Hampaat irvessä katsoin eilistä KalPa-peliä, ja tuntui että loputkin lupaavat kehityksen rippeet mitä nähtiin Satakunnan kiertueella ja kotimatseissa Lukkoa vastaan olivat haihtuneet kuin tuhka tuuleen. Tai siis - joukkue oli taantunut siihen aivan samaan mitä syksylläkin nähtiin pääasiassa, eli hyvin hajanaista viisikkoa, ajoitukset aivan päin sitä itseään ja tuskastuneita pelaajia. Oli jopa Zen Heshkalla vaihtoaitiossa aika tonnin seteli -ilme kasvoillaan turhautuneisuudesta vielä ennen loukkaantumistaan, puhumattakaan Juhin kiukutteluista ja epäyrittämisestä. Nopea, vahva ja luotettava on muuttunut hitaaksi, heikoksi ja ailahtelevaksi.
Jäin itsekseni miettimään, että mikä tuossa pelissä oikein mättää sen lisäksi, että Mamba haluaa hirttäytyä repiviin hyökkääjiinsä. Vaikka en mikään pelitapa-asiantuntija olekaan, niin mielestäni Kärppien pelistä puuttuu pelaamisen rytmitys tyystin ja sitä kautta puolustus- ja hyökkäyspelivalmius. Tarkoitan siis tällä Westerlundin ja Marjamäenkin puhumaa puolusta-hyökkää-puolusta tai vaihtoehtoisesti hyökkää-puolusta-hyökkää -filosofiaa, jossa hyökkäyksien päättämisissä pidetään aina myös puolustuspelivalmius yllä. Paikattomassa pelaamisessa tämä tarkoittaisi yksinkertaisesti sitä, että jos pakki (lue: Sulak) nousee niin silloin hyökkääjä paikkaa, jolloin kenttätasapaino ja valmius puolustaa säilyvät jos nousu ei tuota maalia. Edelleen, Kärppien puolustusalueen hyökkäyspelaaminen (PAHP) / avauspeli ja hyökkäysalueen puolustuspeli (HAPP) kusevat. Kärppien huono PAHP tuotti eilen KalPalle avausmaalin ja HAPP tuotti vastustajalle tukuttain ylivoimahyökkäyksiä ja läpiajoja. Eipä siinä tilastollisella kiekonhallinnalla silloin tehdä yhtään mitään, kun oma kiekonhallinta tuottaa enemmän paikkoja vastustajalle kuin omalle joukkueelle. Kukaan tuosta joukkueesta ei tunnu olevaan pelaamisen suhteen samalla kartalla eikä sitä ole varmaan edes valmennus. Tästähän on Kukkonenkin useammassa haastattelussa piilosuolannut Manneria kysyttäessä, että mikä Kärppien pelissä mättää. "Manner on tapansa mukaan taas lähtenyt liian kunnianhimoista yrittämään" ym. ovat olleet vastaukset. Näkeenhän tuon melko maallikko itsekin. Joukkuelajista puhuttaessa pelitavan kaikista tärkein tehtävä olisi olla helposti omaksuttava nopeita reaktioita ja valintoja sisältävässä pallopelissä ja tehdä yksilöistään yhdessä parempia kuin ilman. Tällä hetkellä Mannerin pelikirja tekee kaikista pelaajista todellista tasoa huonompia. Uskoisin, että ansaitusti parjattu Aleksi Mustonen kärsinee tästä jopa kaikista eniten.
Tähän väliin kulttipätkä Suomen pelitapaohjeistuksesta Torinoon 2006. Tuosta voi jokainen katsoa, kuinka kevyellä ohjeistuksella saatiin Suomen maajoukkue pelaamaan kaikkien aikojen parasta jääkiekkoansa. Itse sisällöstä sinänsä viis vuonna 2021, vaikka siinäkin mielessä tuo sisältää monia hyviä lainalaisuuksia nykypäivänkin jääkiekosta, mutta oleellisintahan tuossa on tapa tiivistää valmennuksen halu tavasta voittaa yksilötaidoiltaan parempia joukkueita. Kärpillä ei ole pelitapaetua varmaan yhteenkään joukkueeseen tämän päivän Liigassa.
Mannerin pitäisi nyt ottaa lusikka kauniiseen käteeseen ja alkaa lehdistötilaisuuksien uhriutumisiltaan yksinkertaistamaan pelaamista yhdessä pelaajien kanssa mikäli haluaa säilyttää paikkansa penkin takana kauden loppuun asti ja saavuttaa muutakin kuin pahan mielen pitkän kärppätaipaleensa lopuksi. Kansainvälisten sarjojen seuraaminen ja ideoiden imeminen sieltä sun täältä paussille. Lisäksi pitkään on särähtänyt korviin kommentit, joissa Manner on paasannut siitä, kuinka kotona pitäisi pelata viihdyttävää kiekkoa. Paskanmarjat sen pelin ei pidä olla poikkeavaa vieraspelaamisesta, jos se ei tuota voittoja ja vaikeuttaa pelitavan omaksumista. Vieläpä kun pelataan tyhjille katsomoille. Johtavat pelaajat kapteenisto etunenässä voi myöskin katsoa omalta osaltaan peiliin ja miettiä mitä tuo omalla tekemisellään jäälle ja pukukoppiin. Tämä tietenkin menee puhtaasti mutuiluksi, kun ei ole osa joukkuetta, mutta kyllähän Kukkosen eläköityminen on jättänyt valtavan loven ennen kaikkea valmennuksen ja pelaajiston väliseen vuorovaikutukseen. Tästä jo Marjamäki puhui, että ei olisi voinut saavuttaa mestaruuksia ilman Lassen henkistä selkänojaa pelillisissä asioissa.