mjr kirjoitti:
No, avara suhtautuminen naispappeuteen, homoliittoihin, evoluutioon, suvaitsevaisuuteen jne. jne. - ja olennaisimpana tietty ei-opillinen, ei-dogmaattinen mystinen painotus on minusta faktisesti erilainen lähtökohta kuin vaikka oppina sangen epämiellyttävä ja uskon normista poikkeavia yksilöpsykologisesti rikkova helluntailaisuus. Toki poikkeuksia löytyy kaikkialta, ja jos sopeutuu sääntöihin niin esimerkiksi lestadiolaisuus on mitä turvallisin ja lämpimin kasvuympäristö. Jos ei sopeudu, niin sitten joutuukin melkoiseen myllyyn - pahimmassa tapauksessa sen "lämpimän" sukunsa ja perheensä hylkäämäksi. Körttikeskustelun sävyihin voit perehtyä oheisella foorumilla:
http://www.h-y.fi/foorumi/
Enpä ollut ennen vieraillutkaan tuolla, mielenkiintoinen palsta, kiitos vain. Siellä oli itseasiassa helluntailaisuudelle oma ketju, jonka selailin lävitse. Hauskaa sinänsä, että heti tuossa ketjussa mainitsemasi ei-opillisuus ja suvaitsevaisuus joutuvat koetukselle, kun pari kirjoittajaa ei olisi valmis ehtoolliselle hellarin kanssa. Ainakin toinen näistä vaikutti muuten varsin avarakatseiselta, joten voin vain arvella, kuinka ehtoolliseen suhtautuisivat negatiivisemman kannan helluntailaisiin omaksuneet. Mutta noin yleisesti ottaen keskustelu oli varsin maltillista ja asiallista verrattuna esimerkiksi joihinkin vapaakristillisten hiekkalaatikoihin. Tosin käyttäjämäärä ei tainnut olla kovin huikea verrattuna noihin avoimiin foorumeihin, joihin viittasin.
Helluntailaisuus on aiemmin erityisesti Suomessa profiloinut itseään jonkinlaisena luterilaisuuden vastakohtana, siis ajatellen valtionkirkkoa, keskusjohtoisuutta, hierarkkisuutta yms. Itsenäiset paikallisseurakunnat ja maallikkotoiminta ovat olleet kaiken perusta liikkeen Suomeen tulosta lähtien. Tietynlainen protestiliikkeen leima hellunatailaisuuden historiaan on kuulunut, ja samalla vallitsevan uskonsuuntauksen ja sen kirkollisten ja laitosmaisten piirteiden pelko. Hellunatailaisuus levisi alkujaan erityisesti maaseudulla ja toisaalta sen piiriin on aina hakeutunut toiminnan painottumisen vuoksi paljon sosioekonomisesti heikoilla kantimilla olevaa jengiä. Ehkä nämä seikat yhdessä "kirkollisuuden" vastustamisen kanssa ovat luoneet helluntailaisuudelle maineen hurmahenkisestä, uskollaan ahdistelevasta ja sisäänpäin lämpiävästä porukasta. Väittäisin kuitenkin, että viimeisen vuosikymmenen aikana hellareiden keskuudessa on menty paljon hyvään suuntaan. Sinua ja montaa muuta ehkä ahdistaa edelleen jotkut tietyt opinkappaleet, mutta kouluttautunut ja nuori sukupolvi ei helluntailaistenkaan keskuudessa tyydy valmiiksi pureskeltuihin vastauksiin tai oman aseman pönkittämiseen omaan piiriinsä sulkeutumalla. Olen seurannut helluntailaisten lehdestä (Ristin Voitto) mielenkiinnolla keskustelua helluntailaisesta identiteetistä, naisen asemasta seurakunnassa, ekumeniasta ja vastaavista. Körttipalstalla oli muuten viittaus parin hellarinuoren tutkimukseen ihmeparanemisista, vastaavaa ei olisi suvaittu sukupolvi sitten, mutta itse ainakin toivotan tuonkaltaiset tervetulleiksi, koska ne puhdistavat pöytää aika tehokkaasti. Myös muuta kritiikkiä on jaettu, samalla kun omaa asemaa Suomen kristillisellä kentällä on tarkasteltu.
Tätä samaa prosessia olen käynyt lävitse itsekin muutamien ystävieni kanssa, viimeksi viime viikonloppuna näistä turistiin kahvikupin ääressä. Mielestäni uskon tulee kestää kritiikki ja epäily tai sitten sen laatu on jotenkin epäilyttävää.
Olkoon tämä pienimuotoinen helluntailaisuuden apologia, vaikka en itseasiassa edes kuulu ko. ryhmään.