Mainos

Oulun Kärpät kaudella 2024–2025

  • 609 244
  • 2 672

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Luulisi, että joku puolustaja olisi hakusessa, jos ja kun Pokkaakin tavoiteltiin. Vai olisiko hän ollut vain ns. luksus-hankinta kaiken kukkuraksi? En voi uskoa, että Myllykoski jättäisi puolustuksen ihan entiselleen.
 

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Täytyy muistaa myös se, että tuskin Kärpät tässä vaiheessa ainakaan julkisuuteen huutaa, että puolustukseen on pakko tehdä muutoksia, vaikka määrällisesti pakisto on täysi.

Ehkä Berglundilla on sen verran arvokas paperi taskussa, että ei ihan noin vain ole sitä valmis purkamaan. En tiedä, mutta toivottavasti kuitenkin Berglundille on tehty selväksi, että vastuuta ei ole luvassa ensi kaudella, joten molempien osapuolien kannalta olisi viisaampaa etsiä miehelle uusi työnantaja.
 

KovajuttuHei

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Berglund löytää melko varmasti uuden seuran halutessaan, mutta tuossa varmaan kannattaa odottaa syksyyn ennen kuin mitään sopimuksen ulosostoa tehdään. Kyllä jollain Allsvenskanin joukkueella on tarvetta rightin kiekolliselle pakille, jolloin Berglundin sopimukselle saataisiin toinen seura maksamaan palkat ainakin osittain.

Muuten pakisto on yhtä miestä vaille valmis. Omasta mielestäni Kärpillä löytyy jo se kiekollinen kärkipakki. Koivisto on roolissaan aivan huipputasoa ja muutamasta heikkoudesta huolimatta on tärkeä palanen ajatellen hyökkäyspeliä ja ylivoimaa. Ensi kaudeksi Koiviston viereen olisi kuitenkin hyvä saada riittävällä liikkeellä varustettu pelaaja, joka voisi toimia tasapainottavana pelaajana ja vähentää niitä puolustuspään koomailuja mitä Koivistolle välillä sattuu.

Ohtamaan toivoisin jatkavan Paason kanssa, koska pari täydentää toisensa ja Paasolta varsinkin on lupa odottaa taas yhtä askelta kohti kärkipakin tasoa. Sitten kolmospariin jää kaksikko Kivistö - Jandus, joka on suhteellisen varma kaksikko kunhan Jandus löytää jostain sen viime syksyn tason takaisin. Sieltä sitten Juusola kirittää ja paikkaa loukkaantumisia tarpeen vaatiessa.
 

IcePhoenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Kärpät, Kiekko-Espoo
Eli mahdollisesti kokoonpano voisi näyttää tältä:

Tardif - Kovarcik - Turunen
"Sentterilaituri" - Kemppainen - Gardiner
Antti-Roiko - Virta - Junttila
Nikupeteri - Korpimäki - Anttila
(Alasiurua, Heikkala, Hermonen, Matikainen)

Ohtamaa - Jandus
Koivisto - Berglund
Kivistö - Paaso
(Juusola, Olkkonen, Peltonen)

Karhunen
Westerholm
(Vedenpää)

Kunhan tuolta se "sentterilaituri" löytyy ja Kemppaisen jatko varmistuu, niin minusta tuo hyökkäys on aika valmis. En tiedä että onko Junttila varasuunnitelma, jos ei löydykään sitä "sentterilaituria" vai onko jatko tästä täysin irrallinen palanen. Joka tapauksessa Junttilan jatko olisi plussaa, mutta ei mitenkään välttämätöntä, reservistä löytyy kyllä pelaajia täyttämään nuo saappaat alakentissä.

Paljon kriittisempi on tuo pakisto, ja minusta on joka tapauksessa huolestuttavaa, että Mäntymaa ei tätä Huttusen mukaan kommentoinut mitenkään, oli Huttusen tiivistys sitten miten todenperäinen tahansa. Toivon, että suunnitelmana on yhä se, että Berglund ei jatka, jolloin on pakko saada tilalle kova rightin puolustaja, mieluiten sellainen joka voisi toimia toisena kiekollisena pakkina ja viivapelotteena ylivoimalla Koiviston ohella. Tuo pakisto nykymuodossaan ei vain riitä mestaruuskamppailuun.

Veskarit on sitten osastoa not great - not terrible. Karhunen on minusta vähän riski ykkösmaalivahti, kun ikää alkaa olla kuten myös loukkihistoriaa. 35 alkaa olla kriittinen ikä, jonka jälkeen veskarin taso voi pudota hyvin nopeasti. Toki jos pelit kulkee samaan tapaan kuin viime vuonna, niin olen tyytyväinen. Westis on parhaimmillaan loistava, mutta otteet ailahteli viime kaudella liikaa. Vedenpää on sitten jokerikortti, mutta kausi kulunee Mestiksessä.
 

Kempton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Nick Ritchie
Ohtamaa - Jandus
Koivisto - Berglund
Kivistö - Paaso
(Juusola, Olkkonen, Peltonen)

Paljon kriittisempi on tuo pakisto, ja minusta on joka tapauksessa huolestuttavaa, että Mäntymaa ei tätä Huttusen mukaan kommentoinut mitenkään, oli Huttusen tiivistys sitten miten todenperäinen tahansa. Toivon, että suunnitelmana on yhä se, että Berglund ei jatka, jolloin on pakko saada tilalle kova rightin puolustaja, mieluiten sellainen joka voisi toimia toisena kiekollisena pakkina ja viivapelotteena ylivoimalla Koiviston ohella. Tuo pakisto nykymuodossaan ei vain riitä mestaruuskamppailuun.
Tämä on tietysti hiusten halkomista, mutta jos pakkipareja miettii, niin Ohtamaan ja Paason pitäisin yhdessä kun he olivat viime kaudella tasaisin suorittava kaksikko. Koiviston rinnalle huutaisi todellista oman pään luutaa, joka antaisi Koivistolle valtuudet hyökätä. Tähän olisi Pokka sopinut täydellisesti, mutta itse laittaisin Kivistön jos parempaa ei markkinoilta löydy. Sitten jäljellä onkin Berglundit, Jandusit, Olkkoset, Juusolat yms keiden peluutusta joutuu miettimään ihan tosissaan. Haaveissa olisi:

X-Koivisto
Ohtamaa-Paaso
Kivistö-Jandus/Berglund
 

IcePhoenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Kärpät, Kiekko-Espoo
Tämä on tietysti hiusten halkomista, mutta jos pakkipareja miettii, niin Ohtamaan ja Paason pitäisin yhdessä kun he olivat viime kaudella tasaisin suorittava kaksikko. Koiviston rinnalle huutaisi todellista oman pään luutaa, joka antaisi Koivistolle valtuudet hyökätä. Tähän olisi Pokka sopinut täydellisesti, mutta itse laittaisin Kivistön jos parempaa ei markkinoilta löydy. Sitten jäljellä onkin Berglundit, Jandusit, Olkkoset, Juusolat yms keiden peluutusta joutuu miettimään ihan tosissaan. Haaveissa olisi:

X-Koivisto
Ohtamaa-Paaso
Kivistö-Jandus/Berglund
Joo, kyllä minustakin tällä pakistolla olisi lähtökohta, että Ohtamaa ja Paaso pelaisivat yhdessä. Pyrin tuossa omassa listassa laittamaan pakit kätisyyden mukaan luonnolliselle puolelle. Tuo Kärppien ongelma on, että oikeastaan kaikki viime kaudesta puhtaat paperit saavat puolustajat ovat leftejä. Jos on paljon samankätisiä pakkipareja, niin se avaa väistämättä väyliä laidoille, etenkin leveässä kaukalossa pelatessa.
 

penis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vimpelin Veto
Onko siis näin, että Pieniniemi lähtee jo ensi kaudeksi rapakon taakse?
 

Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No viimeinkin se sopimus tuli!

Edustuksen mukana ei välttämättä ensi kaudelle ole hyvää paikkaa tarjolla jos ei tule loukkaantumisia. Varmasti tulee ainakin jonkinlaisia pätkiä vetämään Hermeksen riveissä, että saa tuntumaa miesten peleistä. Ei tietysti ole poissuljettua myöskään koko kauden laina Hermekseen ja sitten seuraavalle kaudelle kärppien mukaan.

Loponen itse puhui kevään nuorten kisojen aikana, että ei haittaa vaikka ei ole päässyt vielä pelaamaan miesten peleissä ja on ollut tyytyväinen tilanteeseensa. Ensi kaudella kyllä varmasti miesten sarjoissakin se debyytti tulee jollain tasolla.

Toki en myöskään laita vastaan vaikka raivaisi tiensä kärppien miehistöön.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Mitäs luulette, saako Loponen varauksen nyt käynnissä olevassa varaustilaisuudessa?
Toivottavasti M. Loposen otteita päästäisiin näkemään useissa harjoituspeleissä. Ainakin RoKia vastaan pelattavassa harjoituspelissä voisi mielestäni Loposen laittaa vaikka ykkösketjuun.

Edit. Siellähän se Loponen meni 155. vuorolla Winnipegiin, eli suomalaisten hautausmaalle. Voihan vittu.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki, Leijonat, Mestis, alasarjat.
Mitäs luulette, saako Loponen varauksen nyt käynnissä olevassa varaustilaisuudessa?
Toivottavasti M. Loposen otteita päästäisiin näkemään useissa harjoituspeleissä. Ainakin RoKia vastaan pelattavassa harjoituspelissä voisi mielestäni Loposen laittaa vaikka ykkösketjuun.
Saihan se. Winnipegiin varattiin 5. kierroksella!

Myös ex-Kärppäjunnu Ales Cech sai varauksen Utahiin!

 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
No viimeinkin se sopimus tuli!

Edustuksen mukana ei välttämättä ensi kaudelle ole hyvää paikkaa tarjolla jos ei tule loukkaantumisia. Varmasti tulee ainakin jonkinlaisia pätkiä vetämään Hermeksen riveissä, että saa tuntumaa miesten peleistä. Ei tietysti ole poissuljettua myöskään koko kauden laina Hermekseen ja sitten seuraavalle kaudelle kärppien mukaan.

Loponen itse puhui kevään nuorten kisojen aikana, että ei haittaa vaikka ei ole päässyt vielä pelaamaan miesten peleissä ja on ollut tyytyväinen tilanteeseensa. Ensi kaudella kyllä varmasti miesten sarjoissakin se debyytti tulee jollain tasolla.

Toki en myöskään laita vastaan vaikka raivaisi tiensä kärppien miehistöön.
Keskiviikkona pidetään myös CHL:n varaustilaisuus, joten Kanadaan siirtyminen tuskin on myöskään poissuljettua. Katsotaan ensin tuleeko varausta. Tästä vaihtoehdosta usein keskustellaan ennakkoon seurojen kanssa. CHL-siirto ei tietenkään estäisi palaamasta vuotta myöhemmin Kärppiin.

Kupari, Tuomaala ja Pieniniemi ovat jättäneet viime vuosina CHL-tilaisuuden käyttämättä. Kupari ja Pieniniemi saivat seuraavalla kaudella kunnon näytönpaikan Liigassa. Tuomaala ei kiirehtinyt ja hän pelasi viisi peliä. Loposen pelipaikka ei ennakkoon näytä varmalle, kun Kärppien nykyinen hyökkääjämateriaali on syvä. Onneksi Make valitsi Liigassa Kärpät ykkösvaihtoehdokseen. Kiire ei ole vielä ensi kaudella.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Ensi kauden pelinumeroista Maxim Korpimäen #80 ja Kalle Matikaisen #95 lienee aika eksoottisia pelinumeroita Kärppäjoukkueessa. Ei taida 2000-luvulla kellään Kärppäpelaajalla ollut kumpaakaan numeroa, ellen ihan väärin Elitestä katsonut.

Mukava nähdä vähän erikoisempiakin pelinumeroita, eikä vaan samoja tylsiä vanhoja.
 

totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Puuttuvan (ykkös)sentterin ja pakin osalta Myli voisi suunnata katseita ja tarjouksia ilman kunnon sopimuksia vielä ja ehkä jatkossakin olevien Koivulan ja Heinolan suuntaan. Heinola olisi hyvä paikko ohi menneelle Pokalle (ja astetta isompi YV pelote) ja Koivula on tykitellyt (syötellyt) muutaman tykkikauden AHL:ssä ja käynyt näyttämässä osaamistaan kasvattajaseuransa ulkopuolella myös Liigassa (HIFK). Molemmilla Kärpistä, mestaruuden kautta, uutta nostetta NHL unelman tavoitteluun.
Siirretään vastaus sille sopivampaan ketjuun...

Kärpät ei tarvitse lisää leftin pakkeja, vaan nimenomaan oikea käsi alhaalla pelaavan pakin Berglundia paikkaamaan. Vasemmalla kaistalla meillä on jo Ohtamaa, Koivisto, Kivistö, Paaso, Juusola ja Peltonen. Näistä Paaso voidaan laittaa tarvittaessa pelaamaan oikealle, mutta silloinkin annetaan pelillisesti tasoitusta vastustajan suuntaan.

Koivula puolestaan voisi olla hyvä peliliike mikäli Kemppainen päättää ripustaa luistimet naulaan. Kuitenkin Kemppaisen jatkaessa, Koivula & Kemppainen yhdessä muodostaisivat vähän raskasjalkaisen kaksikon joukkueeseen, joka päävalmentajan mukaan haluaa pelata nopeaa pystysuunnan kiekkoa. Sentterin suhteen kääntäisin siis katseet ulkomaalaisiin vaihtoehtoihin. Jos halutaan hankkia "sentterilaituri" niin myös kätisyyden olisi hyvä olla right. Köyhän miehen O'Neill missä olet?

Täällä on heitelty ilmoille ihan mielenkiintoisia nimiä jo aiemmin, jotka olisivat enemmän sitä mitä Kärpät juuri nyt tarvitsee. Jos markkinoilta ei nyt löydy lääkärin määräämää täsmäiskua kokoonpanoon, niin mielestäni on parempi odottaa NHL-leirityksiä ja sieltä putoavia pelaajia, jotka eivät halua viettää tulevaa kautta AHL:ssä. Koivula saattaa hyvinkin olla yksi näistä pelaajista, joten isketään kiinni mikäli Kepu ei Oulussa jatka... Training campin odottaminen tarkottaisi tietenkin syyskuun ensimmäisten viikkojen pelaamista ilman vahvistusta, mutta kärsivällisyys voisi johtaa isoon saaliiseen. Kärppien kokoonpano on kuitenkin jo nyt kilpailukykyinen, ja kyllä tuolla kärjellä voidaan voittaa syyskuussa ihan mikä tahansa joukkue.

Kärsivällisyys palkitaan kyllä.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pahasti näyttää joukkueen kasaaminen lässähtävän muutaman todella kovan rekrytoinnin jälkeen. Toinen kärkisentteri puuttuu vielä kokomaan, 1-2 laadukasta pakkia ja pari laituria. Vähän huolestuttavalta näyttää kun heinäkuuta jo eletään. Kovin isoja valuvikoja rosterissa ei saisi olla kun kausi pyörähtää käyntiin, sen luulisi jo jokaisen oppineen.
 

Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan vaan väliaikauteluna. Onko kellään mitään havaintoa Kemppaisesta treenaamassa. Salilla tai lenkkipolulla. Lähinnä juurikin jonkinlaisena vihjeenä, että ura voisi jatkua. Eli jos mieli uraa jatkaa, niin kyllähän tässä vaiheessa pitää olla jo täysi höyry päällä treenin suhteen. Ainakin itse näkisin näin.

Toivottavasti Kepu jatkaisi, mutta jos vielä miettii uransa jatkoa, asettaa se, ainakin pienen kysymysmerkin motivaatiolle. Varmaan kuunvaihteeseen mennessä ollaan asia suhteen viisaampia?
 

Kaijokelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kauankohan sitä Kemppaisen päätöstä pitää vielä odotella? Olisi hieno nähdä "kiukku-kepu" vielä tositoimissa kauden ajan. Helposti menisi vielä kärkisentterin roolissa, ja sopimuksen myötä meillä olisi erittäin vahva keskikaista.
Joku syvyyspakki vielä tuohon niin olemme valmiita kauteen.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Tässä on tosiaan lomailun lomassa saanut pohtia miltein päänsä puhki, että miltä tulevan kauden kärppäjoukkue voisi näyttää. Ja jos yhtään on luottamista Sasha Huttusen ja Myllykosken viestittelyyn, niin sen myötä sentteri/laituri on hakusessa ja edelleen odotellaan Junttilan ja Kemppaisen ratkaisuja. Kuulostaa aika mystiseltä kuviolta ja tieto näistä herättää pikemminkin lisää kysymyksiä, kuin antaisi vastauksia mihinkään.

Onko tämän "sentteri/laiturin" ensisijainen tarkoitus pelata keskellä vai laidassa? Ja mitä jos Junttila ja/tai Kemppainen ei jatka kärpissä? Onko heidän pelipaikoilleen sitten haussa joku muu nimi?

No ei tässä ole auttanut mikään muu, kuin ajatella läpi kaikki skenaariot ylläolevien nimien ympärillä.

Vaihtoehto 1 - sentteri/laituri pelaa keskellä ja Kemppainen & Junttila jatkavat.

Tardif - sentteri/laituri - Gardiner
Turunen - Kovarcik - Virta
Antti-Roiko - Kemppainen - Junttila
Hermonen/Heikkala/Nikupeteri/Matikainen - Korpimäki - Anttila
Alasiurua, Loponen ja muut junnut.


Vaihtoehto 2 - sentteri/laituri pelaa laidassa ja Kemppainen & Junttila jatkavat.

Tardif - Kovarcik - Gardiner
Turunen - Kemppainen - sentteri/laituri
Antti-Roiko - Virta - Junttila
Hermonen/Heikkala/Nikupeteri/Matikainen - Korpimäki - Anttila
Alasiurua, Loponen ja muut junnut.


Vaihtoehto 3 - sentteri/laituri pelaa keskellä ja Kemppainen jatkaa. Junttila poistuu ja tilalle ei tule ketään.

Tardif - sentteri/laituri - Gardiner
Turunen - Kovarcik - Virta
Antti-Roiko - Kemppainen - Matikainen
Hermonen/Heikkala/Nikupeteri/ - Korpimäki - Anttila
Alasiurua, Loponen ja muut junnut.


Vaihtoehto 4 - sentteri/laituri pelaa laidassa ja Kemppainen jatkaa. Junttila poistuu ja tilalle ei tule ketään.

Tardif - Kovarcik - Gardiner
Turunen - Kemppainen - sentteri/laituri
Antti-Roiko - Virta - Matikainen
Hermonen/Heikkala/Nikupeteri/ - Korpimäki - Anttila
Alasiurua, Loponen ja muut junnut.


Vaihtoehto 5 - sentteri/laituri pelaa keskellä ja Junttila jatkaa. Kemppainen poistuu ja tilalle ei tule ketään.

Tardif - sentteri/laituri - Gardiner
Turunen - Kovarcik - Junttila
Antti-Roiko - Virta - Matikainen
Hermonen/Heikkala/Nikupeteri/ - Korpimäki - Anttila
Alasiurua, Loponen ja muut junnut.


Vaihtoehto 6 - sentteri/laituri pelaa laidassa ja Junttila jatkaa. Kemppainen poistuu ja tilalle ei tule ketään.

Tardif - Kovarcik - Gardiner
Turunen - Virta - sentteri/laituri
Antti-Roiko - Nikupeteri - Junttila
Hermonen/Heikkala/Matikainen - Korpimäki - Anttila
Alasiurua, Loponen ja muut junnut.


Vaihtoehto 7 - sentteri/laituri jää saamatta ja Kemppainen & Junttila jatkavat.

Tardif - Kovarcik - Gardiner
Turunen - Kemppainen - Junttila
Antti-Roiko - Virta - Matikainen
Hermonen/Heikkala/Nikupeteri/ - Korpimäki - Anttila
Alasiurua, Loponen ja muut junnut.


Vaihtoehto 8 - sentteri/laituri jää saamatta ja Kemppainen jatkaa. Junttila poistuu ja tilalle ei tule ketään.

Tardif - Kovarcik - Gardiner
Turunen - Kemppainen - Virta
Antti-Roiko - Nikupeteri - Matikainen
Hermonen/Heikkala - Korpimäki - Anttila
Alasiurua, Loponen ja muut junnut.


Vaihtoehto 9 - sentteri/laituri jää saamatta ja Junttila jatkaa. Kemppainen poistuu ja tilalle ei tule ketään.

Tardif - Kovarcik - Gardiner
Turunen - Virta - Junttila
Antti-Roiko - Nikupeteri - Matikainen
Hermonen/Heikkala - Korpimäki - Anttila
Alasiurua, Loponen ja muut junnut.


Vaihtoehto 10 - sentteri/laituri jää saamatta ja Kemppainen & Junttila poistuvat. Tilalla ei tule ketään.

Tardif - Kovarcik - Gardiner
Turunen - Virta - Alasiurua
Antti-Roiko - Nikupeteri - Matikainen
Hermonen/Heikkala - Korpimäki - Anttila
Loponen ja muut junnut.


Pahoittelut värien käytöstä, mutta sen verran hiljaista huhujen suhteen on täälläkin, että vähän piti tuoda eloa kärppäosioon. Jätin vaihtoehdoista pois sellaiset hahmotelmat pois, missä Junttilan ja/tai Kemppaisen tilalle oltaisiin tuomassa korvaavaa pelaajaa. Sellaisesta ei ollut puhetta ainakaan twiitissä, missä Huttunen oli haastatellut Myllykoskea. Halutessaan jokainen voi miettiä Kemppaisen ja/tai Junttilan kohdille myös vaihtoehdon X.

Joka tapauksessa itse toivoisin, että kaikki kolmikosta sentteri/laituri, Kemppainen ja Junttila saadaan tulevan kauden joukkueeseen. Näin ollen pallottelen vaihtoehtojen 1 ja 2 välillä ja en oikein osaa päättää. Olisi kiva toisaalta saada keskushyökkääjistö muotoon sentteri/laituri-Kovarcik-Kemppainen-Korpimäki. Mutta sitten mielestäni meillä olisi vajausta laiturien suhteen, jos mietitään kahta ylempää kenttää. Tardif, Gardiner ja Turunen kolmikon jälkeen tulee jo vähän hiljaista. Toki ainahan joku nuoremmista pelaajista voi ottaa isoja harppauksia ja ottaa roolin top-2 kentistä.


Mutta jos Kemppainen ja/tai Junttila ei jatka kärpissä, niin ehdottomasti tilalle olisi saatava vähintään samantasoiset pelaajat. Olisi mielestäni iso virhe jättää heidät korvaamatta.

Niin ja pakistoa tulisi vahvistaa, mutta sellaisestahan ei ole ollut huhuja.

Mutta katsellaan.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Ja jos yhtään on luottamista Sasha Huttusen ja Myllykosken viestittelyyn
Erinomainen viesti, jossa haluan tarttua ensiksi tähän. Minä en nimittäin anna yhtään minkäänlaista painoarvoa tälle, johtuen lähinnä Sasha Huttusesta ja siitä kuuluisasta osumistarkkuudesta. Sasha alkaa jo pikkuhiljaa menemään sinne Valavuori-tasolle, eli mitä tahansa sanookin, odotan täysin päinvastaista. Kaitpa ne otsikot ja klikkaukset merkitsee nykypäivänä enemmän kuin paikkaansa pitävä tieto.

Toisena isona juttuna tässä viestissä on tuo "jos Junttila poistuu" osuus, itse olen jo vähän luovuttanut tämän keskustelun suhteen kun vastapuoli kertoo mutu-tuntumia ja "koska minä en tykkää" tason perusteluja, mutta siellä on tosiaan joku Matikainen meillä kolmosessa jos Junttila poistuu. Pelkästään Nikupeterin pitäisi lähtökohtaisesti alottaa nelosesta aiemmilla näytöillä, Matikaisen lähinnä rotaatiosta taistelemassa sopimuksesta. Junttilaa parempaa vaihtoehtoa ei kolmoseen taida enää tällä haavaa olla saatavissa. Varmasti sinne löytyisi joku Lehtonen, Lindsten, Tiivola yms. mutta minun mielestä sinne ei kannata paskempaa pelaajaa hommata vaan koska Junttilalla on ikää ja pelannut parit vikat kaudet paskojen ketjukaverien kanssa.
 

Hanslankari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aktiivinen aloitteellinen rohkea sakki
Ihan vaan väliaikauteluna. Onko kellään mitään havaintoa Kemppaisesta treenaamassa. Salilla tai lenkkipolulla. Lähinnä juurikin jonkinlaisena vihjeenä, että ura voisi jatkua. Eli jos mieli uraa jatkaa, niin kyllähän tässä vaiheessa pitää olla jo täysi höyry päällä treenin suhteen. Ainakin itse näkisin näin.

Toivottavasti Kepu jatkaisi, mutta jos vielä miettii uransa jatkoa, asettaa se, ainakin pienen kysymysmerkin motivaatiolle. Varmaan kuunvaihteeseen mennessä ollaan asia suhteen viisaampia?
Julle ja Kepu ovat treenailleet nyt yhdessä. Julle hamuaa ulkomaille sopimusta ja Kärpät on vaihtoehto, mikäli ei varteenotettavaa rajojen ulkopuolelta tule vastaan.
 

JPL

Jäsen
Julle ja Kepu ovat treenailleet nyt yhdessä. Julle hamuaa ulkomaille sopimusta ja Kärpät on vaihtoehto, mikäli ei varteenotettavaa rajojen ulkopuolelta tule vastaan.
En nyt laittaisi pahakseni, vaikka Myli tässä välissä paikkaisi jo Jullen "aukon".
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En nyt laittaisi pahakseni, vaikka Myli tässä välissä paikkaisi jo Jullen "aukon".
Minä taas toivon Junttilan ja tietenkin myös Kemppaisen jatkoa. Kärppien hyökkääjistö on muutoin turhan paljon ulkomaalaisten varassa, mikä ei ole minusta suotavaa tai joukkueen menestyksen kannalta optimaalista. Nyt profiilihyökkääjistä kolme on ulkomaalaisia eli Kovarcik, Gardiner ja Tardif. Jos tuohon tuodaan vielä Kepun ja Junttilan lopettaessa kaksi tai kolme ulkomaalaista, niin pikkasen hirvittää.
 

JPL

Jäsen
Minä taas toivon Junttilan ja tietenkin myös Kemppaisen jatkoa. Kärppien hyökkääjistö on muutoin turhan paljon ulkomaalaisten varassa, mikä ei ole minusta suotavaa tai joukkueen menestyksen kannalta optimaalista. Nyt profiilihyökkääjistä kolme on ulkomaalaisia eli Kovarcik, Gardiner ja Tardif. Jos tuohon tuodaan vielä Kepun ja Junttilan lopettaessa kaksi tai kolme ulkomaalaista, niin pikkasen hirvittää.
En ihan kauheasti diggaa siitä, että roikotetaan joukkuetta "löysässä hirressä" ja pidetään kotiseuraa jännityksessä. Ymmärrän toki, että tehdään soppareita, missä on alkupäivä tulevaisuudessa ja siihen saakka saa katsella, jos muualta tulee parempaa diiliä, mutta yleensä nämä saisivat olla maksimissaan tuonne kesäkuulle. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo joukkue kokolailla läjässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös