Päivän Matti...

  • 299 837
  • 1 081

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On tuo kyllä ihme pariskunta. Voisi ajatella että nykypäivänä ei kukaan nainen enää ole sellaisen miehen kanssa kimpassa, jolta joka kerta tulee turpaan niin että tukka lähtee kun äijä ottaa viinaa. Varsinkin kun tässä liitossa ei ole kyse edes siitä että mies elättäisi naista.

Mutta Matti ja Mervi ne vaan porskuttavat. Taitaa pitää paikkansa se vanha sananlasku että "rakkautta se vaan on kun halkoa pienemmällä hakataan".

Ilta-Sanomien jokapäiväisenä lukijana olen usein miettinyt, että on se Matti loppujen lopuksi saatanan tyhmä jätkä kun hakkaa sitä ruokkivaa ja varsinkin juottavaa kättä. Hyvin toimeentuleva vaimo elättää kyllä miestä niin että lopunelämänsä ajaksi Matin tulevaisuus olisi turvattu, ja olenkin joskus puoliksi leikilläni sanonut että mitäs sitten tapahtuu jos Mervi ei jonkun löylytyksen jälkeen enää nousekaan kommentoimaan mustelmiaan Iltikselle? No nyt Masahiiri sitten tarttui jo puukkoon, uhrina tosin ei ollut Mervi vaan raavas mies, onneksi kukaan ei kuollut.

Mutta joka tapauksessa tuossa Nykästen liitossa olisi ainesta vaikka millaiseen tv-sarjaan. Siinä jää Salatut elämät ja Kauniit ja rohkeat kirkkaasti kakkoseksi, kun nämä meidän omat Forresterit pistävät hösseliksi milloin missäkin.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Roku
On tuo kyllä ihme pariskunta. Voisi ajatella että nykypäivänä ei kukaan nainen enää ole sellaisen miehen kanssa kimpassa, jolta joka kerta tulee turpaan niin että tukka lähtee kun äijä ottaa viinaa.

Eikä tässä vielä kaikki. Usein käy jopa niin, että kun tällainen nainen pääsee eroon hunsvotista, niin kohta on kyljessä toinen hakkaaja ja spurgu miehenä. Ihmeellistä, mutta totta.
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Roku
Mutta joka tapauksessa tuossa Nykästen liitossa olisi ainesta vaikka millaiseen tv-sarjaan. Siinä jää Salatut elämät ja Kauniit ja rohkeat kirkkaasti kakkoseksi, kun nämä meidän omat Forresterit pistävät hösseliksi milloin missäkin.

Totta turiset. Tv-sarjaksi sopisi jo pelkokerroin tältä osin. Taitaa olla Masalla nyt viimeinen paikka rauhoittua tai muuten ei hyvä heilu.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Roku
Voisi ajatella että nykypäivänä ei kukaan nainen enää ole sellaisen miehen kanssa kimpassa, jolta joka kerta tulee turpaan niin että tukka lähtee kun äijä ottaa viinaa. Varsinkin kun tässä liitossa ei ole kyse edes siitä että mies elättäisi naista.
Niinpä. Itse olen miettinyt että tälläiset naiset ovat joskus hieman sellaisia, että ottavat vähän sitä mitä saavat. Usein tämä mitä "saa" on sitten sitä nyrkkiä. Ei ole välttämättä varaa valikoida Tapolankaan kaltaisilla ja näköisillä naisilla noita miehiä. Tosin Tapolan tapaus on tietysti niinkin että Nykäsen kanssa pääsee julkisuuteen ja kerää rahaa kun myy juttuja lehteen, kuten on monta kertaa todettu. Kait siinä sitten nyrkiniskuja, potkuja, kuristuksia ja muuta paskaa sietää kun rahaa vaan tulee. Eräänlaista huoraamista sekin.

Niin ja täytyyhän siinä olla ihminen jolla ei ole itselläänkään ihan kaikki kotona, kun selkeän mielipuolen kanssa styylaa. Kyllä ne pariskunnan molemmat osapuolet usein jollain tapaa peilaa toisiaan.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Senior
Eikä tässä vielä kaikki. Usein käy jopa niin, että kun tällainen nainen pääsee eroon hunsvotista, niin kohta on kyljessä toinen hakkaaja ja spurgu miehenä. Ihmeellistä, mutta totta.

Jututin erästä perheneuvojaa ja hän puoliltosissaan sanoi, että naiset jostain ihmisen historiaa liittyvästä syystä vaistomaisesti tuntevat vetoa väkivaltaisiin miehiin. Tietenkään tätä ei voi yleistää kaikkiin naisiin.

Mutta jokainen kun katselee lähipiiriään, aika usein löytyy kilttejä ja kunnollisia miehiä, jotka ovat tuomitut käsitöihin peräkammarissa ja Matti Nykäset ja muut hörhöt keräävät naisia ympärilleen kuin hunaja mehiläisiä. Miksi naiset rakastuvat renttuihin? kysyy ikivanha hokema.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti lihaani
Jututin erästä perheneuvojaa ja hän puoliltosissaan sanoi, että naiset jostain ihmisen historiaa liittyvästä syystä vaistomaisesti tuntevat vetoa väkivaltaisiin miehiin.
Ehkä se menee niin että väkivaltaisilla miehillä on usein voimakas testosteronitaso ja sitä kautta kykenevät mahdollisesti siittämään vahvoja jälkeläisiä. Näin jos ajatellaan alkukantaisella tavalla ja miten se eläinmaailmassa usein menee. Lisäksi joitain naisia voi viehättää sellainen kesyttämätön ja arvaamaton luonne. Ehkä se tuo elämään jotain jännitystä ja kukapa tietää... ehkäpä jotkut naiset jossain määrin kiihottuvatkin moisesta? Tähän en uskalla mennä miehenä mitään sanomaan, mutta oli vain arvaus.

Noh, naisia riittää monenlaisia tässä maailmassa ja joitain ei suinkaan pelkät rentut, pullistelijat ja sekoboltsit viehätä. Eikös se joku sanonta sitä paitsi mene niin että: "Naiset rakastuvat renttuihin, mutta naivat kiltin pojan." Kuinkahan monetta kertaa tuonkin sanon...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Ted Raikas
Tosin Tapolan tapaus on tietysti niinkin että Nykäsen kanssa pääsee julkisuuteen ja kerää rahaa kun myy juttuja lehteen, kuten on monta kertaa todettu. Kait siinä sitten nyrkiniskuja, potkuja, kuristuksia ja muuta paskaa sietää kun rahaa vaan tulee. Eräänlaista huoraamista sekin.
No eiköhän nuo lehtien palkkiot ole kuitenkin pikkurahoja akan omaisuuteen nähden. Taitaa olla Matti se joka roikkuu kiinni Tapolassa ja hyvähän se onkin koska vaikka muija on vitun karsea niin rahaa sillä on kyllä useammankin Nykäsen elättämiseen...
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Vakio
Niin, jos nyt edes eroavat. Siinä ehtii tapahtua vielä monta monituista käännettä ennen kuin asia on valmis.

Niin, itse itseäni eiliseltä lainaten. Tänään näkyy tarinassa tapahtuneen yllättävä käänne. Mervi aikoo peruuttaa avioerohakemuksen (lähde: Iltalehti).
 

smasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Djurgårdens IF, Eintracht Frankfurt
Tämän päivän Iltalehti kertoo, että Mervi lähetti eropaperit Matille vankilaan! Lisäksi jokin "viihdelehdistä" uutisoi etusivullaan "Matti sanoo: TIUKKA VIINA PEHMENSI PÄÄNI" tai jotain sinnepäin.

Mikähän on asian seuraava käänne? Tuleeko Matti taas uskoon? Antaako Mervi sittenkin kaiken anteeksi? Pyytääkö Matti anteeksi koko kansalta?
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti smasa
Tämän päivän Iltalehti kertoo, että Mervi lähetti eropaperit Matille vankilaan!

En tiedä tarkemmin mitä ko. aviisissa sanottiin, mutta eihän se noin mene. Eropaperit jätetään käräjäoikeuteen, joka sitten lähettää toiselle osapuolelle asian tiedoksi ja lausumaa varten.

Matin tämänhetkinen osoite sattuneesta syystä on Tampereen poliisivankila tjsp. Niinpä käräjäoikeus on toimittanut paperit sinne (haastemiehen välityksellä).

Mutta saahan tuollaisestakin raflaavan otsikon.
 

smasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Djurgårdens IF, Eintracht Frankfurt
Viestin lähetti Vakio
En tiedä tarkemmin mitä ko. aviisissa sanottiin, mutta eihän se noin mene. Eropaperit jätetään käräjäoikeuteen, joka sitten lähettää toiselle osapuolelle asian tiedoksi ja lausumaa varten.

Matin tämänhetkinen osoite sattuneesta syystä on Tampereen poliisivankila tjsp. Niinpä käräjäoikeus on toimittanut paperit sinne.

Mutta saahan tuollaisestakin raflaavan otsikon.

Eihän se varmaan olekaan niin yksiselitteistä, kuin mitä tuossa otsikossa sanotaan. Olet varmaankin oikeassa tässä paperisodan kuviossa, minä en osaa sanoa siitä mitään. Marketin kassajonossa vain vilkaisin tuota otsikkoa enkä perehtynyt siihen sen tarkemmin. Tarkoituksena onkin herättää lukijan mielenkiinto.
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että Matti tulisi asettaa holhouksenalaiseksi. Matin kunniakkaan menneisyyden takia nykyinen alennustila on kamalaa seurattavaa ja tätä vauhtia hän tuskin näkee 50-vuotispäiväänsä. En usko, että herra on tulevaisuudessakaan kykenevä huolehtimaan omista asioistaan.

Sopivia holhoojia olisivat Ilkka Kanerva tai Tapani Ilkka...

Tästä holhouksesta voisi säätää erikoislain, "Lex Matin". Sitä voisi soveltaa kaikkiin Suomea maailmalla kunniakkaasti edustaneisiin, jotka ovat joutuneet sivuraiteille.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti smasa
Mikähän on asian seuraava käänne? Tuleeko Matti taas uskoon? Antaako Mervi sittenkin kaiken anteeksi? Pyytääkö Matti anteeksi koko kansalta?

Mahtavaa hermokontrollia myös TT Oksalalt... anteeksi, Mervi Tapolalta polttaa hihat kun maailmankuulun "atleetin" fanipostista löytyy rakkauskirjeitä. Ilimanmuuta tämä viaton neitsyt on kaiken sympatian ja julkisen tuen (mielellään apurahamuodossa Penan pubiin tai apteekkiin) ansainnut.
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Kevennystä. Tiedätte varmaan Hackmanin valmistaman kattilasarjan Matti ja Maija? Huhupuheiden mukaan nimittäin Fiskars on kehittelemässä veitsisarjaa nimeltään Matti ja Mervi.

EDIT: Lisäksi muistui vielä mieleen. Mattihan on useaan otteeseen maininnut, että hän ei laula playbackinä tai leipäkkinä, niinkuin mestari itse asian ilmaisee. Kaverini oli käynyt Matin keikalla ja nähnyt Matin nauttivan kunnon kulauksia olutta laulun kokoajan soidessa taustalla. On se kova mies.
 
Viimeksi muokattu:

Animal

Jäsen
Viestin lähetti Iceberg
Kaverini oli käynyt Matin keikalla ja nähnyt Matin nauttivan kunnon kulauksia olutta laulun kokoajan soidessa taustalla. On se kova mies.

Höpö höpö! Nää on näitä kavereilta kuultuja juttuja... Jaa mistäkö tiedän, että Matti laulaa keikat livenä? No tietenkin siitä, että Matin kapellimestari / kitaristi / manageri sanoi Pietarinkadun Oilersin haastattelussa että Mattihan ei olutta ja viinaa juo vaan lonkeroa...

:) Tulipa murjaistua"hyvä" vitsi...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä olen joskus opiskeluaikoinani eksynyt Matin konserttiin. Silloin ainakaan Matti ei laulaessaan ottanut huikkaa, ja hyppäsipä vielä kesken biisin lavan reunalla olleen"notkuilutangon" päälle ja siitä nätisti takaisin alas.

Tästä on tosin toistakymmentä vuotta aikaa, ja kyllähän Matti silloinkin keikan jälkeen otti kuppia. Tuli vielä meidän kanssamme ottamaan, ja siitä on jollakin kuvakin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Matti haluaa vapaaksi kertoo Iltalehti. Melko yllättävää, että joku haluaa pois vankilasta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti pernaveikko
Matti haluaa vapaaksi kertoo Iltalehti. Melko yllättävää, että joku haluaa pois vankilasta.

Matti on kai vasta nyt selvinnyt ja huomannut missä on ollut viimeiset pari viikkoa?

Mervin tempaukset Masan saamien rakkauskirjeiden kanssa ovat hauskaa viihdettä, mutta juttu saa hyvin kolkon sävyn, jos joku jossain vaiheessa lähettää Merville rakkauskirjeen....Ajatelkaas sitä!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag
Mervin tempaukset Masan saamien rakkauskirjeiden kanssa ovat hauskaa viihdettä, mutta juttu saa hyvin kolkon sävyn, jos joku jossain vaiheessa lähettää Merville rakkauskirjeen....Ajatelkaas sitä!

Rakkauskirje Merville? Kuulostaa aika hurjalta, vaikkei Matin mahdollista reaktiota otettaisikaan huomioon...
 

Eppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matti sai soittaa vankilasta yhden puhelun. Arvatkaas, kelle Matti pirautti. No ei ainakaan Merville, vaan Seiskan toimittajalle! Oli sentäs lähettänyt Merville terveisiä.
 

Battleaxe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Eppis
Matti sai soittaa vankilasta yhden puhelun. Arvatkaas, kelle Matti pirautti. No ei ainakaan Merville, vaan Seiskan toimittajalle! Oli sentäs lähettänyt Merville terveisiä.

Paskapuhetta!
 

Lint

Jäsen
MTV3 21.00

Ruben ja Joonas saavat tänään vieraakseen Mervi Tapolan!


Mervi, Mervi, Mervi...!
 

RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Re: MTV3 21.00

Viestin lähetti Lint
Ruben ja Joonas saavat tänään vieraakseen Mervi Tapolan!


Mervi, Mervi, Mervi...!

Tuo on pakko nähdä. Mervillä on varmasti erittäin paljon syvällistä kerrottavaa koko Suomen kansalle.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: MTV3 21.00

Viestin lähetti RaLu
Tuo on pakko nähdä. Mervillä on varmasti erittäin paljon syvällistä kerrottavaa koko Suomen kansalle.

Joku saattaisi jopa sanoa, että Mervi on syvältä?
Katsottava se on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös