Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

  • 782 347
  • 3 023

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Mites Junttilan kotiutus ensi kaudeksi vol 2? Vetänyt suht heikoilla tehoilla tällä kaudella myös Ruotsissa, kuten myös Bertrand Sveitsissä.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Jos nuo kaksi kultapoikaa tulisi takaisin kotiin, niin tulkoon vaikka loput uudet töppösiä ja möttösiä, niin olisin silti onnellinen.

Vakavasti ottaen ei varmaan mahdotonta olisi, ottaen huomioon, että molemmat vetäneet ”koodinimellä” pistemies alle 0,5 ppg tasolla tällä kaudella.

Eivät varmasti tule saamaan yhtä isoa huomiota sopimusmarkkinoilla kauden jälkeen, verrattuna vuoden takaiseen.

Haba hereillä!
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Itse taas luulen, että jatkaa Kärpissä. Heponiemi on fiksu kaveri ja tajuaa varmaan itsekin, ettei fyysisyys riitä vielä taalaliigassa.
Pettersson ja Kotkaniemi ovat näyttäneet, että tarpeeksi taitava korvaa taidolla fysiikan puutteita.
Ehkä Heponiemi ei ole samaa tasoa kuin Elias ja Jepu? En tiedä, kun en ole seurannut häntä pl. U20-kisat.
 
PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.

Nuo kaverit ovat kuitenkin päätä pidempiä (vähintään 10cm) ja painavampiakin, kyllä se noin nuorella kaverilla ihan kokokin vaikuttaa taalakaukaloon sopeutumiseen. Heponiemihän on ihan kurko kiekon kanssa ja erittäin peliälykäs kiekkoilija, ehtii ihan hyvin ensi kauden jälkeenkin maailmanvalloitukseen.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Nuo kaverit ovat kuitenkin päätä pidempiä (vähintään 10cm) ja painavampiakin, kyllä se noin nuorella kaverilla ihan kokokin vaikuttaa taalakaukaloon sopeutumiseen. Heponiemihän on ihan kurko kiekon kanssa ja erittäin peliälykäs kiekkoilija, ehtii ihan hyvin ensi kauden jälkeenkin maailmanvalloitukseen.

Johnny Gaudreau tai Patrick Kane. Ei koolla ole väliä enää nykyään.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
Johnny Gaudreau tai Patrick Kane. Ei koolla ole väliä enää nykyään.

Kyllähän koolla on nykyään väliä. Edellä mainituilla pelaajilla on poikkeuksellisia ominaisuuksi - nopeutta ja taitoa - , joilla he paikkaavat pientä kokoaan. Mutta lähtökohtaisesti keskimääräistä pienikokoinempi on altavastaaja.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Kyllähän koolla on nykyään väliä. Edellä mainituilla pelaajilla on poikkeuksellisia ominaisuuksi - nopeutta ja taitoa - , joilla he paikkaavat pientä kokoaan. Mutta lähtökohtaisesti keskimääräistä pienikokoinempi on altavastaaja.

Voisi sanoa, että koolla on vähemmän väliä kuin oli aiemmin. NHL:n tuomarilinja yhtenä syynä on mahdollistanut myös pienempien taitopelaajien pärjäämisen.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Nuo kaverit ovat kuitenkin päätä pidempiä (vähintään 10cm) ja painavampiakin, kyllä se noin nuorella kaverilla ihan kokokin vaikuttaa taalakaukaloon sopeutumiseen. Heponiemihän on ihan kurko kiekon kanssa ja erittäin peliälykäs kiekkoilija, ehtii ihan hyvin ensi kauden jälkeenkin maailmanvalloitukseen.
Kerkeää kyllä, kun nuori kaveri mutta olisiko hyvä mennä opettelemaan AHL:ään fyysisyyttä, kun se on kuitenkin fyysisempi sarja kuin Liiga. Myös kyllä edellytykset Heponiemellä on menestyä miksei jo seuraavalla kaudella jopa änärissä, jos kehitystä tapahtuu loppukauden ja kesän aikana. Tässä on muutamia esimerkkejä mainittukin, mutta mainitsen vielä Alex DeBrincatin, joka on peräti 9 senttiä lyhkäsempi kuin Heponiemi EP:n mukaan ( tosin DeBrincat on 5kg painavampi). Hän on pystynyt siirtämään tehonsa junnusarjoista änäriin. Siihen Heponiemellä pitäisi myös olla edelletykset.

Toisaalta todettakoon ettei se varmasti huono Heponiemen kehitykselle tee jos vetää vielä ensi kaudella Kärppien rosterissa. Tuttu paikka jo ja hyvä joukkue ja valmennus niin askeleita pystyy varmasti ottamaan eteenpäin.
 
Tokihan Heponiemellä edellytykset olisi lähteä jo ensi kaudeksi, on puntaroinut varmasti molempia vaihtoehtoja. Pohjois-Amerikka on hänelle tuttu jo juniorisarjoista kun pelasi WHL:ää melko messevin pistein ja voitti siellä Broncosissa mestaruudenkin. Eipä sitä Kärppien fanina voi kun toivoa vielä yhtä kautta täällä Pohjolassa ja lähdön tullessa toivottaa menestystä.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Ohtamaa (Left) - Heshka (Right)
Pakki X (L) - Pakki Y (R)
Kukkonen (L) - Niemelä (R)
Ronkainen (L) - Mäkelä (R)

Tässä sopimuspelaajat ja pientä pohdintaa ensi kautta ajatellen. Kärpät on rakentannut pitkälti viime vuosien pakistoa tuolla periaatteella, että kaikissa pakkipareissa löytyy hyvin kätisyydet, mikä helpottaa mm. parin kiekottelua.

Kakosparista lähtee kyllä valtavasti laatua Kivihalme (L) - Hakanpää (R) muodossa. Se jättää kysymysmerkkejä. Hankitaanko yksi tai kaksi kovan potentiaalin omaavaa (nuorta) puolustajaa?

Vai ottaako joku omista pakeista stepin kakospariin? Niemelä väläyttelee ja liike riittää, mutta silti puutteita löytyy. Toisaalta pitäisikö käytännössä ostaa yv-peliin kykenevä puolustaja, kuka toisi luonnollisesti myös tarvittavaa kiekollista osaamista myös avauspeliin.

Jaakola menisi ehkä, jos terveyspuolen pystyy varmistamaan, siis ettei ole kautta uhkaavaa vammaa valmiiksi takana. Silloin toisen hankinnan pitäisi kohdistua kiekolliseen rightin pakkiin.

Tällä hetkellä en näe, että Ronkaiselle tai Mäkelälle pitäisi raivata tilaa kuusikosta. Peliaikaa tulee rotaatiosta ja loukkaantumisten kanssa. Ja miten vielä nuoremmat ottavat steppejä, kuten Loponen.
Jatketaan täällä. Tuoton Y: paikalle on huhuttu pitkin kevättä Pokkaa ja ilmeisesti alkaa olla melko varmaa että mies täällä ensi kaudella pelaa.

Niemelä taitaa olla jäänyt kolmosparin pakiksi Kärpissä, enkä kyllä keksi syytä miksi pääsisi ylempiin pareihin muuta kun paikkaamaan loukkaantumisia.

Jaakolan ottaisin vastaan vähän samalla tyylillä kun Ilu Mikkolan muutama kausi sitten. Lopettamaan uransa kotiin, vaikka sitten seiskapakkina.
 
Jaakolan ottaisin vastaan vähän samalla tyylillä kun Ilu Mikkolan muutama kausi sitten. Lopettamaan uransa kotiin, vaikka sitten seiskapakkina.
Paitsi ettei Ilu lopettanut seiskapakkina, vaan oli jostain käsittämättömästä syystä illasta toiseen vakiokokoonpanon miehiä.

Vähän samoilla linjoilla olen @Huml71 kanssa. En ole ihan varma riittääkö Jaakolalla kakkospariin ja siitä alemmat paikat on aikalailla tukossa (5-8 pakit). Enkä toisaalta usko, että tässä vaiheessa kukaan pystyy varsinaisesti hyppäämään top-neloseen akselilta Kukkonen, Niemelä, Mäkelä, Ronkainen.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paitsi ettei Ilu lopettanut seiskapakkina, vaan oli jostain käsittämättömästä syystä illasta toiseen vakiokokoonpanon miehiä.
Jep, 60 pelissä oli mukana kokoonpanossa. En jokaista peliä jaksa kahlata läpi, mutta sanoisin, että kolmosparissa/ylempänä luuti jokaisen matsin.

Se tuossa onkin, että Jaakolan nykykunnosta ei ole mitään käsitystä, kun tämä kausi meni täysin ohi jostain tuntemattomasta syystä. Jos olisi luutinut koko kauden TPS:n takalinjoilla, niin jonkinlainen takaportti voisi olla olemassa. Siispä kiitos, mutta ei kiitos.
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Kyllähän Topi menee heittämällä kakkospariin jos vaan on oikeasti kunnossa. Minulla ei ole tietoa Topin vamman vakavuudesta, mutta lähtökohtaisesti mies on terveenä edelleen tekijämies tähän liigaan.

E: Ja omat pojat on aina omia poikia. Jaakola ansaitsee Kärpiltäkin mahdollisuuden jos se vain on mahdollista antaa.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Paitsi ettei Ilu lopettanut seiskapakkina, vaan oli jostain käsittämättömästä syystä illasta toiseen vakiokokoonpanon miehiä.

Vähän samoilla linjoilla olen @Huml71 kanssa. En ole ihan varma riittääkö Jaakolalla kakkospariin ja siitä alemmat paikat on aikalailla tukossa (5-8 pakit). Enkä toisaalta usko, että tässä vaiheessa kukaan pystyy varsinaisesti hyppäämään top-neloseen akselilta Kukkonen, Niemelä, Mäkelä, Ronkainen.
Vähän huonosti muotoiltu mutta tarkoitin Jaakolan eroa Iluun juuri sillä että pelailee vaikka seiskapakkina eikä Ilun tavoin ylivoiman liiderinä. Toki riippuu paljolti myös siitä tyytyykö Jaakola tuohon rooliin vai ei.
 
Jokinen-Ruohomaa-Pesonen
Osala-Kristof-Koblizek
Pyörälä-Metsävainio-Lindsten
Sailio-Humaloja-Karvinen
(Anttila-Räty-Hermonen)

Tämän näköiseen hyökkäysrosteriin olisin todella tyytyväinen. Onhan siellä vielä kovia junnuja taustalla joille pitäisi antaa näytönpaikkoja etteivät karkaa etelään.

Eikö Heponiemikin oletettavasti pelaa Kärpissä myös ensi kaudella?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näin A-junioreiden pelejä katselleena kehtaisin väittää, että Kärpät voisi lähteä ensi kauteen Aatu Räty kakkos- tai kolmossentterinä. Huikea pelaaja, pudotuspeleissä Kärppien paras pelaaja ja finaalissa piti toista kovaa -02 syntynyttä Hirvosta pilkkanaan.

Rädyn tilanne vertautuu hyvin Anton Lundellin vastaavaan. Kummallakkin kova kausi alla A-junioreissa, ja seuraavalla kaudella Liigassa ja A-junioreissa pelejä.

Rätyä on jossakin veikattu jo vuoden 2021 ykkösvaraukseksi, joten potentiaali hänellä on valtava. Pituuttakin löytyy noin 184cm, joten siitäkään ei jäisi kiinni. Toki jos huomataa että poika ei pärjää niin sitten uutta sentteriä tilalle. Näytti fysiisesti valmiimmalta verrattuna Tieksolaan.
Komppaan kyllä tätä. Räty on ajanut vauhdilla useammankin pelaajan ohi kun ensi kaudelle jaetaan junnuille paikkoja edustukseen. Tämän kaudenhan Aatu aloitti B-junnuissa, mutta se osoittautui hyvin nopeasti aivan liian köykäiseksi sarjaksi hänelle. A-junnuissa poika kehittyi runkosarjan aikana lähes jengin parhaaksi pelaajaksi, pleijareissa takoi jo yli pinnan per peli. Ja kuitenkin puhutaan vasta 16-vuotiaasta pelaajasta.

Aatu Räty on tuon nykyisen A-junnujoukkueen kirkkain timantti aivan ehdottomasti, vaikka joukkueessa on monta muutakin loistavaa junnua.
 
Naattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ensi kauden joukkue näyttäisi muodostuvan tätä kauttakin paremmaksi mikäli edes suurin osa näistä huhuista toteutuu ja edes puolet joukosta Jokinen, Osala, Lasu ja Heponiemi pysyvät. Parhaimmassa tapauksessa meillä näyttäisi olevan kolme ns. ykkösketjua. Ongelmaksi tuleekin se, ettei pelaavassa kokoonpanossa mitenkään riitä paikkoja kaikille näytön paikan ansainneille junnuille. Pahoin pelkään että kesällä saamme kuulla useamman kärppäjunnun siirtyvän kilpaileviin seuroihin.

Olenkin alkanut miettimään että tarvitaanko me ollenkaan sitä niin kutsuttua "rouhija osastoa". Neloskentän voisi pyhittää kokonaan näille junnuille ja antaa heille reilusti näyttöpaikkoja etteivät karkaa muualle. Tälläkin kaudella on ärsyttänyt katsoa omia poikia Ruotsalaista ja Kalapudasta kilpailevissa organisaatioissa, vaikka ainakin Ruotsalainen olisi mahtunut Kärppiin ihan hyvin. Luusuaniemikin menetettiin Saipaan ensi kaudeksi. Näistä huippulupauksista kuten Aho, Puljujärvi, Kupari ja viimeisimpänä Räty saadaan nauttia edustuksessa vain parin kauden ajan ennen kuin siirtyvät kovempiin liigoihin, joten siinä mielessäkin olisi tärkeää saada pidettyä nämä hieman vähemmän potentiaaliset junnut, jotka parhaassa tapauksessa pelaavat hyvällä liigatasolla useamman kauden ennen kuin lähtevät kokeilemaan ulkomaita. Esimerkkeinä tämmöisistä pelaajista ovat Donskoi, Leskinen ja Junttila.

Ensi kauden hyökkäyspään rosteri voisikin siis näyttää esim. tältä:

Osala - Ruohomaa - Jokinen
Pesonen - Lasu - Heponiemi
Pyörälä - Kristof - Koblizek
Kuiri/Päkkilä - Kossu/Räty - Sedlak/Räty/Tieksola

Tässäkään tapauksessa paikkoja ei ole tarpeeksi ja osa aivan varmasti lähtisi peliajan perässä muihin liigaseuroihin. Rosterin ulkopuolelle jäisi semmoisia pelaajia kuten Sailio, Lindsten, Metsävainio, Anttila, Humaloja ja Karvinen. Tämän pohjalta melkein toivon etteivät kaikki huhut toteutuisi, jotta omat junnut saisivat kunnon näyttöpaikkoja ja mielestäni jokainen yllä mainittu junnu on ansainnut mahdollisuuden näyttää kykynsä liigassa ensi kaudella.

Vaikeaa tulee olemaan seurajohdolla löytää sopiva rooli kaikille niin ettei kaikki junnut karkaa muualle. Ennemmin tietenkin näin päin kuin ettei junnuista tulisi ketään eikä huhuja olisi ollenkaan. Ei siitä Suikkasen katastrofikaudesta nyt kuitenkaan niin kauan ole kun tilanne näyttä aivan hirveältä tähän verrattuna.
 
Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Luusuaniemikin menetettiin Saipaan ensi kaudeksi.

Kuinkahan suuri menetys tämä loppupeleissä on? Tällä kaudella liigaa SaiPan riveissä 7. 0+0=0 ja Mestistä Ketterän ja Hermeksen paidassa 21. 1+3=4. Varmasti kaverissa on ison voimahyökkääjän aihio, mutta kun luistelu on todella suuri heikkous, niin kuinka paljon kaverilla olisi annettavaa Kärppien liigajengiin?
 
Dead Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Luusuaniemi ei ollut mikään menetys Kärppien kannalta. Aihiota olisi, mutta se jokin puuttuu, eikä Kärpillä ole aikaa ja resursseja alkaa odotella, josko hänestä kuoriutuisi pelimies. Toivotaan, että hänelle löytyisi sopiva seura ja saisi pelinsä rullaamaan, ja ehkä sitten joskus takaisin Kärppiin. Mutta itse en oikein usko, että liigajyrää kummempaa hänestä kehkeytyisi. Päkkilä taas ei ensi kaudella pelaa Kärpissä vaan lähtee Pohjois-Amerikkaan junnuliigaan, joten häntä ei tarvitse sovittaa kokoonpanoon. Kupari taas lähtee ensisijaisesti hakemaan NHL:stä paikkaa, mutta palaa Kärppiin, jos ei peliaikaa tipu.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ensi kauden hyökkäyspään rosteri voisikin siis näyttää esim. tältä:

Osala - Ruohomaa - Jokinen
Pesonen - Lasu - Heponiemi
Pyörälä - Kristof - Koblizek
Kuiri/Päkkilä - Kossu/Räty - Sedlak/Räty/Tieksola

Näyttää muuten hyvältä, mutta Lasu taitaa olla aika varmuudella menetetty joten Kristof nousee kakkoseen ja Metsävainio/Kossu kaksikolle olisi tarjolla kolmosen sentterin paikkaa. Vaikka olisi hienoa nähdä junnuja niin eiköhän tuo rouhija osasto nähdä ensi kaudellakin ja siellä mahdollisesti tapahtuu kierrätystä.

Kupari taas lähtee ensisijaisesti hakemaan NHL:stä paikkaa, mutta palaa Kärppiin, jos ei peliaikaa tipu.

Paljon saa tapahtua kesän aikana jos Kupari NHL:n puolella pääsisi pelaamaan. Ahl:ssä voi olla mahdollista, mutta kuinka paljon sitten on intoa jäädä? Kaksi kevättä nyt Kupari on kadonnut pleijareissa täysin kuvasta ja vielä on paljon tekemistä. Toki nuori mies vielä ja aikaa kehittyä.

Vähän ketjun aiheesta poiketen näkisin, että Kärpissä tapahtuisi "nuorennusleikkaus" tästä seuraavalle kaudelle eli 2020-2021. Ensi kaudella voi antaa jo näyttöpaikkoja niin Mestiksessä kuin liigassakin. Seuraavalla kaudella sitten jo mahdollisesti pelaavassa kokoonpanossa. Kukkonen mahdollisesti lopettaa ensi kauden jälkeen joten siitä vapautuisi yksi paikka pelaavassa kokoonpanossa ja Ronkainen/Mäkelä kaksikkokin alkaa olemaan liipaisimella kun lahjakkaita junnuja tulee takaa. Riippuu toki myös kuka on valmentajana. Ei siitä kuitenkaan sen enempää ettei eksytä liian pitkälle tulevaisuuteen.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Kuinka vahva tämä Ruohomaan tuleminen ensi kaudeksi on?
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Olenkin alkanut miettimään että tarvitaanko me ollenkaan sitä niin kutsuttua "rouhija osastoa". Neloskentän voisi pyhittää kokonaan näille junnuille ja antaa heille reilusti näyttöpaikkoja etteivät karkaa muualle. Tälläkin kaudella on ärsyttänyt katsoa omia poikia Ruotsalaista ja Kalapudasta kilpailevissa organisaatioissa, vaikka ainakin Ruotsalainen olisi mahtunut Kärppiin ihan hyvin.

Ei missään nimessä mitään junnuketjua neloseen. Eiköhän esimerkiksi Jari Sailio ole tänä keväänä osoittanut miksi nelosessa tarvitaan lisäarvoa tuovia roolipelaajia. Samaten HIFK:n puolella puhutaan Juho Keräsestä esimerkkinä miksi nelosketjua ei voi rakentaa pelkkien energisten junnujen varaan jos oikeasti tavoitellaan mestaruutta. Kausi on pitkä ja pelejä paljon joten kyllä siellä ehtii parhaat junnut korkoa kasvaa.

Tapaus Ruotsalainen taas täällä on jo moneen kertaan käsitelty miksi maisemanvaihdos oli oikea ratkaisu. Kalapudas samaten. Kaikkia ei ole voitu eikä tulevaisuudessakaan voida pitää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös