Oulun Kärpät 2016–2017

  • 1 254 766
  • 6 355

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Lisäksi voisi sen Gagnonin ottaa markkinoilta talteen, vaikka KHL taitaa mihen viedä mennessään.
 
Kalapudas tuskin kuuluu Kärppien suunnitelmiin.

Tästä kyllä eriävä mielipide. Varmasti Fisu saa reilun näytönpaikan ensi kaudella. Lähtökohtasesti kolmosketjun mies, mutta voi hyvinkin Mäenalasen ohella nostaa tasoaan 1-2 ketjun mieheksi. Kovat on odotukset molemmilta jannuilta ja valtavan pettynyt olen, jos Kalasta luovutaan.
 

Zinetula

Jäsen
Tästä kyllä eriävä mielipide. Varmasti Fisu saa reilun näytönpaikan ensi kaudella. Lähtökohtasesti kolmosketjun mies, mutta voi hyvinkin Mäenalasen ohella nostaa tasoaan 1-2 ketjun mieheksi. Kovat on odotukset molemmilta jannuilta ja valtavan pettynyt olen, jos Kalasta luovutaan.
Samaa mieltä sinun kanssa! Kyllä Fisu on mukana ja sopimus Kärppiin. Kalpakomennus ei ollut selänkääntöä vaan nimenomaan katsottiin, että vielä tällä kaudella sieltä heruu enemmän peliaikaa ja Mestis on jo vähän nähty. Nyt kova kesä alle ja sitten uutta matoa koukkuun. Näyttöpaikka voi olla kolmosen laidassa tai keskellä, mutta peliaikaa tulee jos peli kulkee. Aivan kuten Mäenalasella. Vähintään 13. hyökkääjä kuka käytännössä pelaa kun vammoja tuppaa olemaan aina jollakin.

Niemi ja Ruohomaa ovat kaksi kolmesta kärkisentteristämme. Voi olla, että Hirso tai joku muu tulee siihen kolmanneksi joko kauden alusta tai sitten hommataan kesken kauden kuten Hirso tai siirtorajalla kuten Maxwell. Siihen asti voi olla Kalapudakselle, Kuokkaselle ja kumppaneille mahkuja näyttää. Veikkaisin kuitenkin, että siihen etsitään kaveria ellei Pirnes sitten vedä vielä yhden kauden. Itse pitäisin kyllä Pirneksen, mutta voi olla, että koti Espoossa kutsuu pappaa. Kalapudas ja Kuokkanen voisivat vetää tulevan kauden laidallakin nuorina pelimiehinä. Kuokkanen onnistui Niemen rinnalla ja Kalapudashan pelasi mm. nuorten kisat laidassa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tästä kyllä eriävä mielipide. Varmasti Fisu saa reilun näytönpaikan ensi kaudella. Lähtökohtasesti kolmosketjun mies, mutta voi hyvinkin Mäenalasen ohella nostaa tasoaan 1-2 ketjun mieheksi. Kovat on odotukset molemmilta jannuilta ja valtavan pettynyt olen, jos Kalasta luovutaan.
Samoilla linjoilla. Fisu oli ajoittain jo ihan käyttökelpoinen pelaaja tälläkin kaudella, mutta tietyiltä osin hieman raakile joten loppukauden laina KalPaan oli ihan win-win tilanne sekä Fisun että Kärppien kannalta. Saa nyt ison roolin Kalevan Pallossa kun Kärpissä olisi ollut tie tukossa jopa sinne "vitosketjuun" saakka tämän kauden osalta.

Kyllä mä näen Kala-Antissa ihan hyvää potentiaalia.
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kalaputaan päästö muille vesille olis kyllä typerin temppu vähään aikaan... Näen kaverissa kyllä niin selkeän vähän hitaamman kehittyjän, josta tulee ihan kärkikastia liigaan parissa kolmessa kaudessa. Saanee tänä kesänä draftissa sen varauksenkin yli-ikäisenä. Tuota kautta käynee ehkä jopa leiritykset rapakon takana jne... Ensi kaudella tekee sen 30 pojoa runkosarjassa. Hankinnoista ja itsestään riippuu pelaako laitaa vai keskellä. Varmaa lienee että joku sentteri pelaa laittaa särkymävarankin takia (c/w).

Jotenkin en jaksa uskoa, että Ikonen on jo ulkona. Ehkä kommentoija mutuilee vahvasti. Ikoselle väylä auki kun Aho ja Pulju poistuvat.

Varmaa lienee se, että molempia Masuhria sekä Nutivaaraa ei joukkueessa ensi kaudella nähdä. Vain toinen.

Ruohomaasta huomiona alhainen 44,3 aloitusprosentti. Kärpät tarttee kyllä aloitusvoimaa Niemen taakse ensi kaudelle kun Keränenkin lähtee. Humalojalla onkin näemmä hyvä aloitusprosentti 52,1 - korvannee Keräsen. Puolustuspään aloitukset ovat olleen heikolla tolalla tällä kaudella runkosarjassa. Kalaputaalla ollut hyvä aloitusprosentti myös mikä tukee hänen pelaamistaan keskellä.

Pesonen - Niemi - ???????
Aaltonen w/c - Ruohomaa c/w - Pyörälä w/c/Ikonen
Mäenalanen - Kalapudas c/w - ?????
Sailio - Humaloja - Leskinen
Pekkala - Kuokkanen - Koblizek

Kukkonen - Masuhr/Nutivaara
??????? - Hakanpää
Ronkainen - Niemelä
Mikkola - Mäkelä
?????? - Tornberg


Tarkki
Aittokallio

Voisi alkaa katsoa tuota Kalpa vastaan Pelsut. Skoutata Kalapudasta,Ruohomaata sekä Erkinjunttia.
 
Viimeksi muokattu:

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
KalPa - Pelicans -matsia katsellessa pisti Ruohomaan peli positiivisesti silmään. On muuten kaverilla niin Kemppaisen kaltainen peliasento kuin vain voi olla. Eiköhän tuosta hyvä tule!
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
KalPa - Pelicans -matsia katsellessa pisti Ruohomaan peli positiivisesti silmään. On muuten kaverilla niin Kemppaisen kaltainen peliasento kuin vain voi olla. Eiköhän tuosta hyvä tule!

Sama. Alivoimamaalinhan se värkkäsi. Ja kyllä tuo Erkinjunttikin kelpaisi, vaikka omaa laukomisongelman. Kalapudas saanut pelin päätyyn aika hyvin mutta maalit uupuu.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitenköhän tuo Juhamatti Aaltonen? Sopimus loppuu Jokereihin, Jokereiden kausi on päättynyt, eikä mitään huhuja. Olisiko Kärpillä mahdollisuus lastata kottikärryllinen kultaa Aaltosen eteen?
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitenköhän tuo Juhamatti Aaltonen? Sopimus loppuu Jokereihin, Jokereiden kausi on päättynyt, eikä mitään huhuja. Olisiko Kärpillä mahdollisuus lastata kottikärryllinen kultaa Aaltosen eteen?

Olisko kuitenkin KHL:ssä tilausta taikka sitten Sveitsissä jne... Jotenkin vaikea uskoa että jos Pesonen palaa että vielä tulisi Aaltonenkin. Kalliita miehiä.
 

KallesS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Real Madrid
Ensi kaudelle on hakusessa tälläistä rosteria:

Janne Pesonen - Mika Niemi - Juhamatti Aaltonen
Miro Aaltonen - Mikael Ruohomaa - Mika Pyörälä
Ivan Huml - Antti Kalapudas - Mikko Lehtonen
Jari Sailio - Miska Humaloja - Ville Leskinen

Lasse Kukkonen - Mathias Porseland
Jani Hakanpää - Urho Vaakanainen
Taneli Ronkainen - Mikko Niemelä
Ilkka Mikkola
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisko kuitenkin KHL:ssä tilausta taikka sitten Sveitsissä jne... Jotenkin vaikea uskoa että jos Pesonen palaa että vielä tulisi Aaltonenkin. Kalliita miehiä.

Joo paha sanoa. Toisaalta kyllä sitä rahaa vapautuukin Humlin, Pirneksen(?), Hirson, Laatikaisen, Junttilan yms. lähdön myötä, mutta riippuu toki siitä kuinka raha käytetään. Kuten aiemminkin toivoisin taas joukkuetta, jossa vahvistukset ovat mahdollisimman kovia ja budjettia iisataan sillä, että omille lahjakkuuksille annetaan etenkin alkukaudella hyvin vastuuta. Pariin ekaan kenttään tulivoimaa ja muita sitten täytellään ainakin alkuun omilla lupauksilla. Pikaisesti se voisi olla jotain tällaista:

Pesonen - Niemi -JMA
Pyörälä - Ruohomaa - Ikonen
M. Aaltonen - Kalapudas - Mäenalanen
Sailio - Kuokkanen - Humaloja

Ei tuo varmaan paljoa poikkeaisi tämän kauden hyökkäyksen budjetista. Tuohon sitten tarvittaessa kokenut sentteri viimeistään siirtorajoilla. Jos Ikosen optio on turhan kallis tai soppari on jo toisaalle (Lukko?) niin sitten tuohon vähintään vastaavan tason kaveri tilalle.

E: Niin se Leskinenkin tosiaan...
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Ensi kaudelle on hakusessa tälläistä rosteria:

Janne Pesonen - Mika Niemi - Juhamatti Aaltonen
Miro Aaltonen - Mikael Ruohomaa - Mika Pyörälä
Ivan Huml - Antti Kalapudas - Mikko Lehtonen
Jari Sailio - Miska Humaloja - Ville Leskinen

Lasse Kukkonen - Mathias Porseland
Jani Hakanpää - Urho Vaakanainen
Taneli Ronkainen - Mikko Niemelä
Ilkka Mikkola
Porseland ja Lehtonen tuli kyllä ihan puskista. Mistä moinen? Ja Huml?!? Ihan oikeesti?
 

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ensi kaudelle on hakusessa tälläistä rosteria:

Janne Pesonen - Mika Niemi - Juhamatti Aaltonen
Miro Aaltonen - Mikael Ruohomaa - Mika Pyörälä
Ivan Huml - Antti Kalapudas - Mikko Lehtonen
Jari Sailio - Miska Humaloja - Ville Leskinen

Lasse Kukkonen - Mathias Porseland
Jani Hakanpää - Urho Vaakanainen
Taneli Ronkainen - Mikko Niemelä
Ilkka Mikkola
Nyt kerro onko jotain kuultua? vai ihan omaa mutua? :) Ei sillä, kyllähän JMA kelpaa, ja Pessikin joka on jo Jatkoajan puolelta huhuiltu.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joka tapauksessa jo pikainenkin hahmotelma näyttää, että ensi kaudeksikin on täysin mahdollista kasata menestyvä ja mielenkiintoinen nippu. Kovia lähtijöitä joukossa toki on, mutta ei tuo silti mitenkään hullummalta vaikuttaisi, jos sinne tosiaan pari Pesosen ja Aaltosen tasoista kaveria saataisiin.
 

Pardus

Jäsen
Ivan Huml - Antti Kalapudas - Mikko Lehtonen
Muuten hyvä kolmosketju, mutta sata kertaa ennemmin urallaan eteenpäin menevä Ikonen toiselle laidalle kuin parhaat päivänsä jo auttamatta nähnyt Huml. Pelatkoot pleijarit kuinka hyvin tahansa. Lehtonen toki kelpaisi, mutta se taas olisi osoitus siitä, että Mäenalaseen ei enää luoteta. Nykyisillä näytöillä ei Mäenalasen paikka ole vielä kahdessa ylimmässä ketjussa, mutta kolmosketju mallia Mäenalanen - Kalapudas - Ikonen olisi mielenkiintoista nähdä ensi kaudella. Kaiken natsatessa kohdilleen voisi hyvinkin kohota myös kakkosketjuksi, niin kuin taisi joku muukin kirjoittaja uumoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Zinetula

Jäsen
Mistä tämä Pesoshuhu alun perin edes lähti liikenteeseen?
Taisi olla kyseinen Jatkoajan reilun kuukauden takainen postaus, en muista olikohan muitakin. Siinä kerrotaan Kärppien olevan Jatkoajan lähteiden mukaan kiinnostuneita Pesosen palveluksista. Tämän jälkeen muutkin kirjoittelivat kys. asiasta, kuten alemman linkin Expressen siteeraten Jatkoaikaa. Eli eihän tätä voi ehkä huhuna kummempana käsitellä. Toivon Pessiä ja toki siihen joku kova tekijä varmasti hankitaan. Ei tälläisia kansainvälisen tason kiekollisia ratkaisupelaajia ole kuitenkaan joka oksalla. Tehot mm. KHL-rupeaman jälkeen SHL:n Skellefteåssa 41 peliin 27+21=48. Vertailun vuoksi Tomi Kalliolla viime kauden mestarijoukkue Växsjön kapteenina 51 pelissä 8+17=25. Kalliolla tämän kauden Liigassa 60 ottelussa 18+26=44.

Kärpillä iso kala kiikarissa - kultaleijonaa havitellaan Ouluun - SM-LIIGA - 11.02.2016 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
Pesonen lämnar Skellefteå? - Mattias Ek
 

Zinetula

Jäsen
En tiedä @KallesS -nimimerkin huhujen taustaa vai pitäisikö sanoa fantasiarosterin pohjaa. Onhan toki moni muukin asia arvailujen varassa vielä tässä vaiheessa eli mennään samalla linjalla. Hyvin saa Iivana pelata kevään, että ansaitsee jatkon. Ja/tai palkka jotakuinkin 3-4 ketjun tasolle. Myös runkosarjassa pitää suorittaa ja tehdä tulosta etenkin kun on isolla palkkakuitilla. Pudotan kuitenkin hänet pois ja kiitän menneistä! Meillä olisi tuossa kokoonpanossa umpivasureita laitureissa aika paljon kuten Pessi ja Spede. Toki Iivanakin on pelannut oikealla, mutta käsittääkseni haluaa vasemmalle ja tehnyt siinä parasta tulosta. En oikein jaksa uskoa sekä Bambi Lehtosen että JMA:n tuloon, jo toinen heistä olisi huippuvahvistus liigaan. Toki jos Ikonen hinkuu muualle, niin sitä kautta tuossa kokonpanossani tulisi tilaa.

Pari pakkiahan tuohon pitäisi hankkia, kun näyttää, ettei Aatamikaan jää eli lähtee Nutin ja Ladan lisäksi. Ilu tullee tässä rosterissa Pentikäisen paikalle. Kukkosen viereen pakki mallia "tommitaimi" ja Misen kaveriksi luutimaan "ohtamaa" tai "korpikari" eli peruspakki. Jaakola olisi tuohon lottovoitto. Kiekollista osaamista ja ylivoimavastuun kykenevää materiaalia tarvittaisiin toisekseen kaksi kappaletta kun lähtijät ovat juuri näitä. Porseland ei mielestäni olisi ihan sellainen ykköstoive. En ole tosin nähnyt miehen pelejä liigasta lähdön jälkeen, mutta eihän noita maaleja ole oikein tullut. Sentteri tuohon joulu-helmikuussa, mikäli Kalapudas, Kuokkanen tai joku muu ei tee tuossa kolmosen keskellä todellista läpimurtoa. Eli laitetaan itsekin tähän sitä toivotaan toivotaan -osastoa.

Janne Pesonen - Mika Niemi - Bambi Lehtonen/JMA
Mika Pyörälä - Mikael Ruohomaa - Juuso Ikonen
Saku Mäenalanen - Antti Kalapudas - Miro Aaltonen
Jari Sailio - Miska Humaloja - Ville Leskinen
Janne Kuokkanen

Lasse Kukkonen - X
X - Mikko Niemelä
Urho Vaakanainen - Jani Hakanpää
Ilkka Mikkola - Taneli Ronkainen
 
Viimeksi muokattu:

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos Pessi ja Juhi tulisi, niin meikä olisi kyllä niin euforisessa tilassa pitkin kautta, ettei mitään rajaa!Vaikea uskoa, että tuo toteutuisi, kyllä siihen niin paljon pätäkkää uppoaisi, että erään JJ:n käsi tekisi aivan varmasti jo STOP-merkin:)Mut ihana, IHANA unelma.Osaisiko Suikka käsitellä edes tuollaisia tähtiä...
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Aku Kestilä kävi kauden alussa pelaamassa muutaman pelin ja meni sitten Hokkiin. Miten ensi kausi, joko olisi Kärppien mukana?
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Harmi kyllä kun Ruohomaa sinne irtoaa, mutta ymmärtäähän tuon että raha puhuu ja miehelle on annettava kaikki mahdollisuus ponnistaa vielä isompiin tekoihin. Uskomatonta, että mies on aikaisemmin käynyt jopa Suomi Sarjassa ja meno on nykyään nuin vakuuttavaa. Saanut pelihuumorin tosiaankin takaisin ja tehnyt säännöllisesti kovaa duunia päästäkseen tuolle tasolle. Oli jo ekalla kaudella yhtä dominoiva kuin Sakari Salminen aikoinaan, toki huonommalla liikkellä. Vysiikka ei ollut kuitenkaan ihan valmis vielä Liiga tasolle kokonaisuudessaan. Nyt se alkaa sitä jo olemaan ja se näkyi tehoissakin. Melkein tuplasi viime kauden pisteet ja +/- otti parannusta. Uskon miehen tietävän, että ensi kaudelle pitää parantaa juuri tuota aloittamista niin alkaa olla melkoinen paketti kasassa. Ei sillä että ihan umpisurkea niissä olisi mutta kehitettävää on. Paremmin hän jo kauden lopussa aloitti kuin kauden alusssa

Kalaputaan KalPa visiitti meni vähän kaksijakoisesti. Aloitti todella pirteästi. Oli ovela yrityksissään ja laukoi hanakasti ja oli muutenkin yrittelijäs. Pelasi kakkos-yvtä sekä kakkoskentässä. Kaitpa vaipui sitten joukkueen kanssa samalle tasolle siinä parin pelin "uutuuden huuman" jälkeen. Sebokin palatessa molemmat paikat menivät alta ja pelasi hieman vähemmän, joka vaikutti varmasti myös suorituksiin. Tammelan tullessa takaisin löysi "vanhan" tutkaparin kanssa hyvän yhteispelin. (Ovat siis pelanneet yhdessä joskus 12vnä ylivieskassa :D) Tammela-Kalapudas-Nuutinen olikin yksi pirteimpiä ketjujamme Pelicansiakin vastaan ja pojat pärjäsi hyvin. Kuitenkin se tärkein eli tulos jäi uupumaan kuten koko visiitilti muutenkin. Sen sijaan pakko kehua Kalapudaksen aloittamistaitoa. Jos meillä ois ollut koko kauden nuin hyvä aloittaja olisi kausi voinut mennä erilailla. Jospa se Kalapudas opettaisi sitten Ruohomaata ensi kaudella miten aloitetaan :)

Jos ei Antti saa teillä tarpeeksi roolia niin me voitas ottaa mies samanlaiseen kehitysoppiin kuin Ruohomaa nytten. 2v projektilla saatte sit miehen takaisin, valitettavasti kun ei rahaa riitä tarjota enempää. Kalaputaan ehkä heikoimpia osa-alueita on luistelu ja tuo tuloksenteko. No ekassa KalPassa varmaan pelitavan takia kehittyy mutta tuo jälkimmäinen tuskin paranee, hah! Jos sieltä tosiaan "ylijäämä ukkoa" on liikentees nin meille kyllä kelpaa. Hyvät muistot Leskisestä, Mannisesta, Komulaisesta, Körköstä, Kalaputaasta Mikkolastakin ja miehestä saadaan vieläkin nauttia.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Masuhrin voi ottaa spekulaatioista pois. Hän ei jatka Oulussa, vaan hakee uusia haasteita. Näin tiesivät kertoa, ja Maikkarilla bongasin saman tiedon jostakin eilen illalla.

Ja kyllä, nuo edellä mainitut on aivan fantasiarostereita. Turhan monta nimeä on mukana, joilla ei ole kirjoittajan henk.koht. toivetta kovempaa totuuspohjaa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
Turhan monta nimeä on mukana, joilla ei ole kirjoittajan henk.koht. toivetta kovempaa totuuspohjaa.

Minkälaisilla nimillä sitten on totuuspohjaa, nähtäisiinkö esimerkiksi Pesonen skrinnaamassa Raksilan jäillä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös