Ottelutapahtuma kaudella 07-08

  • 14 042
  • 85

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt kun ajatukset ovat pikku hiljaa siirtymässä kauteen 07-08 on mielestäni myös itse ottelutapahtuma tarvitsemassa suurta päivitystä.
Jo useamman vuoden on menty lievästi sanottuna metsään ottelutapahtumien hoidossa. Iskeekö lasten luistelukisa nahkahousuhumpan soidessa, samat joukkueen sisääntulot, ja muutenkin samat popit vuodesta toiseen. Näkisin että tämä puoli Lukolle on kaikkein heikoimmissa kantimissa koko liigassa, johtuen varmasti pitkälti siitä ettei toimistolta juurikaan löydy silmää tämän kaltaiseen toimintaan eikä rahapanostuksia haluta sijoittaa yhtään tähän ns. tuottamattomaan toimintaan.

Ensi töikseen hallin musiikit enemmän rock-painotteiseksi. Turhat lallatukset ja suomihumpat narikkaan, sekä 70-luvulta asti soinut ”Lukko tekee kohta maalin”-levy voidaan huoletta siirtää Fostersin perinnetilaan.
Allekirjoittaneen ehdotuksia ottelun alkuun: Lämmittelyn jälkeen halli pimeäksi. Heti kun vierasjoukkue tullut jäälle, selkeä kotijoukkueen introbiisi joka kestää noin 2min. Hyvää oppia tästä voidaan hakea Tapparan sisääntulosta. Kappaleena soisin olevan jokin ”Ectasy of Gold”-look-a-like. Kotijoukkueen pelaajat sisään yksitellen valokeilassa niin että esim dj luettelee pelaaja kerrallaan kaukaloon. Nämä siis kunnon musiikilla höystettyinä.

Erätauoilla halli pimeäksi ja kello käymään alaspäin osoittaen erätauon kestoa. Itse jättäisin nykyisellään erätauko-ohjelmiston kokonaan pois. Pikaisella ajattelulla, ei ohjelmaa kaukalossa, ihmiset liikkeelle josta seuraa lisää oheismyyntiä. Mikäli kuitenkin toimistolla väkisin ollaan niin rahanahneita, toiselle erätauolle voi järjestää jonkun sponsorin järjestämän kiekonlaukaisun tms. ei kuitenkaan enää junnuluistelua.

Eli tärkeimpänä muutoksina näkisin musiikin siirtämisen rock-akselille joka lienee kuvaavampi tyyli Lukon ensi kauden pelityylillekin. Eli kotijoukkueen tyyli tulee olemaan kaukalossa hyvinkin aggressiivinen ja fyysinen, joten miksi sitä siis laimentamaan iänikuisilla hiteillä ja iskelmillä joita hallissa on vuosia soitettu. Muutenkin ottelutapahtumaa voisi kehittää enemmän 2000-luvulle eikä vain 90-luvun tuulipukukansalle joka tuntuu nyt olevan suurin kohderyhmä.
Jotenkin tuntuu että nykyisellään ei uuden hallin tarjoamia mahdollisuuksia käytetä juurikaan hyödyksi.
Kaiken takana kuitenkin on saada yleisö mukaan kotijoukkueen tekemiseen. Yleisön mukaan saamiseen vaikuttaa mielestäni olennaisesti ottelutapahtuman mielekkyys. Nykyiseen konseptiin lienee jokainen vakiokävijä puutuneen. Tärkeintä joka tapauksessa olisi saada kunnon tunnelma ja kannustus halliin sekä äänen että värin tiimoilta.
Kannustus joka oli hallissa 9.3.2007 on hyvä lähtökohta.

Kauden alkuun on aikaa vielä puolitoista kuukautta joten nyt mielipiteitä ja kehitysideoita jotta toivottavasti edes joku toimistolla asiaan heräisi.
 
Suosikkijoukkue
RL, CC, MS, SB-A, MN, CO, GL, ST,HG, BG
Kotijoukkueen introbiisi on aina ollut joukkueen itsensä valitsema, niin varmasti jatkossakin, ja näin se on ihan hyvä.
En myöskään näe rock-biisien lisäämisen tarvetta, väliaikamusiikeilla ei kauheasti vaikutusta itse ottelutapahtumaan ole, ja jos on, niin biisit ovat nimenomaan hittejä joilla yleisö saadaan hieman enemmän mukaan, tyyliin "Lukko tekee kohta maalin"
En ole mikään rock-musiikin suunnaton ystävä toki muutenkaan, enkä mielellään pelkkää rockia kuuntelisi olutta/kahvia tauolla juodessani, yhdistämistä fyysisyyden ja rockin välillä en myöskään välttämättä ymmärrä.

Keskustelunaiheena mielenkiintoinen, mielipiteet nyt ei vain satu yksiin.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itsekkin ennemmän rockia toivoisin, mutta pitää kuitenkin muistaa että suurimmalle osalle ne hitit ja vanhat perinteiset "lätkäbiisit" uppovat paremmin.

Waltonin "pelaajaesittelystä" samaa mieltä, voisi tuoda mukavan uuden tuulahduksen tuohon kentälletuloon.

Erätauko luistelut voisi puolestani kieltää oikein lailla, mutta kai se lapsille on aika iso juttu joten antaa palaa.

Järjestysmiehistä heivaisin sen seisomakatsomon ja D1 kulmassa yleensä heiluvan yli-innokkaan yksinäisen soturin johonkin muualle.

Olen kaikinpuolin suht. tyytyväinen Lukon ottelutapahtumaan, tosin olen yksi niistä vapaalipuilla ottelut seuraavista "mulkuista", joten en kauheasti voi vaatiakkaan.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niinkuin Walton kirjoitti, niin ainakin tuon junnujen luistelukisan saisi jo siirtää unholaan. Viime kaudella se näkyi erittäin hyvin että kun hallissa oli tilaa liikkua niin entistä vähemmän porukkaa sinne istumaan taukojen ajaksi jäi. Ja ne jotka jäivät eivät tuon taivaallista välittäneet kaukalossa horjuvista pujottelijoista. Tietysti tuota luistelukisaa nyt ei varsinaisesti miksikään yleisömagneetiksi ole tarkoitettukaan, ja varmaan se on hieno hetki noille luistelijoille itselleen, ja tuleehan niille pojille ja tytöille aina taputettua jos lopun kisasta sattuu näkemään, mutta aikansa se jo on elänyt.

Muutenkaan en mitään erätauko-ohjelmaa kaipaa, eli ei ole väliksi ainakaan minulle vaikkei jäällä mitään tapahtuisi taukojen aikana. Ja kun suurimman osan tauosta kuitenkin vietän kahveen, munkin, lihapiirakan ja makkaran ääressä sekä tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellen niin en oikein osaa ottaa kantaa tuohon millaista musiikkia hallissa pitäisi nykyisen sijasta soitella.

Tuosta joukkueiden jäälle tulosta olen samaa joskus mietiskellyt kuin Waltonkin, eli tuohon Lukon jäälle tuloon voisi pikku hiljaa kehitellä uudistusta. Juuri tuo pelaajien tulo yksitellen jäälle valokeilassa ja vaikka jonkun savun keskeltä kuuluttajan (tai dj:n, ihan sama) heidät esitellessä on hieno hetki kun se osataan kunnolla toteuttaa. Olen nähnyt ja silloin aina mietiskellyt hiljaa issesseen että miksei näin voisi olla Raumallakin.

Eri asia on sitten mitä vierasjoukkue tähän sanoo. Hehän joutuisivat tulemaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa jäälle, kun tuo esittely kuitenkin kestäisi, ja kai siitäkin joku kaukalonlaitafilosofi syyn tappioon keksisi.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niinkuin Walton kirjoitti, niin ainakin tuon junnujen luistelukisan saisi jo siirtää unholaan. Viime kaudella se näkyi erittäin hyvin että kun hallissa oli tilaa liikkua niin entistä vähemmän porukkaa sinne istumaan taukojen ajaksi jäi. Ja ne jotka jäivät eivät tuon taivaallista välittäneet kaukalossa horjuvista pujottelijoista. Tietysti tuota luistelukisaa nyt ei varsinaisesti miksikään yleisömagneetiksi ole tarkoitettukaan, ja varmaan se on hieno hetki noille luistelijoille itselleen, ja tuleehan niille pojille ja tytöille aina taputettua jos lopun kisasta sattuu näkemään, mutta aikansa se jo on elänyt.

Muutenkaan en mitään erätauko-ohjelmaa kaipaa, eli ei ole väliksi ainakaan minulle vaikkei jäällä mitään tapahtuisi taukojen aikana. Ja kun suurimman osan tauosta kuitenkin vietän kahveen, munkin, lihapiirakan ja makkaran ääressä sekä tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellen niin en oikein osaa ottaa kantaa tuohon millaista musiikkia hallissa pitäisi nykyisen sijasta soitella.

Täytyy nyt olla täysin eri mieltä Rokun kanssa. Vein äitini ekaa kertaa lätkämatsiin 15-vuoteen ja hän piti toiseksi hienoimpana Lukon voiton jälkeen juuri tuota lasten luistelukisaa. Ja itsekin, kun asun täällä hevonvitunperseessä ja joudun selvinpäin pelejä katselemaan, niin jotain ohjelmaa sinne kaipaisi. Röökillä menee se 4-minuuttia ja kahvin saa nykyisestä hallista heti. Siellä katsomossa sitten ihmetellään ja ajankuluksi soitellaan kavereille. Kai se sitten on tarkoituskin kun hallin nimeä miettii.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Nyt kun ajatukset ovat pikku hiljaa siirtymässä kauteen 07-08 on mielestäni myös itse ottelutapahtuma tarvitsemassa suurta päivitystä...

Rafaksi Rafan paikalle? Pistä hakupaperit menemään jo! Nojoo. Mitä tuohon sisäntuloon tulee, niin toivottavasti Conquest of Paradise ei väisty mihinkään alkukuumotusbiisin paikalta. Siihen perään Ecstascy of Gold ja sitten ryminä. En tiedä onko toi pelaajien yksitellen jäälle tulo järkevää, varsinkaan niiden esittely illasta toiseen. Kerralla kaikki ryminällä jäälle, mut valaistusta vois kehittää.

Erätauolla halli pimeäksi joo. Siitäkin tulee varmaan sitten kansankanavalle valituksia kun vanhat ihmiset eivät näe kulkea rappusissa kun on niin gauhiam bimiä. Kello laskemaan alaspäin on kanssa hyvä ajatus, tietää milloin peli jatkuu. Erätauoilla soisin aina soivan esim. WASPin Fuck like a beast.

Viime kaudella oli ainakin jotain yritystä ton oheisohjelman järjestämiseen ylätorilla, kuten esim. nuo fanien väliset kisailut. Lisää sen tapaisia juttuja, mutta ne juontajat vois vaihtaa. Eikö tämä olekin Lukonkin kannalta järkevintä että halli pimennetään tauoilla -> ihmiset lähtee ylätorille/muihin tiloihin siellä tapahtuman oheisohjelman vetämänä -> oheismyynti kasvaa.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yleensä uudella TJ:llä on vähän näyttämisen tarvetta, ja katsotaan mitä Rajala keksii. Santala taisi aikanaan siirtää mm. tiistai pelejä keskiviikolle, kun kansa on muutenkin paremmin liikkeellä niin eksyy sitten halliinkin (aloittelemaan). Sitä en muista muuttuiko ottelutapahtuma jotenkin?

Noh, enivei, sellainen mediakuutio kun saataisiin kattoon, niin noita erätauko vaihtoehtoja olisi paljon enemmän. Erästä voisi näyttää koosteita parhaista paloista, ja vaikkapa lyhyen haastattelun pelaajalta tai etukäteen tehdyn pelaajaesittelyn. Myös sponsoreille saataisiin enemmän mahdollisuuksia näkyä.

Junnuluistelu on myös meikäläisen mielestä aikansa elänyt, ja sen kiinnostusarvo vähänkään ahkeramalle katsojalla on pieni, joku satunnainen katsoja siitä saattaa innostua, mutta varmasti se ei toimi sisäänheitto magneettina.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Näin tapahtuma-alan ammattilaisena sanoisin, että Lukolla on ihan kohtuullisen hyvin hoidettuna tuo itse kaukalossa tapahtuva osasto. Alkuun laittaisin itse ehkä hieman komeamman valoshow + savu -yhdistelmän, ja ehkä sijoittaisin hallin kattoon muutaman scannerin lukko- (tai kettu-)gobolla (eli siis jään pintaan heijastuva valokuvio. Myös tuo pelaajien esittely olisi kiva lisä, ja vanhan "yellow danger" -lakanan voisi päivittää johonkin esteettisesti enemmän silmää miellyttävään.

Taukomusa kaipaisi osaksi aika rankkaa päivitystä, rokki kuuluu kiekkopeliin tai ainakin nuo eurohumpat voisi päivittää uusiin... Mieleeni ei muistu kuinka uusi dj on hommansa hoitanut, vanhahan kuoli viime vuonna (RIP). Väliaikaluistelut saavat mielestäni ehdottomasti jäädä. Itsellä ainakin tapana lyödä isojakin vetoja kavereiden kanssa siitä voittaako keltainen vai sininen joukkue. Eikä sinä aikana mitään muutakaan järkevää saada siellä tapahtumaan, joten mielestäni tämä perinne voisi hyvinkin säilyä.

Eniten petrattavaa mielestäni olisi hallin muissa tiloissa. Edelleen halli vaikuttaa suhteellisen kolkolta. Jonot tukkivat hallin käytävät ja screenien taso ja toteutus on melkoisen heikko (plussat toki siitä, että niitä edes on). Myös oluenmyyntipisteitä voisi jotenkin kalustaa, baarimaisempaan suuntaan. Ainakin sisäänkäynnin oikealla puolella oleva baari on tyhmän näköinen pystöbaari. Olisi myös kiva saada hieman karnevaalitunnelmaa käytäville, esimerkiksi musiikkia tai performansseja, periaatteessa mitä vaan. Maskotteja jakamaan lapsille karkkia jne. Jotain elämää.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
En tiedä onko toi pelaajien yksitellen jäälle tulo järkevää, varsinkaan niiden esittely illasta toiseen. Kerralla kaikki ryminällä jäälle, mut valaistusta vois kehittää.
Jep, ei todellakaan mitään pelaajien yksittäisiä kuulutuksia. Kauden ekassa kotimatsissa toki tuon voisi suorittaa, mutta aika moista pakkopullaahan tuo olisi jokaisessa pelissä kuultuna ja saamarin typerää.

Conquest of Paradise on säilytettävä paikallaan vierailijan tullessa kentälle. Huomattavasti parempi ajatus kuin olisi jossain servon biisissä "mikäs on kun ei taidot riitä".
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Menetteleehän tuo... mutta peli on tärkein.

Kyllä itse antaisin ääneni nykyiselle sisääntulolle. Siitäkin voisi saada vielä näyttävämmän, jos vain viitsittäisi panostaa tekniikkaan.

Yksitellen kuulutetut pelaajat palvelevat lähinnä vain vierasjoukkueen faneja ja niitä faneja, joilla on joku ihq-pelaaja kokoonpanossa. Videotaululta saa hyvin tukea yksittäisen pelaajan kuulutukseen, mutta valitettavan usein huomaa kuuluttajan ja pelaajien välillä ihme arpomista. Monesti kuulutuksiin tulee typeriä taukoja tai kuuluttaja joutuu puhumaan liian nopeasti, kun jäälletulorytmi menee sekaisin. Lisäksi onnettomat videonclipit eivät nauti minun suosiotani. Esim. Bluesin videoclippi menee jo kornin puolelle, kun pelaajat valmistautuvat jäälle menoon. Muuten kyllä jonkin sortin mediakuutio saisi kyllä puoltoääneni. Hidastukset ovat joskus todellakin tarpeen. Hienoa taklausta tai maalia on kiva katsella uudestaan.

Musiikkia voisi kyllä uusia, mutta aika monella paikkakunnalla on hyvin samankaltainen musiikkitarjonta, kuin Raumallakin. Samat humpat ne sielläkin soi, poislukien jokaisen joukkueen ns. omat biisit. Rock kieltämättä sopii jääkiekkoon minunkin mielestäni.
Erätauolla tuskin tarvitsee sen kummempaa ohjelmaa olla. Kolmen K:n Kusi, Kahvi tai Kalja riittää meikäläiselle. Mitään teennäistä viihdykettä en kaipaa. Penskat saavat puolestani luistella ihan vapaasti. Esitys ei sykähdytä ei vituta, joten aivan sama. Lapsille tietenkin se on kova juttu. Ei sitä ohjelmaa muuallakaan juuri ole. Golfpallon puttaamista ja kiekon lyömistä rei´itettyyn levyyn olen joskus nähnyt.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyviä parannusehdotuksia, etenkin Borgiella ja Jzz:lla. Halli on vielä (toivonmukaan) kehittelyvaiheessa?

Kuten mainittu, uudet anniskelualueet ovat kolkkoja ja keskeneräisen oloisia pelkällä lippusiimalla aidattuja seisomajuottoloita. Näihin ehdottomasti ilmettä ja sisustusta paremmaksi.

Halliin oli jo viime kaudella ilmestynyt jonkin verran uusia valaistuja mainosbanderolleja. Näitä lisää. Piristävät mielestäni hallin yleisilmettä ja luovat katsomoon jotenkin tiiviimmän areenamaisemman olon.

Henk.kohtaisesti pidän suurista Mao-tyylisistä pelaaja ym.julisteista. Tällaisia kuten hallin toisessa päädyssä ulkopuolella, jossa R.Kron poseeraa paikallisen valtalehden mannekiinina. Hallin sisätiloihin voisi ripustaa roikkumaan kerrostalon korkuisen Toporowskin kuvan.

Katsomoon kunnon kaljakarsina takaisin. Vai oliko siinä fosterssin alapuolella joku jo viime kaudella? Enivei, tällaista kaipailisin.

Joopa joo. Kaikki nämä ketjussa mainitut hyvätkin ehdotukset vain luovat kulissin hyvälle ottelutapahtumalle. Suurin vastuu hyvän ottelutapahtuman luomiselle on kaukalon sisäpuolella häärivillä ukoilla. Paljon parjattu raumalaisyleisö kyllä kestää kriittisenkin vertailun tässä liigassa, mitä ottelutapahtumaan tulee. Niin määrässä kuin äänessäkin.

Erätauko-ohjelmistoon olen itsekseni miettinyt Ameriikan korismatseista tuttua mahdoton tehtävä tyylistä tehtävää= puolesta kentästä sukkana sisään-temppua. Onnistuessasi saat miljoonan tms.

Olisikohan mitään vastaavaa suoritusta mitä voisi soveltaa raumalaiseen jääkiekkoon..? Rannaa keskiympyrästä ylähirteen niin saat kymmenen vuoden kausikortin jne. Tai vuoden viikkosiivoukset kotiin. Heh, tai jotain sinnepäin. Osallistujat voitaisiin valita jossain esikarsinnassa tms. Joo, hullulta kuullostaa, mutta mikä jottei? Kyllähän nuo luistelukilpailut on jo nähty.

Kyllähän tässä on sellainen yleismaailmallinen ongelma koko kiekkobisneksellä edessään. Väkisinkin osa katsojista leipääntyy kiekon ehkäpä liialliseen tarjontaan. Peli viikossa olisi ainakin meikäläiselle nykyisessä elämäntilanteessa sopiva määrä paikanpäällä katsottavaksi..

Nuorissa katsojissa on Lukonkin tulevaisuus. Moni polvenkorkuinen nassikkakin varmasti muistaa vanhempana kaudesta 06-07 vain ja ainoastaan Strakan huikaisevat lättysyötöt, ja tuimat ylivoimamaalit kaarelta. Puhumattakaan pelinjälkeisistä esityksistä. Näitä taiteilijoita peli=maksavat katsojat tarvitsee. Työmyyriltä mitään pois ottamatta. Tapella nyt osaa monikin.
 

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Järjestysmiehistä heivaisin sen seisomakatsomon ja D1 kulmassa yleensä heiluvan yli-innokkaan yksinäisen soturin johonkin muualle.

Järjestysmiehet ovat muuten ihan hyviä tyyppejä ja toimivat oikein, mutta tämä kyseinen ÄIJÄ on ketuttanut jo monen monta vuotta. Minun vinkkini tälle jannulle on alanvaihto, jos ei hallissa muuta tekemistä ole kuin mukuloiden kiusaaminen ja turhasta valittaminen. Varmasti kaveri tunnistaa itsensä, jos sattuu tätä palstaa lukemaan.

Tuosta jäälletulo kipaleesta, että minusta paras biisi tuossa on ollut Marilyn Mansonin "Beautiful People". Siihen kun jätkät palaisivat, niin olisin tyytyväinen. Muutenkin mielestäni tuota hallin musiikkitarjontaa voisi nostaa astetta raskaammaksi, mutta tämä taas ei ole todellakaan kaikkien toive. Nopeasti ajateltuna tuote on aika hyvässä kunnossa ja pienellä hienosäädöllä Rajala & Eerola saisivat sen erinomaiseksi. Sen uuden kellotaulun screeneineen päivineen voisivat ainakin näin ensimmäiseksi hankkia.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kannattaa nyt noita junnukisoja/esittelyjä kritisoidessa muistaa että ne ovat sellainen tapahtuma mistä ei kuulukaan olla hyötyä suurelle yleisölle. Kunhan nyt tyhjään aukkoon on laitettu poikia hetkeksi luistelemaan.

Pojille (ja tytöille) itselleen ne taas ovat kova juttu, josta voi saada lisää intoa peleihinkin. Kyllä siellä katsomossa kuitenkin vanhemmat ovat ja varmaan jokunen sata katsojaakin niin eiköhän se nyt riitä...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Asiahan ei tietysti minulle kuulu ja Rauman hallissa olen ollut viimeksi joskus 80-luvulla, mutta pari pikku pointtia.

Ensinnäkin. Siis ensinnäkin. Yleisöturvallisuus on aivan ensimmäinen asia, ja siksi hallia ei voi eikä saa pimentää hetkeksikään. Kenttäalueelta voi valot sammuttaa, mutta katsomoihin on jäätävä sellaiset valot että pystyy kulkemaan turvallisesti. Sen määrää jo lakikin. Espoossa oli aiemmin tapana sammuttaa lähes kaikki valot, myös katsomoista ja on siitä tainnut jonkin verran korvausvelvollisuuksia syntyä.

Helsingin jäähallissa pelaajien sisääntulo sujuu varsin mainiosti. Yleensä ensin tulevat vierasjoukkueen pelaajat kentälle (ellei vierasjoukkueiden jortikat yritä vittuilla) ja sitten omat pelaajat kuulutetaan nopealla rytmillä kentälle räimeessä ja valojen vilkkuessa aplodien saattelemana (varsinkin Jere..). Melkoisen hyvin ottelusta toiseen rytmi pysyy. Edelleen huomioitava seikka on se, että silloinkin katsomoissa on riittävä valaistus liikkumiseen.

Musiikista en sano mitään, kukin tyylillään, mutta nämä jäällä tapahtuvat erätaukohappeningit ovat mielestäni nykyään aika turhia. Onhan se pikkukundeista nastaa kun saa isossa hallissa kokeilla rankkariskabaa kuten Espoossa, mutta usein siinä sitten järkkäreillä hiki alkaa nousta otsalle ellei ole kahta zambonia ajamassa kenttää kuntoon. Tuomarit kuitenkin ovat aloittamassa peliä 18min jälkeen ja jos se viivästyy, menee raporttia liigalle. Aikoinaan erätaukotapahtumat paremmin ajoivat asiansa, silloin kun kaljaa ei myyty hallilla. Ajat muuttuvat ja ihmiset sen myötä. Tai toisinpäin.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Eikös näitä ole voinutkin katsoa...erätauolla käytävällä.
No joo joo, mutta erätaukoa en tässä nyt kylläkään tarkoittanut.

Lähinnä uusintoja olisi kiva katsoa heti tilanteen jälkeen ja tarkastella tilannetta. Kuutiolta näkyisi myös tuomarien mahdolliset töpeksinnät ja toisaalta myös ne oikeat tuomiot, joita itse yleensä protestoi.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eri asia on sitten mitä vierasjoukkue tähän sanoo. Hehän joutuisivat tulemaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa jäälle, kun tuo esittely kuitenkin kestäisi, ja kai siitäkin joku kaukalonlaitafilosofi syyn tappioon keksisi.
Enpä sitten tiedä, onko tuohon kellään mitään nokankoputtamista. Tälläinen käytäntö on jo muutamissa liigahallissa. Ja mitä sitten, jos se häiritsee vastustajaa, on etu kotijoukkueella.

En tiedä onko kukaan nähnyt täällä Tapparan sisääntuloa ainakin kaudella 06-07. Siellä homma toteutettiin juurkin meikäläisen ehdottamalla tavalla. Kotijoukkueen pelaajien tuloon kaukaloon meni aikaa noin 20 sekuntia, eli juurikin se sama joka menee nytkin. Siellä erolla että tulevat numerojärjestyksessä ja dj sanoo aina pelaajan numeron ja nimen.
Ensinnäkin. Siis ensinnäkin. Yleisöturvallisuus on aivan ensimmäinen asia, ja siksi hallia ei voi eikä saa pimentää hetkeksikään. Kenttäalueelta voi valot sammuttaa, mutta katsomoihin on jäätävä sellaiset valot että pystyy kulkemaan turvallisesti. Sen määrää jo lakikin. Espoossa oli aiemmin tapana sammuttaa lähes kaikki valot, myös katsomoista ja on siitä tainnut jonkin verran korvausvelvollisuuksia syntyä.
Aivan totta turiset, missään nimessä en mitään täydellistä pimennystä tarkoittanutkaan. Lähinnä hain tätä valaistusta joka nykyiselläänkin on kun Nunu tulee keräämään kiekkoja. Eli melko hämäräksi halli menee. Ensi kaudella tosin on koko pääkatsomon sivu täynnä niitä valomainoksia joten se vähentää mahdollisuuksia hämärtää valoja.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun siellä ne isot screenit ovat, niin tässäpä taas eräs ehdotus sinne toimistolle:

Ennen peliä voisi näyttää äänen kera valmentajien/pelaajien ennakkomietteitä illan pelistä.

Ja mikä ettei pienet haastattelut erätauoille mentäessäkin? Tätä erätaukohaastattelua ei välttämättä tarvitsisi suorana screenille saada, koska yleisö on silloin vielä paikoillaan. Tiedä sitten miten joukkueet tähän suhtautuisi, mutta onhan niitä mikrofonimiehiä siellä kaukalon reunalla maailman sivu ollut.

Ei tää niin vaikeeta ole. Pientä vaivannäköä ja yleisön palveluahan tämä olisi. Jos nyt ei ihan jokaiseen tiistaimatsiin tällaisia ennakkohehkutuksia välttämättä tarvitsisi tehdä, mutta miksei johonkin Isoon viikonloppupeliin sopisi hyvin pienet ennakkohehkutukset.

Sitä en sitten tiedä, jos jotkut mediacopyrightpykälät tämän estää, niin sitten tietysti menee jo vaikeammaksi. Ennakkokommenteissa tuskin on mitään ongelmaa esittää.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En tiedä onko kukaan nähnyt täällä Tapparan sisääntuloa ainakin kaudella 06-07. Siellä homma toteutettiin juurkin meikäläisen ehdottamalla tavalla. Kotijoukkueen pelaajien tuloon kaukaloon meni aikaa noin 20 sekuntia, eli juurikin se sama joka menee nytkin. Siellä erolla että tulevat numerojärjestyksessä ja dj sanoo aina pelaajan numeron ja nimen.

Youtubesta löytyy Tapparan sisääntulo. Laatu on heikkoa, mutta kyllä tuosta jotain tajuaa. Myös Ilveksen sisääntulon on joku kuvannut.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pystybaari lähtee ensi kaudeksi pöpelikköön siitä fosterssin alapuolelta, ei kuulemma toiminnut.
Niin, onko se sitten ihme. Yhdessä ottelussa joskus tammikuussa sinne sai mennä tuopin kanssa.
En oikein alunperinkään tajua että mikä sen pubin idea edes oli ja miten sen toiminta oli tarkoitus hoitaa. Tekovaiheessa siihen ei tehty mahdollisuutta oluthanoille. Ilmeisesti tarkoituksena oli että sinne saisi aulan kulmapubista siirtyä katsomaan peliä. Kukaan ei vaan tainnut ajatella että siinä on kulkuväylä, siis väylä joka ei voi kulkea läpi anniskelualueen. Niin Rauman Lukkoa, niin Rauman Lukkoa...

Borren linkittämässä videossa näky hyvinkin selvästi se idea joka meikäläisellä oli sisääntulossa. Jopa nykyisellä kalustolla tuo olisi hoidettavissa varmaan 0€:n panostuksella. Ainoastaan mielenkiintoa uudistukseen se vaatii. On suoranainen ihme jollei tuollaisella "mahtipontisella" startilla saada yleisöä syttymään. Ja mikä mukavinta vierasjoukkueen fanina tuota on aika ikävä katsella livenä, joten mitkäköhän ovat fiilikset vastustajan kypärien alla.
Tällä puheella, Tumpe ottaa ja hoitaa meille tuollaisen startin 15.9.2007 klo 16.55.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin, onko se sitten ihme. Yhdessä ottelussa joskus tammikuussa sinne sai mennä tuopin kanssa.
Jep, kaatoivat tölkeistä olutta tuoppeihin tuossa yhdessä ottelussa. Muualta ostetuilla tuopeilla ei päässyt tuolloinkaan tuonne. Muuten se toimi seisomakatsomona joka vie paljon tilaa hyviltä paikoilta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen usein ihmetellyt miksi ottelutapahtumiin ei hankita kunnon "otteluisäntää", joka ei ole sama kuin markkinointipäällikkö malliin Eerola tai Hautamäki. Tällainen kaverin, jolla on kokemusta tilaisuuksien järjestämisestä, voisi esim. RMJ:n tai Jazz ilmaisorganisaatiosta löytyä. Innokas jääkiekko ihminen, joka ajattelee asioita katsojan näkökulmasta ja omaa perustiedot tapahtuman järjestämisestä. Eerolan tms. aika menee kuitenkin yhteistyökumppanien kanssa.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun siellä ne isot screenit ovat, niin tässäpä taas eräs ehdotus sinne toimistolle:

Ennen peliä voisi näyttää äänen kera valmentajien/pelaajien ennakkomietteitä illan pelistä.

Ja mikä ettei pienet haastattelut erätauoille mentäessäkin? Tätä erätaukohaastattelua ei välttämättä tarvitsisi suorana screenille saada, koska yleisö on silloin vielä paikoillaan. Tiedä sitten miten joukkueet tähän suhtautuisi, mutta onhan niitä mikrofonimiehiä siellä kaukalon reunalla maailman sivu ollut.

Ei tää niin vaikeeta ole. Pientä vaivannäköä ja yleisön palveluahan tämä olisi. Jos nyt ei ihan jokaiseen tiistaimatsiin tällaisia ennakkohehkutuksia välttämättä tarvitsisi tehdä, mutta miksei johonkin Isoon viikonloppupeliin sopisi hyvin pienet ennakkohehkutukset.

Sitä en sitten tiedä, jos jotkut mediacopyrightpykälät tämän estää, niin sitten tietysti menee jo vaikeammaksi. Ennakkokommenteissa tuskin on mitään ongelmaa esittää.

Yön yli nukuttuani, lainaampa itseäni.

Eli, ylätorilla ja baarissa on nyt hienot videoscreenit, jotka pyörittävät erätauoilla erän tapahtumia. Tämä on jo itsessään erinomainen parannnus. Mutta miksi jäädä puolitiehen? Kuva tarvitsee kaverikseen myös ääntä.

Eli raaka-ideani olisi hallissa ennen peliä ja erätauoilla ja miksei myös pelin jälkeen pyörivä "Lukko-studio" tms. Vieraana voisi olla raumalaisia kiekkoihmisiä, faneja, yhteistyökumpp. jne.

Olisi hienoa hörppiä kahvia erätauolla ja samalla seurata screeniltä kun esim J. Torkki niputtaisi erän tapahtumat yhteen. Ja ei tämän tuottamisen mitään Ylen kisastudion tasoista tarvitsisi olla. Esim. jakaa ruudun kahteen osaan, toisella puolella pyörii eräkooste, toisella näkyisi juontajan sekä vieraan naama, ja vaikkapa otteluisännän logo.

Pelin jälkeen sitten vielä lehdistötilaisuus. Kyllä itse ainakin voisin jäädä viikonloppuna vielä voittopelin jälkeen jäädä ylimääräisen kaljan hallille juomaan ja nuo valmentajien kommentit katsella paikanpäälläkin.

Ja sitten lähestulkoon tosissaan esitetty idea:

Yläpesään voisi perustaa Ravintola Ramonan. Eli kyseessä olisi paikka jossa todelliset Ripa Leino fanit saisivat, lisämaksusta tietenkin, katsella peliä paikan päällä ja samalla kuunnella Ripan selostusta. Voisi kuvitella että tunnelmaa tässä pubissa riittäisi. Tällainen Leino's Lounge toimisi ehkä parhaiten kosteissa viikonloppupeleissä.. heh.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Esim. jakaa ruudun kahteen osaan, toisella puolella pyörii eräkooste, toisella näkyisi juontajan sekä vieraan naama, ja vaikkapa otteluisännän logo.
Hyvä idea tuollainen "studio", mutta itse en koskisi ruutuun, eli edelleen kokonaan eräkoosteelle se, niin näkyy kauempaakin. Studionhan voisi laittaa siihen baarin vieressä olevan kankaan viereen, jossa "livenä" kysyttäisiin kommentteja asiantuntijoilta. Samalla taustalla pyörisi koosteet. Kyseinen haastattelu voisi myös kuulua ylätorillakin.

Tuo lehdistötilaisuus on hyvä idea. Lahdessahan tuo tilaisuus tosiaan tuli screeniltä matsin jälkeen, ja kyllähän se itse tuli seurattua. Paikallisia se ei tosin kiinnostanut, liekö ollut ketään muuta jäänyt sitä seuraamaan kuin muutamia Lukko-faneja...

Eikös Ripa-radiota voi omatekoisestikin kuunnella vaikka kännykästä :) Tosin ihan varteenotettava ehdotus tuollainen erikoisravintolakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös