Itse valitettavasti tiedän faktana vain sen, että käsiaika 14.75 satasella on mahdollista saavuttaa sivullekirjoittaneen lahjoilla, melkeinpä täysin liikuntaa harrastamatta ja ilman kiellettyjä lisäaineita.
Olen juossut aikanaan satasen 11,2 käsiajanotolla, 11,29 sähköisesti ja olin taatusti puhdas parikymppinen. Hävisin noin 1-1,5 sekunnilla maailman parhaille. Meidän tuvassa urheilujoukoissa oli kolmekin meikäläistä nopeampaa sälliä, yksi niistä oli pesäpalloilija. Sekunnin tulosparannus satasella vastaa btw. noin 15-20 metrin tulosparannusta keihäässä. Urheilufysiologit ovat tutkineet , toki teoreettisesti mutta perusteellisesti, inhimillisen suorituskyvyn rajat ja joskus nämä tulokset ovat olleet ihan julkisiakin antidoping-sivuistoilla. Niistä pystyy päättelemään, mitkä urheilijat ovat käyttäneet mömmöjä. Muistaakseni miesten satasella 10,03 on "alin uskottava puhdas aika" poislukien kovat myötätuulitulokset, miesten kuulassa se on 21,50m paikkeilla. Ihan mielenkiintoisia tietoja.
Voit hyvin pitää kiinni siitä, että kaikki ovat syyttömiä, kunnes toisin todistetaan ja näin esimerkiksi Michael Johnson veteli ihan puhtaana 400m ja 200m aikansa. Itse toimin urheilun parissa niin aktiivisesti, että tunnen ja tiedän pelikentän kohtuuhyvin. Enkä näe tilanteessa yhtään mitään sensaatiomaista. Suomi ei ole (enää) dopingin edelläkävijöitä, mutta Suomi on kaukana puhtaasta huippu-urheilusta kuitenkin. Miksi Suomen pitäisi ainoana maana maailmassa luopua dopingista? Sama suuri yleisö eli tuulipukuismot ja -eilat, jotka nyt määkivät totuutta esiin, itkevät seuraavaksi kun Suomi ei enää pärjää ollenkaan. Jos siis lähdetään ihan puhtaina kehiin. Sanon edelleen, että maailman huipulle ei päästä missään voima- ja kestävyyslajissa ilman farmakologiaa. Voihan sitä uskoa joulupukkiinkin ihan vapaasti, mutta ei sekään ole oikeasti olemassa.
On kuitenkin muutamia lajeja, joissa dopingin merkitys on vähäinen. Ainakin mitä tulee kaikkein voimakkaimpiin aineisiin. Taitolajeista nostaisin tähän sektoriin keihäänheiton ja mäkihypyn sekä alppihiihdon. Samoin korkeuden, seipään ja kolmiloikan. Tosin sen jälkeen, kun mäkihypyssä annettiin selkeä etu kevyille hyppääjille, mäkimaailmaan ovat uineet diureetit, efedriini ja jopa clenbuterol. Diureetit ja efe ovat olennaisesti miedompaa tavaraa kuin anaboliset steroidit, mutta kiellettyjä kuitenkin. Clenbuterol johtaa lopulta lihasmassankin kasvuun. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin taitolajista. Keihäässä voisin sanoa 90% varmuudella kaikkien suomalaishuippujen olevan puhtaita. Ensinnäkään keihäässä ei saa hormoneilla aikaiseksi kuin lyhyen urapiikin, paikat eivät kerta kaikkiaan kestä mömmömiehillä. Minne ovat kadonneet Boris Henry ja Breaux Greer? Suomalaisten, kuten myös Thorkildsenin puhtaudesta kertovat samat asiat kuin Jan Zeleznylläkin; pitkähkö tasainen ura, ei järkyttävän nopeita tulosparannuksia ja ennen kaikkea se, että kun loukkaannutaan, palaaminen huipulle kestää ikävän pitkään. Mömmöillä pelaavat palaavat myös uskomattoman nopeasti pahojenkin loukkaantumisten jälkeen, sillä toipumista voidaan nopeuttaa samoilla aineilla joilla kilpailusuorituksiakin parannetaan. Monet anabolit on itse asiassa kehitetty isojen leikkausten jälkeisiin palautumisiin.
Merkit siitä, että dopingia ei ole käytetty, ovat peilikuvia niistä merkeistä, jotka kertovat mömmöistä. Ja tämän olen kuullut eräältä tunnetulta kotimaiselta urheilulääkäriltä, joka julkaisi listansa joskus pari vuotta sitten muistaakseni myös Ilta-Sanomissa. Tämä on helppo pikalista, alaan enemmän perehtyneet löytävät lukuisia muitakin merkkejä.
Puhdas urheilija:
-pitkä ura, tasainen kehitys, luontevan tuntuiset tulosparannukset, pienempi loukkaantumisriski ja tähän yhdistyneenä normaali-ihmisen aikataulua muistuttava paraneminen mahdollisista loukkaantumisista ja operaatioista
-ulkoinen olemus ei muutu olennaisesti
Doping-urheilija:
-käsittämättömän nopea tulostason paraneminen, selvät merkit ulkoisen olemuksen muutoksista
-lyhyt ura huipulla, loppuu yleensä loukkaantumiseen tai kiinnijäämiseen
-loukkaantumisherkkyys
-treenikaudella mieluiten Australiassa, Kanadassa, Afrikassa - siellä on helpompi "rakentaa pohjaa" ja vältellä testejä
Tuohon ekaan kategoriaan voisi laittaa Zeleznyn lisäksi Aki Parviaisen, Tero Pitkämäen ja Tommi Evilän. Olen 120% varma, että kaverit ovat totaalipuhtaita. Kakkoseen sopii kovin moni urheilija. Yleinen huumorinaihe alan piireissä oli esimerkiksi Mika Halvarin tulostason kehitys kesän -94 Helsingin EM-kisoista tammikuun -95 halli-MM -kisoihin. Liki metrin verran parantunut vakaa suoritustaso kuudessa kuukaudessa, ei paha. 80-luvulla Uwe Hohn näytti miten keppi lentää kunnon hormonivoimakuurilla ja lensihän se. Ura oli lyhyt ja loppui kohtalokkaaseen loukkaantumiseen. Jani Sievisen huima menestys ja tulospiikki 90-luvun puolivälissä? Valmentaja Kari Ormo oli totaalinen DDR / N-liitto -klubin kasvatti urheilutietämyksen suhteen ja hän teki lyhyessä ajassa mahdottomasta mahdollisen; suomalainen uinti nousi hetkeksi huipulle. Sievinen & co viettivät suuren osan vuodesta Australiassa Ormon leirityksessä.
Se, että ilman dopingia pärjätään tietyissä taitopainotteisissa voimalajeissakin, kuten keihäs, antaa sen vaikutelman, että näitä lajeja harrastavat urheilijat olisivat moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin pyöräilijät, pikajuoksijat ja monet muut. Totuus on karumpi; keihäässä, korkeudessa ja seipäässä ei käytetä kovia dopingaineita siitä yksinkertaisesta syystä, että niistä ei saada ratkaisevaa apua ja kamahan on helvetin kallista. Jos joku poppamies keksii pelkästään keihäsmiesten heittokättä parantavan täsmämömmön, sitä käyttävät samantien kaikki maailman huippuheittäjät, myös suomalaiset.
