Mainos

Oulun Kärpät kaudella 2024–2025

  • 602 810
  • 2 625

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Atte Ohtamaa alkaa vaikuttaa melkoiselta puuhastelijalta kyllä, ei vaikuta koppiongelmat kyllä yhtään sujuvan kun katsoo minkälainen on hänen johtamiensa joukkueiden henkinen kapasiteetti. Joo, nyt on Marko C mutta Marko tuli mukaan vasta kun kausi oli jo pahasti menossa päin vittua
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvin niillä Ohtamaalla ja Anttilalla sujui yhteistyö ainakin Jukka Jalosen kanssa maajoukkueessa. Muutoin olisin taipuvainen jopa katsomaankin kapteeniston suuntaan, että sieltä ei löydy tarpeeksi johtajuutta. Mutta kultamitalit MM-kisoista ja olympialaisista puhuu hieman eri kieltä.

Atte on tällä hetkellä aika hukassa itseluottamuksensa ja motivaationsa kanssa. Mutta ei ne taidot yhdessä kesässä voi mihinkään kadota. Stretsillä voi jo ikä oikeasti painaakin, ja tämän pitää ehdottomasti olla viimeinen vuosi. Hänkään ei ole mitenkään paras versio tällä hetkellä itsestään.

Mutta uskon, että kun kollektiivinen itsetunto palautuu, aletaan saada onnistumisia ja löydetään toimiva pelitapa, niin yksilötkin alkaa taas suorittaa paremmin. Kapteenistoakin voisi ehkä kuunnella valmentajavalinnoissa. Ja olisi mielenkiintoista tietää mitä esim Gardiner tuumaa Rautakorven ajasta Jypissä.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Hyvin niillä Ohtamaalla ja Anttilalla sujui yhteistyö ainakin Jukka Jalosen kanssa maajoukkueessa. Muutoin olisin taipuvainen jopa katsomaankin kapteeniston suuntaan, että sieltä ei löydy tarpeeksi johtajuutta. Mutta kultamitalit MM-kisoista ja olympialaisista puhuu hieman eri kieltä.
Paino sanalla "eri kieltä". Onhan nuo turnausmuotoiset kisat vähän eri asia kuin kauden tai kausien mittainen johtaminen kapteenina. Silloin ei olekaan sitä ainutlaatuisuuden tuomaa yhteen hiileen puhaltamista kuten kisoissa on, vaan se motivaatio ja joukkuehenki pitää kaivaa jostakin muualta.

Sarjakausilla myös ihmisten henkilökemiat pitäisi saada mätsäämään keskenään paljon tiukemmin kuin jossain parin viikon turnauksessa, josta tiedetään että lähdetään omille teilleen pian.

Väitteeni siis on, että näytöt turnauskapteenina ei korreloi suoraan seurajoukkuekapteenin roolissa menestymiseen. Sama homma valmentajien kanssa.

Aten kapteeniuden aikana on siis otettu hopeaa -19, siinä se. Sittenpä "kapteeni" ottikin ja lähti Venäjälle. Palattuaan "kapteeniksi" onkin joukkueen tekeminen ollut kasa löyhkäävää paskaa. Sattumaa vai ei? En minä tiedä.
 
Krug#47

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bruins
Aten kapteeniuden aikana on siis otettu hopeaa -19, siinä se. Sittenpä "kapteeni" ottikin ja lähti Venäjälle. Palattuaan "kapteeniksi" onkin joukkueen tekeminen ollu
Kapteenina Kärpissä
-2019 hopeaa, maalin päässä mestaruudesta.
-2024 pronssia.
Neljä kautta siis kapteenina ja kahtena tullut mitali.

Varakapteenina leijonissa
-2021 MM-hopeaa
-2022 Olympia kultaa
Taisi olla myös
2019 ja 2023 MM-kulta joukkueissa kapteeniston jäsen, ilman kirjainta rinnassa.
 
Reqquli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mitä itse olen kuullut Aten ja Havun väleistä, niin ei ne taida olla kovin lämpimät nekään. Seurausta myös varmasti siitä, että Atella ei oo C rinnassa enää. Atte kyllä fiksusti antoi hiljattain haastattelussa lausunnon, että ei se kokonaan valmentajan vika oo kun ei peli kulje. Kokeneen pelimiehen kommentit, vaikka saattaa todellisuudessa ajatella toisin. Aika vaikea on varmasti pelata ja puolustaa, kun puuttuu selkeä suunnitelma puolustusalueen puolustuspelistä.
 
Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Austin Rueschhoff
Atte Ohtamaa alkaa vaikuttaa melkoiselta puuhastelijalta kyllä, ei vaikuta koppiongelmat kyllä yhtään sujuvan kun katsoo minkälainen on hänen johtamiensa joukkueiden henkinen kapasiteetti. Joo, nyt on Marko C mutta Marko tuli mukaan vasta kun kausi oli jo pahasti menossa päin vittua

Aten kapteeniuden aikana on siis otettu hopeaa -19, siinä se. Sittenpä "kapteeni" ottikin ja lähti Venäjälle. Palattuaan "kapteeniksi" onkin joukkueen tekeminen ollut kasa löyhkäävää paskaa. Sattumaa vai ei? En minä tiedä.
Kumma homma, että muualla on kyllä menestystä tullut, mutta ei sitten Oulussa. Kertooko se enemmän pelaajasta vai organisaatiosta?
 
Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
Ei taida pelit kulkea, kun pojilla Ilonassa shottilautanen kiersi. No ei, saahan sitä ottaa rennomminkin joskus vaikka ei kulje.
Virkkunen ei varmaan tällaista hyvällä katsele jos juodaan muualla kuin Ihkussa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Edessä kolme kotiottelua peräkkäin. Ennen torstaista peliä uudella valmentajalla olisi kolme päivä aikaa palaveerata joukkueen kanssa, vetää muutamat treenit.
Jos näin ei käy, on seuran päätös mennä Mäntymaalla .
Oma päätös on laittaa kausikortti piirongin laatikkoon. Miten pitkäksi aikaa, en tiedä. Kärppiä en hylkää. Kaaoskiekon ja Havujihokin hylkään. Ilmeisesti siellä organisaatiossa on päätetty näyttää, ettei fanit päätä, vaan seurajohto.
Surullista muttei yllättävää. Vaikuttaa myös ensi kauteen, miksi ostaisin ensi kaudella kausikortin.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joukkue on sen verran pahassa henkisessä lukossa, ettei sitä valmentajan vaihtokaan välttämättä heti aukaise, mutta silti.... Se pitäisi tehdä juurikin nyt, vaikka oikeammin olisi pitänyt jo viikkoja sitten. Elämme mielenkiintoisia, mutta ankeita aikoja.

Valoa tunnelin päähän odotellessa...
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Edessä kolme kotiottelua peräkkäin. Ennen torstaista peliä uudella valmentajalla olisi kolme päivä aikaa palaveerata joukkueen kanssa, vetää muutamat treenit.
Jos näin ei käy, on seuran päätös mennä Mäntymaalla .
Oma päätös on laittaa kausikortti piirongin laatikkoon. Miten pitkäksi aikaa, en tiedä. Kärppiä en hylkää. Kaaoskiekon ja Havujihokin hylkään. Ilmeisesti siellä organisaatiossa on päätetty näyttää, ettei fanit päätä, vaan seurajohto.
Surullista muttei yllättävää. Vaikuttaa myös ensi kauteen, miksi ostaisin ensi kaudella kausikortin.
Niin. Fanit eikä yleisö eikä edes yhteistyökumppanit päätä. Päätökset tekee seurajohto ja niin tulee ollakin. Mutta, maksavia asiakkaita ja kannattajia olisi kuunneltava. Pahoin pelkään, ettei päävalmentajan vaihdolla saada mitään käänteentekevää tässä vaiheessa aikaan, ei edes koko valmennuksen saati pelaajien vaihdolla. Vaikuttaa siltä, että syyt urheilulliseen konkurssiin ja sukellukseen on syvällä organisaatiossa, toimintatavoissa ja painopisteissä.

Siletä pitäisi purkaa ja uudelleen rakentaa niin paljon perusteita myöten, ettei tätä kautta pelasteta. Nyt lienee lukittu joitain isompia palasia ensi kauteenkin ja se vaikeuttaa päätöksentekoa. Silti minäkin kaipaan jotain muutosta valmennukseen, jotta edes täys katastrofi vältetään ja saadaan suuntaa muutettua uskottavammaksi tulevia kausia varten. Junnon harteille jää paljon tulevaisuuden uskottavuuden rakentamiseksi. Minä lähtisin ratkaisemaan pulmaa Virkkusen asemasta siirtyen siitä alaspäin uusimalla niin kauan palasia kunnes pitävä pohja ja toimiva palanen löytyy. Sitten työhaalarit päälle.
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Tulee seurattua aktiivisesti muidenkin joukkueiden keskusteluja ja erityisen aktiivisesti Kärpät-osiota, koska tapahtumia riittää. Otin jo aiemmin kantaa maalivahtiasiaan, mutta pakko vielä sanoa siitä jotain, kun edelleen on näkynyt paljon väittelyä siitä, onko maalivahtipeli epäonnistunut, vai eikö joukkue vain anna maalivahdille mahdollisuutta onnistua. Ymmärtäisin tämän keskustelun paremmin, jos Kärpät olisi vaikka seitsemäntenä tai kahdeksantena ja siis hieman alisuorittanut, mutta Kärpät on aivan katastrofaalisessa tilanteessa, joka johtuu mm. siitä, että sekä maalivahtipeli että muu kenttäpeli sakkaa, (valmennusta en edes mainitse).

Karhusen tilastoja(etenkään sitä käsiteltyä xGAE:ta) ei surkea puolustuspeli yksistään selitä millään. Karhunen on ollut huono, puolustus on ollut huono ja hyökkäyskin on ollut pääosin huono ja siksi Kärpät on heikoin tai toiseksi heikoin joukkue sarjassa jo melko pitkällä otannalla. En ymmärrä yhtään, miksi maalivahdeille haetaan niin herkästi synninpäästöä silloin, kun joukkue on huono. Se ei poissulje sitä mahdollisuutta, että myös maalivahdit ovat huonoja.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Isosti ihmetyttää myös tuo treenaamattomuus. Jumalauta jos peli on paskaa niin luulisi, että silloin treenataan kahta kauheammin, mutta ei. Kärpillä taitaa olla joka maanantai vapaaehtoiset ja ei taideta sunnuntaisinkaan treenata? Siihen päälle vielä jos treeneissä ei ole mitään vaatimustasoa vaan lähinnä vähän availlaan paikkoja niin tässähän se tulos sitten on.

Hyvä esimerkki on myös Kalpa tupla viikolta jolloin pelit olivat kotona pe ja la eli kärpillä oli koko viikko aikaa treenata, mutta keskiviikkona pidettiin lepopäivä.

Nytkin lauantaina oli peli ja seuraava peli on torstaina kotona joten tälle viikolla saisi kolmena päivänä laadukkaat treenit, mutta ilmeisesti joukkue on eilen ollut ryyppäämässä ja muutenkin tämä päivä olisi varmaan ollut vapaa...
 
Mandrake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bayern München
Aina vaikea ja harmaa marraskuu selätetty. Nautitaan rauhassa matkasta joulun yli Havun kelkassa.

Tammikuun loppupuolella uus ukko on ajettava sisään, että ehditään edes vähän katsoa askelmerkkejä kohdalleen ennen pleijareita. Ja niin, tietysti pelata itsemme pleijarijoukkueiden joukkoon. Havun johdolla sijat 13-14 ovat ilmeisemmät.
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Niin. Fanit eikä yleisö eikä edes yhteistyökumppanit päätä. Päätökset tekee seurajohto ja niin tulee ollakin. Mutta, maksavia asiakkaita ja kannattajia olisi kuunneltava. Pahoin pelkään, ettei päävalmentajan vaihdolla saada mitään käänteentekevää tässä vaiheessa aikaan, ei edes koko valmennuksen saati pelaajien vaihdolla. Vaikuttaa siltä, että syyt urheilulliseen konkurssiin ja sukellukseen on syvällä organisaatiossa, toimintatavoissa ja painopisteissä.

Siletä pitäisi purkaa ja uudelleen rakentaa niin paljon perusteita myöten, ettei tätä kautta pelasteta. Nyt lienee lukittu joitain isompia palasia ensi kauteenkin ja se vaikeuttaa päätöksentekoa. Silti minäkin kaipaan jotain muutosta valmennukseen, jotta edes täys katastrofi vältetään ja saadaan suuntaa muutettua uskottavammaksi tulevia kausia varten. Junnon harteille jää paljon tulevaisuuden uskottavuuden rakentamiseksi. Minä lähtisin ratkaisemaan pulmaa Virkkusen asemasta siirtyen siitä alaspäin uusimalla niin kauan palasia kunnes pitävä pohja ja toimiva palanen löytyy. Sitten työhaalarit päälle.
Joo ei komppanianpäällikköäkään huutoäänestyksellä päätetä. Luulen että tässä nyt katotaan millaista piste/peli -vauhtia joukkue pelaa kun Turunen on takaisin ja tämä Björk mukana . Taitaa mennä Joulun yli koska pakko on nyt pari peliä voittaakin jos ei muuta niin tuurilla.
Tuli mieleen syksy -88. Moni ei niitä pelejä täällä ole nähnyt. Silloin lokakuun lopussa vaihdettiin pois Nokelainen. Oma mies Jaakko Palsola johdatti sitten lauman Jokereita vastaan ja keväällä dramaattinen selkeä tappio ratkaisevassa pelissä. Pienestä se oli kiinni etteikö olisi säilyttykin Liigassa.
 
JPL

Jäsen
Isosti ihmetyttää myös tuo treenaamattomuus. Jumalauta jos peli on paskaa niin luulisi, että silloin treenataan kahta kauheammin, mutta ei. Kärpillä taitaa olla joka maanantai vapaaehtoiset ja ei taideta sunnuntaisinkaan treenata? Siihen päälle vielä jos treeneissä ei ole mitään vaatimustasoa vaan lähinnä vähän availlaan paikkoja niin tässähän se tulos sitten on.

Hyvä esimerkki on myös Kalpa tupla viikolta jolloin pelit olivat kotona pe ja la eli kärpillä oli koko viikko aikaa treenata, mutta keskiviikkona pidettiin lepopäivä.

Nytkin lauantaina oli peli ja seuraava peli on torstaina kotona joten tälle viikolla saisi kolmena päivänä laadukkaat treenit, mutta ilmeisesti joukkue on eilen ollut ryyppäämässä ja muutenkin tämä päivä olisi varmaan ollut vapaa...

Ollaanko jo päästy siihen pisteeseen, että mitä enemmän treenataan, sitä huonompaan suuntaan peli menee? Tai näin ainakin tässä viimeisen puolen vuoden aikana on käynyt. Jos siellä kokeillaan semmoista, että annetaan jätkien ryypätä ja pitää vähän pikkujouluja, niin jospa se aivosumu alkaisi helpottamaan. Jos joudutaan tukemaan kaveria tuossa Tuiran siltojen ylityksessä, niin ehkäpä se siitä heijastelee siniviivojen ylittämiseenkin?
 
JPL

Jäsen
Tulee seurattua aktiivisesti muidenkin joukkueiden keskusteluja ja erityisen aktiivisesti Kärpät-osiota, koska tapahtumia riittää. Otin jo aiemmin kantaa maalivahtiasiaan, mutta pakko vielä sanoa siitä jotain, kun edelleen on näkynyt paljon väittelyä siitä, onko maalivahtipeli epäonnistunut, vai eikö joukkue vain anna maalivahdille mahdollisuutta onnistua. Ymmärtäisin tämän keskustelun paremmin, jos Kärpät olisi vaikka seitsemäntenä tai kahdeksantena ja siis hieman alisuorittanut, mutta Kärpät on aivan katastrofaalisessa tilanteessa, joka johtuu mm. siitä, että sekä maalivahtipeli että muu kenttäpeli sakkaa, (valmennusta en edes mainitse).

Karhusen tilastoja(etenkään sitä käsiteltyä xGAE:ta) ei surkea puolustuspeli yksistään selitä millään. Karhunen on ollut huono, puolustus on ollut huono ja hyökkäyskin on ollut pääosin huono ja siksi Kärpät on heikoin tai toiseksi heikoin joukkue sarjassa jo melko pitkällä otannalla. En ymmärrä yhtään, miksi maalivahdeille haetaan niin herkästi synninpäästöä silloin, kun joukkue on huono. Se ei poissulje sitä mahdollisuutta, että myös maalivahdit ovat huonoja.
Tällä kaudella maalivahdit eivät ole onnistuneet pelastamaan pisteitä, se on totta. Ei siellä tosiaan mitään tähtiloistoa ole ollut, mutta silti suurempi syy surkeaan suorittamiseen on kenttäpelaajissa. Jos korjausliike olisi niin helppo, että palkataan vain uusi veskari, niin se oltaisiin jo tehty. Tosin, kun potentiaaliset veskarit katsoo yhdenkin Kärppien ottelun Katsomosta, niin veikkaan että Suomussalmen Pallokarhujen on helpompi puhua kyseinen pelaaja ympäri kuin Kärppien. Onnistumisen edellytykset eivät ole mitenkään erityisen hyvät. Jos itsellä olisi vaihtoehtoina mennä vaikkapa SaiPaan kakkoseksi tai Kärppiin yllöseksi, niin en tiedä, olisiko semmoista rahanippua edes Kärpillä, että lähtisin sinne uraa tuhoamaan (tämä siis oletuksella, että osaisin torjua kiekkoja).
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Ollaanko jo päästy siihen pisteeseen, että mitä enemmän treenataan, sitä huonompaan suuntaan peli menee? Tai näin ainakin tässä viimeisen puolen vuoden aikana on käynyt. Jos siellä kokeillaan semmoista, että annetaan jätkien ryypätä ja pitää vähän pikkujouluja, niin jospa se aivosumu alkaisi helpottamaan. Jos joudutaan tukemaan kaveria tuossa Tuiran siltojen ylityksessä, niin ehkäpä se siitä heijastelee siniviivojen ylittämiseenkin?
Eikös tepsut kokeillut tuotakin metodia El Molon aikana, mutta ei oikein tainnut kantanut hedelmää. Noh, ainakin Elomo itse kokeili...
 
Kyllä tuo ysärillä ja vielä 2000 luvullakin oli ihan normaali tapa nollata huonoja suorituksia. Sitten tuli kaikenlainen höttö esimerkillisyydestä, urheilullisuudesta sekä ammattimaisuudesta mukaan, tieten somen säestyksellä. Juopottelut ja tyhmäilyt suoritetaan nykyään piilossa kauden aikana sekä kauden ulkopuolella vähän vähemmän piilossa.

Kyllähän Mr. El varmasti on Aurajoen sillan kaiteita myöten raapinut itseään eteenpäin useampiakin kertoja. Siinä on molemmin puolin erinomaisia kuppiloita ja ainahan ne daamit näyttää paremmilta siellä väärällä puolella.
 
Glove

Jäsen
Isosti ihmetyttää myös tuo treenaamattomuus. Jumalauta jos peli on paskaa niin luulisi, että silloin treenataan kahta kauheammin, mutta ei. Kärpillä taitaa olla joka maanantai vapaaehtoiset ja ei taideta sunnuntaisinkaan treenata? Siihen päälle vielä jos treeneissä ei ole mitään vaatimustasoa vaan lähinnä vähän availlaan paikkoja niin tässähän se tulos sitten on.

Hyvä esimerkki on myös Kalpa tupla viikolta jolloin pelit olivat kotona pe ja la eli kärpillä oli koko viikko aikaa treenata, mutta keskiviikkona pidettiin lepopäivä.

Nytkin lauantaina oli peli ja seuraava peli on torstaina kotona joten tälle viikolla saisi kolmena päivänä laadukkaat treenit, mutta ilmeisesti joukkue on eilen ollut ryyppäämässä ja muutenkin tämä päivä olisi varmaan ollut vapaa...
Tämä on varmaan se systeemi mistä yksi junnuvalkku takavuosina puhui: "Alkuviikko palautellaan ja loppuviikko herkistellään." En ymmärtänyt tätä systeemiä silloin, enkä vielä nytkään vaikka olen ehkä jonkin verran viisaampi kuin 20 vuotta sitten.
 
Horemheb18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kannattaa nämä ” hallitus kokoontui sunnuntaina” puheet jättää aivan omaan arvoonsa.

Vitut mikään hallitus sunnuntaina kokoontunut.
.
Kärpät varmaan tahollaan miettii mitä pitäisi tehdä. Vielähän torstaille kerkeää tapahtumaan vaikka ja mitä.

Nolojen tilanteiden kerho joka on aina askeleen perässä.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
Tämä on varmaan se systeemi mistä yksi junnuvalkku takavuosina puhui: "Alkuviikko palautellaan ja loppuviikko herkistellään." En ymmärtänyt tätä systeemiä silloin, enkä vielä nytkään vaikka olen ehkä jonkin verran viisaampi kuin 20 vuotta sitten.
Pitkien peliputkien ja reissujen jälkeen ok pikkusen pötkötellä ja olla rouvien kans, mutta ihan saatanan käsittämätöntä ettei tuolla oikeasti perata koko paskaa läpi ja treenata täysillä. Tai voihan se olla, että paska on perattu, mutta nuo keppihevoset on vaan niin kädettömiä korjaamaan noita ongelmia.
 
Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
Mitä itse olen kuullut Aten ja Havun väleistä, niin ei ne taida olla kovin lämpimät nekään. Seurausta myös varmasti siitä, että Atella ei oo C rinnassa enää. Atte kyllä fiksusti antoi hiljattain haastattelussa lausunnon, että ei se kokonaan valmentajan vika oo kun ei peli kulje. Kokeneen pelimiehen kommentit, vaikka saattaa todellisuudessa ajatella toisin. Aika vaikea on varmasti pelata ja puolustaa, kun puuttuu selkeä suunnitelma puolustusalueen puolustuspelistä.
Jos nuo välit ei ole kunnossa, hiipii myös mieleen, mitä Kepu ajatteli Havun pitkästä sopimuksesta. Oliko siinä syy Kepun lopettmaiselle?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös