Otteluseurantaketju Liiga La 14.9.2013

  • 160 744
  • 568
Tila
Viestiketju on suljettu.

chubster

Jäsen
No, Tuokkolan luulisi tuntevan Pesosen sen verran, että olisi voinut jättää hankkimatta. Tulee mieleen muutaman vuoden takaa tapaus Sami Torkki. Pelaamalla kuntoon. Eikä siinä mennyt kuin 20 kierrosta ja sitten äijä taisikin siirtyä pois. Pesoselle kuitenkin kavailtu roolia kahdesta ensimmäisestä ketjusta ja tehojakin pitäisi tulla. Todennäköisesti ei jengin halvin mies, joten voidaan puhua käsien lyömisestä paskaan, jos Pessi tosiaan on noin rapakunnossa.

Minkäs sortin vammanen Jussi on ollut, kun nyt "kuntoutumisjakso" menossa?
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lakanassa haistateltiin vittua. Mautonta joo, mutta luulis Hjalliksen uransa aikana moiseen tottuneen.

Mulla oli Hjalliksesta mielikuva sellaisena "välillä otetaan, välillä annetaan", "karavaani kulkee, koirat haukkuu" -tyyppinä, mutta Twitterin salaisen maailman löydettyään kaveri tuntuu lähinnä itkevän milloin mistäkin.
 

Śmierć

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders & Frans Nielsen + Karhu HT
Tuo TPS-Ässät -tulosseuranta on näköjään ainut, mikä on päin helvettiä. Kaikki tapahtumat TPS:n puolella. Parannusta toki eiliseen, että edes torjunnat ovat ilmestyneet.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Hjallis ehti jo reagoida jokerifanien lakanaan: "Minua ei ole koskaan loukattu niin paljon kun tänään jokerifanien lakanalla. Toivon että kyseiset fanit eivät koskaan enään tule areenalle."

Jopas meni herne syvälle nenään
Säälittävää avautumista. Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa neuvosta vaarin, niin pääsee seuraavaksi itkemään miten fanit hylkäävät. Jos omistaisin twitter-tilin, kävisin huomauttamassa että niin makaa, kuin petaa...

Se hyvä tässä on kuitenkin, että Hjallis todellakin tasoittaa tietä venäläisten omistajien hyväksymiseksi.
 

chubster

Jäsen
HAHAH...Jyppi kokeili lähtee hitaalla - melkein pääsivät päätyviivan (pitkäkiekkoviiva tjsp.) yli.

Eihä nuo ole muuta kokeillutkaan viimeiseen vajaaseen kahteen liiga peliin. Surullista. Tota neppistä pelaavia jengejä on jo liiga täynnä, ei tarttis lähteä siihe mukaan.

Kuopiossa 3381 katsojaa, hockeytown.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Vauhdikas alku toiseen erään Raumalla. Molemmilla joukkueilla hyvät paikat.
 

Śmierć

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders & Frans Nielsen + Karhu HT
ILV-HPK

Mites muuten on Järvenpää pelaillut maalilla?
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
DeSimonelta huonoja ratkaisuja liikaa. Ei oikein tuo 1. kenttä toimi.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Marttinen leijuttaa Metsol...siis Norrenan ohi pienen näpyn.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
No nyt oli aika helppo jäähy Kousalle. Lukko yv. Lukkolainen kuitenkin oli kiekossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös