Mainos

Ottelutapahtuma kaudella 07-08

  • 14 147
  • 85

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Parissa lauantain kotiottelussa alkaa musiikki soimaan paikallisen bändin toimesta. Jo ylihuomenna 13.10 ja 3.11 ovat ne päivät, jolloin näistä musiikkitapahtumista on sovittu.

UR:n juttu asiasta.

Lukon tiedote asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Parissa lauantain kotiottelussa alkaa musiikki soimaan paikallisen bändin toimesta. Jo ylihuomenna 13.10 ja 3.11 ovat ne päivät, jolloin näistä musiikkitapahtumista on sovittu.

UR:n juttu asiasta.

Lukon tiedote asiasta.

Pitää olla rehellinen. Lähinnä vitutti tuo ala-aste ikäisten kakaroiden rääkyminen siinä kaljanjuonnin lomassa, mutta kaipa se jonkun mielestä on hienoa, että paikalliset "Ramonesit" saa tilaisuuden.

Mutta olipa mulla asiaakin. Nimittäin mielestäni tuo sisääntulo, kaikista pomppulinnoistakin huolimatta on silti ihan perseestä.
Ai miksi. Noh. Hommahan menee nyt niin, että ensin tulee jäälle Tuomarit, jonka jälkeen taukoa hieman. Sitten Lukko ja lähes samaan aikaan vierasjoukkue?!

Ei näin. Vierasjoukkue kentälle välittömästi tuomareiden jälkeen. Yleisö heittää paskat niskaan komeasti ennen oman joukkueen tuloa. Sitten Lukko ihan rauhassa jäälle. Ei mitään vitun sekatuloja. Johan Kurokin menee siinä sekaisin, vaikka onkin jo sekaisin pelkästä maalin syöttäjän kuuluttamisesta.

Ei näitä, ettei tartte avautua, kiitos.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mun käsittääkseni joskus on joukkueiden kesken sovittu että vierasjoukkue tulee ensin jäälle ja sitten vasta kotijoukkue. Nythän jo ainakin kaksi kertaa peräkkäin on ollut niin että ensin sinne on tullut Lukko. Ei tuolla nyt suurta väliä ole kun ei se jäälletulo nyt muutenkaan niin erinomainen tapahtuma ole.

Mä joskus kattelin tuolta JooToopesta jonkun itävaltalaisjoukkueen jäälletuloa. Halli oli pimeä, tähtisadetikut paloivat katsojien käsissä, pelaajat tulivat yksitellen jäälle ja kuuluttaja sekä yleisö huusivat kilpaa pelaajan nimeä. Tämä ei täkäläisessä kannatuskulttuurissa toimi ihan yksi yhteen, mutta edelleen olen sitä mieltä että tuon Lukon jäälletulon voisi hoitaa niin että Kuro kuuluttaa äijät yksitellen pimeään kaukaloon.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Olin eilen ensimmäistä kertaa tällä kaudella katsomassa peliä seisomakatsomosta ja kuulutukset kuuluivat kyllä todella heikosti. Aiemmin kaudella olen ollut pääkatsomossa ja d-katsomossa, joissa kuulutukset kuuluivat hyvin, pääkatsomossa jopa liian hyvin.. Minun on paha sanoa miten kuulutukset kuuluivat eilen pääkatsomoon, kuuluiko sielläkin eilen huonosti eli äänentoistossa oli kokonaisuudessaan puutteita vai onko seisomakatsomossa saanut koko kauden höristellä korviaan.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
On tuo sisääntulo parantunut kuitenkin huomattavasti. Nyt kaikki elementit on koossa. Savu, tunneli, valot, pimeys, musiikki ja hehkutus. Lakaisijan ehdotus olisi kyllä hyvä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kovasti Eerola lupaa, että tällä kaudella panostetaan ottelujen edeltävään ja jälkeiseen aikaan. Näköjään Penalty Pub ja Ice Bar ovat edelleen remontin alla. Juttua täällä.

Kiekkopaneelia pukkaa myös ennen joulua ja voisi melkein arvata, että Sihvonenhan se siellä on mukana :).
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
On tuo sisääntulo parantunut kuitenkin huomattavasti. Nyt kaikki elementit on koossa. Savu, tunneli, valot, pimeys, musiikki ja hehkutus.
Tästä jatkoajan kuvastakin näkee selvästi, että huomattavasti paremmaksi tuubi on tullut.

Vielä vähän hienosäätöä niin eiköhän siitä komee tule.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kovasti Eerola lupaa, että tällä kaudella panostetaan ottelujen edeltävään ja jälkeiseen aikaan.
Ja siihen kannattaakin panostaa, koska asia on niin, että suomalainen kiekkokannattaja osaa arvostaa laatua. Myös puitteet ovat nyt muuten hyvällä mallilla, niin miksikäs ei sitä voisi hyödyntää maksimaalisesti. Tästä voisi helposti ajatella, että rahastuksen makua on ilmassa, mutta se on arvokas asia Lukolle, että kaikki katsojat kaikista ikä- ja sukupuoliryhmistä viihtyvät hallissa.

Yksi asia mihin on kiinnitetty paljon huomiota, on otteluaikainen ruokailu Fosters-ravintolassa. En ole vielä kuullut kertaakaan, että joku olisi ollut pettynyt ruoan tasoon. Paljon on tullut puhuttua ihmisten kanssa tästä palvelusta, ja kaikki ovat pitäneet siitä. Taitaakin olla niin, että paikkoja sinne on liian vähän, ja paljon halukkaita jää valitettavasti ulkopuolelle.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Kiekkopaneelia pukkaa myös ennen joulua ja voisi melkein arvata, että Sihvonenhan se siellä on mukana :).
Mitä isot edellä, sitä naapurin kakarat perässä.

Asiaan. Lukolla alkaa kyllä hommat olemaan hyvässä tikissä. Kaukalossakin tapahtuu pitkästä aikaa positiivisia asioita. Ja fanien kohtelussakin ollaan ilmeisesti heräämässä tähän päivään. TJ:n soitto"kierroksesta" päätellen ainakin.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Pitää olla rehellinen. Lähinnä vitutti tuo ala-aste ikäisten kakaroiden rääkyminen siinä kaljanjuonnin lomassa, mutta kaipa se jonkun mielestä on hienoa, että paikalliset "Ramonesit" saa tilaisuuden.

Noh noh. Relax on hieno bändi, ostin lyhytsoitonkin paikalliseesta musiikki-instrumentteja myyvästä liikkeestä. Ramonesit soitti punkkia mutta nää kyllä ei. Ikäisekseen ihan toimivaa musaa!

3.11. pitäisi olla vähän parempi pumppu olla, tietäen rumpalin ja laulajan taidot...
 

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noh noh. Relax on hieno bändi, ostin lyhytsoitonkin paikalliseesta musiikki-instrumentteja myyvästä liikkeestä. Ramonesit soitti punkkia mutta nää kyllä ei. Ikäisekseen ihan toimivaa musaa!

3.11. pitäisi olla vähän parempi pumppu olla, tietäen rumpalin ja laulajan taidot...

Mää peesaan Tumpea. Ei ainakaan mua haitannut ollenkaan tämän pumpun soitto, kun kaljaa siinä alabaarissa join. Päinvastoin kaverin kanssa puhuttiin, että hienoa kun annetaan nuorille tälläinen mahdollisuus.

Los Lobos vai mikä lie, on tosiaan ihan eri meininkiä. Aikuisia äijiä ja bilemusaa, uskoakseni toimii tässä yhteydessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös