Ei saa arvostella. Ilves on keksinyt kaiken fanituksesta lähtien.Myrrää ei päästetty halaamaan ja hyvästelemään joukkuetta, eikä Pennanen halunnut mennä edes kättelemään vastustajaa hävityn sarjan jälkeen.
Ilves, missä arvot?
Pennaselle tuli yllätyksenä että Liigassa on tapana kätellä ottelusarjan jälkeen. Nopeasti laskin että tämä oli Pennaselle seitsemäs Liigan playoffsarja, eihän sitä vielä ole kerinnyt oppia.
Hyvä kuitenkin aina muistaa kuten eräs Ilveksenkin kannattaja aiemmin nosti esille kun puhuttiin Pennasesta kolmannen tai neljännen pelin jälkeen, että turnausvalmentaminen ja seurajoukkueen valmentaminen on kaks aivan eri asiaa.Todella huono häviäjä tuo Pennanen, vähän hirvittää mitä mies saa aikaan Suomen maajoukkueen peräsimessä jos tälläisellä joukkueella tippuivat 1 kierroksella. Tippuuko Suomi seuraavaksi 1. Divisioonaan?
Ihan sama turnaus- vai seurajoukkue, mutta ihmisten kunnioitus pysyy samana. Tyyliä ei voi ostaa ja Anttia ei tarvi Leijonissa nähdä.Hyvä kuitenkin aina muistaa kuten eräs Ilveksenkin kannattaja aiemmin nosti esille kun puhuttiin Pennasesta kolmannen tai neljännen pelin jälkeen, että turnausvalmentaminen ja seurajoukkueen valmentaminen on kaks aivan eri asiaa.
Pleijaritkin on oma turnauksensa, jossa tällä kertaa Karjalainen koutsasi Pennasen penkin alle.Hyvä kuitenkin aina muistaa kuten eräs Ilveksenkin kannattaja aiemmin nosti esille kun puhuttiin Pennasesta kolmannen tai neljännen pelin jälkeen, että turnausvalmentaminen ja seurajoukkueen valmentaminen on kaks aivan eri asiaa.
Pennaselle tuli yllätyksenä että Liigassa on tapana kätellä ottelusarjan jälkeen. Nopeasti laskin että tämä oli Pennaselle seitsemäs Liigan playoffsarja, eihän sitä vielä ole kerinnyt oppia.
Niin, ikävä kyllä tilanne on se että nähdään vaikka itelläkin olis vaikka kuinka monta parempaa vaihtoehtoo mielessä. Jos luulet että liitolla on munaa tehdä joku ratkasu ennenkuin Pennanen on peliäkään valmentanu niin ei ole.Ihan sama turnaus- vai seurajoukkue, mutta ihmisten kunnioitus pysyy samana. Tyyliä ei voi ostaa ja Anttia ei tarvi Leijonissa nähdä.
Seitsemän pelin sarjassa on se iso ero maajoukkuevalmentamiseen että valmennuksella on paljon enemmän mahdollisuuksia reagoida vastustajan pelitapaan sarjan edetessä kuin maajoukkueessa jossa usein se ensimmäinen peli on ratkaseva. Toki Ilves hävis myös ensimmäisen pelin KalPaa vastaan, mutta aivan eri asia silti. Nyt kuitenkin menee niin karusti ohi ketjun aiheen että tästä voi vääntää lisää sitten jossain muualla. Pointtini ei ollut se että Pennanen olis hyvä valinta maajoukkueen päävalmentajaks, vaan se että se on ihan eri pallopeli.Pleijaritkin on oma turnauksensa, jossa tällä kertaa Karjalainen koutsasi Pennasen penkin alle.
Ihan helposti voi nostaa.Voiko Sami Niku olla kauden pahin floppi vaikka voitti puolustajien pistepörssin?
Ei voi olla. JYPin seurajohto on kauden pahin floppi Rautakorven kenkimisineen ja tilalle nostettuine hupiukko-valmentajineen.Voiko Sami Niku olla kauden pahin floppi vaikka voitti puolustajien pistepörssin?
Saattaa havitellakin, eikö nää runkosarjan perusteella jaeta?Niku sen sijaan havittelee kauden parhaan pakin palkintoa.
Mielestäni ainoastaan Tapparan putoaminen tässä vaiheessa olisi suunnilleen vastaavan tason floppi Ilveksen kanssa. Lähihistorian menestyksen, ja tämän kauden muutosten johdosta sitä tuskin otettaisiin kuitenkaan yhtä raskaasti.Kovin täällä ollaan jo julistamassa kauden pahinta floppia, vaikka kausi on vielä pahasti kesken. Näiden puolivälierien aikanakin voi tapahtua vielä vaikka mitä. Tappara voi lähteä jo tiistaina lomille.
Ei ole. Tossa Pennasen seisokelussa ei edes Erik Karlsson loistaisi.Voiko Sami Niku olla kauden pahin floppi vaikka voitti puolustajien pistepörssin?
Perustelut:
- Teki Jypissä suuren osan pisteissä, mutta samalla ainakin jollain tasolla tulehdutti Jypin ilmapiirin. Halusi siirron pois. Jyp jäi pudostupelien ulkopuolelle.
- Ilves maksoi huhupuhuiden mukaan "isosti" Nikusta. Runkosarjassa Niku jatkoi hyvää piste tehtailua.
- Pudotuspeleissä oli ihan lapanen. Yksi iso palanen, että Ilves pelasi ylivoimaa yli 35 min tekemättä maaliakaan. Saldo pudotuspeleissä 5 ottelua 0+1 ja ainakin yksi kohtalokas virhe, josta vastustaja rokotti jatkoaikamaalin. Ilves tippui puolivälierissä.
Lähinnä tuo saavutus, että oli pahassa (vaikka myös hyvässä) peräti kahdessä joukkueessa. Moni flopannut on aiheuttanut pahaa vain yhdelle seuralle.
Ei ole. Tossa Pennasen seisokelussa ei edes Erik Karlsson loistaisi.
Vaikka Niku petti pahasti kevään peleissä, niin ei sitä nyt herran jestas minään floppina voi koko kauden osalta pitää. Kaveri metsästi pitkään kaikkien aikojen puolustajien piste-ennätystä, voitti pakkien pistepörssin, oli JYPin parhaimpia pelaajia kunnes eräs käärme ilmestyi liigajoukkueen mukaan.
Joo täysi floppi! Valoja päälle!