Otteluseurantaketju Nuorten MM-kisat 31.12.2009

  • 36 298
  • 233

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan hyvältä näyttä ensimmäisen erän perusteella sillä Venäjäkin on lähtenyt ihan pelaamaan eikä mitään löysäilyä tai sopuilua ole ilmassa, tosin antaa ajan näyttää. Onhan se vähän eri asia kohdata puolivälierässä Kadata/USA kuin Sveitsi ja hyvä että naapuritkin ovat sen tajunneet.

Itse asiassa Venäjä sijoittuu kyllä lohkon toiseksi vaikka häviäisikin maalilla Tshekille, mutta täytyy nyt vaan toivoa, että slaavit eivät lähde sopuilemaan keskenään. Eikä kyllä tosiaan siltä ainakaan ensimmäisessä erässä näyttänyt, mutta katsotaan kuitenkin loppuun asti..
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Kana iskee Tshekin maalin päähän. Jännäksi menee.

Kahden erän jälkeen laukaukset Tshekin hyväksi 34-19. Onneksi se maalinteko on vaikeaa muillekin.
 
Viimeksi muokattu:

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Tarasenkooo 3-2! Milloin olin näin iloinen viimeksi kun Venäjä tekee maalin?
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Öööööh? Siis väität, että SM-liigassa surffaillaan ekat puoli vuotta ja sen jälkeen ruvetaan pelaaamaan? Nyt järki käteen.

Hyvin pitkälti kyllä. Jos homma ei olisi näin, niin meinaatko, että Lukolle jos tulee vastaan joku joukkue joka runkosarjassa voitti ne joka kerta tms. voittaisi ne pleijareissa? Ei tod. pidä paikkaansa. Samaten joku joukkue joka menestyy lähes muutaman runkopelaajan ansiosta ei pleijareissa välttämättä pääse pitkälle, kun ei enää ole niitä lepsusti ottavia pelaajia vastassa. Miksi esim Toporowski menestyi pistepörssissä vaikka muu joukkue oli aivan paska vuosi toisensa jälkeen? Ei se ainakaan ollut pelkästään Topon hyvyydestä kiinni, kyllä se liittyi myös lepsuun asenteeseen.

Toisin sanoen miksi ne "tosi pelit" alkaisi vasta pleijareissa, jos kaikki jo pelaa tosissaan? Tuolla MM kisoissa ne todella pelaa tosissaan. Ruotsikin heräs heti ekan erän jälkeen.

Granlund on hyvä ja lahjakas junnu, mutta tuolla pelillä ei tuolla tasolla ole mitään asiaa kisoihin. Kaveri pelaa kuin jotain syksyn Sm-liiga peliä, siellä voi toimia mutta tuolla ei. Pelin pitää olla selkeää, nopeaa ja suoraviivaista. Granlund kaatuu omiin kikkoihinsa, koska ei omaa voimaa taistella kiekoista. Toisaalta taas Hartikainen on osoittanut juurikin, sen miten voimalla pärjää myös tuolla. Siinä on kauhee ero kun kattoo Granlundin ja Hartikaisen peliä, vaikka pelaavat eri tyylillä, niin kyllä Granlund on yks stanan lapanen ollut tuolla.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Kanada näyttää miten mennään maalille, 1-0 Della rovere. Kanukeilla taisi olla 3 ukkoa ihan USA:n maalin edessä. Ei ihme että tulee maaleja.
 

d2uce

Jäsen
Venäjä siirtyy 4-2 johtoon ja Suomen jatkopaikka alkaa näyttää varmalta, kun peliaikaa n. minuutti jäljellä.

EDIT: 5-2, eiköhän se ollut siinä.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Venäjä 4-2 eli Suomi on jatkossa. Jenkit tulivat tasoihin yv:llä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Voisko joku selittää miten toi pistelasku menee, kun mun päähäni ei avautunut, miten ne lasketaan niin että Suomi ei menisi jatkoon.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
5-2 päättyi Venäjän voittoon. Sitten seuraamaan tuleeko vastaan Kanada vai USA.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
Hienoa, että Suomi pääsi ansaitusti jatkoon!

Onpa USA-Kanada ollut loistavaa lätkää viime hetket, parasta peliä ainakin vuoteen...
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Kanadan numero 6, Ryan Ellis, on ihan kusi sukassa koko ajan omalla alueella.

USA ollut tähän mennessä parempi.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja koittaa ilmaveivejä. Nehän niitä aina yhtä perusvarmoja ratkaisuja ovatkin, salibandyssa.

Hohhoijaa. Nämä ovat niitä muutamia yksittäistapauksia, en tarkoittanut etteikö hän olisi tehnyt niitä yhtään, mutta olen nähnyt Granlundilta HIFK-fanina sen verran pelejä ja on minulla silmät päässä, että osaan sanoa ettei Granlund ole yhtä itsevarma kiekon kanssa mitä hän oli ennen loukkaantumistaan. Ylivoimalla hän tarjoaa HIFK:ssa jatkuvasti unelmasyöttöjä maalinkulmille, poikittaissyöttöjä nouseville pakeille jne. U-20 kisoissa tätä ei olla nähty yhtään, joka kerta ylivoimalla hän antaa pikkusiirron kaverille ja jättää "riskisiirrot" kokonaan tekemättä. HIFK:ssa nämä "riskit" eivät ole koskaan kostautuneet, koska hän tiesi mitä hän tekee ja oli itseluottamusta antaa niitä syöttöjä.

Loukkaantuminen näkyi paluun jälkeisissä otteluissa ja se näkyy vieläkin. Toivottavasti puolivälieräkamppailussa Granlund onnistuisi ja tekisi niitä temppuja kiekonkanssa mitä hän tekee myös liigassa.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
USA 2-1:een av:llä. Hyvin hakee jenkit av:lla paikkoja. Olisi useammankin voinut tänään miesvajaalla tehdä. Kiire tulee Suomelle puolivälierissä, tuli sieltä kumpi tahansa vastaan.

Edit. Olipa hieno maali Kanadalta. Eberle 2-2

Edit2. USAlle rankkari
 
Viimeksi muokattu:

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Yllättäen se oli Ryan Ellis, jonka harhasyötöstä koko tilanne lähti, joka johti rankkariin. Pelannut puolustussuuntaan uskomattoman paskan pelin.

Ei saanut jenkkipoika kuitenkaan sisään.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä kyllä tulee Suomen kannalta toivottua Kanadan voittoa. Vaikea nimittäin kuvitella, että Suomesta olisi kaatamaan puolivälierissä kotiyleisön edessä pelaavaa Kanadaa. Suomen viimeisin voitto Kanadasta on muuten yli 8 vuoden takaa. USA:ta vastaan voi sentään olla jotain palaa.

Toisaalta sitä kyllä toivoisi, että Kanadakin lyötäisiin välillä. Kanada on hävinnyt viimeisen 6 turnauksen aikana ainoastaan yhden ottelun, pari vuotta sitten Ruotsille. Joten voisi olla Kanadankin aika välillä maistaa tappion karvasta kalkkia, eikä se välttämättä ole kovin kaukana tällä kertaa sen verran hyvin USA on pelannut.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Kylläpä Kanada menettää paljon kiekkoja vaarallisissa paikoista. Näistä kokoajan USA:lle ylivoimahyökkäyksiä, läpiajoja. Pakitkin tekevät ihme hasardeja. Ei tyypillistä Kanukki kiekolle.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
USA on aivan huikea alivoimalla, jo toinen maali ja peli 3-2 kun 10 sekuntia erää jäljellä.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
3-2 USA:lle ja taas alivoimamaali. Harvemmin sitä näkee, että Kanadaa vastaan tehdään kaksi alivoimamaalia.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Kanukeilla on näköjään Lundell maalissa kun jokainen veto uppoaa längeistä, USA siis teki taas av:lla maalin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös