Näinhä se on ja peli 5-1 jos nyt meni maaliin. Tästä voi olla hankala nousta ku koko jengi on ihan kipsissäKyllä taitaa TuTo ottaa tästä samalla aika hyvän henkisen yliotteen.
1-4 jatketaan. VT ei maalia. Nyt saa jännittää tuleeko TUTO:n kolmannen erän jäätyminen, joka on nähty aikaisemminkin.
Jos Nickerson enää pelaa tällä kaudella niin Mestis hyväksyy pelaajan vahingoittaminen. Puolen kentän vauhdilla kolmantenna miehenä Ruuskasta hyppytaklaus päähän. Ja Elomo vielä kiittelee poikaansa hyvästä työstä.
Itse taas katsoin että hienoa kun omaa miestä puolustettiin. Sitähän ei TUTO:ssa ole hetkeen nähtykään. Joukkuetta on saanut teloa mielin määrin joutumatta vastaamaan teoistaan. Toivottavasti Ruuskanen on kunnossa, mutta ei hän mikään puhdas pulmunen tuossa ollut lyötyään Mäkelää päähän.Kun tuo ei vaan kuulu lätkään. Ei edes kovaan lätkään.
Itse taas katsoin että hienoa kun omaa miestä puolustettiin. Sitähän ei TUTO:ssa ole hetkeen nähtykään. Joukkuetta on saanut teloa mielin määrin joutumatta vastaamaan teoistaan. Toivottavasti Ruuskanen on kunnossa, mutta ei hän mikään puhdas pulmunen tuossa ollut lyötyään Mäkelää päähän.
E. Tavallinen pulliainen 1-2 peliä. Matt 3-4 peliä.
Kukaan SaPKo:n pelaaja ei ole koskaan mennyt puolustamaan kaveriaan esim. maalin edustoilla. Tai jos ovat niin hiljaa hyssytellen tulleet paikalle..Just.Se tapahtuu lätkässä hanskat pudottamalla mies miestä vastaan, ei kolmantena hanskat ja maila ylhäällä päähän.
Kukaan SaPKo:n pelaaja ei ole koskaan mennyt puolustamaan kaveriaan esim. maalin edustoilla. Tai jos ovat niin hiljaa hyssytellen tulleet paikalle..Just.
e. SaPKo veska pois