Mainos

Oulun Kärpät kaudella 2024–2025

  • 607 241
  • 2 665

Yarmolenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minä taas muistelen että aloitti kauden vahvasti ja ennakkoluulottomasti, kunnes taso tippui ryminällä ja loppukauden aikana lähinnä selviytyi jäällä. Välillä paremmin ja välillä hieman huonommin. Ei sitä yksi kolmannen erän lopussa tehty maalille nousu minkä lopputulos oli "ei mitään" muuta. Hyökkäyspäässä väläytteli välillä mutta minä väittäisin että Kärppien suurimmat ongelmat pakiston suhteen oli oman maalin edustalla, siellä puolustajien tärkeimmällä alueella.

Ehdottomasti ottaisin ensi kauden joukkueeseen, vaikuttaa pelaajalta jonka läpimurto voi tulla vaikka ensi viikolla.
Tuossa tarkoitinkin lähinnä tuota Pelicans-välieräsarjaa. Syksyllähän maaleja tuli omiin henkilökohtaisista virheistä pahimmillaan ihan tanelironkais-tahtia. Eli siis ihan samaa mieltä sen suhteen.

Tuo maalille nousuhan oli vain yksittäinen esimerkki, viime keväänä vaan Pieniniemi jäi vain itselle positiivisesti mieleen, kun henkilökohtaiset virheet oli jääneet promilleen syksyisestä ja hyökkäyspäässäkin alkoi tapahtumaan.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Tuossa tarkoitinkin lähinnä tuota Pelicans-välieräsarjaa. Syksyllähän maaleja tuli omiin henkilökohtaisista virheistä pahimmillaan ihan tanelironkais-tahtia. Eli siis ihan samaa mieltä sen suhteen.
Tämä on vähän vaikea arvioida, minusta Pieniniemi ei erottunut jäällä läheskään Kärppien hasardimpana tai "huonoimpana" pakkina, mutta niin ettei se ollut Pieniniemen ansiota vaan lähinnä syy oli siinä miten päin vittua pakisto pelasi noin muuten. Muutamaa hyökkäyspään väläittelyä lukuunottamatta oli pleijareissa ihan ok-tason puolustaja, jolla tosin ei olisi ollut mitään asiaa pelaavaan pakistoon millään kaudella missä Kärpät on ylipäätään finaaleihin asti mennyt.
 
Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Austin Rueschhoff
Mä vähä ihmettelen tätä Berglundin solvaamista. Ihan ainesta on ja nyt kun pääsee ns. Puhtaalta pöydältä koko kauteen alusta asti niin täällä jo tyrmätään vaikka kausi ei ole edes alkanut lähellekkään. Minusta hänellä on annettavaa ja parannettavaa. Antakaa edes vielä näyttää kerran niin pyydän sitten anteeksi jos olin väärässä.
Miltä ihmeen "puhtaalta pöydältä"?. Käsittääkseni Berglundilla ei ole ollut mitään isompia loukkaantumisia edes taustalla, joka selittäisi tämän termin käytön. Ei se nyt ihan sattumaa ole, että kaksi kautta peräjälkeen Berglundin edustaman seuran fanit ovat heittämässä miestä pesuveden mukana takaisin Ruotsiin. Tämä on ammattiurheilua, eikä mitään fairplay pelailua varsinkaan, kun kyseessä on ulkomaalaisvahvistus.
 
Yarmolenko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
minusta Pieniniemi ei erottunut jäällä läheskään Kärppien hasardimpana tai "huonoimpana" pakkina, mutta niin ettei se ollut Pieniniemen ansiota vaan lähinnä syy oli siinä miten päin vittua pakisto pelasi noin muuten.
No ei varmaankaan, kun Berglund ja alkukauden Koivisto löivät ihan omat ennätyksellisen kovat näytöt tiskiin, kun mietitään alkukauden paskinta pakkia.
Muutamaa hyökkäyspään väläittelyä lukuunottamatta oli pleijareissa ihan ok-tason puolustaja, jolla tosin ei olisi ollut mitään asiaa pelaavaan pakistoon millään kaudella missä Kärpät on ylipäätään finaaleihin asti mennyt.
Ei olisi asiaa noihin joukkueisiin, vaan ei olisi kyllä valitettavan monella muullakaan nykypakistosta. Kertoo enemmänkin tuosta pakistosta sen oleellisen, että 19v Pieniniemi oli (siis omasta mielestä) viime keväänä kykenevin puolustaja hyökkäyspäähän tasakentällisin.
 
Prophet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Miltä ihmeen "puhtaalta pöydältä"?. Käsittääkseni Berglundilla ei ole ollut mitään isompia loukkaantumisia edes taustalla, joka selittäisi tämän termin käytön. Ei se nyt ihan sattumaa ole, että kaksi kautta peräjälkeen Berglundin edustaman seuran fanit ovat heittämässä miestä pesuveden mukana takaisin Ruotsiin. Tämä on ammattiurheilua, eikä mitään fairplay pelailua varsinkaan, kun kyseessä on ulkomaalaisvahvistus.

Okei arvasin että tämä mun puhtaalta pöydältä kuulostaa oudolta. Tarkoitan sillä lähinnä sitä että pääsee nyt Havun kanssa aloittamaan koko kauden ilman mitään pelisysteemin muuttumista kesken kauden. Ehkä kun kauden alusta asti tulee olemaan pelitapa joka on tuttu eikä ruveta säätämään kokoajan niin jospa hänestä saadaan irti enemmän. Kuten sanoin anteeksi jos olen väärässä mutta katsostaan. Itse ainakaan en ole heivaamassa roskikseen heti..vieläkään.
 
Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Austin Rueschhoff
Okei arvasin että tämä mun puhtaalta pöydältä kuulostaa oudolta. Tarkoitan sillä lähinnä sitä että pääsee nyt Havun kanssa aloittamaan koko kauden ilman mitään pelisysteemin muuttumista kesken kauden. Ehkä kun kauden alusta asti tulee olemaan pelitapa joka on tuttu eikä ruveta säätämään kokoajan niin jospa hänestä saadaan irti enemmän. Kuten sanoin anteeksi jos olen väärässä mutta katsostaan. Itse ainakaan en ole heivaamassa roskikseen heti..vieläkään.
Jos Havun pelisysteemillä saadaan Berglundin suuret heikkoudet puolustuspäässä ja kontaktien pelkääminen piiloon, niin vuoden valmentaja titteli voidaan jakaa suoraan Havulle. Hienoa, että sinulta löytyy vielä luottoa Berglundiin. Olet aika pieni vähemmistö.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oulun Kärpät kaudella 2024–2025 on huippujoukkue suomalaiseen liigaan ja täydet edellytykset mennä keväällä päätyyn asti. Jos vielä Kemppainen innostuu vetämään yhden kauden niin loistojuttu. Katsokaa nyt tuota rosteria, ihan turha marista, Myllykoski on tehnyt hienoa työtä ja jos Mäntymaa ensimmäistä kokonaista kauttaan päävalmentajana tekee sen mitä odotetaan, niin meillä on hieno kausi tulossa. Joukkue - Oulun Kärpät
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Okei arvasin että tämä mun puhtaalta pöydältä kuulostaa oudolta. Tarkoitan sillä lähinnä sitä että pääsee nyt Havun kanssa aloittamaan koko kauden ilman mitään pelisysteemin muuttumista kesken kauden. Ehkä kun kauden alusta asti tulee olemaan pelitapa joka on tuttu eikä ruveta säätämään kokoajan niin jospa hänestä saadaan irti enemmän. Kuten sanoin anteeksi jos olen väärässä mutta katsostaan. Itse ainakaan en ole heivaamassa roskikseen heti..vieläkään.
Jos Berglund Oulussa jatkaa ja emme saa uutta kärkipakkia rosteriin, niin kyllä se on ainakin itselleni iso pettymys. Eikö Kärpät ollut myös siirtorajalla pakin perässä? Ja kun katsoi tuota Pelicans-sarjaa niin oli ilmiselvää, että Kärppien pakistosta puuttui se jokin... Jos käy niin, että Berglund jatkaa ja saamme vielä lisäksi Ouluun vaikkapa Ville Pokan niin toinen mahdollisuus Berglundille olisi helpompaa hyväksyä. Mutta jos lähdemme tilanteesta, jossa Vihtorille on tosissaan koitettu etsiä uutta pelipaikkaa ja molemmat osapuolet ovat tähän ilmaisseet halunsa, niin kyllähän siinä on Tiivolan tapainen kohtalo helposti edessä. Paaso otti jo edellisellä kaudella Vihtorin paikan ykkösparissa, joten onko se motivaatio kunnossa ottaa paikka takaisin?

Jos tässä nyt käy niin, että Berglund on se mies jolla kauteen lähdetään, niin se luonnollisesti tarkoittaa sitä, että Kärppien kannattajana toivon hänelle isoa kehitystä ja loikkaa Kärppien ykköspakiksi. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että näkisin tämän kovin todennäköiseksi tapahtumaksi, mutta ei se täysin poikkeuksellistakaan olisi, että joku nousee heikon kauden jälkeen uuteen kukoistukseen. Tämähän kävi myös Kivistön kanssa, joten tässä mitataan nyt Vihtorin luonteen lujuutta... Jos asenne on kohdallaan niin onhan miehellä vielä työkaluja nousta Euroopan kärkeä kohti. Jos Vihtori on päättänyt laittaa ensi kaudella kaikkensa peliin, niin toivoa on. Jos taas kausi menee Tiivolan tapaan löysäillessä katsomon puolella, niin se kertoo paljon hänestä ihmisenä. Berglundin valintahan tässä on kyseessä.. Yrittääkö hän kaikkensa vai tuleeko hänestä kallis riippakivi joukkueelleen. Tuleva kausi on myös hänen uransa kannalta iso tienhaara.
 
HopiHopiClub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Roki
Pistipäs tuolta kärppien sivulta silmään semmonen ku tutki ensi kauden rosteria, että Emil Pieniniemi kuuluis Kärppien 24-25 kauden rosteriin vaikkei mitään ole tuutattu pihalle sillä eikös se ollut viime kaudellakin lainapelaaja?
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ymmärrän, että ei haluta maksaa isosti pelaajan tai pelaajien ulostamisesta. Ei Kärpätkään nyt niin pohjaton kassa ole, että voisi leikkiä "Real Madridia" täkäläisellä ankkalammella.

Runkosarjaan tämä pakisto kyllä riittää ihan mainiosti. Pleioffeja varten Mylin on sitten oltava hereillä ja katsella vahvistusta pitkin kautta. Pleioffeihin tarvitaan jämäkkyyttä, se on selvä. Myös muilla ilmenee tarvetta pelaajille kauden aikana ja esim Berglund voi hyvinkin kelvata Ruotsiin kesken kauden.

Itse jotenkin odottelen, että Paaso ottaa sen seuraavan stepin urallaan ja nousee Kärppien pelilliseksi liideriksi. Tällähän tämä taso jo nousisi. Juusola sitten antaa painetta sinne 4-6 rooleihin ja omalta osaltaan aiheuttaa kilpailua sinne. Tietysti nämä ovat josseja, mutta on ihan tervettä antaa myös eteenpäin meneville pelaajille mahdollisuuksia.

Hyökkäyksessä jotenkin odottelen yllätystä Korpimäeltä. Erittäin kypsää pelaamista jo viime kaudella. Nyt toivottavasti hyvän kesän jäljiltä entistä valmiimpi isompaan rooliin. Näkisin, että Kepun jatkaessa ei sen sentterinkään kanssa hätä ole. Kyllä tämä nykyinenkin nippu voi sinne top3 sijoille itsensä pelata. Tulivoimaa pitäisi kuitenkin olla pelien ratkomiseen. En nyt pitäisi edes yllätyksenä, vaikka jo tällä nipulla taisteltaisiin runkosarjan piikkipaikasta. Tietysti Kepun täytyy jatkaa, muuten sentteriosasto olisi liian vajaa.
 
Miekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Berglundin tasoisella puolustajalla ei pitäisi olla asiaa mestaruudesta taistelevan joukkueen kärkikuusikossa ja uskon, että Kärpissä etsitään kyllä paikkaa, mihin Viktorin voisi kaupata. Se on selvä, että ainakin 1-2 pakkia (vahvistusta!) tuohon tarvitaan vielä ja uskon, että Myli ne tulee toimittamaan ennemmin tai myöhemmin.
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United

Ettei vain syksyn ja kevään tullen voivoteltaisi "kuivia markkinoita" ja todeta että "luotto tähän porukkaan on kova, joten emme hae vahvistuksia". Eihän? Myli on nyt rakentanut joukkuetta hyökkäys edellä, mutta puolustus on jäänyt täysin unholaan. En ymmärrä, mistä tämä rajaton luotto Myliin kumpuaa.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Berglundin tasoisella puolustajalla ei pitäisi olla asiaa mestaruudesta taistelevan joukkueen kärkikuusikossa ja uskon, että Kärpissä etsitään kyllä paikkaa, mihin Viktorin voisi kaupata. Se on selvä, että ainakin 1-2 pakkia (vahvistusta!) tuohon tarvitaan vielä ja uskon, että Myli ne tulee toimittamaan ennemmin tai myöhemmin.
Tämähän ei ole niin yksioikoinen juttu, että Kärpät vain vapaasti katselee paikkaa mihin Victorin voisi kaupata. Tähän tarvitaan aina pelaajan suostumus. Tähän kun lisätään se, että sopimus Kärppiin tuskin on mallia verkkarit ja maila, niin haaste sopimuksen purkuun nousee reilusti. Se mitä periaatteessa joka tapauksessa Kärpät olisi voinut tehdä, on se, että Berglundille olisi ilmoitettu, että alustavasti palkan lisäksi ainoastaan harjoitushallin jäät ovat asia, mitä ensi kaudella on Kärpillä varmuudella tarjota. Tämän jälkeen Victor voisi vapaasti valita, kiinnostaako ensi kaudella enemmän raha vai peliaika. Jos lopputulema olisi peliaika, niin silloin myös sopimuksen purku tulisi helpommin kyseeseen.

Mitä tässä on nyt kesälomalla ehtinyt kirjoituksiin perehtymään, niin ilmeisesti ainakin @McTorso kirjoitteli voimasuhdeketjussa, että Kärppien pelaajabudjetti tulee nousemaan neljään miljoonaan. Tämän hetken tilanne on siis ilmeisesti se, että tavoitellaan tosissaan Kemppaisen jatkosopimusta, sekä yhtä/kahta hyökkääjää ihan sinne kärkeen. Luodon ja Koivulan perässä oltiin ilmeisesti tosissaan, mutta valitsivat Ruotsin. Mihin tämä case Kase oikein perustuu? Täysin mutu-osastoa, vai oliko tästä jollain faktaa takana, että Kärpät häntäkin on havitellut tosissaan? Kuulostaa nimittäin enemmänkin täysin jonkun omalta fantasialta.

Joku nosti jossain ketjussa Robert Lantosin nimen esille, niin hetken tätä pohdittuani voisi olla kyllä hyvä palanen Kärppien hyökkäykseen rightin mailoineen. Ja myöskin realistisempi, kuin joku Ondrej Kase. Tämä siis vain omaa pohdintaa.

Tardif - Kovarcik - Gardiner
Turunen - ”X/Kemppainen” - ”Lantosi”
Antti-Roiko - ”Kemppainen”/Virta/X - Virta/X
Nikupeteri - Korpimäki - Anttila

Hermonen, Alasiurua, Loponen, Matikainen,
Heikkala

Kemppaisen ketjuhierarkia, sekä Virran pelipaikka siis selviäisi sen jälkeen kun tiedetään onko ”Kemppaisen” ja ”Lantosin” jälkeen se viimeinen mahdollinen hyökkäyksen palanen sentteri vai laituri. Jotain tuommosta.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Ymmärrän, että ei haluta maksaa isosti pelaajan tai pelaajien ulostamisesta. Ei Kärpätkään nyt niin pohjaton kassa ole, että voisi leikkiä "Real Madridia" täkäläisellä

Itse jotenkin odottelen, että Paaso ottaa sen seuraavan stepin urallaan ja nousee Kärppien pelilliseksi liideriksi. Tällähän tämä taso jo nousisi. Juusola sitten antaa painetta sinne 4-6 rooleihin ja omalta osaltaan aiheuttaa kilpailua sinne. Tietysti nämä ovat josseja, mutta on ihan tervettä antaa myös eteenpäin meneville pelaajille mahdollisuuksia.
Ensimmäinen kappale on juuri se isoin pihvi. Tässä on käymässä Berglundin kanssa sama kuin Tiivolan kanssa vuosi sitten. Pelaajasta haluttaisiin eroon, mutta se ei onnistu hinnalla millä hyvänsä. Kärpät on joutunut lyömään niin isoa setelipinoa kiinni hyökkäykseen, että tässä hetkessä sopimuksen ulososto ei ole ollut mahdollista. Kukaan ei Berglungdista maksa sitä rahaa, mitä Kärpät maksaa. Tämä oli Kukkosen paha virhearvio.

Jälkimmäisestä Paaso on todennäköisin upgrade puolustuksessa. Juusola puolestaan pelaaja, jolle en itse näe mitään käyttöä. Ei ole vakuuttunut missään vaiheessa, ei mitään maajoukkuepolkua takana ja häviää alituiseen kaksinkamppailut tuolla koollaan. Kyllä se kertoo omaa kieltään, että viime kauden laina onnistui hyvin, koska istui Allsvenskanissa seiskapakkina penkillä.

En näe mitään saumaa Juusolan tuovan helpotusta top-6, ja antaisin nuokin minuutit paljon lahjakkaammalle Peltoselle.
 
X-Hearted

Jäsen
Tässä on käymässä Berglundin kanssa sama kuin Tiivolan kanssa vuosi sitten. Pelaajasta haluttaisiin eroon, mutta se ei onnistu hinnalla millä hyvänsä.
Tiivolan tilanteeseen ottamatta sen kummenmin kantaa, niin halutaankohan? Minun näkemyksen mukaan sekä Kärpät että Berglund ovat yksimielisesti halukkaita jatkamaan yhteistyötään. Toivottavasti kuvio onnistuu, ruotsalaisen pitää parantaa roimasti. Uskon tähän, koska Tommi Kivistökin onnistui viime kaudella jopa kesken runkosarjan hapetuksen. Samoin onnistui myös Miikka Koivisto - eri syistä tosin.

Miettikääpä asiaa niin päin, että sekä Jandus että Berglund onnistuvat vahvuuksillaan. Siinäpä sitä sitten ollaankin. Meillä on yhtäkkiä vallan hyvä kutosen pakisto jalkeilla.
 
IcePhoenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Kärpät, Kiekko-Espoo
Tiivolan tilanteeseen ottamatta sen kummenmin kantaa, niin halutaankohan? Minun näkemyksen mukaan sekä Kärpät että Berglund ovat yksimielisesti halukkaita jatkamaan yhteistyötään.
Eikös tuo ole ihan Mylin itsensä vahvistama juttu, että Berglundille etsitään, tai ainakin alkukesästä etsittiin, uutta seuraa?
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Joo, ei oo kyllä näkynyt tai sitten on mennyt täysin ohi. Kalevan podcastissa oli, että heidän tietojen mukaan Berglundille etsitään uutta seuraa.
Juu ei minkäänlaista hajua moisesta. Sehän voi olla, että Berglund ja Jandus tulevat paremmin sisään tulevalle kaudelle. Jos molemmilla on diili kaudesta niin ei olisi todellakaan mitään järkeä pistää menemään.
Havu on myös entinen pakki ja sieltä voi tulla myös parannusta "kikkapussista". Toivotaan näin:)
 
IcePhoenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Kärpät, Kiekko-Espoo
Ei ole. Mitään tuollaista ei ole Myllykoski sanonut.
Aika jännä, mulla oli aivan varma mielikuva että oisin kuullu Mylin noin sanovan jossain, mutta enpä löydä mitään, joten kai se on uskottava.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Aika jännä, mulla oli aivan varma mielikuva että oisin kuullu Mylin noin sanovan jossain, mutta enpä löydä mitään, joten kai se on uskottava.
Sitten meitä on kaksi, sillä itsekin muistan Myllykosken todenneen näin jossain. Mutta oliko sitten uutisjuttu vai podcast, ja Kalevassa vai Maikkarilla tms niin en osaa sanoa. Tuo Kalevan pronssipelin jälkeinen juttu sopimuksista on mennyt maksumuurin taakse, joten ei pysty tarkistamaan oliko se siinä.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
@NakkiFakiiri ja @IcePhoenix uskokaa vaan, ei todella ole Myllykoski tai Kärpistä kukaan julkisuuteen sanonut yhtään mitään Berglundin ulkoistamisyrityksistä.
Voi olla ettei kyseessä ollut sitten Myllykosken suora kommentti, mutta sitten siitä on kirjoitettu jonkun ulkopuolisen toimesta jonain sisäpiirihuhuna. Vaikka villi ja kenties kierokin mielikuvitus on, ei näitä nyt hatusta keksitä kuitenkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös