Päivän positiivinen

  • 1 848 346
  • 8 796
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Vitutusketjuun on vaikea keksiä lisättävää, joten heittäydyn positivistiksi:

* Ei oltu kakkosketjun varassa, kun kolme eri ketjua teki maalin.
* Kalle Maalahtea ei eilisillan esityksen jälkeen tainnut kukaan olla lähettämässä Ketterään.
* Viime hetken sulaminen ja puolustuspään koomailu olivat eilen niin karmivan selkeitä, että ne eivät pääse ihan helposti toistumaan. Jopa "elämänsä parasta peliä pelaava" ja "SM-Liigan puolustajien pistepörssin kärkinimi" ja "tasaisella vauhdilla 48 pisteen kauden pelaava" Brian Salcido ymmärtää varmasti ilman Tirkkosen puhutteluakin, että tuollaisen löysäilyn seurauksena Brian saattaa oikeasti päästä popparikatsomoon katselemaan Miika Huhtasen puolustustyöskentelyä.
* Andy Bernard ei tehnyt viime hetkillä game savereita, mutta esitys oli edelleen vakuuttava. Liigan otteluseurannan laukaisukartta kertoo, että eilinen ottelu hävittiin maalin edustalla, siellä missä Jesse Saariselle ja Tuomas Vänttiselle piti olla tarjolla vain makuupaikkoja. Milloin on viimeksi SaiPan puolustajalle vihelletty jäähy liian kovaotteisesta maalinedustan siivoamisesta? No joo, positiivista oli siis Andyn esitys, tappiosta huolimatta.
* Huomiseen Ilves-otteluun löytyy asennetta.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Jatketaan yltiöpostivisitisella linjalla. A-junnujen pohjoisen kiertueella eilen Kärpät-SaiPa 1-2 ja tänään Sport-SaiPa 2-3. Täydet kuusi pistettä siis, ja Santeri Lipiäisen viikonlopun saldona kolme päästettyä maalia ja 72 torjuntaa.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa
+ Leivon maali
+ Mankinen
+ Markkanen
+ Voitto tulikuumasta HPK:sta
 

Also Starring

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikka nuo lopun sulamiset vituttaakin,niin oli pelissä jotain hyvääkin:

+ Mankisen "manki" putosi selästä
+ Leivokin leipoi maalin
+ 2 pojoo (no joo)
+ SaiPa katkaisi HPK:n voittoputken
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voitettiin matsi vaikka Spinan kenttä ei tehnyt pinnaakaan. Tästä se lähtee pojat ja tytöt sekä miehet ja naiset.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
+ Mankinen piristyksen merkkejä ilmassa, koska isi on palannut kokoonpanoon.
+ Lofquist! Paljon iloa 1+1 sopimuksella, vaikka aika ratkaisevan jäähyn ottikin. Tosin olen kai ainoa, joka näki siinä kalastuksen makua.
+ Markkanen!
+ Muutkin tekivät maaleja kuin 2 kenttä.
+ Venäläinen.
+ Leivon maali
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
+ Pelaamisen tason selkeä nosto
+ Kaikki kentät pystyivät nyt olemaan hyödyksi joukkueelle
+ Allekirjoittaneen tervehtynyt suhde kannattamiseen. SaiPa on tärkeä juttu, mutta ei enää niin tärkeä että tuollaiset loppuhetken sulamiset enää aiheuttaa oikein sen kummempia reaktioita. Jääkiekkoa se vaan on.

- Tehottomuus hyökkäyspäässä
- Oman pään virheet ja kurittomuus typerinä jäähyinä
 

Coxkyttä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Samaa mieltä "numerosarjan" kanssa Lofquistista. Kalastelua olin näkevinäni, mutta miksi sen perkeleen täyteistä tuossa piti poikkaria antaa!!?? Olisi mennyt vaan iholle! Onko tämä nyt sitä kurittomuutta?
Lofquistia taidettiin taklata kovaa vähän ennen omaa aivopieruaan. Siksi kai piti antaa takaisin??
Muuten kyllä tykkään miehen esiintymisestä.
Sori, oisko tää pitänyt mennä vitutusketjuun :/
 

Coxkyttä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisiko tässä aihetta Päivän Posiksi( kopioitu Kärppien vitutusketjusta)

"Saipan kolmikolla ei ole pelkoa viltityksistäkään. Mutta ehkä se joukkue yhtenäistyy vielä tässä kauden mittaan. Ammattimiehiä kaikki ja työmoraali kohdallaan, mutta Kärppälogolle ne eivät vielä pelaa samalla antaumuksella kuin meidän "omat" pojat"
 

zeik9

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Raastavaan vitutukseen päättyvät illat ovat alkaneet turruttaa vitutushermoa. Enää ei riipaise niin pahasti, jäljellä on vain tasainen kylmä tyhjyys.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuo tyhjyys näkyy kohta liian pahasti myös hallissa yleisömäärän osalta ja 3900 budjetoitu keskiarvo muutenkin oli hiukan liian ylimitoitettu.

Marraskuussa tosin onneksi on vain kolme kotiottelua, niistäkin kaksi lauantaina ja yksi perjantaina. Kaiken lisäksi HIFK on yksi noiden matsien vastustajista. Joten uskoisin kyllä, että ihan hyviä yleisömääriä nähdään ainakin vielä ensi kuussa. Jos taaperrus jatkuu, niin sitten toki alkaa tulla niitä kakkosella alkavia ja lisävahvistuksia tuskin on tulossa.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
- Andy oli todella hyvä tänään!
- Nelosella oli edes vähän munaa touhussa.
- Enää ei edes vituta.
- Jaksan vielä uskoa asioiden järjestyvän.
 

redpecka

Jäsen
- Jaksan vielä uskoa asioiden järjestyvän.
Vähän sama täälläkin. Hirveen hirveen huonoa ollut siellä täällä ja tuolla, mutta ei tuo nippu noin huono ole miltä just nyt saattais hätäsesti näyttää.

Uusi draivi tuolta Alpeilta ja virkeenä kurmottamaan sitten kotimaisia vihulaisia. Vähän paska fiilis joo nyt, mutta taustalla aurinko joka joo lämmittää.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
-8-parhaan joukossa CHL:ssä
-8 erän mittainen maaliton putki poikki.
-Näin ainakin kerran, että vastustajan pelaaja joutui makaamaan meidän maalin edessä. Pakistolta selkeä tasonnosto (Salcidolle tosin edelleenkin pitkiä miinuksia vihko täyteen, vaikka kahdesti tolppia kolisuttelikin).
-4 maalia ja Spinalla kiikarit. Varmasti ensimmäinen kerta aikoihin.
-Ketjut tuntuivat toimivan ihan hyvin. Vaihtelu virkistää.
-Peli oli muutenkin enemmän SaiPan näköistä taistelua ja pelaajilla oli molempien maalien edessä sitä röyhkeyttä.
-Liput Lauantain Ässäpeliin olivat vähissä jo ennen tämän päivän peliä, joten Kisapuistossa oletettavasti kauden ennätysyleisö.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuossa edellä luetellaankin positiivisia asioita, samaa mieltä.

Larssonin nostaisin kanssa esiin. Muutamia haparointeja kiekon kanssa, mutta myös varmoja suorituksia ja 0+4, eli vahvasti mukana. Kyllä siellä potentiaalia piilee.
 

Tamiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
No niin Pelipäivä....Juhlapäivä. Posimielellä kolme pistettä korttipakasta ilman ylimääräistä ässää hihasta vedettynä.
Sen jälkeen onkin mukava vetäytyä perisuomalaiseen lauantaipäivän viettoon.
Siis saunaan ja humalaan makustelemaan noista saaduista sarjapisteistä.
 

Vieraskiertue

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pelistä ei sen enempää positiivisuuspalstalla, mutta pari plussaa voisi silti antaa
+ Yleisömäärä. Jatketaan samaan malliin.
+ Spina yksinään maalipörssin kärkeen
 

ahal

Jäsen
SaiPa on sarjataulukossa kymmenen sakissa ja kaikki valittaa jopa minä. :D
Mutta muilla on suunta ylöspäin, SaiPalla taas alas. Tuolla pelillä nousua ei ole näköpiirissä. Muut ovat saaneet tai saamassa pakettinsa kasaan, ja niitä on pirun vaikea voittaa hajanaisilla sommitelmilla. Jopa Sport tarjoaa tällä hetkellä ikävän vastuksen. Ja Sporan takana ei ole ketään...
 

Barney

Jäsen
Aamulla herätessäni koin positiivisimman SaiPaan liittyvän hetken aikoihin. Näin nimittäin unta, että SaiPa palkkasi Richard Lintnerin riveihinsä ja SaiPalla oli ykköspakkipari Salcido-Lintner. Tehkää toimisto tälle puolustajatilanteelle äkkiä jotain! Pelottaa niin perkeelesti, että näen ensi yönä unta, missä SaiPa on pestannut Marlo Koposen riveihinsä. En ole varma kestääkö pumppu enää sitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös