Oulun Kärpät kaudella 2020–2021

  • 414 991
  • 1 366

pussukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tappara purki Olavi Vauhkosen sopimuksen. En ole seurannut Tapparan ja Vauhkosen otteita tällä kaudella juurikaan, mutta tuntuu että varsinkin Tapparalla on näkemystä ja rohkeutta muovata joukkuetta pelin vaatimuksen mukaiseksi. Aiemmin purkivat Spacekin sopimuksen, joka harjoitus- ja alkukaudesta vaikutti tehneen hyvää jälkeä. Vauhkonenkin on erittäin monipuolinen pelaaja. Toivoisinkin, että hän siirtyisi Kärppiin. Kokoa ja vääntövoimaa saataisiin tähän mikkihiirilaumaan. En kuitenkaan usko, että tänne ketään hankitaan.

Lähdin tätä asiaa avaamaan tänne, koska Kärpillä on täysin päinvastainen tilanne, vaikka ainakin toistaiseksi ollaankin Tapparan kanssa molemmat keskikastissa. Meillä roikotetaan kaikenmaailman aleksimustosia ja tanelironkaisia kokoonpanossa ja joukkueessa, jotka eivät ole koko kaudella tehneet varmaan yhtäkään peliä edistävää suoritusta. Varsinkin Mustonen olisi pitänyt heivata pihalle jo ajat sitten. Jälkimmäisen kahden vuoden jatkopahvi on täysi vitsi.

Eikä tämä ole pelkästään valmennuksen, vaan myös seurajohdon syytä etunenässä Harri Aho. Joukkue kasattu päin persettä. Niin kuin täällä jossain ketjussa avattiinkin, niin Kärpiltä puuttuu parhaassa iässä olevat tuloksen tekijät.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Fedo

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivoisinkin, että hän siirtyisi Kärppiin. Kokoa ja vääntövoimaa saataisiin tähän mikkihiirilaumaan. En kuitenkaan usko, että tänne ketään hankitaan.
Olit oikeassa, sillä Vauhkonen siirtyi Vaasaan.

Olisihan se toki ollut melko huvittava skenaario, että Tapparan ylijäämämies hankittaisiin Kärppiin tekemään tulosta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Olit oikeassa, sillä Vauhkonen siirtyi Vaasaan.

Olisihan se toki ollut melko huvittava skenaario, että Tapparan ylijäämämies hankittaisiin Kärppiin tekemään tulosta.
Joo vähän kaksipiippuinen juttu. Periaatteessa pelaajatyyppi on sellainen että Kärpistä tuollaisia on puuttunut, mutta toisaalta en tiedä olisiko varsinaisesti mikään ratkaisu. Toisaalta kyllä tuonne oikealle laidalle pitäisi saada vähän enemmän tulospotentiaalia.

Siihen viitaten, niin missähän vaiheessa esim. täällä herätään tuohon Aku Rädyn tehottomuuteen? Ihan vaan sillä mietin kun esimerkiksi Radek Koblizekia on suolattu suunnilleen paskimmaksi pelaajaksi ikinä niin Aku Räty on pelannut viimeiset 40 liigaotteluaan ilman maalin maalia ja tehoin 0+5. Joo, vastuuta on tullut vähän vaihtelevasti mutta tälläkin kaudella alkupään pelit poislukien peliaika on seilannut siellä 13-16 minuutin paikkeilla ja edelleen kiikaritehot. Viime kaudellakin oli iso määrä pelejä missä peliaikaa tuli hyvin mutta maaleja ei kahden ekan liigapelin jälkeen ole tullut.

Tämä nyt ihan tällaisena yleisenä pohdintana kun puhutaan pelaajien tehottomuudesta. Se on hienoa että omat huippujunnut pääsee pelaamaan mutta onhan tuo nyt aika kosmisen paskaa suorittamista jos et edes vahingossa ole tehnyt puoleentoista vuoteen maalia liigapelissä.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä nyt ihan tällaisena yleisenä pohdintana kun puhutaan pelaajien tehottomuudesta. Se on hienoa että omat huippujunnut pääsee pelaamaan mutta onhan tuo nyt aika kosmisen paskaa suorittamista jos et edes vahingossa ole tehnyt puoleentoista vuoteen maalia liigapelissä.
Kyllähän tässä on kaikki mennyt pieleen tämän kauden osalta. Joukkueen kasaaminen, pelitapa, ihan kaikki. Tuo hyökkäysmateriaali on auttamatta liian vajaa, jälleen kerran. Viime kaudella sitä saatiin paikattua hieman Junttilalla, joten saatiin hieman taustatukea todella laadukkaalle ykkösketjulle. Tällä kaudella sitten jopa Puljujärvi onnistui sukeltamaan joukkueen mukana, sillä muut joukkueet yksinkertaisesti pelasivat Kärppien aseet pois.

Yksilöitä en sen koommin lähde arvostelemaan, sillä oikeastaan koko joukkue alisuorittaa tällä hetkellä. Ja tästä vastuu on valmennuksella. Esimerkiksi KalPan nimilista ei todellakaan ole sen kummoisempi kuin meilläkään, mutta pelaavat silti melko laadukasta lätkää. Ainakin tuohon materiaaliin suhteutettuna.

Kun Mannerilla ei ole enään niitä hiekkalaatikon hienoimpia leluja(kiitos Kiekkokiuas), niin korttitalo romahtaa. Olisi mielenkiintoista nähdä Manner vaikkapa esimerkiksi Jukureiden, tai Sportin peräsimessä. Uskaltaisin veikata, että siitä ei jäisi hirveästi jälkipolville kerrottavaa.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arizona Coyotes
Tuskin mikään muuttuu ennen sitä, kun vaatimustaso nostetaan korkeammalle tasolle. Liian moni pelaaja saa hiihdellä nyt kokoonpanossa saamatta mitään aikaan. Eikä koske pelkästään Mustosta ja Ronkaista. Roger Moore yllä hyvin nosti esiin myös vanhemman Rädyn. Ei toki Aatukaan hirveästi ole saanut mitään aikaan, mutta ymmärrän hyvin miksi häntä peluutetaan.

Monta kertaa on monen suusta jo todettu: joukkue on kasattu surkeasti. Toivottavasti aletaan pian reagoimaan siihen. Tapparalla esimerkiksi on uskallusta tehdä niin.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Monta kertaa on monen suusta jo todettu: joukkue on kasattu surkeasti. Toivottavasti aletaan pian reagoimaan siihen. Tapparalla esimerkiksi on uskallusta tehdä niin.
Tapparalla on uskallusta tehdä niin, ovathan he voittaneet viimeiset kuusi peliä putkeen. Mestarikandidaatti. Kärpät ei sitä tällä hetkellä ole.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arizona Coyotes
Tapparalla on uskallusta tehdä niin, ovathan he voittaneet viimeiset kuusi peliä putkeen. Mestarikandidaatti. Kärpät ei sitä tällä hetkellä ole.

Ja komesti ovatkin voittaneet. Tapparan viimeisen viiden ottelun maaliero on 26-8.
Kärppien viimeisen viiden ottelun saldo taas on 6-11.

Tapparan käyrä on tällä hetkellä roimasti ylöspäin ja uudet hankinnat varmasti tuovat lisäbuustia entisestään.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt sitä ollaan sitten virallisesti Play offs-viivan alapuolella. No, ottelumäärissähän on isojakin eroja Kärppien 26 (vähiten) ja Jukureiden 33 (eniten) välillä. Sport ja Ässä,t jotka on juuri Kärppien edellä pisteellä, ovat molemmat pelanneet 5 ottelua enemmän. Mutta... kyllähän niitä pisteitä olisi syytä alkaa jo raapimaan pikkasen tiuhemmalla kammalla. Esim perjantaina on vastassa juuri Sport, joka on tässä vaiheessa kautta liki ns "kuudenpisteen ottelu". Jos peliote on kuten KooKoota vastaan, niin ainakin on mahdollisuudet pärjätä tulevana viikonloppuna, vaikkei siinäkään matsissa mitään säkenöintiä näkynyt.

Mitenkähän lienee, kun osa joukkueista yhä vahvistaa rosteriaan ja Kärpätkin on tavannut normikausina vahvistaa joukkuetta ennen siirtorajaa, että oiskohan sieltä kuitenkin joku jossainvaiheessa tulossa? Loppukauden ohjelma on aika tiukka ja leveää rosteria tarvitaan, toki talouden raameissa. Pelaajiahan olisi aika paljonkin edelleen vapailla markkinoilla, mutta tietysti moni on ollut pelaamatta koko kauden, joten siinä mielessä riskitkin on normaalia isommat. Voisihan se olla hyvä haku sellainen, joka on jossain pelannut ja taitaa maalinteon?? No, tämä tällaista keskiviikon illan pohdiskelua. Jäämme odottamaan....
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Fedo

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München

Kärpäthän ei ole ylipäätään ollut Mannerin aikana kovin hanakka vahvistamaan joukkuetta kesken kauden, koska taustalla on ollut ajattelumalli, että "tämä on se joukkue millä mennään tämä kausi ja näihin äijiin luotetaan ja se on näiden kaverien tehtävä tuoda se menestys ja ei haluta rikkoa joukkueen harmoniaa ja hyvää henkeä tuomalla ulkopuolisia" jne. (siitä joukkueesta joka on siis ennen kauden alkua). Ellei lasketa jotain seuraikoneita tyyliin Jokinen tai Juhis, niin ne ulkopuoliset hankinnat ovat jääneet hyvin vähäiselle.

Ekalla kaudella tuli Juha Koivisto (joka taisi olla Mannerille tuttu pelaaja) ja siirtorajalla sitten Kristian Vesalainen. Toisella kaudella sitten Osala (joka myös Mannerille tuttu ja läheinen kaveri ja oli vähän pakko ottaa, koska sen luokan pelimies jne.) ja sitten seuraikoni Jokinen. Viime kaudella sitten tulivat Teppo ja Juhis (seuraikoni) siirtorajalla. Eli hyvin vähäsiä ovat hankinnat olleet Mannerin aikana jos tuosta jätetään seuraikonit ja Mannerin aiemmat tuttavuudet pois, niin ainoat ulkopuoliset kesken kauden hankinnat Mannerin neljän vuoden periodilla ovat olleet Miihkali Teppo ja Kristian Vesalainen.

Taustalla on juurikin se idea, että tämä kausi on tämän joukkueen tarina ja ei haluta rikkoa harmoniaa ja Mannerin filosofia, että ne kaverit, jotka on hommattu ennen kauden alkua tuloksentekijä rooleihin, pelaavat niissä rooleissa, vaikka tulosta ei tulisikaan ja pistehanat olisivat ihan totaalisen tukossa. Jälleen kerran tuo idea toimi mm. Mannerin ekalla kaudella, kun kärkirooleihin kaavaillut Junttila, Bertrand, Ruohomaa, Lese, Mäenalanen ja Lasu kaikki onnistuivat lähes täydellisesti, niin silloin tuo vaikutti hyvältä ideologialta. Taisi Manner toitottaa tuota samaa juuri myös ekalla kaudellaan, että vaikka tulosta ei tulisi, mutta koska heidät on hommattu Oulun Kärppien tulokentekijöiksi, niin he pelaavat ja heihin luotetaan 110%:sti. Ja tuo harmonia on myös yksi juttu ja taisi olla tuolla Mannerin kulta kauden siirtorajalla, kun oli huhua Michael Keräsestä ja Kärpistä, mutta Keräsen luonne taisi arveluttaa Kärppiä sekä Mambaa ja ei haluttu mitään kiukuttelijaa tai vastaavaa rikkomaan tarkoin ja hartaasti varjeltua joukkuehenkeä.

Mannerhan vastikaan antoi myös lausunnon, että rosterissa ei ole mitään vikaa, vaan kyllä tällä miehistöllä pitää pärjätä. Mikä on ihan ymmärrettävä lausunto, koska ei joukkueen päävalmentaja voi alkaa julkisesti sanomaan lausuntoja, että joukkue ei riitä, rosteri on liian kapea tai tarvitaan vahvistuksia jne. Mutta tiedä sitten uskooko Manner ihan aidosti, että mm. Jokinen. Kristof, Mustonen, Koblizek, Rädyt (secondary scoring) ovat oikeasti riittäviä mestaruustaistoon rynnistäessä ja, että Manner on aidosti sitä mieltä, että joukkuetta ei tarvitse vahvistaa, vaan nykyiset pelimiehet riittävät ja ovat riittävän hyviä.

Vielä lopuksi sellaista pohdintaa, että varmasti Manner on myös tässä hieman eri tyyppinen valmentaja, koska siinä missä mm. Marjamäen aikana vahvistuksia lappasi ovista ja ikkunoista sisään ja voi uskoa, että Late myös laittoi painetta toimiston ja Ahon suuntaan, että tiettyjä osa-alueita pitää vahvistaa ja tätä me tarvitaan jne. Ja Aho on ollut täysillä mukana, koska Ahohan, kun on saanut hieman vapaita ohjia joukkueen rakentamisen suhteen on ollut vähän tälläinen kaveri, että korjataan joukkue tuomalla jatkuvasti lisäukkoa sisään mm. Suikkasen kausi ja suvantokaudet ennen Marjamäkeä. Mutta kun tuli Marjamäki hän laittoi raameja Ahon touhuille ja joukkueen rakentamiseen ja vahvistamiseen tuli ehkä enemmän järkeä. Manner taas on vähän eri tyyppinen kaveri ja en usko, että paine toimiston suuntaa lisähankintojen suhteen on mitenkään valtavaa, vaan enemmänkin Manner joutuu varmaankin jopa toppuuttelemaan Ahoa & co.ta, että "ei me tarvita ja annetaan aikaa ja luotetaan näihin nykyisiin". jne.

Joten Mannerin edeltä Marjamäki oli varmasti huomattavasti vaativampi joukkueen suhteen ja 5.ketjussa piti olla Miro Aaltosta, Mika Niemeä ja Ivan Humlia etc, kun taas Manner on jopa vähän vaatimattomampi ja uskoo, että nämä puulaaki miehet kasvavat arvoon luottoa annettaessa ja johdattavat joukkueen menestykseen (mm. ekalla kaudella 3.ketju J.Koivisto-J.Ikonen-J.Junnila). Ainoa joukkue Mannerin aikakaudella, joka on ollut superhtähti luokkaan on tuo hopea kauden joukkue, joka rakennettiin pitkälti tuon kultakauden pohjien päälle (Vehviläinen, Lasu, Kivihalme, Hakanpää, Leskinen, Heshka, Kukkonen + paluumuttajat Pyörälä ja Ohtamaa) ja sitä kautta varsinkin pakistosta muodostui todella hurja. Mutta muuten Mannerin aikana, on ollut tapana jättää tiettyjä paikkoja vähän auki ja kysymysmerkeiksi (useimmiten 3.ketju) ja annetu sitä luottoa.
 
Viimeksi muokattu:

Sokerimunkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpäthän ei ole ylipäätään ollut Mannerin aikana kovin hanakka vahvistamaan joukkuetta kesken kauden, koska taustalla on ollut ajattelumalli, että "tämä on se joukkue millä mennään tämä kausi ja näihin äijiin luotetaan ja se on näiden kaverien tehtävä tuoda se menestys ja ei haluta rikkoa joukkueen harmoniaa ja hyvää henkeä tuomalla ulkopuolisia" jne. (siitä joukkueesta joka on siis ennen kauden alkua). Ellei lasketa jotain seuraikoneita tyyliin Jokinen tai Juhis, niin ne ulkopuoliset hankinnat ovat jääneet hyvin vähäiselle.

Ekalla kaudella tuli Juha Koivisto (joka taisi olla Mannerille tuttu pelaaja) ja siirtorajalla sitten Kristian Vesalainen. Toisella kaudella sitten Osala (joka myös Mannerille tuttu ja läheinen kaveri ja oli vähän pakko ottaa, koska sen luokan pelimies jne.) ja sitten seuraikoni Jokinen. Viime kaudella sitten tulivat Teppo ja Juhis (seuraikoni) siirtorajalla. Eli hyvin vähäsiä ovat hankinnat olleet Mannerin aikana jos tuosta jätetään seuraikonit ja Mannerin aiemmat tuttavuudet pois, niin ainoat ulkopuoliset kesken kauden hankinnat Mannerin neljän vuoden periodilla ovat olleet Miihkali Teppo ja Kristian Vesalainen.

Taustalla on juurikin se idea, että tämä kausi on tämän joukkueen tarina ja ei haluta rikkoa harmoniaa ja Mannerin filosofia, että ne kaverit, jotka on hommattu ennen kauden alkua tuloksentekijä rooleihin, pelaavat niissä, vaikka tulosta ei tulisikaan ja pistehanat olisivat ihan totaalisen tukossa. Jälleen kerran tuo idea toimi mm. Mannerin ekalla kaudella, kun kärkirooleihin kaavaillut Junttila, Bertrand, Ruohomaa, Lese, Mäenalanen ja Lasu kaikki onnistuivat lähes täydellisesti, niin silloin tuo vaikutti hyvältä idologialta. Taisi Manner toitottaa tuota samaa juuri myös ekalla kaudellaan, että vaikka tulosta ei tulisi, mutta koska heidät on hommattu Oulun Kärppien tulokentekijöiksi, niin he pelaavat ja heihin luotetaan 110%:sti. Ja tuo harmonia on myös yksi juttu ja taisi olla tuolla Mannerin kulta kauden siirtorajalla, kun oli huhua Michael Keräsestä ja Kärpistä, mutta Keräsen luonne taisi arveluttaa Kärppiä sekä Mambaa ja ei haluttu mitään kiukuttelijaa tai vastaavaa rikkomaan tarkoin ja hartaasti varjeltua joukkuehenkeä.

Mannerhan vastikaan antoi myös lausunnon, että rosterissa ei ole mitään vikaa, vaan kyllä tällä miehistöllä pitää pärjätä. Mikä on ihan ymmärrettävä lausunto, koska ei joukkueen päävalmentaja voi alkaa julkisesti sanomaan lausuntoja, että joukkue ei riitä, rosteri on liian kapea tai tarvitaan vahvistuksia jne. Mutta tiedä sitten uskooko Manner ihan aidosti, että mm. Jokinen. Kristof, Mustonen, Koblizek, Rädyt (secondary scoring) ovat oikeasti riittäviä mestaruustaistoon rynnistäessä ja, että Manner on aidosti sitä mieltä, että joukkuetta ei tarvitse vahvistaa, vaan nykyiset pelimiehet riittävät ja ovat riittävän hyviä.

Vielä lopuksi sellaista pohdintaa, että varmasti Manner on myös tässä hieman eri tyyppinen valmentaja, koska siinä missä mm. Marjamäen aikana vahvistuksia lappasi ovista ja ikkunoista sisään ja voi uskoa, että Late myös laittoi painetta toimiston ja Ahon suuntaan, että tiettyjä osa-alueita pitää vahvistaa ja tätä me tarvitaan jne. Ja Aho on ollut täysillä mukana, koska Ahohan, kun on saanut hieman vapaita ohjia joukkueen rakentamisen suhteen on ollut vähän tälläinen kaveri, että korjataan joukkue tuomalla jatkuvasti lisäukkoa sisään mm. Suikkasen kausi ja suvantokaudet ennen Marjamäkeä. Mutta kun tuli Marjamäki hän laittoi raameja Ahon touhuille ja joukkueen rakentamiseen ja vahvistamiseen tuli ehkä enemmän järkeä. Manner taas on vähän eri tyyppinen kaveri ja en usko, että paine toimiston suuntaa lisähankintojen suhteen on mitenkään valtavaa, vaan enemmänkin Manner joutuu varmaankin jopa toppuuttelemaan Ahoa & co.ta, että "ei me tarvita ja annetaan aikaa ja luotetaan näihin nykyisiin". jne.

Joten Mannerin edeltä Marjamäki oli varmasti huomattavasti vaativampi joukkueen suhteen ja 5.ketjussa piti olla Miro Aaltosta, Mika Niemeä ja Ivan Humlia etc, kun taas Manner on jopa vähän vaatimattomampi ja uskoo, että nämä puulaaki miehet kasvavat arvoon luottoa annettaessa ja johdattavat joukkueen menestykseen (mm. ekalla kaudella 3.ketju J.Koivisto-J.Ikonen-J.Junnila). Ainoa joukkue Mannerin aikakaudella, joka on ollut superhtähti luokkaan on tuo hopea kauden joukkue, joka rakennettiin pitkälti tuon kultakauden pohjien päälle (Vehviläinen, Lasu, Kivihalme, Hakanpää, Leskinen, Heshka, Kukkonen + paluumuttajat Pyörälä ja Ohtamaa) ja sitä kautta varsinkin pakistosta muodostui todella hurja. Mutta muuten Mannerin aikana, on ollut tapana jättää tiettyjä paikkoja vähän auki ja kysymysmerkeiksi (useimmiten 3.ketju) ja annetu sitä luottoa.

Jep, tämä rajaton luotto kauden aloittavaan pelaajistoon on sitä samaa kiekkoromantiikkaa, joka on sokaissut Mannerin pelitavankin suhteen. Nykyisessä taloustilanteessa joukkueen vahvistaminen on tietenkin riski, mutta hieman kateudella olen seurannut muiden liigajoukkueiden hankintoja. Totuushan on, että meillä on niin paljon alisuorittajia, joita kohtaan valmennuksen odotukset ehkä olivat turhan suuria, että sieltä ei välttämättä pelastajia löydy.

En edelleenkään ymmärrä, miten eurooppalaisena kärkiseurana itseään pitävä Kärpät voi edetä tällaisella mentaliteetilla, jossa pelaajien esityksillä ei ole merkitystä vaan nimellä selässä. Kyse on huippu-urheilusta, ei mistään divarisarjasta. Puukädet eivät muutu McDavideiksi vaikka kuinka heitä pakottaisi kiekollisessa roolissa tuloksentekoketjuissa. Joku voi totta kai lunastaa potentiaalinsa ja puhjeta kukkaan, mutta Kärppien resursseilla ei pitäisi joutua heittämään kolikkoa high risk-high reward-pelaajien kanssa, ei vaikka joku Bertrand Mannerin ekalla kaudella oli poikkeus säännössä ja onnistui.

Olen lähes varma, ettei Kärpät enää vahvista joukkuetta, jos Manner jatkaa puikoissa. Luulen, että tietyille pelaajille perseen näyttäminen ja siirtorajavahvistusten hankkiminen ovat Mikolle ihan ylitsepääsemätön vuori, ei halua että kenellekään tulee paha mieli.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Kärppien tapauksessa puutteet pelitavassa, viisikon organisoinnissa sekä kiekollisen pelaamisen toisteisuudessa ja yhteistyössä on niin merkittäviä, ettei sitä paikata pelaaja hankinnoilla. Nyt, ennen kuin yhtäkään hankintaa kannattaa edes ajatella, on seuran ja valmennuksen tehtävä päätös siitä, mitä loppukauden aikana halutaan olla.

Jos päätelmä on, että tämä on oikea tie, niin sitten ei yhtään hankintaa. Kausi on jo menetetty, ja loppu pelaillaan pois. Keväästä tulee todella lyhyt.

Jos taas valmennus nöyrtyy, ja haastaa itsensä näkemään pelitavalliset puutteet ja myös ne korjaamaan, niin jotain on pelastettavissa. Silloin voi miettiä myös hankintoja. Aika simppeliä omasta mielestäni.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse ajattelin tämän koronakauden alla, että vahvalla taloudellisella ja urheilullisella pohjalla operoiva Oulun Kärpät on yksi tämän kauden voittajia ja selviää tästä vaikeasta kaudesta seuroista parhaiten.

Mutta mitä sitä paskaa, todella heikkoa on ollut tekeminen tällä kaudella!

Nyt on tiukka itsetutkiskelun paikka Manner, Aho, Virkkunen, Mikkola ja Sihvonen! En ole antanut em. herroille vieläkään anteeksi kevään 2019 suorituksia, joten mun tukea ei tule nytkään.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuo on kyllä aina ollut perseestä Kärpissä kun majutauolla olisi aikaa treenata niin päävalmentaja on aina majun matkassa.
Parasta oli kun joukkueella meni paskasti niin Aravirran piti päästä studioon kommentoimaan...

Toki tällä kaudella ei ole taukoa vaan pelejä sitäkin enemmän ja vielä karanteenit päälle.
 
Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pelaan mielelläni ChampionshipManageria tai vastaavia pelejä, joissa rakennetaan menestyvä joukkue. Skaalaisin siitä pelistä muutamia piirteitä lahjakkuuksien osalta. Läpimurto on yleensä siellä n. 23 vuotta ja kaari alkaa laskemaan siellä 29 vuoden paikkeilla. Eli väitän, että keskimääräisellä liigapelaajalla läpimurto tapahtuu 22-24 vuotiaana ja kehittymistä voi tapahtua tuohon noin 29 vuoteen. Poikkeuksia luonnollisesti on molempiin suuntiin, Sebastian Aho tai Jani Hakanpää. Mutta suunnat ovat tuon suuntaisia. Yli 30:stä harva enää nostaa tasoaan tosin voi tietenkin säilyttää oman tasonsa pitkään hyvänä esim. Pyörälä. Merkittävän breikkaus potentiaalin kaudella siis omaavat pelaajat ikäluokassa 23-28v ja sitten muutamat nuoremmat huippulahjakkuudet, kuten T. Niemelä. Kärpistä tuohon ryhmään kuuluvat seuraavat pelaajat ja kommentit heistä:

Rybár, Patrik MV 9.11.1993 - Nousemassa omalle tasolleen.
Huttula, Joona VP 7.1.1997 - pitkäaikainen rotaatiopelaaja, nousemassa kuusikkoon?
Ronkainen, Taneli VP 28.3.1995 - pitkäaikainen rotaatiopelaaja, hyvä luistelu, muutoin monia puutteita
Teppo, Miihkali VP 28.12.1992 - pitkäaikainen rotaatiopelaaja, tällä kaudella toistaiseksi hukassa ennen loukkia.
Byström, Ludwig VP 20.7.1994 - Tähti
Sulak, Libor VP 4.3.1994 - Hyvä ylöspäin, puutteita puolustamisessa
Kristof, Michal KH 11.10.1993 - yksi lupaava kausi, jyrkkä alamäki sen jälkeen
Mustonen, Aleksi KH 28.3.1995 - synkkä alkukausi, toivoa paremmasta?
Hermonen, Julius VL 20.1.1997 - rotaatiopelaaja
Metsävainio, Tino KH 14.10.1996 - rotaatiopelaaja
Koblizek, Radek OL 20.10.1997 - keskitason liigapelaaja, vahvuus luistelussa, ei kykene kamppailemaan

Mitä noista breikkausikäisistä pelaajista voi oikeasti odottaa? Rybar pääsee hyvälle tasolle, Byström on stara, Huttula nousee pykälän ylöspäin, Mustonen runkopelaaja?, Koblizek säälliset liigatehot? Sulak +/- tilastossa plussalle, puolustajien pistepörssissä 40 joukkoon?

Kärppien joukkueessa ei minun mielestäni ole kovin paljon nousupotentiaalia? Nyt jos ajatellaan tätä Happy family meininkiä, niin sieltä pitäisi oikeasti olla noita potentiaalisia nousijoita, jotka sitten hyvässä ilmapiirissä onnistuvat nostamaan tasoaan. Meiltä puuttuu yo. ikäryhmästä korkean profiilin pelaajat Byströmiä lukuunottamatta!

Toivattavasti saitte ajatuksesta kiinni, ettekä tuijota pelkästään yksityiskohtia.

Toinen pidemmän aikavälin haaste on ollut joukkueen kasaaminen. Sebastian Ahon ja Puljun vanavedessä menetettiin tukku lahjakkuuksia, joista esim. Ilves poimi rusinat pullasta. He eivät olleet välttämättä supertalentteja vaan bubbling under-osastoa. Joista olisi liiga-tasolla saatu nauttia joko koko ura tai ainakin useampia vuosia. Seuran kannalta joku tyyppi Arttu Ruotsalainen tai Eetu Päkkilä voisivat olla paljon tärkeämpiä kuin Pulju ja Sebu. Tämänkin voi taas lukea aivan väärin, mutta ymmärtäkää toki pointti. Superstarat voivat sitten tosi pitkällä aikavälillä olla kokonaisuuden kannalta tärkeämpiä, mutta pitäisi olla keino pitää tietyn tyyppiset talentit seurassa. Tässä ei olla onnistuttu kovin hyvin, vaan meille on jääneet Sami Anttilat jne.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Oliko muuten liigan siirtoraja tällä kaudella 15.2? Saa nähdä hankkiiko Kärpät vielä tulivoimaa hyökkäykseen. Itse näkisin (ja varmaan moni muukin), että yhdelle maalintekijälle olisi kyllä tilausta.
 
Glove

Toivottavasti ei hanki vaan antaa lisää näyttöpaikkoja lupaavimmille junioreille, joita seurassa kyllä piisaa.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München

Siinä vähän juttua miten Kärpät matkustaa ja reissaa. Näin ei-tilaajana, pääkohdat joita jutusta saa irti on, että Jusa dominoi Kärppien sisäisiä pokeri-iltoja, Aku Räty vetää aina leebensiä bussin lattialla ja Mamba sekä Late Mikkola viettävät matkan hempeillen ja toisiaan hyväillen. Siinäpä ne tärkeimmät.
 
Viimeksi muokattu:

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oliko muuten liigan siirtoraja tällä kaudella 15.2? Saa nähdä hankkiiko Kärpät vielä tulivoimaa hyökkäykseen. Itse näkisin (ja varmaan moni muukin), että yhdelle maalintekijälle olisi kyllä tilausta.

Joskus oli MTV:llä juttua, että sitä oltaisiin siirretty maaliskuun alkuun asti, mutta vahvistusta odoteltiin Liigalta. Sen jälkeen asiasta ei ole kai puhuttu mitään?

Ihmettelen, jos noin kapealla hyökkäysmateriaalilla aikovat mennä loppukauden peliruuhkaan ja pudotuspeleihin. Siinä tapauksessa viimeistään helppo ennustaa hyvin lyhyttä kevättä. Kyllä tuolla ainakin tilausta olisi. Raamikas maalintekoon kykenevä laituri ja sentteriosasto vuotaa myös, kiitos Mustosen ja Kristofin.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan vaan omana mutuna uskon, että kyllä varmaan Kärpillekin vielä joku tulee. Joka vuosi on tullut, niin miksei nytkin koronavuodesta huolimatta. Vahvistaahan nuo muutkin, koska tänäkin vuonna on se mestaruus jaossa, joten en usko, että Kärpät jättää kilpavarusteluaan väliin tänäkään vuonna. Ja tarvetta kyllä olisi kunnon maalintekijälle....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös