Kyllähän tuo muutaman päivän kirpaisi. Kuitenkin lähinnä tunnetasolla pettymyksen purkautuessa, sillä järjellä ajatellen kaudesta jäi kuitenkin paljon hyvää käteen, vaikka lopputulos ei ollut se kaikista toivottavin. Runkosarjan ylivoimainen dominointi lähes kaikilla osa-alueilla ja jatkoaikatappio finaalisarjan game sevenissä kertoo kuitenkin siitä, että Oulun Kärpät vuosimallia 18-19 oli laadukas joukkue, jossa oli paljon onnistujia. Kaikki otteluita katsoneet tietää, että kauteen mahtui todella paljon viihdyttäviä otteluita ja Mamba’s sexy hockey oli taas kehittämässä Suomi-kiekkoa eteenpäin pelitavallisesta näkökulmasta.
Paljon on puhuttu alisuorittajista, ja pitkin kevättä olen toki itsekin ollut osoittamassa sormella joitakin pelaajia, joilta olisi odottanut enemmän. Loppuenlopuksi haluan kuitenkin ajatella, että joukkueena hävitään, joukkueena voitetaan. Kärpät eivät kaatuneet yhteenkään yksittäiseen pelaajaan, valmentajaan tai edes sokeaan tuomariin, HPK oli vain juuri tuon jatkoaikamaalin verran parempi. Loukkaantumisille ei voi mitään, ja joukkueen ulkopuolisena meidän on myös vaikea toisinaan ymmärtää valmentajien ratkaisuita peluutuksen suhteen, mutta haluan uskoa siihen, että kaikki pelanneet ovat olleet valmennusjohdon mielestä enemmän hyödyksi kuin haitaksi jäällä, ja tässä vaiheessa kautta jokainen pelaaja laittaa itsestään kaiken likoon. Hopea kasvattaa miehiä, ja luultavasti ensi kaudella nähdään taas asteen verran nopeampi, vahvempi, luotettavampi, vittumaisempi ja nälkäisempi Kärppä kaukalossa.
Median osalta syljettää lukea (tai no, olen pyrkinyt olemaan lukematta, mutta otsikoita vilisee silmissä) juttuja, joissa yritetään hakea ns. yhtä syyllistä kakkossijalle jäämiseen. Mamba on toki uhrautuvasti nostanut tassun pystyyn virheen merkiksi ja syyttää itseään, mutta kun kyse on joukkueurheilusta, on aika epäluonnollista kaivaa yksi syyllinen joukkueen häviämiseen. Maalivahti voi torjua, mutta ei tehdä maaleja. Hyökkääjiä sekä puolustajia on useita, jos joku alisuorittaa, pitäisi näinkin laajasta rosterista löytyä muita ratkaisijoita. Valmentajat voi valmistaa joukkueen ja kertoa mitä tehdään, mutta jäällä tapahtuviin suorituksiin ei heillä ole konkreettista mahdollisuutta vaikuttaa. Ja se vastustajakin vaikuttaa kaikkeen, hyvää ja tehokasta joukkuetta vastaan on haastava pelata, vaikka ennakkoasetelmat paperilla olisi mitä tahansa, NHL:n puolelta on hyviä esimerkkejä parhaillaan käynnissä olevista pudotuspeleistä… Ja se kuuluisa onni. Silläkin on merkitystä. Käytettiin ehkä kaikki onni muun kauden aikana jo loppuun?
Suurin henkilökohtainen vitutus ja ”mitä jos” -momentti osuu siihen surullisenkuuluiseen Lukko-otteluun, jossa Speden kausi päättyi. Jos saa jossitella, niin Spede olisi voinut olla juuri sitä lääkettä, mitä olisi tarvittu mestaruuden voittamiseen… Mitä tästä opimme? Mikään tiistaihöntsä ei ole merkityksetön, aina voi tapahtua jotain katastrofaalista!
On myös upea nähdä, että Kärpät toimii konkreettisesti hienona ponnahduslautana pelaajille kohti kovempia liigoja, Kivihalmeella on jo NHL-sopimus taskussa ja jos huhuihin on uskominen, seurannee Leskinen ja Hakanpää myös sinne suuntaan. Vehviläinen myös mahdollisesti (kädet ja sormet ristissä, että saataisi nauttia vielä yksi kausi Kärpissä!). Tämän luulisi olevan suuri valttikortti pelaajamarkkinoilla Kärpille, kun on tarjota konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka pelaajat kehittyvät urallaan eteenpäin.
Thanks for the ride! Katseet seuraavaa kautta kohti, tuplamestaruus mielessämme! Ja hei, Junnon sanoin, hopea on talouden kannalta paras lopputulos. :)
