Kyllähän tässä ollaan melkoisen kovaa koulua seurayhteisönä käyty viimeiset kahdeksan vuotta. Tirkkosen aikana sitä ikäänkuin tottui ja alkoi pitää pleijaritasoa jonkinlaisena itsestään selvyytenä. Santasen katastrorikauden (vielä silloisella mittapuulla) jälkeen Lehterän eka kausi playoffeineen antoi jotenkin olettaa, että Sannin kausi oli pelkkä pieni työtapaturma ja että sinne paremmalle puoliskolle sarjataulukkoa olisi kestotilauksena meille paikka ikuisesti sementoituna. Seurasi rosteriin nähden melkoinen floppikausi. Jota seuraavalla kaudella, aikaisin syksyllä (Kiiskisen stintin aikoina muistaakseni) tehtiin Lehterälle se (kaksi seuraavaa kauttako se nyt kestoltaan oli) jatkosoppari.
Sitä egoa kasseltiin ja selittelyjä siinä sitten kuunneltiin ja ihmeteltiin. Sitten olikin koronaa ja Tertsin sopparin oikeussotkuja. Sitten tuli Virta. Vituiks män sekin. Ja sekaisin meinaa ajatuksetkin mennä, kun alkaa muistelemaan, mitä kaikkea turkkilaissekoilua yms sen jälkeen tapahtui missäkin vaiheessa. (ja kyllä pahalta tuntuu, kuinka peliurillaan kaksi todella ikonista meidän poikaa, Jussi ja Vili ryvettyivät tämän kaiken keskellä)
Ja todellakin, lopulta aikalailla hautajaistunnelmissa oltiin tänä vuonna keväällä.
Kaikkeen tuohon menneeseen peilaten on tässä hetkessä käsillä kaiketikin nyt se uusi alku. (hemmetti minkälaisen inflaation onkaan kärsinyt tuokin termi) Ja nyt oikeasti puhdas pöytä.
Ajallinen perspektiivi sitten aikanaan vuosien päästä mahdollistaa arvioimaan, mihin suuntaan homma lähti kehittymään.
Iloitaan siis tästä hetkestä. Tää kolkka Suomea olisi helkkarin paljon tylsempi ilman meidän perinteisiä, ylisukupolvisia keltamustia värejä.