä IFK:n pelaajasta.

Justiinsa, en mä nyt sentä olettanut, että joku ...... tai no antaa todellakin olla.
 

Miguel

Jäsen
Nyt menee Akustisen pointit meikäläiseltä viheltäen ohi.

Tuolla asiantuntemuksen puutteella viittasin todellakin vain RV16:n Pärssis-viittaukseen. Niin paljon olin asiasta eri mieltä, että sanavalinta taipui tuollaiseksi. Mutta se asia voi minunkin puolestani jäädä siihen, turha ruveta enempää kättä vääntämään.

Ilmaisin mielipiteeni Reimaristakin, ja voit huomata, etten minäkään kuulu herran suurimpiin ihailjoihin, joskaan en olisi aivan yhtä kriittinen kuin sinä. Sinä kaadat paljon Reiskan niskaan, minä taas hieman enemmän Piston (viimeisimpien otteiden perusteella) - mielipide-erojahan nämä ovat. Niistähän nämä keskustelut syntyvät, kuten itse totesitkin. Ei täällä mitään palkokasveja ole vedetty nenään tai pistetty aCoustiCia mustalle listalle. Mutta mistä tämä hirveä haloo?
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No niin, en todellakaan tarkoittanut sitä, että +/- tilastoa katsomalla pystyy suoraan näkemään onko pakki houno vai ei. Se kertoo vain siitä, niin kuin aCoustiC kirjoittikin, onko pelaaja plussan vai pakkasen puolella tasakentällisin tehtyjen ja päästettyjen maalien suhteessa. Myös kyseisten tilastojen luotettavuudesta voidaan olla montaa mieltä. Mutta jonkinlaista osviittaa tilastosta voi saada.

Tarkoituksenani ei myöskään ollut nostaa Reimaria huippu-pakiksi. En myöskään lähde vertaamaan Reimari Pistoon tai keneenkään muuhun Pelicans-pakkiin. En pidä Reiskaa kovin kummoisena pelaajana, mutta hän on mies paikallaan kuitenkin.
 

LäJa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuulosta aika tyhmältä, kun isot miehet kiistelee Reimarista ja Pistosta, mutta jokaisella on toki oikeus kertoa mielipiteensä...

Jos nyt mietitään oikeen tosissaan Reimaria ja Pistoa, niin minulle tulee heti mieleen kaksi kiekotonta ja nimenomaan puolustavaa puolustajaa. Sehän tässä onkin ongelma, että tälläiset miehet jotka ovat tottuneet pelaamaan perusvarmaa kiekotonta peliä (esim. Heiskanen, Pisto, Reimari...) laitetaan 1.- ja 2.-ketjujen taakse tekemään peliä. Tuhoon tuomittu ratkaisu, mutta kun tällä hetkellä ei ole muita ketä peluuttaa...

Toivotaan, että Topo löytää uuden osoitteen jo tällä viikolla, jotta saadaan rahaa näihin tarvittaviin vahvistuksiin. Mutta mitään ei kuitenkaan kannata ostaa ympimähkään, mutta liiallinen odottelu saattaa tiputtaa meidät jo 6-10 pisteen päähän Bluessista joka olisi paha tilanne henkisesti... Tilanne on siis vaikea, ei voi kun toivoa parasta ja pelätä pahinta!

Ja eihän sitä tiedä vaikka Reiska iskisi huomenna tehot 2+1 ;)
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Jottei tilanne muuttuisi helpommaksi on Paappasen vamma valitettavasti leikkausta vaativa ja Pisto on loukkaantunut saatuaan eilen kipeetä Lukko matsissa. Näin ollen ei montaa pakkia kokoonpanoon löydy ja taitaa joutua luukkuvahti huomenna pakin tontille. Onneksi vastassa on helppo Ilves.
 

lommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New England Patriots
Viestin lähetti Shejbal
Tosin itsekin kuvittelin Cechistä saatavan niin suuren korvauksen, että sillä kaikesta huolimatta saataisiin kelvollinen korvaaja. Mutta ilmeisesti näin ei olekaan.
koivuselle makseteen palkkaa ja korvauksia bluesille.Ja rahaa ei taida olla kun roopella konsanaan, että tosta noin vaan ostetaan joukkueeseen uusi Marek Zidlickyä..pitää otta huomioon että joukkue etsii johtavaa ykköspakkia,joka ei ole halpa,eikä löydy tosta noin.Mielestäni kyllä pakistoon ei riitä vain yksi pari käsiä..noh,ei ole meikäläisem huoli...
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Pakistoon liittyy Korkeavuori ja Tuominen. Korkeavuori illan peliin ja Tuominen jouluun asti.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuominen ja Korkeavuori

Bluesissa ja Salamoissa tälläkaudella pelannut Joni Tuominen sekä HPK:ssa ja FPS:sa pelannut Olli Korkeavuori saapuvat tänään vahvistamaan Pelicansin puolustusta.

Tuomisen sopimus kattaa ottelut jouluun asti. Korkeavuori pelaa vain tämän iltaisen kamppailun.

Lähde: Pelicans Inside-kanava.

Miesten otteista joku paremmin tietävä voisi kommentoida heidän tämän kauden otteitaan ja minkä tyylisiä pelaajia miehet ovat. Itse muistan Tuomisen syksyisestä Jazz-turnaukseta jossa pelasi melko hyvin.

Edit: laituri kerkesi näköjään ensin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös