No niin, pelko persiissä ja parasta toivoen lompsin eilen Raksilaan. Myöhästyin vähäsen pelin alusta, mutta mitä ihmettä, Kärpät oli tehnyt ensimmäisen osuman. Huonosti menneen harjoituskauden perusteella ajattelin, että vahinkomaalihan sen on täytynyt olla. Mutta mitä vielä, ensimmäisessä erässä ei ollutkaan merkkejä paniikista. Hyökkäysalueelle tultiin mallikkaasti, eikä paniikkipeliä näkynyt missään vaiheessa. Osumia olisi saattanut tulla enemmänkin. Harjoitusottelussa valovuoden edellä ollut JYP ei ollutkaan enää edellä. Peli eteni tasaisesti.
Toisessa erässä Kärppien otteet vain paranivat. Kolmas erä oli kuitenkin jo napakymppi! Neljä maalia, virtaviivainen eteneminen kohden jyväskyläläisten maalia, alivoimien tappo ja maalivahtipeli – kaikki kunnossa! Tai ainakin siis niin kunnossa, että ei olisi voinut uskoa näkemäänsä. Pauhasin harjoituspelien aikana, että kouluarvosanoin antaisin arvioksi 5, mutta nyt antaisin arvosanan 9.
Erityisen ilahduttavaa oli sitoutuminen, taklaukset, vastustajan onnistunut ärsyttäminen / vastustajan ärsyyntyminen ja ennen kaikkea pelin pysyminen kuosissa koko ottelun ajan. Ei ollut edellisen kolmen kauden aikana tutuksi tullutta hajoamista kesken matsin. Päin vastoin, otteet pysyivät hyvin hallussa loppusummeriin saakka.
Olin jo eilen aamulla ajatellut, etten muka ehdi keskiviikon peliin, mutta nyt laitan kalenterin uusiksi. Voiko näin hyvä pelin taso olla totta? Tilanteet toki vaihtelevat vastustajan mukaan, ja varmaksi jotain uskallan sanoa parin, kolmen, viikon kuluttua.