Seuraava peli on seitsemäntenä päivänä. Siitä tulee kyllä herkullinen, todellinen tasomittari. Ollaan todella pitkään pelattu putkeen vain näitä häntäpään joukkueita vastaan.Numero 7 on tällä kaudella ollut aika hyvin esillä Kärpissä. 7:llä pelaajalla on kyseinen numero pelinumerossaan, 3 pisteen voittoja on 7 kappaletta, juuri katkesi 7. ottelun tappioputki, tänään kokoonpanoon tuli 3 uutta seiskaa (#77 ja #47). Tästä lähtee 7. ottelun voittoputki. Saa ottaa talteen :)
Isossa kuvassa Jandus oli mielestäni eilen hyvä, paria karkeaa yksilövirhettä lukuunottamatta. Viime aikoina Jandus on muutenkin ollut ainoita Kärppien pakkeja, joka on saanut tuotua kiekon paineen alta pois. Paljon on hänelläkin parannettavaa, mutta suunta on kauden ajan ollut oikea.Heikkala oli muuten todella huono tänään. Pisti Janduksen kanssa ainoina silmään negatiivisessa valossa. Ei voittanut yhtään kaksinkamppailua ja kiekolliset ratkaisut olivat vain kiekon heittämistä päätyyn.
Korpimäki on nyt pelannut muutamia pelejä hyvin varsinkin Alasiuruan kanssa. Se viime kaudelta tuttua fyysisyys on jälleen löytynyt ja sentterin paikka on hänelle oikeampi. Mutta alkukaudella hänen olisi ehdottomasti ollut hyödyllistä käydä sarjaa alempana. Mutta kun ei ole kilpailua pelipaikoista, niin mukana roikutaan.Leveämpää rosteria tarvittaisiin. Hyökkäyspäässä varsinkaan ei ole kilpailua pelipaikoista muuten kuin nelosen sentterin paikan osalta. Yliniemi siinä pääsee välillä kokeilemaan, mutta esimerkiksi vaikeaa kautta pelaava Korpimäki on ja pysyy rosterissa vaikka reissu Mestikseen voisi tehdä hyvää.
Korpimäki on nyt pelannut muutamia pelejä hyvin varsinkin Alasiuruan kanssa. Se viime kaudelta tuttua fyysisyys on jälleen löytynyt ja sentterin paikka on hänelle oikeampi. Mutta alkukaudella hänen olisi ehdottomasti ollut hyödyllistä käydä sarjaa alempana. Mutta kun ei ole kilpailua pelipaikoista, niin mukana roikutaan.
Tämä on ollu silmiinpistävää lähes kaikilla hyökkääjille tällä kaudella. Jopa umpiluotettavalla Anttill ukot hukkuu kokoajan.Mulle pistää silmään ne Korpimäen merkkausvirheet omissa. Hänen pitämikseen tarkoitetut miehet on lappaneet melko monta turhaa maalia.
Jep, ei ole Korpimäki ainoa, jolla hukkuu miehet omassa päädyssä. Kyllä siellä on koko hyökkääjistöllä ukot hukassa, kun vastustaja saa hieman paineentynkää luotua. Vaikken sen kummemmin pelikuvioista ymmärrä, niin kyllä tämä mielestäni on valmentajan pelikirjan puuttuvaan sivuun liittyvä juttu. Nyt tarvittaisiin PAPPi paikalle.Tämä on ollu silmiinpistävää lähes kaikilla hyökkääjille tällä kaudella. Jopa umpiluotettavalla Anttill ukot hukkuu kokoajan.
Huomannut Kärppien osalta sen n 30 pelin otannalla, että lähtötilanteessa sijoittuminen ja miehen pitäminen on ok, mutta 1-3 syöttöä myöhemmin, pakka on ihan perseellään, eikä kukaan tiedä kenet täytyy pitää. Passivoidutaan ja katellaan sieltä täältä, ja yks kaveri luistelee kiekon perässä.Teorissa oman pään peli on helppoa; puolustavan joukkueen laiturit ottaa viivasta pakit ja loppu on 3 vs 3. Tai niin, että oman pään täytön jälkeen pidetään se ukko, joka itselle jäi. Tämä kuitenkin rikotaan helposti hetkellisesti esim. niin, että hyökkävä pakki nousee viivasta, jolloin laituri seuraa kokoajan (mies-miestä vastaan) tai ainakin osan matkaa ja jatketaan paikan taas pelaamista.
Osa joukkueista pelaa paikkapuolustusta, osa mies-miestä vastaan ja varmaan suurin osa sekoitusta näistä. Pelattiinpa miten hyvänsä, niin syntyy kaaostilanteita, kun on epäselvää kuka on kenenkin ukko. Mitä paremmin asiat on sovittu ja tekeminen on selkäytimessä, sitä lyhyempi on kaaos ja ollaan taas organisoituja.
Minun mielestä Kärpissä on pienestä kiinni etteikö tätä pystytyttäisi toteuttamaan, mutta varsinkin nyt kun itseluottamus on alhaalla, niin pelataan näennäisesti ja valutaan helposti koko viisikko B-pisteiden väliin sumpuksi. Puolustuspeli on myös paljon asennepelaamista eli jos et anna 100% itsestäsi tai niin kuin puhui tuota itseluottamuksesta, niin häviä kokoajan kamppailuja.
Lainaamani kohta on ollut Kärppien Akilleen kantapää jo monta vuotta putkeen. Ei taklata, eikä pärjätä fyysisesti ja kaveria ei auteta eli välimatkat on liian pitkät.Nyt ollaan menty kulmiin niinku aamujumalanpalvelukseen. Ei oo paljoa pleksit paukkunu Raksilassa, tä? Missä on muuten sentteripelin apu?
Tulipa hyvät muistot mieleen fiilisten kera, kun lueskeli Hakkiksen ja Keräsen taklauksista. Tuo kyllä puuttuu, ei lisättävää.Lainaamani kohta on ollut Kärppien Akilleen kantapää jo monta vuotta putkeen. Ei taklata, eikä pärjätä fyysisesti ja kaveria ei auteta eli välimatkat on liian pitkät.
Kaiholla muistelen, kun Hakanpää ja Petrell ottivat rehdisti mittaa toisistaan taklaamalla toista aina kun vain oli pienikin mahdollisuus. Laidat ryskyivät ja lopulta Hakkis voitti. Juho Keräsen pommit herättelivät joukkuetta silloin, kun oli hieman nuhjuista peli. Puhumattakaan Lelu-Lehtosen taklauksista. Ne olivat taidetta.
Jotenkin tämä Kärppien touhu on mennyt sellaiseksi "kaveripelaamiseksi". Harkoissa ei taistella ja väännetä tosissaan ja jotenkin se mun mielestä näkyy sitten itse peleissäkin? Kaikki kunnia Ville Heikkalalle, mutta kyllä minä kaipaisin Kärppiin paria sellaista kaveria, jotka pystyvät vastustajan fyysisyyteen vastaamaan ja osaisivat samalla edes kohtuullisesti luistella puhumattakaan pelaamisesta.
Rueschhoff on ollut tässä mielessä pieni pettymys, vaikka muuten tykkäänkin pelaajasta. Kananmunat kainalossa pelaamista koko ajan. Joo joo Liigan säännöt ja iso kaveri taklaamassa ja heti penalttia, mutta ne on ihan tekosyitä kaikki. Kyllä Liigassa saa pelata fyysisesti, jos pelaa puhtaasti. Kyllähän Stretsikin painaa pommin siellä ja toisen täällä aina välillä, eikä joudu jäähylle.
Tähän loppuun vielä, että en kaipaa mitään goonia Kärppiin. Ne ajat ovat onneksi takana päin. Menkööt vaikka Brittien kaljaliigaan moiset apinat, jos niitä vielä jäljellä on.
Alkoholi poistaa estot ja sumentaa järjen. Ei tuota muulla voi selittää.Hallilla vallitsee varovaisen positiivinen tunnelma. Ainakin kaljaväki tuntuu hyväksyvän näkemänsä, pienen varauksin, ja eka erä oli yleisen konsensuksen mukaan kauden parasta kärppää. Puolustus on ihan sekaisin, mikä ei yllätä enää ketään, mutta ajoittain tässä ollana näkevinään järkeä. ...Saa jatkaa ja kohentaa.
Eka erähän oli parasta Kärppää ties kuinka pitkään aikaan, ja viesti taisi olla lähetetty sen jälkeen.Alkoholi poistaa estot ja sumentaa järjen. Ei tuota muulla voi selittää.