Tämä puhe nykyjääkiekko vst. entinen jääkiekko, on yksi lajin suurimpia hämäyksiä. Lajina jääkiekko ei ole paljonkaan kehittynyt sen aloittamisesta eli viisi miestä kentällä, yksi maalissa, kenttä suurinpiirtein saman kokoinen jne. Kehitys on tapahtunut yksilöissä ja tietysti olosuhteissa/ välineissä.
Tämä pelikirja julistus on todellisuudessa yhden miehen mission tulos. P. Sihvonen, itseään korostaakseen, on luonut käsityksen, jostain ihmeellisestä pelikirjasta.
Jo 60 -luvlla pelaajat sopivat keskenään kuka kentällisessä tekee mitäkin, mutta silloisten yksilöiden tasoerojen takia taktiikalla ei ollut suurtakaan merkitystä vaan yksilöt ratkaisivat pelejä.
Rauno Korpi oli ensimmäisiä ns. totaalikiekon edellä kävijöitä. Hänen taktiikkaansa (eli pelikirjaa) kutsuttiin poltetun maan taktiikaksi. Toisaalta Tapparan menestys perustui kuitenkin joukkueen suurempiin harjoitusmääriin verrattuna muihin. Korpi oli ensimmäisiä ammattilaisuuden tuulahduksia.
Tuli Pietilä, jonka taktiikalla (eli pelikirjalla) pelaavat monet joukkueet vieläkin. Puhuttiin "kahdeksikko" karvauksesta jne.
Suurin muutos alkoi kuitenkin Porista ja herrasta nimeltä Vasili Tihonov. Hän toi jääkiekon totaalisen ammattilaisharjoittelun ensimmäisenä Suomeen. Kun Tiho astui Möllin saappaisiin, muuttui harjoittelu radikaalisti Porissa. Silloin siirryttiin ammatilaisuuteen ja kahteen harjoituskertaan päivässä. Pian tulivat Bogdanov ja Jursinov sr.
Tästä alkoi pelin muutos yksilöpelistä joukkuepeliin. Kun pelaajien fyysinen ja taidollinen taso nousi, nousi taktiikka (pelikirja) suurempaan merkitykseen. Vellun tyyppiset yksilöt eivät enää hallinneet, koska harjoittelun kautta yksilöiden väliset erot pienenivät.
Aikaisemmin joukkueet olivat pystyneet ottamaan riskejä, koska joukkueessa oli sellaisia yksilöitä, jotka voitiin heittää kentälle joka toiseen vaihtoon ratkaisemaan pelejä. Vastaavia yksilöitä ja taitavampiakin, on tänä päivänä, mutta yksilöiden taitoero on kaventunut, eivätkä yksilöt pysty ratkomaan pelejä entiseen malliin.
Tämä on johtanut pelin passivoitumiseen ja riskien karttamiseen.
No, mitä tämä tähän ketjuun liittyy?? Siten, että Härkälällä on kokemusta liigajoukkueen päävalmentaja pestistä takavuosilta, eikä sitä voi mitenkään vähätellä. Ei peli ole muuttunut mitenkään radikaalisti, taktiikan osuus on vain nousut, yksilöiden vähentynyt.
Härkälän pelikirja on se sama mitä kaikki valmentajat halutessaan voivat ostaa Suomen jääkiekkoliitosta tai saavat valmentajapäiviltä. Westerlund, Pietilä jne. ovat kirjoittaneet kilokaupalla näitä teoksia suunnanmuutoksesta ja lyhyt syöttöpelistä.
Nyt tehdään jääkiekosta liian vaikeaa, nopea avaus keskelle, autetaan kaveria, kiekoton tekee itsensä pelattavaksi jne. Näin on puhuttu jo iät ja ajat.
Mikä tekee sitten hyvän valmentajan?? Älykkyys ja karisma. Pitää olla älykäs, jotta pystyy rakentamaan oikean joukkuueen, luomaan sille toimivan taktiikan ja pitää olla karismaa johtaa ihmisiä siinä joukkueessa. Tämä karsima on sitä mentaalipuolen juttua.
Härkälällä on kokemusta pitkältä ajalta valmentamisesta liigassa ja muuten toimimisesta päävalmentajana. Älkääkä aliarvioiko Kärppä aikoja, sillä aikuisten miesten motivointi puulaakiurheiluun ei ole niitä helpompia juttuja. Hänen vuosiinsa mahtuu monenlaista, joka on varmasti kasvattanut häntä ihmisenä.
Kivi on tuleva päävalmentaja, aivan varmasti, mutta on sen aika vielä??
Jyrkkiöstä ei mielestäni tule liigavalmentajaa, ilman selvää ajatusmaailman muutosta. Loistava junnuvalmentaja.
Entä mitä muuta on tarjolla?? Tuleeko Ruotsista joku, entä Mestis??
Mutta tosiasia on, että nyt tehdään ensi kauden joukkueita ja valmentajalla on suuri merkitys tässä kuviossa. Jos Ässät odottaa helmikuulle, on myöhäistä. Tällöin saadaan Ville Hirvosia ykkössentteriksi, Tähtinen menee muualle.
Härkälä ja Kaukoranta eivät mahdu samaan joukkueeseen ja muutenkin Paden nostaminen jalustalle on turhaa. Jos hän olisi hyvä valmentaja, hän valmentaisi eikä opettaisi ja analysoisi.