benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eikö Petmanni koskenut kun ei tullut syöttöpistettä?
 
"Varmistaaksemme mahdollisimman korkeatasoiset keskustelupalstat,
emme valitettavasti myöntää kirjoitusoikeuksia automaattisesti kaikille hakijoille" -Modet

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaa
Press ollut yllävän kehno näissä muutamassa pelissä. Omassa päässä aivan hukassa eikä tuo mitään lisää hyök päähänkään ainakaan toistaiseksi
 
How can you have any pudding if you don't eat yer meat?

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Poterovahdit
Siinä missä pelissä oli hyvää, niin paljon enemmän on vielä parannettavaa. Yksittäisistä pelaajista ehdottomasti parhaimmat olivat Petman x2, Liedes, Tammela, Westerholm sekä puolustuksesta Laitinen ja Kukkonen. Press oli luvattoman sekaisin pelissä ja otteet ovat toistaiseksi yhtä heikkoja mitä Pitsiturnauksessa. Pospisil sortui ajoittain todella isoon yliyrittämiseen jonka seurauksena tuli aivan juniorien virheitä.

Muista pelaajista Nemecek täytti ruutunsa hyvin ja Klok myös parantanut viime perjantaista. Elon liike on kyllä parantunut huomattavasti ja vastaavasti Nyman vaikuttaa yhtä köykäiseltä kuin viime kaudella.

Summasummaarum. Yksittäisen pelin perusteella Petmanien paikka on ehdottomasti Liigan puolella. Joukkuepeli odotetun sekainen, mutta vaikeuksia olen alkukaudelle povannutkin.

Lauantaina mennään uudestaan ja katsotaan joko Press olisi peliään parantanut. Sitä täytyy ehdottomasti tulla, kun oli takalinjojen heikoin tekijä.
 
Viimeksi muokattu:
1963

JD #17

Foreman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Meidän Villet, Pikku-Killeri
Oli taidettu tuomarit kaivaa jostain kiekko67-piireistä tms. Danforthin naurettava ulosajo alkuminuuteilla ja sitten kolmannessa erässä vähintäänkin samanlainen napautus Koivistoa (?) naamaan ja siitä 2 minuuttia.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä enemmän tiedät, sitä paremmin tiedät, miten vähän tiedät

Foreman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Meidän Villet, Pikku-Killeri
Press oli kuin pujottelukeppi. Runkosarjassa ei voi enää noin löysästi pelata.
Ei huolta, vasta eka täysmittanen harjoituspeli.
Kyllä pujottelukeppejä löytyi huomattavasti enemmän aitojen leiristä.

Kokonaiskuva jengistä jäi positiivisen puolelle
 
Mitä enemmän tiedät, sitä paremmin tiedät, miten vähän tiedät

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Poterovahdit
Kokonaiskuva jengistä jäi positiivisen puolelle
Kokonaiskuva kyllä, vaikka lopputulos olikin tappio. Pelillisesti Lukko oli kyllä jopa melko selvästi niskan päällä, tosin TPS oli mielestäni erittäin kesäterässä, vaikkakin paransi peliään kuin sika juoksuaan. Palloseuran puolustusalueen pelaaminen oli koko pelin ajan yllättävänkin heikkoa Lukon karvauksen alla, joista syntyi huonoja kiekollisia ratkaisuja. Joukkuepelistä Lukon osalta voi todeta juurikin tämän tehokkaan ja yllättävän korkeankin karvauksen positiiviseksi asiaksi. Avauspelaaminen, puolustuspelaaminen, hyökkäyspelaaminen ja ylivoima vaativatkin sitten tehokasta harjoittelua, näiden taso oli juurikin sitä mitä voi odottaa ensimmäisen 1.5 vko jäällä olemisen jälkeen.
 
1963

JD #17

Pistelinko87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kesälomalla
Lukas Klok vienyt Lukon ylivoimalla johtoon vain 55 sekunnin pelin jälkeen.
 
29.2.2020. Ässät - Lukko 1-7. Porilaisilla meni kyseinen ottelu pahasti tunteisiin! Naurattaa vieläkin kun 1-7 tilanteessa porilainen dj laittaa soimaan omilleen, eli Ässille "mikä on kun ei taidot riitä"-kappaleen. Pysy aina pikkuveljenä :)

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Kristián Pospíšil
1-1 ensimmäisen erän jälkeen. Lukolle pari tyhmää jäähyä, joista jälkimmäisestä Ässät rokotti. Koivistoisen maali myös ylivoimalla. Melko tasaista vääntöä, Lukolla muutama pidempi pyöritys.
 
Joku kaunis päivä se tulee.

Lukko4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko,Real Madrid
1-1 Ekan erän jälkeen siis. Koivistoinen vei ylivoimalla Lukon johtoon. Klokille ja Tammelalle syötöt. Ässien Appelgren tasoitti ylivoimalla 1-1:een.
 

sohvakoutsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran dream team
Kuka Lukon pelaaja pääsi nokikkain Tarasovin kanssa? Siinä oli tonttia, eikä kyllä tainnut kaukana olla. Osuiko jopa olkapäähän ja siitä plekseihin.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Sopaselta pelkkiä huonoja ratkaisuja koko ajan. Elo täysin pois pelistä. Pelaako edes. Lehtinen pelaa edelleen perse maalin sisällä. Jooa Tommi Taimi tekee sille maaleja pienestä kulmasta etuyläseen.
 
Kiekon maksoi UTURA!

RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings
Danforth. Aina. Joka pelissä viisi läpiajoa, kun ketään ei pysy sen perässä. Viimeistely näissä ollut toki heikkoa.
Toisaalta ei kyllä pelaisi täällä jos osaisi tehdä maalejakin tuon nopeuden lisäksi. Mut hyvä näinkin.
 
"Missä välissä ihmisten elämästä noin niinkuin yleensä tulee niin paskaa, että kääntävät suunnilleen kelkkansa täysin toiseen suuntaan kun kyseessä esimerkiksi musiikki? Jos parikymppisenä Iron Maiden on hyvä, niin perheen perustamisen ja talon rakentamisen on aika siirtyä Grönin Eikkaan?" - Le Banner

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tammela taisi loukkaantua. Ensimmäisessä erässä tuli myöhäinen taklaus selkään eikä ole sen jälkeen kentällä näkynyt.
 
Poterossa.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy