TwistedKites
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ässät
Sen verran pitää päivittää, että täällä useasti mainitut Davidssonin veljekset ovat osoittautumassa sittenkin kevään miehiksi näin kun kevätpurot jo solisevat Porin kaduilla.
Jos Ilves ei voita tällä kaudella, niin Kusiviikset on oikeutettu kuvaus seuraavaksi 75 vuoden ajaksi, etenkin jos Turkulainen vielä tuonne naarataan. Tämä siis vasta toteutuessaan.
Nyt sykkeitä alas siellä miljoonakaupungissa.Kyllä IFK tekee vahvaa nousua kisassa floppikuninkuudesta. Toki Jypillä ja Saipalla on heittää kovat näytöt myös kaukalon ulkopuolisesta toiminnasta, mutta Saipalta ei varmaan hirveästi odotettukaan.
Go IFK, säälipleijarit lähestyvät tasaisen varmasti!
Kyllä IFK tekee vahvaa nousua kisassa floppikuninkuudesta. Toki Jypillä ja Saipalla on heittää kovat näytöt myös kaukalon ulkopuolisesta toiminnasta, mutta Saipalta ei varmaan hirveästi odotettukaan.
Go IFK, säälipleijarit lähestyvät tasaisen varmasti!
Tyylikästä.
Siinä olisi kyllä eväitä aikalailla parempaan. Ei vielä meriittejä ainakaan liikaa ole, joten päässä vika? Vaikeeta ollut välillä sopia tiettyyn muottiin tai joukkueeseen niin ei se yksi tykkikausi lopulta paina muussa kuin agentin silmissä diiliä neuvotellessa.Pelaajista yksi suurimmista flopeista on Petrus Palmu.
Piti olla johtava pelaaja Turussa ja tähtipelaaja koko Liigan mittakaavassa, mutta ei yhtään mitään annettavaa joukkueelle. Oikeasti, ei niin yhtään mitään.
Pelkkää näennäistä alibipelaamista, todellisuudessa löysä ja pehmeä paska jo pitkän aikaa. Vähän pörrää siellä ja täällä, mutta todellinen halu ja motivaatio ollut kateissa jo pitkään. Viimeksi antanut hyvän peliä edistävän kovan syötön joskus syyskuun lopussa.
Taisi mennä palkokasvi syvälle, kun huhujen mukaan Toma antoi syksyllä treeneissä palautetta kiukuttelevalle egoistille.
Järkyttävä floppi.
Pelaajista yksi suurimmista flopeista on Petrus Palmu.
Järkyttävä floppi.
Tyylikkäämmin toki "kussarit" tai "viikset" kun Tampereen toisen organisaation faneja kutsutaan nykyään modernisti "mouhoiksi" tai "onsseiksi".
Näin se kehitys kehittyy.
Meidän hasardi ylijäämäpakki Niklas Peltomäkikin ollut yllättäen ihan Liigatason puolustaja Jukureissa. Pakko on kyllä myös kehua Jokista. Hienoa työtä tekee.Tässä kun Olli Jokista on viime aikoina syystä kehuttu, niin pakko tähänkin aiheeseen liittyen on sanoa, että mielestäni kuvastaa hyvin Jokista valmentajana sekin, miten hyvin hän sai Palmustakin kaiken mahdollisen irti. Ei ollut Palmulla urotekoja ennen eikä jälkeen Mikkelin, mutta jotenkin kummasti Jukureissa oli Liigan valovoimaisin hyökkääjä, 26 maalia ja 59 pistettä. Veikkaan, että vielä tuolloin ei täysin käsitetty, kuinka hyvä Jokinen on saamaan pelaajista parhaat puolet esille.
Mouhothan on hienosti kelvannut teidän omalle kannattajaryhmällennekin. Eivätkös ole chantanneet, kuinka jotain pelottaa, kun mouhot on liekeis? :D
Ilmeisen hyvä lempinimi siis, kun otettu omaksi myös siellä päässä!
Toista se on noiden "kussareiden" kanssa...
Oliko kusiviiksi tarkoitettu pilkalliseksi? Itse luuliin viittaavan niin mahtavaan kielitaitoon, että viiksille pääsee tippa tai pari. No oppia ikä kaikki.Kyllä, siitä lähtien kun "paskavasara" aikanaan lanseerattiin, niin "kusiviiksi"-termi tuli teilleppäin vastineena perässä. Näin se intternetin historia silloin alussa meni.
Ja varmaan siitä pidättekin. Arvostustahan se vaan on.
Nykyään on sitten nämä hienovaraisemmat modernit lausahdukset, tiedätte mitä tarkoitetaan.
Urheilu on kyllä hienoa. Marko Luomala sai kaverin. Yhden kauden ihme, ei ole enää pian ihme.Robert Rooba.
Joo kukaan ei odottanut mitään 30 maalia, mutta aivan luokatonta pelaamista illasta toiseen.
Rooban tilastot tältä kaudelta:
2+7, -17 (ollut kentällä huimat 7 kertaa kun JYP on tehnyt maalin tasakentällisin) ja laukaisuprosentti niinkin kova kuin 2,5%.
Tässä kohtaa ei voida edes sanoa, että on otettu halpaa työvoimaa Virosta. Nostaa meinaa semmosta liksaa.
Noistakin tehoista puolet varmaan jotain SaiPaa vastaan.Robert Rooba.
Joo kukaan ei odottanut mitään 30 maalia, mutta aivan luokatonta pelaamista illasta toiseen.
Rooban tilastot tältä kaudelta:
2+7, -17 (ollut kentällä huimat 7 kertaa kun JYP on tehnyt maalin tasakentällisin) ja laukaisuprosentti niinkin kova kuin 2,5%.
Tässä kohtaa ei voida edes sanoa, että on otettu halpaa työvoimaa Virosta. Nostaa meinaa semmosta liksaa.
Varmaan aika lähellä. Ainakin toinen maaleista on.Noistakin tehoista puolet varmaan jotain SaiPaa vastaan.
Mitä ihmettä tää oli? Tuolla on 4-5 erittäin pätevää kontenderia mestaruuteen, kuka vaan voittaa. Ilves on sijoitettu toisiks suurimmaks suosikiks ainakin unibetilla. En mä silti ymmärrä mihin tää 75 vuoden kusiviiksi tuomio perustuu. Siihenkö, että Lancaster vaihtui Nikuun? Ilves on pari vuotta ollut budjetin puolesta kykenevä taistelemaan mestaruudesta. Mitä ihmettä tää kommentti tekee pahin floppi keskustelussa?Jos Ilves ei voita tällä kaudella, niin Kusiviikset on oikeutettu kuvaus seuraavaksi 75 vuoden ajaksi, etenkin jos Turkulainen vielä tuonne naarataan. Tämä siis vasta toteutuessaan.
Noilla pelaajilla ja noilta sijoitusarvioilta lienee helppo huudella. SaiPahan on sijallaan ihan paikallaan eikä missään nimessä floppi. Ennen kautta jo kaikki tiesi SaiPan olevan jumbo. Jos tavoite oli 15. se täytettiin jo ennen runkosarjan alkua.Mitä ihmettä tää oli? Tuolla on 4-5 erittäin pätevää kontenderia mestaruuteen, kuka vaan voittaa. Ilves on sijoitettu toisiks suurimmaks suosikiks ainakin unibetilla. En mä silti ymmärrä mihin tää 75 vuoden kusiviiksi tuomio perustuu. Siihenkö, että Lancaster vaihtui Nikuun? Ilves on pari vuotta ollut budjetin puolesta kykenevä taistelemaan mestaruudesta. Mitä ihmettä tää kommentti tekee pahin floppi keskustelussa?
Kaiken kruunuks nimimerkki itse kannattaa joukkuetta joka vuodesta toiseen joutuu kauppaamaan pelaajansa monta kuukautta ennen loppua. Toimari menee Nigerian prinssi huijauksiin. Minkä nimen näillä otteilla ansaitsee? Ainakin suurimmaks flopiks vois sanoa, koska ainoa joukkue joka pilaa yhteistä kilpailua luovuttamalla jo kauan ennen kauden loppua.
Joku voi halutessaan kaivaa tähän ihan faktaakin, mutta itse en muista, että Saipaa edes pidettiin selvänä jumbona tai, että ”kaikki” olisi ollut sitä mieltä. Hyökkäys sai kehuja ja jossakin taisi ainakin Kerho olla vikaksi laitettu mitä itse muistan. Siihen nähden toi, että noin valtavalla marginaalilla alusta lähtien ollut viimeinen niin kyllä se floppi on. Jyp taitaa taas olla oletettuihin sijoituksiin nähden isoin tippuja ainakin jollei loppukiri ole kova.Noilla pelaajilla ja noilta sijoitusarvioilta lienee helppo huudella. SaiPahan on sijallaan ihan paikallaan eikä missään nimessä floppi. Ennen kautta jo kaikki tiesi SaiPan olevan jumbo. Jos tavoite oli 15. se täytettiin jo ennen runkosarjan alkua.
Voiko olla pahin floppi, jos kukaan ei ole mieheltä mitään odottanutkaan about 10 vuoteen? Kysynpähän vaan..Risto Dufva
Liigan viihdyttävimmät lehdistötilaisuudet. Jo pelkästään niiden takia ei voi olla floppi.Risto Dufva
Näin Sportin kannattajana nämä viihdyttävät lehdistötilaisuudet lähinnä pahentavat Dufvan aiheuttamaa vitutusta.Liigan viihdyttävimmät lehdistötilaisuudet. Jo pelkästään niiden takia ei voi olla floppi.