Viestin lähetti fedorov
Kupittaan sorsa selvisi iskusta Eilisen TPS-KuPS-ottelun yhdeksi "tähdeksi" nousi sorsa, joka sattui majailemaan väärään aikaan väärässä paikassa.
Sorsa asettautui kesken ottelun Kupittaan jäähallin puoleiseen päätyyn kentälle kulmalipun läheisyyteen ilmeisesti huomaamatta KuPSille juuri tuomittua kulmapotkua. KuPSin ghanalaisvahvistus Steh Ablade onnistui epäonnekseen osumaan kulmapotkullaan suoraan katseensa pallosta irrottaneeseen lintuun.
Pallosta tulleen iskun voimasta lintu menetti hetkeksi tajuntansa ja kannettiin Veritas Stadionin ripeiden järjestysmiesten toimesta kentän ulkopuolelle elpymään. Elvytys kannatti, sillä vastoin sorsan kohtalosta liikkuneita tietoja se lensi myöhemmin olosuhteisiin nähden varsin hyvinvoivana pois stadionalueelta.
Joo tänään oli iltapäivälehdissä jo toinen Kalevi-juttu 2 päivän sisällä. 2 Kalevia oli näet lentänyt jonkun perheen aamiaispöytään. Tämä julkisuushakuisuus varmasti on demareiden syytä. Kun he kuoppasivat oman Kalevinsa niin eivät ole pystyneet tuomaan uutta Kalevia julkisuuteen, joten kaikki muut Kalevit ovat nyt vittuuntuneina päättäneet käyttää oman käden oikeutta.