Paavo on poliitikoista ehdoton suosikkini. Hän ei vain koskaan oppinut tulemaan toimeen eri mieltä olevien ihmisten kanssa. Joko olet samaa mieltä ja hänen kaverisi tai sitten eri mieltä, jolloin vääristelet totuutta ja vaikutat kielteisesti kansakuntamme tulevaisuuteen. Paavo ei tee kompromisseja, paitsi jos hänen oma etunsa sitä vaatii ja silloin kyseessä onkin yhteinen etumme.
Paavon kyky sopeutua on myös kiitettävää tasoa. Ensin hänelle oli tarjolla Suomen kontekstissa lähes paavillinen virka (keskiajan), Suomen Tasavallan Herra Presidentin. Sitten pääministerin. Sitten tyytyi ulkoministerin tehtävään. Lopulta meni kansanedustajuuskin ja paikka europarlamentissa. Kun ei huolittu kepussa minnekään, hän perusti oman puolueen, jonka johdosta hänet täysin käsittämättömästi erotettiin kepusta. Vietiin kunniakin.
Mutta kun oma puolue ei ottanut tulta, vaan jakaantui kahtia kuin ameeba, Paavo jälleen teki oikeat johtopäätökset tai oikeastaan, hän oli aina luonamme. Ovelasti hän hiipi takakautta puolueeseen, näin oli taas kuntavaaleissa ilonamme. Ja saavutti siellä suuren voiton, Lapin miehet ovat aina tykänneet Paavosta, tuosta parlamenttien karpaasista. Ja nyt hän on Kemissä hämmentämässä: voimme varmaan pian saada uutisia valtuustosta, jossa on vakavia ristiriitoja eri puolueiden välillä ja sisällä.
Asterixissä tapasimme mainion miehen, riidankylväjän. Hän aiheutti vihaa ja kaaosta kaikkialle, minne menikään. Paavo onnistui riitautumaan itsensäkin kanssa. Kuinka moni muu mies Paavon iässä lähtisi vielä uudelleen tuohon poliittiseen herrahissiin: kunnanvaltuusto, eduskunta, puolueen puheenjohtajuus, ministeriys, presidenttiys. Paavo ei luovuta koskaan: hän ei eläköidy. Nähdäänkö Paavo vielä 100-vuotiaana emerituksena eduskunnassa rollaattorin kera kiusaamassa nuorempiaan on ajan kysymys. Ja mihin puolueeseen hän silloin kuuluu? Tarve ottaa politikkaan kantaa on joillekin suorastaan pakkomielle.