Aika mielenkiintoisia kommentteja ja pelkoja täällä Rundbladiin liittyen. En ole mieheltä yhtään peliä KHL:ssä nähnyt, koska kyseistä sarjaa en ole seurannut, mutta voiko olla että kaveri olisi noin paljon muuttunut Venäjän vuosien aikana kuin palstaveljien kommentit antavat ymmärtää? Toki kun katsoo tilastoja niin aika paljon miinuksia KHL:ssä kerännyt Sotshissa yhdellä kaudella, mutta taisi kuitenkin olla joukkueen 1. pakki tuolloin ja joukkue tilastojen perusteella aika kuraa.
Sen sijaan Amerikassa Rundblad oli juurikin se hyökkäävä puolustaja, joka liikkui hyvin (tai jopa erinomaisesti) kiekon kanssa, mutta jonka ongelmat olivat enemmänkin siellä puolustuspäässä. Sitten myöhemmin (kokeneempana) kompensoi paremmin hyökkäävyyttään pelaten puolustuspäässä peruspeliä ja oli hetken aikaa - ainakin Chicagossa - aika hyväkin NHL-tasolla.
Olisiko sitten muuttunut Venäjällä liikkuvasta ja hyökkäyksiä hyvin tukevasta pakista hitaaksi ja kankeaksi? Onhan se mahdollista, mutta uskon vasta kun näen.
Eipä täällä kukaan nyt juuri suorilta käsin ja täysin ole Rundbladia dumannut, mutta mielestäni ihan aiheesta on nostettu mahdollisia riskejä ja uhkakuvia mieheen liittyen. Nuokin uhkakuvat on nostettu lähinnä sen takia, kun on pohdittu Kärppien ensi kauden kovan rosterin mahdollisia heikkoja kohtia ja tummia pilviä, niin Rundblad on sitten siellä kärkipäässä nostettu esille yhtenä, ei niin varmana korttina, kun vertaa moneen muuhun pelaajaan ja uuteenkin hankintaan. Ja edelleen, ihan aiheesta mielestäni.
Sehän se ongelma tuntuu olevan, kun kukaan (ainakaan täällä Kärppäosiossa) ei tunnu olevan mieheltä viime vuosina miehen pelejä niin hirveästi nähnyt, eli bähän hakuammuntaa tuntuu kaikilla olevan Rundbladin suhteen. Sekin on mielestäni yksi syy nostas mahdollisia uhkakuvia esille, ottaen huomioon, että kukaan ei tosiaan herranjestas ole tuntunut näkevän kaverilta pelejä viime vuosilta, joten arviointi on todella vaikeaa, oikeastaan pelkkien tilastojen varassa siis. Vaikea on kenenkään sanoa juuta tai jaata, kun ei ole ilmeisesti miehen pelejä nähnyt. Jos ei ole pelejä nähnyt, niin se totaalidumaaminen on aika vaikeaa (=annetaan mahdollisuus), mutta myös pomminvarmaksi kortiksi nostaminen on tuon pohjalta liki mahdotonta, varsinkin kun jonkin verran soraääniä on miehen tasosta esiin tullut ja urakäyrä on ollut laskeva viime vuodet. En ainakaan itse ole niin meedio, että pystyisin jonkun pelaajan arviomaan, saati nostamaan varmaksi kovaksi kaveriksi, jos en ole pelin peliä pelaajalta nähnyt ja kaiken lisäksi pelaajan urakäyrä on näyttänyt edeltävät vuodet alaspäin. Oli nyt mitä tahansa Stanley Cup voittoa tai muuta voitettua titteliä vyöllä joskus 7-8 vuotta sitten tai oli nyt minkä tahansa statuksen kaveri.
Ahon Harrin mukaan kyseessä on hyvin liikkuva ja hyökkäysvoittoinen pakki, jolla on hyvät kiekolliset taidot ja Rundlbad on kansaivälisen tason mies. Sitten on mm.
@massaonvoimaa joka on kertonut aikalailla päinvastaista tietoa ja taso ei olisi enää niin kovin sitä kansaivälistä luokkaa. KHL on parempi sarja, kuin Liiga ja se, jos KHL:ssä ei enää tunnu pärjäävän, ei tarkoita, että ei voisi Liigassa pärjätä ja olla jopa erinomainen pelaaja. Mutta pitää muistaa, että myöskään Liiga ei ole mikään pubisarja, vaan todella kovan luokan jääkiekkosarja, jossa pelin vaade on kaikinpuolin kovaa luokkaa, eikä KHL niin paljoa Liigaa ole edellä, että voisi suorilta käsin todeta KHL:ssä riittämättömäksi todetun pelaajan olevan automaattisesti kovan luokan vahvistus Suomeen. Liiga on (etenkin pelitaktisesti ja kurinalaisuuden osalta) hurjan vaativa sarja. Liiga ja Suomi on monelta "muka kovalta jätkältä" ottanut luulot pois ja näyttänyt, että täällä ei edellisen elämän meriiteillä tai luulemmalla tai pintakaasulla vetelyllä pärjää.
Itsekin muistelen noilta Chicago vuosilta (mitä kaverin pelejä tuli jokunen nähtyä), että kyseessä oli varsin hyvä pelimies ja offensiivinen pakki. Mutta nuokaan pointit sielät 7-8 vuoden takaa eivät oikein enää tänä päivänä päde. Tason voi tosiaan olettaa pudonneen noista vuosista, kun tie on vienyt NHL:stä, KHL:n suurseuraan, josta KHL:n pohjasakkaan, josta nyt tie on vienyt Suomeen ja Kärppiin, kun miehen taso (ja toivoma rooli?) ei ole enää kovemmilla sarjatasoilla kohdannut. Sen takia ei oikein ole mielekästä myöskään noita Chicago -aikoja esiin nostella, että mitä on tapahtunut joskus yli puolen tusinaa vuotta sitten. Noista KHL:n viime vuosista tosiaan lienee vaikeampi tehdä johtopäätöksiä, kun seura oli sysihuono HK Sotshi.
Rooli oli erilainen ja positiivisesti ajateltuna, niin marinoitui viime vuosina enemmän puolustusvoittoisena pakkina, blokkasi paljon kuteja, taklasi, pelasi alivoimaa jne. Joten kenties se kokonaisvaltainen peli on ainakin kehittynyt sitten nuoruusvuosien. Mutta sekään ei poista sitä faktaa, että viime vuodet käyrä on ollut alaspäin ja suorittaminen on ollut heikkoa (syitä varmasti monia). Ahon Harrin mukaan kyseessä on kansainvälisen tason pelaaja, jota on seurannut jo pitkään,
@massaonvoimaa mukaan viime vuosina on ollut haasteita. Aika ristiriitaista tietoa, joka vain tukee sitä, että ei tästä nyt mitään pomminvarmaa korttia saa.
Eikä edelleenkän ole tämänkään viestin tarkoitus dumata Rundlbadia, koska itselläkin on vahva luotto Marjamäkeen, että hän kyllä tietää Rundbladin KHL-vuosilta ja tietää mitä tästä kaverista saa ja miten parhaan saa kaivettua esille. Pointti oli vain se, että ihan aiheesta on näitä tiettyjä tummia pilviä nosteltu esille. Edelleen, Rundblad on nostettu pitkälti esille yhtenä kysymysmerkkinä sen takia, kun on tuon Kärppien muuten suht kivenkovan ja vahvan rosterin mahdollisa "floppeja" uhkakuvia pohdittu. Niitäkin tuosta Kärppien ensi kauden joukkueesta löytyy (vaikkakin huomattavasti vähemmän, kuin aiemmilla kausilla ja hieman jopa ns. hammastikulla kaivaen, kun paletti on niin hyvin kasassa).
Kriittisyys ja objektiivinen tarkastelu on hyvä säilyttää ja pohtia, että mitkä ovat niitä Kärppien ensi kauden mahdollisia kompastuskiviä. Rundblad on osin "kysymysmerkimpi" pelaaja, kuin Kärppien muut haut (Kemppainen, Turunen, Kivistö, Tiivola, Björkqvist) ja miehelle on ilmeisesti Topin ohella soviteltu kohtuu isoa kiekollisen pakin roolia, joten ei tätä Rundbladin hakua millään muotoa täysin varmaksi kortiksi saa, joten ihan aiheellisia nostoja on täällä tehty.
Tämänkin voisi nähdä toki positiivisena asiana, että kun Kärppien ensi kauden kysymysmerkki kohtia pohtii, niin joutuu nostamaan estradille tällaisen profiilin ja statuksen omaavan kaverin, jota varmasti aika monessa muussa joukkueessa olisi fanien toimesta ylistettu jo hamaan tappiin asti. Korostaen vielä: Luotan Marjamäkeen ja siihen, että osaa Rundbladia peluuttaa vahvuuksiensa mukaisesti ja tietää, miten Rundbladista nuo kiekollisen pelin vahvuudet kaivetaan esille ja David itse osoittaa olevan kova pelimies tähän sarjaan, kun oikeaan rooliin ja vastuuseen pääsee.