Leninin mitali olisi Paavolle paikallaan, jos sitä ei vielä ole. Suomihan oli Leninin nuoruudenrakkaus ja siksi antoi itsenäisyyden ja erityisrakkaussuhteensa Suomelle, myöhemmin myös termi YYA. Siis Paavon mielestä ja hän on maailmankuvassaan suojelemassa tätä rakkautta. (Paavo kuuntelee YLE Suomea ja sieltä tuli juuri osuva biisi: Frans Harju: Minä-sydän-Sinä)
On itselle kyllä ihmetys, miten Paavo tuhoaa loputkin arvorippeensä. Myönnän, etten uskonut hänen olevan näin syvällä venäjämielistelyissä. Mietin, keitä muita lähiaikoina/vuosina alkaa paljastumaan.
e. Paavo on julkisuudenkipeä ja onko hän laskenut nyt vielä pääsevänsä julkisuuteen, jos/kun Venäjä propagandaa hänestä jotain? Paavo mietti, jos vielä Putin mainitsisi hänen nimensä jossain tiedotteessa maailmalle. Saisi vielä vartin julkisuutta ja kääntäisi sitä hetken aikaa omassa puliveivauksissaan.
Paavo on monikasvoinen mies. Kun tässä jokin aika sitten tuli Alpo Rusin haastattelu, niin hän antoi Paavosta jopa yllättävän myönteisen kuvan. Paavon alamäki politiikassa alkoi siitä, kun ei suostunut taipumaan Neuvostoliiton edessä. Vladimirovits oli pitänyt Rusin mukaan Paavoa epäluotettavana. Se katkaisi Paavon pääministeritienkin, siis Rusin tulkintojen mukaan.
Tässä en ole ollut kärpäsenä katossa. Mutta politiikan seuraajille isänmaallisuus ei ole ensimmäinen asia, joka tulee Paavosta mieleen. On kovasti näyttänyt siltä, että Paavolla on ollut myös vahvaa yhteydenpitoa Tehtaankadulle. Eikä välttämättä Suomen etu ensimmäisenä asialistalla. Olisiko mahdollinen epäluottamus vain henkilökemiaa: maailmassa ei taida olla niin dilleä ihmistä, joka luottaisi Paavoon. Tai onhan niitä faneja, mutta heidänkään ei tarvitse tehdä sopimuksia Paavon kanssa.
Usko omaan oikeassaolemiseensa karakterisoi Paavoa. Eikä hän kulje virran mukana. Tätä ominaisuutta voisi pitää myönteisenäkin politiikossa, mutta myös poliitikko voi jäädä ajatuksissaan täysin sivuraiteille. Onneksi ei sentään enää Paavon rehabiliointi ole mahdollista, hän ei voi enää ikänsä vuoksi palata politiikan huipulle, vaikka tahtoisikin. Kovasti.
Maineensa hän on pilannut sekä puolueissaan että muiden keskuudessa. Jos kuolisi nyt, häntä joku voisi kuvailla esim. tinkimättömäksi oman tien kulkijaksi, mutta yhteistyökykyiseksi ei kukaan. Vaikka omaiset sitä pyytäisivät. Paavoa ei voi pitää putinistina, mutta hän kuuluu kollaboraattorien syvään päähän. Suomen etu näyttää edellyttävän, että Venäjää mielistellään ja sen aggressioiden kohteita vähätellään. Karmeaa luettavaa Paavon kommentit ovat, Ukrainan sotakaan ei herätä hänessä myötätuntoa Ukrainaa kohtaan.
Paavo on Saulia vain kaksi vuotta vanhempi. Teoriassa siis voisi olla Suomen presidentti, ellei olisi kulkenut poliitikan unabomberin tietä jo tovin. Polttanut sillat takanaan. Ja näköjään edestäkin. Ehkä ensi vaaleissa jälleen rävähtää, kerää kaikkien natovastaisten porvarien äänet. Kunhan vain pääsee puolueensa ehdokkaaksi: se lieneekin suurin poliittinen haaste Paavolla tätänykyä.