Otteluseurantaketju 18.6.2010

  • 26 344
  • 294

Cube

Jäsen
Harvoin vituttaa sellaisen pelin jälkeen, jossa suosikkijoukkue on noussut 0-2 tappioasemasta tasoihin. Nyt vituttaa melko isosti. Maalihan tuosta vaparitilanteesta olisi pitänyt tulla. En usko, että kukaan täysijärkinen ihminen voi väittää muuta.

Onneksi kisat eivät tuosta USA:n osalta vielä piloille menneet, mutta aika paljon mukavampi olisi tietysti ollut lähteä viimeiseen peliin 4 pisteestä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Oletko ihan vakavasti sitä mieltä että serbiä ei sattunut siinä tilanteessa? Siis jos itse potkaisee, se ei saa sattua? Hidastuksesta päätellen teki helvetin kipeää. Lisäksi dumari otti tähän menneen ajan kyllä lisäajassa huomioon, joten aika naurettavaa juttua taas liikkeellä. Ja rankun paikka?

No jos potkaisee vastustajaa rankkualueella osumatta palloon niin ei kai siitä voi mitään muuta antaa kuin rankun. Ja minä olen nähnyt sen verran monet valekuolemat serbeiltä aikasemmissakin kisoissa joten olisin hämmästynyt jos tämä serbikapu oikeasti loukkasi itsensä. Se loukkaantunut serbikapu olisi myös ansainnut kortin potkustaan.

Jenkkien ja Slovenian pelissä korttien jakolinja oli jälleen aivan eri kuin tuossa aikaisemmassa pelissä, tosin siinä saatiin vielä karmeampi tuomarivirhe kun jenkkien 3-2 voittomaali jäi käsittämättömän vihellyksen seurauksena syntymättä, tai siis syntyihän se mutta ei tuomarin mielestä laillisesti.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Harvoin vituttaa sellaisen pelin jälkeen, jossa suosikkijoukkue on noussut 0-2 tappioasemasta tasoihin. Nyt vituttaa melko isosti. Maalihan tuosta vaparitilanteesta olisi pitänyt tulla. En usko, että kukaan täysijärkinen ihminen voi väittää muuta.

Onneksi kisat eivät tuosta USA:n osalta vielä piloille menneet, mutta aika paljon mukavampi olisi tietysti ollut lähteä viimeiseen peliin 4 pisteestä.

Minulle kyse ei ollut suosikista, mutta mielellään näkisi pelien ratkeavan pelaajien, ei tuomareiden toimesta. Lohtua voi tuoda tietoisuus, että vaikka kansan Rooney katsoo Algeriaa alaviistoon, tasapeli ei ole todellakaan mahdoton tulos illan kamppailussa. Tämähän avaisi vielä kaikki mahdollisuudet, jopa Algerialle. Algerian voittoon en pysty uskomaan.

Nyt täytyy muistaa, että kummassakin maalissa pelaa vahanukke.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
En Kouris ole, mutta voin yrittää selittää. Elikä se Bocanegran (#3) kravattiote oli se indikaattori tuomarille viheltää rike jenkkien toimesta. Ja siitähän paikkeilta se pallo meni läpi aina #15:n jalkaan.

Hyvä Tumbi, stunttasit Kourista kiitettävällä tavalla. Tuon saman rikkeen näin.
 

Bili

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, HIFK, Anaheim
Koska viimeksi muuten on Länsi-Saksan tai Saksan pelaaja mokannut peliajalla rankkarin ennen tuota Polakki-Podolskyä?! Varmaan luulis, että on aika harvassa nuo.
 

Bili

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, HIFK, Anaheim
Ok, kiitoksia. Sen verran fiilistä täällä kerrankin päällä, ettei jaksanut edellisiä sivuja lukea läpi. Odotetaan siis lädit vs suur-saksa round 16 - siitä lähdetään.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Studio osoittaa ammattilaisuutensa pohtimalla kuka kolmikosta Barry-Gerrard-Lampard pelaa laidassa.

Sääli, että Hart ei saa pelata.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
, että vaikka kansan Rooney katsoo Algeriaa alaviistoon

Kansan Rooney ei varmaan katsele Algeriaa alaviistoon. Tai sitten katselee, mutta ei pelaa samassa lohkossa. Onhan "kansan Rooney" Pohjois-Korean Jong Tae-se. Wayne Rooney on vain Wayne Rooney. Vai onko?

Kiitos Miklu '10 odottaa Rooneylta vähintään kypärätemppua. Enpä usko, että sellaista nähdään. Sellainen rupinen 1-1-tulos on odotettavissa. Korkeintaan Englannille 2-1.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Comoon Algeria! Yllätykset jatkukoon!
 

J.Petke

Jäsen
Ketkä kaksi ei kuulu tuosta Englannin joukkueesta joukkoon?

Itseäni pelottaisi jos kannattamani joukkueen maalilla olisi David James. Heskeytä en viitsi kritisoida sillä se tietäisi paria tehtyä maalia.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lahm ei kyllä osunut palloon tuossa tilanteessa, jos siis tuo äskeinen mistä Serbia sai vaparin sivulta, ollenkaan. Hidastuksesta selvästi näki miten kontakti oli jalkaan, eikä ollenkaan palloon. Tosin Serbi kyllä tuli jo osittain kaatuneena tuohon kontaktiin. Ymmärrän että näitä pelejä katsellaan värilasit päässä, mutta kannattaisi nyt edes yrittää katsoa kuvaa, eikä vaahdota kaikenlaista mitä sylki suuhun tuo.


Palataan menneeseen. Silmäni eivät siis olleet sippurallaan ko. tilanteessa, kun sain matsista matskua silmien eteen ja pääsin katsomaan tilanteen uudestaan, saatoin todeta nähneeni oikein. Kannattaisi varmistaa asiansa mikäli alkaa muita kouluttamaan vaahtoamisesta. Se siitä.

Algerialle menestystä!
 

RDivis

Jäsen
Katsotaan nyt sitten, että onko Barry muka Englannin paidassa jotenkin mystisen hyvä niin, kuin monet väittävät. Cityssä hän oli kaudella paska
 

Apa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,NFL,jalkapallo ja persoonat
Jonkun verran kipsissä kuningattaren pojat vaikuttaisi olevan. Kaukana on karsintojen loisto, tiedä sitten mistä johtuu. Beckhamia tuo joukkue nyt tarvitsisi.
 

d2uce

Jäsen
Iloista peliä Algerialta toistaiseksi. Vaikuttaisi Ranskan farmissa pelaavan melko taitavia pelaajia hyvällä itseluottamuksella.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sellainen fiilis, että kohta Algeria tekee nopeasta vastaiskusta maalin. Carragher on tavallistakin epävarmempi ja hitaampi tänään.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Tähän mennessä on näyttänyt siltä että Englannin menestyksen kannalta olisi vain parempi ettei yhtään Pool pelaajaa löytyisi avauksesta. Puolustuksen tandemista nyt ei mitään tarvitse sanoakaan, mutta avauspelissä ihan kelvollisesti pelannut Gerrardkin on ollut toistaiseksi aivan yössä.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kansan Rooney ei varmaan katsele Algeriaa alaviistoon. Tai sitten katselee, mutta ei pelaa samassa lohkossa. Onhan "kansan Rooney" Pohjois-Korean Jong Tae-se. Wayne Rooney on vain Wayne Rooney. Vai onko?

Näin taitaa olla, kunhan irvailen brittien Rooneyn lausuntoa. Vieläkin Englanti voi voittaa, mutta Rooney keskittyi lähinnä kompurointiin, kerran taisi jopa vetää Algerian maalivahdin syliin.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Melkoiset vastakohdat oli juuri kentällä. Algeria liikkui ja kaverit reagoivat hyvin peliin mm. paineistamalla sinne missä sitä palloa pelattiin siinä missä Englannin kaverit vain seisoivat oli se pallo omilla tai ei. Ihmeen uneliasta ja aneemista touhua. Algerialta valitettavasti puuttuu se kunnon kärki, mutta muuten joukkue on varsin näppärä, tekninen ja nopea. Fyysisyyttäkin löytyy.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Voisin vahan kuvitella ettei Fabio ihan lempeita juttele tauolla noinkin vakuuttavan esityksen jalkeen. Aika paljon kertoo jo se etta Carraa voi melkein pitaa avausjakson parhaana brittina. Ainakin mies on talla hetkella ainut joka siella yrittaa pelata. Voi toki johtua siita ketteryyden puutteesta tuo.

Algeria pystyy jopa hallitsemaan keskikenttaa paremman liikkumisensa turvin. Briteilla ei nouse jalka ja kun pelia pitaisi rakentaa niin kaverit lahtevat pallollista karkuun minka ehtivat. Ei pystyta pelaamaan edes helppoa & lyhytta palloa ylospain.

Melkein taytyy toivoa etta SG filmaisi pilkun toisella jaksolla jotta tasta pisteet korjataan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös