Arthur Morgan
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Minä taas muistelen että aloitti kauden vahvasti ja ennakkoluulottomasti, kunnes taso tippui ryminällä ja loppukauden aikana lähinnä selviytyi jäällä. Välillä paremmin ja välillä hieman huonommin. Ei sitä yksi kolmannen erän lopussa tehty maalille nousu minkä lopputulos oli "ei mitään" muuta. Hyökkäyspäässä väläytteli välillä mutta minä väittäisin että Kärppien suurimmat ongelmat pakiston suhteen oli oman maalin edustalla, siellä puolustajien tärkeimmällä alueella.Minä taas muistelen, että oli ainoa pakki, jonka kontribuutio hyökkäyspäässä saattoi olla jotain muutakin kuin heitto viivasta maalille tai rännikiekko. Muistaakseni meinasi tehdä vielä 3. erän lopussa viidennessä välieräpelissä voittomaalin nykäisemällä muutamasta Pelicansilaisesta ohi ja nousemalla yksin maalille. Jokatapauksessa, kehittyi ihan valtavasti viime kauden aikana.
Ehdottomasti ottaisin ensi kauden joukkueeseen, vaikuttaa pelaajalta jonka läpimurto voi tulla vaikka ensi viikolla.