Mainos

Päävalmentaja Mikko Heiskanen – JYPin pelitavan uudistaja

  • 181 469
  • 1 458

Coutinho

Jäsen
38-vuotias Mikko Heiskanen on siis valittu nyt päävalmentajan vastuuseen luotsaamaan JYPin pelitavallisesti uuteen ulottuvuuteen. Heiskanen on kuulunut jo 2022-2023 kaudesta asti JYPin valmennustiimiin.

Heiskanen on pelannut itse puolustajana, mutta hänellä on pääsarjatasolta vain vähän kokemusta, Pelicansista kahdelta kaudelta yhteensä 18 ottelua. Viimeksi pelannut kaudella 2014-2015 Suomi-sarjaa Nokialla Pyryssä.
Valmentajaksi Mikko hyppäsi heti seuraavaksi kaudeksi KeuPaan, jossa toimi apuvalmentajana ja joukkueenjohtajana. Kaudet 2016-2018 Mikko oli KeuPan päävalmentajana ja voitti joukkueen kanssa mestiksen mestaruuden viimeisellä kaudellaan. Tästä matka jatkui Kouvolaan KooKoon apuvalmentajaksi, jossa toimi aluksi Tuomas Tuokkolan apuvalmentajana, mutta korvasi hänet päävalmentajana kevään 2019 ajan. Heiskanen jatkoi KooKoossa apuvalmentajana 2019-2022 ensiksi Jussi Ahokkaan ja sitten Olli Salon vetäessä päävalmentajan vastuun.

Hyvien valmentajien kanssa Mikko Heiskanen on ainakin päässyt valmentamaan.

Seuratkaamme tässä ketjussa uuden päävalmentajamme pelitavan kehitystä. Sana on vapaa.
 

pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & Jerry Turkulaisen liike
Laitan tämän myös tänne.

Heiskasen ajatuksia tuoreeltaan:

 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Heiskasesta ei mitään pahaa sanottavaa, todennäköisesti ainakin modernimman suunnan koutsi kuin Rautakorpi ja Nieminen. Ihan uskottava tuo ajatus että Heiskasen oli tarkoitus tulla päävalmentajaksi Rautakorven prosessin jälkeen.
 

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Heiskanen oman muistikuvan mukaan peluuttaa aika fyysistä kiekkoa. Tykätty mies ja uskon että tässä tilanteessa varmaan se oikea ratkaisu ja menisin nyt sitten tämän projektin suoraan 1,5v Heiskasella.
Apuvalmentajaksi kyselisin Tuokkolaa joka oli Heiskasen päävalmentaja Kookoossa ja olla aika kovia näyttöjä apuvalmentajan tontilta viime vuosilta.
 

Paloheinä68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Sanoi haastattelun lopussa että tärkeintä että kentällä on hauskaa. Se ei tarkoita että pelataan hurlum kiekkoa, vaan että pelaajilla on henkisesti hyvä paikka pelata ja tulosta tulee kun pelataan taktiikan mukaan mutta ei pelätä sitä että pelataan robottikiekkoa jossa ei saa ajatella mitään. Ei huono oletus.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Todettakoon, että Joroisten Härkä 2.0 on tuttu mies itselle - joskaan ei valmentajana. Kuten on jo todettu tälläkin palstalla, niin on tosiaan hyvä tyyppi ja ainakin tulee pelaajien kanssa varmasti hyvin toimeen.

Vähän ristiriitaisin fiiliksin silti. Aika shokkiuutinen alla kun juhlakausi, prosessit ja kaikki, mutta Heiskastahan tästä tuskin tarvitsee syyttää ja toivotaan, että onnistuu. Nyt meni vain hankalaksi valmentajan kritisoiminen Vanhapuumalle näistä muista syistä.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onpa miellyttävän oloinen persoona.

On muutenkin hienoa nähdä, että liigajoukkueet uskaltavat ottaa uusia, tulevaisuuden nimiä päävalmentajan paikoille. Mitä luulette, onko tässä myös JYP:in ensi kauden päävalmentaja?
Toivotaan, että on. Tosiaan tarinoita on liikkunut siitä, että olisi suunniteltu Rautakorven seuraajaksi. Totaalinen mahalasku tällä kaudella varmaan estää jatkon ensi kaudelle, mutta itsellä on kyllä hyvä fiilis Pönöstä ja kaikki tuki hänelle (paskaakos meikäläisen tuki mihinkään vaikuttaa :)).
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Heiskanen voittanut Mestiksen Keupan kanssa ja ollut kakkosena KooKoon sensaatiokaudella ennen koronaa.

Mitä vielä vaaditaan että uskalletaan palkata liigajoukkueen päävalmentajaksi. Hieno kiekkomies ja todella mukava persoonakin. Odotin Mikkoa ykköseksi jo vuosi sitten.

Kyllä tulevaisuus JYPin kaltaisella organisaatiolla jossa ei rahalla pysty kilpailemaan ovat uudet valmentajakomeetat jotka pystyvät saamaan sen kilpailuedun jollain tavalla. Toki laatua vaaditaan pelaajissakin.

Toivon kovasti että Pönö onnistuu.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Mitä luulette, onko tässä myös JYP:in ensi kauden päävalmentaja?
Lähtökohta tulisi mielestäni ehdottomasti olla se, että Pönö on päävalmentaja myös ensi kaudella. Tietysti jos JYP sulaa totaalisesti kauden aikana, niin silloin voidaan miettiä muitakin vaihtoehtoja. Mutta muuten vain Pönölle vähintään ensi kaudeksi myös kiinnitystä.

Nähdäkseni JYPin viime vuosien korpivaelluksen juurisyy on ollut siinä, että valmennuksen suhteen ollaan oltu liian tuulisia. Tuloksia on vaadittu heti, eikä uusi valmentaja ole välttämättä ehtinyt edes saada rosteriin haluamiaan pelaajia ennen kuin ovi käy.

Pönö on nyt korpivaelluksen aikaan kahdeksas yrittäjä päävalmentajana. Muita "valmennuspotkuja" voidaan jakaa Santaselle, Tupamäelle, Tuomaiselle ja Niemiselle. Alan olla ihan tosissani sen asian kanssa, että pian pitää alkaa tapahtumaan myös muualla kuin valmentajien kopissa. Esimerkiksi urheilutoimenjohtajan pesti tuntuu olevan kiveen hakattu, vaikka valmennuksessa pyörre käy jatkuvasti.

Jos olisin jääkiekkovalmentaja, niin kyllä mä miettisin aika pitkän hetken ennen JYPin kanssa sitoutumisia. Ihan hauskana ajatusleikkinä, mitäpä veikkaatte viimeisen 15 vuoden ajan valmentajista, kuinka moni heistä suosittelisi JYPiä työympäristönä valmentajalle? Jyrki Aho ehkä antaisi peukut ylöspäin, mutta kovin montaa kehujaa ei varmasti löytyisi. Mikä on käsittämätöntä siinäkin mielessä, että viimeiseen 15 vuoteen mahtuu organisaation suurimmat menestysvuodet.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Heiskanen on oikein viimeisen päälle hyvä jätkä ja persoona mitä olen paristi jutellut. Kaikki tuki hänelle nyt ja uskon että tämä oli joukkueen kannalta parempi ratkaisu. Heiskanen on aina pilke silmäkulmassa toisin kuin Rautakorpi, jolle ominaista on entisajan armeijameininki.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pönön paremmin tuntevat: Saako hänen pelikirjassaan taklata? Ei oo Jyväskylässä hirveästi sellaisia viime kausina näkynyt.
Keskisuomalaiselle Pönö kertoi, että peliin tulee varmasti lisää rytinää, räiskettä, luistelua, vauhtia ja rohkeutta.

Pönö kertoi, että homma voi mennä enemmän yli kuin alle, mutta siihen on pelaajilla nyt lupa olemassa. Omaan silmään ihan hyvää luettavaa, katsotaan miten uusi päävalmentaja ja muu valmennustiimi onnistuu.

Valmentajana Pönö kuvaili itseään niin, että on ihmisläheinen valmentaja. Ja että sellainen on ollut seurankin halu. Pönö kertoi, että pelaajat eivät ole vain pelaajia vaan he ovat ihmisiä. Ihmisiä ovat myös huoltajat ja muut valmentajat. Se on ykkös juttu.

 

Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Alkuun olin kyllä skpetinen Heiskasen suhteen, mutta kun tätä miettii hetken, niin tuntuu hyvältä. Oman kylän miehiä ja muistaakseni kertoi sillon kun JYPiin tuli, että haaveena on valmentaa joskus täällä ja kertoiko jopa, että ollut joskus fanikin? No nyt on sitten sauma näyttää. Toivottavasti mentäisi myös ensi kausi Pönöllä ja siihen vaikka Hytönen kylkeen. Kiekkoromantikkona mulle uppoaa tämä!
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ukrainan maajoukkue
Jep. Helppo yhtyä palstan mielipiteisiin. Tämä Pönöhän vaikuttaa aika velikullalta. Saadaanko Jyväskylään nyt oma Höl... Ei kun siis Pönö?

Joukkue tietää, että huomenna on mahdollisuus antaa huomenlahja uudelle pääkoutsille. Tuskin tulee ilmaiseksi. Kyllähän me rohkeasta ja luovasta kiekosta tykätään. Mutta tykätäänkö tuloksen kustannuksella?
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse tervehdin ilolla Heiskasta. Päivän aikana tullut tsiljoona postia palstalle, mutta näinkö kertaakaan kommenttia peluutuksesta? JR oli ihan muumio peluutuksen osalta kaikkine kiintiöpaikkoineen ja luottomiehineen (Rooba, Smith, anti-Kemell jne).

Suuri toive olisi, että Pönö aktiivinen peluuttaja, me kärsitiiin ihan älyttömästi huonosta peluutuksesta. Nämä ovat minulle isompia asia kuin pelikirjaosaaminen ja teoriat. Kuumia ja sopivia ukkoja peliin ja pelipaikat ansaitsemisen kautta
 
Viimeksi muokattu:

TyöUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kävin about vuosi sitten jäähallilla työkeikalla ja samaan aikaan oli joukkueella reenit. Rautakorpi käppäili jossain vaiheessa käytävällä vastaan eikä edes tervehtinyt eikä katsonut silmiin. Sama toistui pelaajien pukkarissa. Taisi siinä olla muukin valmennustiimi läsnä mutta Heiskanen oli heistä ainoa kuka sanoi minulle huomenta ja hymyili kauniisti. Tuli vielä pikkuisen juttusillekkin. Pieni ja yksinkertainen teko kun sanotaan työukoillekkin huomenta ja jutellaan niin kuin ihminen ihmiselle. Mukavalta ja ihmisläheiseltä siis vaikutti.

Ja tarkoituksenani ei ollut maalata Jukasta mitään demonia, varmaan mukavaa seuraa hänkin osaa olla.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kävin about vuosi sitten jäähallilla työkeikalla ja samaan aikaan oli joukkueella reenit. Rautakorpi käppäili jossain vaiheessa käytävällä vastaan eikä edes tervehtinyt eikä katsonut silmiin. Sama toistui pelaajien pukkarissa. Taisi siinä olla muukin valmennustiimi läsnä mutta Heiskanen oli heistä ainoa kuka sanoi minulle huomenta ja hymyili kauniisti. Tuli vielä pikkuisen juttusillekkin. Pieni ja yksinkertainen teko kun sanotaan työukoillekkin huomenta ja jutellaan niin kuin ihminen ihmiselle. Mukavalta ja ihmisläheiseltä siis vaikutti.

Ja tarkoituksenani ei ollut maalata Jukasta mitään demonia, varmaan mukavaa seuraa hänkin osaa olla.
Itseäni on Rautakorven olemuksessa hieman harmittanut se, että esim. lehdistötilaisuuksissa hän ei oikein koskaan onnittele vastustajaa voitosta tai kiitä reilusti hyvästä vastuksesta, jne. Menee vähän samaan kategoriaan kuin tuo kuvaamasi käytös. Tämän päivän johtamisessa korostuu ihmisläheisyys ja arvostava kommunikaatio. Heiskanen tuonee tässä suhteessa hommaan kaivattua rentoutta.
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Kävin about vuosi sitten jäähallilla työkeikalla ja samaan aikaan oli joukkueella reenit. Rautakorpi käppäili jossain vaiheessa käytävällä vastaan eikä edes tervehtinyt eikä katsonut silmiin. Sama toistui pelaajien pukkarissa. Taisi siinä olla muukin valmennustiimi läsnä mutta Heiskanen oli heistä ainoa kuka sanoi minulle huomenta ja hymyili kauniisti. Tuli vielä pikkuisen juttusillekkin. Pieni ja yksinkertainen teko kun sanotaan työukoillekkin huomenta ja jutellaan niin kuin ihminen ihmiselle. Mukavalta ja ihmisläheiseltä siis vaikutti.

Ja tarkoituksenani ei ollut maalata Jukasta mitään demonia, varmaan mukavaa seuraa hänkin osaa olla.
Kyllä sen näkee pienistä asioista. Juuri näistä esimerkkisi mukaisista jo. Sen kuka on mukava ja kuka ei.
 

Sumusoturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aika voi kullata muistoja, mutta Kouvolassa sai muutosta kyllä aikaan pelitavallisesti muistini mukaan Tuokkolan peluutettua joukkue ihan solmuun. Se toki ei näkynyt tulostaululla jatkuvasti, mutta tuosta keväästä on jäänyt mieleen vauhdikas ja työnteliäs joukkue. Mieleen on jäänyt muutenkin todella asiallinen kuva miehestä, vaikka vain hetken pääsi valokeilassa paistattelemaan. Kouvolan Sanomat aikoinaan myös kirjoitti hyvän henkilökuvan hänestä, jossa hyvin on avattu miehen ajatusmaailmaa. Harmillisesti lähti pois Kouvolasta, odotin Mikosta seuraavaa pääkäskijää Salon jälkeen. Jyväskylä vaikuttaisi olevan lähellä miehen sydäntä ja ehkä nyt yksi unelmista toteutuu.

Onnea Mikolle uuteen haasteeseen! Uskon kaverin tuovan paljon uutta ja hyvää, kun pääsee asioista enemmän päättämään.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Puliveivaamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Flyers & Barca
Jännä nähdä, miten kaverin käy. Ilmeisesti on suunnitelmissa jatkaa myös tulevaisuudessa pääkäskijänä Jypissä. Tulee vahvasti mieleen Ässistä kenkää saanut Jyrki Aho. Tilalle palkattiin Mikael Kotkaniemi, joka Ahon pohjilla vei Ässät puolivälieriin. Seuraava kausi olikin totaalinen nöyryytys Kotkaniemelle ja meille ässäfaneille. Ei kantanut omat taidot kovin pitkälle. Jypin tilanne sinällään parempi, jos ykköspelaajat jatkavat myös ensi kaudella. Kärki on silloin timanttia, eikä paperia, kuten Ässillä taisi olla. Anyway, vuoden päästä ollaan viisaampia. Tsemppiä tehtävään!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös