Erittäin tuskaista tuo pelaaminen näyttää olevan ja syitä siihen voi vaan arvailla. Vaikuttaa pieneltä asialta, mutta tulee vaan mieleen se Lukko-pelin jatkoajalla nähty kenttämiehen erikoinen, joka oli kova isku muuten hyvän vierasillan päätteeksi. Olisikohan se osuma ja siitä pelistä tullut tappio saanut nuoren joukkueen tosiaan noin sekaisin?
Ilves oli Lukkoa vastaan kolmen minuutin päässä aloittaa kausi saldolla 3-1-0, mutta hävisi tuona iltana kahteen isoon asiaan; ensin kolme minuuttia ennen loppua keskialueella iso virhe, jolla Lindgren tasoitti pelin ja sitten jatkoajalla se kenttämiehen erikoinen. Sen pelin jälkeen Ilves on hävinnyt kaksi kertaa peräkkäin maalierolla 0-6 ja mikään ei näytä onnistuvan. Voin olla tässä ihan hukassa, mutta väkisin tulee mieleen, että miten asioita on käsitelty tuona iltana Rauman ja Tampereen välillä.
Pajuojan potkuille kuitenkin minulta tällä hetkellä ehdoton ei. Jääkiekossa on usein moni asia pienestä kiinni ja Ilveksen nuori joukkue tulee vielä kokemaan näitä jyrkkiä mäkiä luultavasti suuntaan ja toiseen. Nyt kaivattaisiin porukan sisältä niitä pieniä onnistumisia, joilla saadaan vähän uskoa omaan tekemiseen ja iso kelkka käännettyä.
***
Otan esimerkin pienestä asiasta ja joukkueen uskosta valmentajaan toisesta suosikkijoukkueestani Vancouver Canucksista. Vancouverilla oli vuoden 2009 alussa yksi seurahistorian surkeimmista jaksoista menossa. Joukkue ei ollut voittanut esimerkiksi kotonaan yhdeksään peräkkäiseen peliin. Jokainen asia mitä tuolloin yritettiin, meni tavalla tai toisella väärin. Pelaamisessa ei näyttänyt olevan pienintäkään iloa ja katsomon ylimmille riveille oli nähtävissä joukkueen huono kemia. Tuntui kuin pelaajat pelaisivat täysillä ainoastaan ulos valmentaja Vigneaultia.
Helmikuun alussa pelattiin kotipeliä Carolinaa vastaan. Peli oli kolmannen erän lopussa pari minuuttia ennen loppua tasan 3-3, kun Canucksin puolustaja Mattias Öhlund otti tyhmän kakkosen - yhden niistä monista pienistä virheistä, mitä tuolloin koko joukkueelta nähtiin pelistä toiseen liikaa väärissä paikoissa. Lähes jokainen Canucks-fani uskoi varmaan tuolloin, että Carolina tekisi ylivoimalla maalin (tuona iltana jo kolmannen ylivoimalla), pelistä tulisi Canucksille 10. peräkkäinen kotitappio ja pelin jälkeen saataisiin kuulla valmentaja Vigneaultin potkuista.
Hiljainen kotihalli odotti Carolinalta lopullista niittiä yhdelle Canucksin valmentajalle, mutta Vancouverin hyökkääjä Alex Burrows oli toista mieltä. Burrows repi itsensä karkuun ja iski puolitoista minuuttia ennen loppua Vancouverin voittomaalin alivoimalla. Canucks pystyi katkaisemaan pitkän tappioputkensa kotona ja pelaajat puhuivat pelin jälkeen tuon maalin merkityksestä;
Burrows; "Tied at 3 after 57 minutes and we have to kill a penalty and they already had two goals on their power play, a lot of people probably thought it was going to be another one of those games we wouldn't be able to close.
"But we found a way to get it done, that's the bottom line, and now it's a lot of pressure off everybody's shoulders."
Roberto Luongo; "It feels really good, it's been on everyone's minds. You try not to think about it but it's kind of hard. We just wanted to get this first win out the way, end the streak and get back to normal life."
Kiekkosanontoja, mutta niin ihmeelliseltä kuin se tuntuikin, Vancouver oli tuon yhden maalin jälkeen seuraavissa peleissä kuin täysin uudesti syntynyt joukkue. Vancouver otti tuon yhden maalin jälkeen runkosarjan lopuissa 36 ottelussa 26 voittoa ja hävisi varsinaisella peliajalla vain neljä kertaa. Jokaisen Canucks-fanin hampaissa aikaisemmin ollut valmentaja Vigneault muuttui parissa kuukaudessa syntipukista kiekkoneroksi. Joukkueen pelitapa saman valmennuksen alaisuudessa oli täysin sama kuin ennenkin, mutta onnistumisten varaan rakennettiin uutta onnistumista.
Sen jälkeen Vigneault on saanut pitää paikkansa, saanut paljon kiitosta ja viime kaudella mies johdatti Vancouverin NHL:n runkosarjan ylivoimaiseen voittoon ja finaalien seitsemänteen otteluun asti. Pari vuotta sitten hän oli uskoakseni niin lähellä potkuja kuin valmentaja voi olla, mutta juuri nyt häntä ei vaihtaisi varmasti pois kukaan. Tuo yksi maali sai aikaan lopulta aika paljon.
Ilves ei ole Vancouver pelaajamateriaaliltaan ja SM-Liiga on eri sarja kuin NHL, mutta tuo esimerkki kertoo omaa kieltään ainakin kolmesta asiasta mikä sopii mihin tahansa kiekkosarjaan;
1. Jääkiekossa on enemmän kiinni korvien välistä kuin ehkä yleisesti ajatellaan,
2. Valmentaja vaatii onnistuakseen tietyn tason materiaalin, mutta hyvän ja huonon valmentajan välinen ero on usein kiinni pienistä asioista ja yksittäisistä onnistumisista/epäonnistumisista,
3. Usein huudellaan valmentajan päätä pölkylle, mutta seuran sisältä pitää löytyä noita Burrowsin kaltaisia pelaajia, jotka pystyvät kääntämään kelkkaa itse omilla onnistumisillaan.
Nyt minä peräänkuulutan Ilveksen johtavilta pelaajilta tuota vastuuta ja joukkueen eteen pelaamista. Nuoren joukkueen tilanne ei ole helpoin, virallinen tavoite ei ole vielä tällä kaudella mitaleilla, ylä- ja alamäkiä tulee joukkueelle varmasti jatkossakin ja aina löytyy selityksiä erilaisille asioille, mutta pelin kääntymiseen tästä on kaikki mahdollisuudet. Ilveksen kannalta on ainakin se hyvä asia, että joukkue ei kaadu maalivahtipeliin. Pari ketjumuutosta voisi olla kuitenkin paikallaan tähän väliin, jotta pelaajat ehkä heräisivät paremmin.
Minulla on ainakin vielä uskoa. Joukkueella on nykyisen materiaalin ja valmennuksen turvin mahdollisuus paljon nyt nähtyä parempaan peliin. Mitään tuollaista Vancouverin kaltaista täydellistä kurssin muutosta tuskin tullaan näkemään voittojen ja tappioiden osalta, mutta uskon selvään pelilliseen kehitykseen kunhan pienten juttujen kautta saadaan porukkaan vähän enemmän uskoa. Sillä Ilves menisi viime kaudesta jo eteenpäin ja tavoite olisi täytetty.
