Mainos

Otto Paajanen HIFK:ssa

  • 59 802
  • 243

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Taitaa olla olla kerran valittu pleijareiden MVP:ksi.
Että kyl ne muutkin on Paajasen arvon huomannu.
Meikä on digannu aina.
Viisas, kova, kestävä ja ennen kaikkea tosi isolla liekillä painava joukkuepelaaja.
Hieno mies.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kaikki hyvä sanottu jo Patista, mutta korostaisin vielä sitä, että hän on lähes tuhoutumaton (kop,kop). Tälläkin kaudella ottanut monia rumia taklauksia vastaan, mutta sieltä se aina nousee. Sellainen selästä vedetty niitti, jonka Lajunen antoi viikko sitten lauantaina Turussa Pattiin, olisi todennäköisesti päättänyt esimerkiksi Nykoppin uran.
 
OPEX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hieno lukea tätä ketjua, vaikka Patti "väärässä" joukkueessa pelaakin. Loisto homma, että arvostus myös stadin kirkkaissa valoissa on kunnossa. Kaveri on todellakin ansainnut kaiken kreditin. Aina nämä siirrot pikkukylästä isolle kirkolle ei ole teidän kannalta onnistuneet ihan putkeen.

Paajasen tapauksessa en uskonut hetkeäkään etteikö homma toimisi. Ruotsissa eivät jostain syystä tainneet ymmärtää Patin arvoa vai muistanko ihan väärin, että siellä ei oltu ihan tyytyväisiä otteisiin?

Kova äijä ja kultajoukkueen ehdoton kapteeni. Todellinen johtaja ja soturi!
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu

Silloin Patin ensimmäisellä kaudella olin eräässä HIFK:n tilaisuudessa, missä Patti oli edustamassa. Kysyin silloin häneltä että miltä tuntui pelata ensi kertaa vierasjoukkueessa Hämeenlinnassa, kun matsi oli silloin vähän aikaa sitten pelattu. En muista sanatarkasti vastausta, mutta pointti oli että tuntuihan se melko oudolta. Ei jäänyt epäselväksi arvostus entistä joukkuettaan kohtaan, luonnollisesti. Hieno mies.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Hieno lukea tätä ketjua, vaikka Patti "väärässä" joukkueessa pelaakin. Loisto homma, että arvostus myös stadin kirkkaissa valoissa on kunnossa. Kaveri on todellakin ansainnut kaiken kreditin. Aina nämä siirrot pikkukylästä isolle kirkolle ei ole teidän kannalta onnistuneet ihan putkeen.

Paajasen tapauksessa en uskonut hetkeäkään etteikö homma toimisi. Ruotsissa eivät jostain syystä tainneet ymmärtää Patin arvoa vai muistanko ihan väärin, että siellä ei oltu ihan tyytyväisiä otteisiin?

Kova äijä ja kultajoukkueen ehdoton kapteeni. Todellinen johtaja ja soturi!

En kyllä tunne yhtään IFKn fania, joka ei arvostaisi Pattia ihan taivaisiin. Ainoa väittely mitä täällä on saatu aikaiseksi on se, että onko Patin pisteodottama ilman Turusta 25-30 vai 30-40. Nyt on sementoitunut, että kyllähän kaveri alkaa olemaan aika takuuvarma 35-45 pisteen tuottaja. Tänäkin vuonna on ketjukaverit vaihdelleet huippumiehistä täytemiehiin ja niin vain Patti taistelee kultaisesta kypärästä.

Ja aivan mielettömän tärkeä palanen pelaaja kokonaisvaltaisessa viisikkopelissä.

Kiitämme nöyrästi, että olemme saaneet lainata häntä ainakin joksikin aikaa.
 
J

Just-Ice-Hockey

Kiitämme nöyrästi, että olemme saaneet lainata häntä ainakin joksikin aikaa.

Mitä höpäjät? Muistan kuinka 90-luvun loppupuolella mieleen jäi Callen kiekkokoulussa ensi piirtojaan jäällä ottanut kalju tuuheapartainen poika. Ensimmäisten treenien jälkeen poika tuli luokseni ja esittäytyi Otoksi. Myöhemmin samana iltana näin tuon samaisen pojan Väiskin kentällä pelaamassa lätkää kavereidensa kanssa. Ilmiselvän lahjakkuutensa lisäksi Otto jäi mieleen siksi, että hän oli joka päivä joko brakulla tai väiskillä pelaamassa lätkää. Muita sattui ja muut sairastivat, mutta Otto se vain pelasi, päivästä toiseen. Hienoa nähdä oman junnukoulun kasvatteja myös edarissa, etteivät kaikki ammu aina vaan etelävaltioiden puolelle.

Mahtava pelaaja kyllä kaikkineen.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno lukea tätä ketjua, vaikka Patti "väärässä" joukkueessa pelaakin. Loisto homma, että arvostus myös stadin kirkkaissa valoissa on kunnossa. Kaveri on todellakin ansainnut kaiken kreditin. Aina nämä siirrot pikkukylästä isolle kirkolle ei ole teidän kannalta onnistuneet ihan putkeen.

Paajasen tapauksessa en uskonut hetkeäkään etteikö homma toimisi. Ruotsissa eivät jostain syystä tainneet ymmärtää Patin arvoa vai muistanko ihan väärin, että siellä ei oltu ihan tyytyväisiä otteisiin?

Kova äijä ja kultajoukkueen ehdoton kapteeni. Todellinen johtaja ja soturi!

Ruotsissa ongelma oli ilmeisesti liian suuret odotukset hyökkäyssuuntaan, Paajanenhan teki siellä 8+14=22 50 peliin ja +- oli reilusti plussalla. En nähnyt hänen pelejään, mutta noi tilastot oli juuri sellaiset mitä odotinkin hänen tekevän siellä. Useimmat suomalaiset tekevät Ruotsissa pisteitä maltillisemmin kuin Liigassa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mitä höpäjät? Muistan kuinka 90-luvun loppupuolella mieleen jäi Callen kiekkokoulussa ensi piirtojaan jäällä ottanut kalju tuuheapartainen poika. Ensimmäisten treenien jälkeen poika tuli luokseni ja esittäytyi Otoksi. Myöhemmin samana iltana näin tuon samaisen pojan Väiskin kentällä pelaamassa lätkää kavereidensa kanssa. Ilmiselvän lahjakkuutensa lisäksi Otto jäi mieleen siksi, että hän oli joka päivä joko brakulla tai väiskillä pelaamassa lätkää. Muita sattui ja muut sairastivat, mutta Otto se vain pelasi, päivästä toiseen. Hienoa nähdä oman junnukoulun kasvatteja myös edarissa, etteivät kaikki ammu aina vaan etelävaltioiden puolelle.

Mahtava pelaaja kyllä kaikkineen.
Rakas isäni, tuo toiviorikas kansankynttilä ja nuorten toivojemme pyyteetön mentori, Vihtori Lettunen muisti aina mainita, että koulussa oli heillä yksi oppilas joka ei ollut koko kouluaikana tuntiakaan poissa. Vaikka muihin lapsiin iski kaikenmaailman rokot ja flunssat, niin tämä Otto (jota muut lapset leikkisästi kutsuivat Pattismurffiksi) vain kävi sitkeästi koulua ja kesät talvet luisteli ja lämmäili joka välitunti eikä sairastanut ikinä. Aina muisti mainita että isona hän sitten skulaa isossa punaisessa edarissa ja keittelee nakkeja pytyssä Suomen Mestarina kunhan vaan treenaa tarpeeksi.

Hieno mies tämä Meidän perheen Otto.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ruotsissa ongelma oli ilmeisesti liian suuret odotukset hyökkäyssuuntaan, Paajanenhan teki siellä 8+14=22 50 peliin ja +- oli reilusti plussalla. En nähnyt hänen pelejään, mutta noi tilastot oli juuri sellaiset mitä odotinkin hänen tekevän siellä. Useimmat suomalaiset tekevät Ruotsissa pisteitä maltillisemmin kuin Liigassa.

Mietin myös sitä, että olisiko seuralle jäänyt ylisuurten pisteodotusten lisäksi vähän epäselväksi Paajasen arvo joukkueelle, kun oli kuitenkin vasta ensimmäinen kausi ulkomailla ja kuitenkin vieraskielinen kopissa? Kun asioi päivittäin omalla äidinkielellään ja kaikilla ympärillä olevilla on kuitenkin ihan omakohtaista kokemusta tai vähintään näköhavaintoja siitä, millainen pelaaja Otto Paajanen on, lähtökohdatkin ovat erilaiset. Johtavan pelaajan karisma ei välttämättä ole ihan samanlaista päivästä yksi lähtien eri sarjassa, vaikka tekisi kaiken samalla tavalla kuin aina ennenkin.

Itse olen sitä mieltä, että Leksand teki kotiläksynsä huonosti. Mikä nyt ei varsinaisesti haittaa, koska Patti palasi takaisin meille, mutta olisihan hänestä varmasti ollut viime kaudellakin hyötyä.
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Paajaselta pääsi haastattelussa ennen peliä pieni lipsahdus.
Jotain se oli tyyliin ”kiva päästä pelaamaan IFKta vastaan…siis IFKn kanssa HPKta vastaan” ja perään vähän vaivautunut ilme.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Missä olet Paajanen?…

Sulla on tää huhuilu päällä!! Hymiö.

Siltä varalta, että jännitys ja stressireaktio on vienyt verta sun silmiin, niin kerron:

Aika loistava alustus Palolan ensimmäiseen maaliin. Pelasi myös aivan jäätävän kovaa alivoimaa ja voitti monta tärkeää aloitusta. Loi tilaa Hirvoselle moneen otteeseen.

Joka vaihdossa tekee ihan älyttömän määrän töitä. Ihana pelaaja.
 
Theosaurus

Hyvä pelaaja ja armoton teräsmies on ja kiitos oikaisusta. Liikaa oli höyryä, mutta silti…

Tehotilastoihin lisää merkintöjä tässä kaipailen, oli roolitus mikä tahansa. En ehtinyt nähdä tuota Palolan maalia mutta siitä kai sitten tilille pitkästä aikaa taas piste? Montakohan niitä on tullut viime aikoina, viimeisen kuukauden aikana? Yksi? Kaksi? Joo, ei ehkä ole sitten rooli, mutta parhaimmillaan Paajanen osaa kyllä tehdä maalejakin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Tärkeä äijä aloituksissa. Tänäänkin aloitusvoitto prossa 57 %. Jengin kakkonen heti Koivistoisen jälkeen. Patin tehot eivät näy tilastoissa, mutta tärkeä äijä jengin kannalta. Vahva vääntäjä, kun taistellaan omassa/ vastustajan päässä tärkeistä alueista.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt oli kolmannessa jo vähän tekemisen meininkiä! Me oikeesti tarvitaan noi Paajaset ja Tallbergit kunnolla mukaan, myös hyökkäyspäässä. Hami että ei vielä realisoitunut
 
tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Paajanen voi pakata laukkunsa ja lähteä menemään. Hyödytön ja nyt vielä antaa TPSlle 1-0 maalin. Miten voi pelata joukkueessa ja tehdä jotain noin järjen vastaista?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nurmihan siinä osasi myös näytellä, kuten on nähty että osaa. Pitäisi kokeneen Paajasen tajuta se.

Tämäkin on totta. Toisaalta, ei kai toi Nurmi-show voi oikeasti loputtomiin jatkua? Eli, voi se.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös