Otteluseurantaketju ke 16.06.2010

  • 28 198
  • 264

SatanicBunny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Narrin paluu
Pieksämäellä liikkuu oikea karhu. Liikkuu rannan suuntaan. Pysykää kotona, pyytää poliisi, kertoo Yle HD.

Ja kaikki muutkin televisiokanavat, kyseessä kun on yleinen varoitusjrjestelmä, joka kipataan kaikkien lähetysten päälle. Ihan hyvä että tuo toimii, ihmettelempä vaan että miksei tuo voi olla alueellinen niin, ettei Porukoiden pieksamäen ulkopuolella tarvii tuota turhaan ihmetellä...

Sori OT, mutta eipä tosta pelistä oo enää paljon puhuttavaa.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nämä tilastotiedot on kyllä huikeita :)

"Jos Diego Forlan onnistuu saamaan pilkusta pallon maaliin, on hän ensimmäinen Diego-niminen peluri sitten vuoden 66, joka on onnistunut tekemään alkulohkon toisessa pelissä afrikkalais-joukkuetta vastaan maalivahdin rikkeestä johtuneesta pilkusta maalin."
 

d2uce

Jäsen
Ärsyttääkö muita tuo jatkuva turhan nippelitiedon heittely selostuksen sekaan?

"Diego Forlan on ensimmäinen valkoinen paita päällä pilkulta maalin isäntämaan verkkoon tehnyt etelä-amerikkalainen pelaaja, jolla on luonnonkiharat, sitten vuoden 1954 MM-kilpailujen"
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Oliks toi muka oikeesti rangaistuspotkun ja punaisen arvoinen suoritus?

Kyllä se täysin oikein meni, punainenhan tuossa tilanteessa on automaatio maalipaikan estämisestä kun tulkitaan rike. Rikkeen vieheltäminen oli myös täysin perusteltua, kyllä siellä selkeästi maalivahti liukuu ja jalalla estää ja myös kaataa hyökkääjän.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Vuvuzela. Mitäs tuo morsetus tahtoo sanoa tuossa ilmoituksessa?

Vanhana sissiradistina olin kuulevani NNQ. :D

Huomenna vielä Ranska nurin Meksikon toimesta niin mucho bueno lohko.

E: ja 3-0.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ärsyttääkö muita tuo jatkuva turhan nippelitiedon heittely selostuksen sekaan?

"Diego Forlan on ensimmäinen valkoinen paita päällä pilkulta maalin isäntämaan verkkoon tehnyt etelä-amerikkalainen pelaaja, jolla on luonnonkiharat, sitten vuoden 1954 MM-kilpailujen"
Sullon mun luonto.

Aijuu, myönnetty pilkku oli muuten oikein vihelletty. OK, ehkei maalivahti yrittänyt tahallaan Uruguaylaista kaataa, mutta rike oli selvä.
 

SatanicBunny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Narrin paluu
Ärsyttääkö muita tuo jatkuva turhan nippelitiedon heittely selostuksen sekaan?

"Diego Forlan on ensimmäinen valkoinen paita päällä pilkulta maalin isäntämaan verkkoon tehnyt etelä-amerikkalainen pelaaja, jolla on luonnonkiharat, sitten vuoden 1954 MM-kilpailujen"

Enemmän kyllä ätsyttää toi lauseiden katkeilu. "Laukaukset maalia kohti toisella puoliajalla, Etelä-Afrikka kaksi, Uruguay - -" ja loppua ei koskaan tullut. En usko että kyseessä on tekninen fiba, mies ei vaan yksinkertaisesti tiedä mitä pitäisi sanoa ja jäätyy. Silloin kannattais olla aloittamatta koko lausetta.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Ainoa kysymys mikä nousi ja jäi mieleen on se, että minkä takia Arévalo ei ole pelannut koskaan Euroopassa. Tosin enpä ole kaverilta montaa peliä nähnyt, mutta aivan JÄÄTÄVÄN hyvä tänään. Liikkuu todella hyvin, ei turhaan ryntäile, vaan silloin kun prässää, niin ei pelaa itseään ulos, silloin kun ei kannata prässätä niin ohjaa sopivasti ja katkoo syöttösuuntia. Pallolla hyviä, teräviä syöttöjä, jnejne. Ei kyllä voi pelata aina noin hyvin tai sitten scoutit jotka ovat kaverin nähneet E-Amerikassa(ja K-Amerikassa) ovat sokeita. Toistaiseksi kisojen parasta pohjapeliä keskikentällä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyva pointti! ESPN:n kuvassa pyori n. tunnin pelin jalkeen tieto, etta viimeeksi Sveitsia on rankaistu MM-tasolla -94 USA:n toimesta. Minuutteja siita oli kulunut talla hetkella n. 450, joten olisiko nyt sitten 480-490 minuuttia ilman takaiskua? Ei huono suoritus.

Aika kälyistä on p-amerikkalainen asiantuntijuus. Sveitsi taisi pudota Espanjalle niissä kisoissa, joten heiltä viimeisin isketty maali Sveitsiä vastaan. Ironista.
 
Kyllä se täysin oikein meni, punainenhan tuossa tilanteessa on automaatio maalipaikan estämisestä kun tulkitaan rike.

Minkä sääntöpykälän perusteella? Sääntökirjasta:

Pelaaja, vaihtopelaaja tai kentältä poisvaihdettu
pelaaja on poistettava kentältä,
jos hän syyllistyy johonkin seuraavista
seitsemästä rikkomuksesta:

• syyllistyy raakaan peliin
• syyllistyy väkivaltaiseen käytökseen
• sylkee vastapelaajaa tai jotain muuta
henkilöä
• vie vastustajalta maalin tai ilmeisen
maalintekotilanteen pelaamalla palloa
tarkoituksellisesti käsin (tämä ei koske
maalivahtia omalla rangaistusalueellaan)
• vie ilmeisen maalintekomahdollisuuden
rikkomalla vapaa- tai rangaistuspotkun
aiheuttavan rikkomuksen arvoisesti
vastapelaajaa, joka on liikkumassa
kohti rikkeen aiheuttaneen pelaajan
maalia
• käyttää hävytöntä, loukkaavaa tai solvaavaa
kieltä ja/tai eleitä
• saa toisen varoituksen samassa ottelussa

Mikä näistä seitsemästä kohdasta toteutui tuossa E-Afrikka-Uruguay-pelin pilkkutilanteessa?
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Tuo eilinen peli oli yksi viihdyttävimmistä otteluista, mitä olen tähän mennessä kisoissa nähnyt. Sen verrran täytyy heittää huomioita, että tuo kahden maalin kikkarapää Forlan (?) on aivan huikea heppu. Kaksi maalia, kolmannessa maalissa aivan loistava syöttö, eikä tuntunut olevan koskaan mitään mussuttamista, eikä fimaamista.
Kun taas tuo Suarez alkoi ärsyttämään aivan helvetisti. Okei, häneltäkin hieno syöttö kolmannessa maalissa, mutta hän oli kokoajan nokallaan ja aina jotain pientä huutelua. Esim. siinä rankkaritilanteessakin sattui niin helvetisti, vaikka juuri ja juuri osui maalivahdin jalkaan. En tykännyt.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Minkä sääntöpykälän perusteella? Sääntökirjasta:

Mikä näistä seitsemästä kohdasta toteutui tuossa E-Afrikka-Uruguay-pelin pilkkutilanteessa?

Siinähän se on aika selkeästikkin, juuri se missä rikkomalla estetään maalintekopaikassa olevaa kaveria. Ihmettelen oikeasti jos tuo ei ollut jollekkin selvä punaisen paikka. Toki siinä on otettava se huomioon että oliko tilanne oikeasti paitsio, mutta tuotahan tuomari ei huomannut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös