Otteluseurantaketju ke 16.06.2010

  • 28 196
  • 264

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Nyt on todella lähellä neljännesvälieräpari Espanja-Brasilia, joka vaatii toteutuakseen vain sen, että Brassit selvittävät oman lohkonsa ja Espanja on oman lohkonsa toinen. Näin saataisiin myös jalkapalloon Olympiakisoissa nähtyä Kanada-Venäjä vastaava ottelu jossa pelaavat vastakkain kaksi turnauksen suurinta mestarisuosikkia. Olisi varmasti huikea matsi toteutuessaan...

Toivottavasti Chile pistää Espanjalle pataan, niin päästään tästä ylihypetetystä turhakeporukasta jo hyvissä ajoin eroon.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kyseessä kuitenkin oli Espanjan avauspeli tässä turnauksessa, niin mihin verrattuna Espanja hyytyi?

Kolmeen viimeiseen vuoteen ja niihin 48 otteluun, joiden saldona 44 voittoa, kolme tasapeliä ja yksi tappio. Tuona aikana FIFA-rankingin ykkösenä tai kakkosena ja lisäksi Euroopan mestaruus. Minusta Sveitsille häviäminen on hyytyminen tuollaisen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Aikamoisia ylisanoja täällä Espanjan kehnoudesta. Kyllähän heillä peli oli suurimmalta osin hyvin hallussa ja paikkojakin loivat melkoisesti. Vähän turhaa neppailua ja liian vähän suoraviivaisuutta. Mutta selvästi paremmin Espanjalla on peli hallussa kuin vaikkapa Ranskalla ja Englannilla. Kyllä se siitä lähtee.

Mutta helpostihan sitä aina julistetaan että ennakkosuosikki oli surkea jos se menee pelin häviämään. Vastuajakin vain voi toisinaan olla hyvä.

Sveitsi oli jäätävän hyvä omassa pelitavassaan.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
Olet aina niin aikuinen, etkä halua asioihin ottaa kantaa, mutta kuitenkin koet joka kerta tärkeäksi ottaa kantaa joka helvetin asiaan, josta olet eri mieltä.

Espanja hyytyi tänään juuri kuten CR on tehnyt poikkeuksetta aina Portugalin paidassa, siksi sitä oli luonnollista käyttää havainnollistamaan espanjalaisten alisuorittamisen taso tämän päivän ottelussa. Voit olla vapasti eri mieltä, mutta kerro minulle se turnaus, jossa näin ei ollut. Vai oletko liian aikuinen, fiksu ja filmaattinen ottamaan kantaa asiaan?

Olet niin aikuinen että kun sinua vituttaa niin otat CR:n esiin? Tämä on huomattu jo useammassa yhteydessä. Katsoitko EM-kisoja 2004? Kuka johdatti junnuna Portugalin finaaliin tekemällä tärkeitä maaleja? Osaat varmasti vastata jo itsekin. Enempää en jaksa kanssasi aiheesta jauhaa koska molemmat tietävät kuka tämä kyseinen henkilö on.

Espanjan otteisiin sen sijaan sanoisin, että olihan naurettava esitys. Xavi oli täysi turisti, Casillas hörppäsi yhden ja muutenkin todella vaisu esitys. David Villa? Tämäkö mies on todella se "maailman paras" kärkimies. Kaikkitietävän Graingerin mukaan näin on. Hienointa mitä näissä kisoissa voisi tapahtua olisi, että Espanja jäisi alkulohkoon. Olisi oikein näille kaikille GH miehille joihin muuan Madrid-fani lukeutuu.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Minähän en ole koskaan väittänyt olevani aikuinen tai kaikkitietävä. Mielestäni on silti aika tyhmää puhua toisista gloryhuntereina niin kauan, kun omassa suosikkijoukkuekohdassa on Ovechkinia ja ManU:a. Se ikään kuin pilaa sen viestin sanoman, itsehän voin hyvinkin olla gloryhunter, en kiistä, koska minulle tuollaisilla titteleillä ei ole mitään merkitystä.

Kuka johdatti junnuna Portugalin finaaliin tekemällä tärkeitä maaleja?

Piti oikein tarkistaa asia ja totta, teki kokonaiset kaksi pelitilannemaalia, joista toinen yliajalla tullut merkityksetön 1-2 -kavennus alkulohkossa Kreikkaa vastaan.

Casillasin, Xavin ja Villan saavutukset voit tarkistaa ihan itse, kahdella ensimmäisellä joukkuetasolla jonkin verran enemmän meriittiä kuin Cristiano Ronaldolla tulee koskaan olemaankaan.

Tämä tästä aiheesta.
 
Espanja hyytyi tänään juuri kuten CR on tehnyt poikkeuksetta aina Portugalin paidassa, siksi sitä oli luonnollista käyttää havainnollistamaan espanjalaisten alisuorittamisen taso tämän päivän ottelussa.

Minusta on hieman kummallista verrata yhtä joukkueellista pelaajia yhteen tiettyyn pelaajaan. No mutta eiköhän mielipiteesi tullut selväksi. Ja samaa mieltä olen Epsanjan esityksestä tänään.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Milloin viimeksi Sveitsi on päästänyt maalin mm-kisoissa? Viime mm-kisoissahan Sveitsi putosi päästämättä maaliakaan(kun tippui rankkiskaboissa)
Hyva pointti! ESPN:n kuvassa pyori n. tunnin pelin jalkeen tieto, etta viimeeksi Sveitsia on rankaistu MM-tasolla -94 USA:n toimesta. Minuutteja siita oli kulunut talla hetkella n. 450, joten olisiko nyt sitten 480-490 minuuttia ilman takaiskua? Ei huono suoritus.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Cristiano Ronaldon esitykset Portugalin maajoukkuepaidassa viimeisen kahden vuoden aikana on ollut suuria pettymyksiä, vaikka fanipojat kuinka toisin yrittävätkin väittää. Joo joo, joukkuepeli ja blaa blaa blaa, mutta itse en ole pystynyt tunnistamaan samaksi pelaajaksi kuin seurajoukkueessa. Eilinen ei itse asiassa ollut lähellekään huonointa Crisseä, mitä ollaan nähty ja muiden pelaajien niskaan voi enemmänkin vierittää syytä kuin Ronaldon.

OK, ei ole tämän ketjun asioita varsinaisesti.
 

anatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thrashers
En tiedä voiko tuota Espanjan peliä hyytymiseksi sanoa, ennemminkin se oli Sveitsin vahvuutta kuin Espanjan heikkoutta. Ei Espanja oikeastaan päässyt kuin 2-3 kertaa vaaralliselle maalintekopaikalle, nekin tuli lähinnä Villalle, joka teki mitä teki. Chippasi mihin chippasi. Sveitsi pelasi puolestaan pirun hyvin. Kurinalaisesti ja puolustustaktillisesti erittäin hyvin. Espanja sai jauhaa 16 ulkopuolella minkä kerkesi, mutta sisälle oli harvemmin asiaa. Harvemmin ne sieltä 20 metristä maalit tulee, vaikkakin Alonso kyllä hyvän kudin vetasikin. Myös Sveitsin maalivahti pelasi vakuuttavan pelin. Brasilia-Espanjaa odotellessa. Tulee kova peli, sillä Espanja ei taatusti tee muuta kuin paranna tästä.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Sveitsi pelasi eli puolusti kyllä hyvin, mutta kyllähän he pälkähästä pääsivät. Espanjan voiton esti veikkausliigatasolla ollut viimeistely. Paikkoja oli, mutta viimeistely oli aivan hirveää. Ihme halvaantumista tekopaikoissa. Torres jätti itsestään sysipaskan kuvan, samoin Silva.

Mutta mitä ihmettä Cesc on tehnyt, ettei pääse pelaamaan? Jos ei ole loukkaantunut, niin onhan tuo nyt ihan järjenvastaista, että kaveria pidetään penkinlämmittäjänä... ei siis yhtään peliaikaa irronnut.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Melkein 6 minuuttia lisäaikaa, huhuh mitä suosimista.

Josta ensimmäiset 1.30 meni pelin viivyttämiseen. Mutta vähän oli kyllä ihmeellinen tuo noin pitkä lisäaika.

Tänään päästään taas kuuntelemaan, josko ne torvet soisi vähän kovempaa, kun on E-Afrikka pelaamassa.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Torres jätti itsestään sysipaskan kuvan, samoin Silva.

David Villa taas ei jättänyt minkäänlaista kuvaa, pelasiko... ööh siis oliko se edes kentällä? Navas oli täysi turisti, ei varmaan yhtään syöttöä omille, keskitykset ainakin menivät järjestään päin vittua. Aika vaisuhan tuo Espanjan esitys oli.

Edit. Super topparipari Puyol - Pique onnistui myös olemaan molemmissa Sveitsin tilanteissa hienosti kassalla.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Aikamoisia ylisanoja täällä Espanjan kehnoudesta. Kyllähän heillä peli oli suurimmalta osin hyvin hallussa ja paikkojakin loivat melkoisesti. Vähän turhaa neppailua ja liian vähän suoraviivaisuutta. Mutta selvästi paremmin Espanjalla on peli hallussa kuin vaikkapa Ranskalla ja Englannilla. Kyllä se siitä lähtee.

Mutta helpostihan sitä aina julistetaan että ennakkosuosikki oli surkea jos se menee pelin häviämään. Vastuajakin vain voi toisinaan olla hyvä.

Sveitsi oli jäätävän hyvä omassa pelitavassaan.

Amen. Sveitsin potkupalloilijat saivat tuurimaalilla voiton, mutta toivottavasti heidän tiensä päättyy jo alkusarjaan. Espanjan pelä katsoessa ymmärtää, miksi jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji, kun taas Sveitsin peliä katsoessa ymmärtää miksi jalkapallo ei ole tehnyt USA:n markkinoille läpimurtoa.

Espanjalaisille riittää jatkoon pääsyyn voitot Chilestä ja Hondurasista ja ne he tulevat ottamaan.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Diegooooh! 1-0!
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Kunnon kimmoke, mutta nätti maali ei siinä mitään. Hyvä vain niin rauhoittuvatpa nuo pajupillitkin hivenen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös