Mainos

Otteluseuranta (Ilves)

  • 69 590
  • 239
Tila
Viestiketju on suljettu.

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Vallin sanoi hyvin Liigaliven lopussa, että ottivat Kärpissä -15 vai -16 kuus ekaa ottelua turpaan ja sen jälkeen laitto voittoennätykset uusiksi.

Mitään tällaistahan ei oikeasti kyllä ole tapahtunut, että sikäli aika huono ottaa tavoitteeksi tai osoitukseksi kolmella tappiolla aloittamisen merkityksettömyydestä.

Sen sijaan Ilves ihan oikeasti aloitti kauden 1995-96 häviämällä seitsemän ottelua putkeen ja venyi kuitenkin lopulta kahdeksanneksi vaikka kierroksia oli vain 50, eli kyllä tuolta kuuden joukkoon kerkeää vielä ihan hyvin 57 kierroksessa. Tässä tilanteessa parempi kuitenkin edetä peli kerrallaan, ensin yksi voitto, sitten toinen ja niin edelleen.
 

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitään tällaistahan ei oikeasti kyllä ole tapahtunut, että sikäli aika huono ottaa tavoitteeksi tai osoitukseksi kolmella tappiolla aloittamisen merkityksettömyydestä.
Ei näköjään. Lienee tarkoittanut kautta 2013-14:


Pointtinani kuitenkin lähinnä se, että en lähtisi kolmen ottelun jälkeen painamaan paniikkinappulaa. Kivahan se olisi tietenkin olisi, että pisteitä olisi tässä vaiheessa kautta 7-9 pistettä nollan sijaan. Kyllähän nää hyvät alut on Ilveksessä lähimenneisyydestä nähty. Menis nyt tällä kertaa vähän eri lailla.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Tästä 100€ veto?

Vuodet vierii, mutta mikään ei muutu, kaikki on taas niin paskaa, paitsi kusi. Facebookissakin sai hyvät naurut (taas) Ilves Tampere -ryhmässä, kun Kivelle ehdotetaan potkuja ja Maalahti sekä Kolppanen heitetty bussin alle, muun joukkueen ohessa toki.

Kautta on jäljellä 57 ottelua, Vallin sanoi hyvin Liigaliven lopussa, että ottivat Kärpissä -15 vai -16 kuus ekaa ottelua turpaan ja sen jälkeen laitto voittoennätykset uusiksi.
Otatko sinä vedon siitä, että voittoennätys menee uusiksi Ilveksen toimesta? Se on yllättävän yleistä, että kritiikkiä tulee, jos kauden kolme ekaa peliä tulee turpaan ja puolustuspeli on ollut aivan pihalla.
 

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Otatko sinä vedon siitä, että voittoennätys menee uusiksi Ilveksen toimesta? Se on yllättävän yleistä, että kritiikkiä tulee, jos kauden kolme ekaa peliä tulee turpaan ja puolustuspeli on ollut aivan pihalla.
Pointti näköjään viuhui sielläkin selkeästi ohi ja yli, mutta ei se mitään! Mennään eteenpäin, niinkuin Ilveskin varmasti menee. Hyvää oppia nuorelle joukkueelle, joille saattoi hieman pää nousta pilviin kovien ennakkohehkutusten perusteella.
 
Heh.. Nyt kysymys on ILVEKSESTÄ! Eivät todellakaan tule tekemään tuota Kärppien temppua. Ootko muuten valmis lyömään 100e vedon Ilveksen varsinaisesta pudostuspelipaikasta? Mä veikkaan ettei tolla valmennuksella tule sinne pääsemään.

Mä voin lyödä tämän vedon. Eli sanon että Ilves on runkosarjan päätteeksi kuuden parhaan joukossa ja sinä sanot että ei ole.

Sopiiko näin?
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Pointti näköjään viuhui sielläkin selkeästi ohi ja yli, mutta ei se mitään! Mennään eteenpäin, niinkuin Ilveskin varmasti menee. Hyvää oppia nuorelle joukkueelle, joille saattoi hieman pää nousta pilviin kovien ennakkohehkutusten perusteella.
Uskoisin, että molemmilta taisi mennä toisen pointti ohi. Mutta kuten kirjoitit, mennään eteenpäin.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Hyvää oppia nuorelle joukkueelle, joille saattoi hieman pää nousta pilviin kovien ennakkohehkutusten perusteella.

Tämä on erittäin hyvä ohje myös muutamille kannattajille. Perjantain Kärpät-peliin ei pitäisi ainakaan kenenkään jännittää ylimääräistä sen verran ylivoimainen suosikki vieras on etukäteen, mutta täysin voitettavissa. Kyllä se siitä lähtee...
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mitään tällaistahan ei oikeasti kyllä ole tapahtunut, että sikäli aika huono ottaa tavoitteeksi tai osoitukseksi kolmella tappiolla aloittamisen merkityksettömyydestä.
Ei näköjään. Lienee tarkoittanut kautta 2013-14:
Tokihan tuossa oli Arskalla jonkin verran värikynää mukana ja tuolla kaudella 2013-14 ei siis myöskään tullut mitään kuuden tappion putkea kauden alkuun. Ensin tuli kolme voittoa (pari toki rankkareilla), sitten neljä tappiota putkeen (yksi rankkareilla) ja tämän jälkeen sitten se 17 voittoa putkeen. Näistä 13 oli suoria kolmen pisteen voittoja ja sitten neljä meni rankkareille asti.

Sitä en tiedä että onko tällä mitään tekemistä Ilveksen kanssa. Paitsi sen verran että tuon neljän ottelun tappioputken viimeinen peli oli Ilvestä vastaan ja vastaavasti Ilves myös päätti tuon 17 ottelun voittoputken.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Laaksonen ei tällä hetkellä ole liigatasoa. Mikäli Ilves meinaa yhtäkään peliä voittaa, niin tällaiset hasardit ja omaan pussiin pelaajat eivät voi olla kaukalossa. Nyt heti erätauolla vilttiin ja Salmela Parikan pariksi.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ollut luvattoman heikko jo treenipeleistä lähtien. Laitamäelle ja Hatakalle vastuuta, jos nopeasti ei Oskari herää tähän kauteen.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Vittu se meni taas hienosti.

Huomenna ei ole muuta vaihtoehtoa kuin täydet pisteet.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Helposti vei Kärpät lopulta pisteet. Huolestuttavalta vaikuttaa, ei ole oltu lähellä pisteitä kuin avauskierroksella. Joka pelissä joku osa-alue pettää, tänään ylivoima ja pakkipari Laaksonen-Salmela ratkaisuhetkillä.
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Vaikeaa on tällä hetkellä Ilveksellä. Tosin ei nyt neljän pelin jälkeen kannata paniikki nappulaa painella, mutta kyllä ensimmäisen voiton olisi syytä tulla pian.
 

Pablito

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, Toronto Maple Leafs
Mitä Parikalle on tapahtunut kesän aikana? Nyt neljään peliin enemmän virheitä kuin koko viime kaudella.

Laaksosesta ei tarvitse edes mainita enää mitään...
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kato nyt vedetään vaistoilla, ei tarvita mitään sapluunaa. Eht-tason jätkätkin vetää pitkin vittuja tämän hetken Ilveksessä. Kuka noista koutseista on vastuussa pakeista?
 

Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Laaksonen voisi nyt olla poppareilla pari peliä. Sitten hieman nöyrempänä takaisin, niin että saisi edes helpot pakki-pakki syötöt onnistumaan. Tällä hetkellä valitettavasti herrasta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaaha...arvostamani Eemeli Suomen kurssi sukeltaa sukelluksen myötä. Ajattelin, että Eemeli olisi kunnon lätkäjätkä, joka kunnioittaisi peliä. Filmaaminen ei kuulu jääkiekkoon....paitsi pienellä varauksella pudotuspeleihin...

Ja toinen komea sukellus... Hieno mies Peltola...

Onko teillä oikeesti noin ämmä joukkue? Miten valmennus hyväksyy ton?
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ai saakeli kun maistuu hyvältä! Kolahti filmi omaan nilkkaan! Hyvä niko!!!

Ääh väsynyt provo. Me ilvesläiset ryvemme tällä hetkellä niin syvällä omassa paskassamme, että ei tunnu missään nuo. Näköjään tää organisaatio löytää aina uusia tapoja pettää. Toi peli on jotain surkuhupaisaa tällä hetkellä, ja materiaalin taakse ei voi mennä yhtään.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Thomson ja Laaksonen vilttiin. Nämä kaverit tekevät järkyttävän määrän virheitä joka peliin. Reservissä kumminkin on Salmela, Hatakka ja Laitamäki. Ja otetaan se Vainio takasin sitten sieltä Raumalta. Toki voi olla, että marraskuun alussa ollaan jo 20 pistettä sääliviivaakin jäljessä. Silloin ei tarvitse enään muuta kuin myydä jätkiä.
 
Suosikkijoukkue
Koovee
Ihan käsittämätön tuomarivirhe kolmannessa erässä, kun peli vihellettiin poikki pelin pyöriessä ipan päädyssä. Miten tällaista voi tapahtua nykypäivänä ammattilaisliigassa. Toki inhimillistä, mutta tällasiin tilanteisiin pitäis olla varautunut aina, ja vielä kun tilanne oli mikä oli. Tuomarien paremmalla kommunikaatiolla, ja jopa valmennuksen ja tuomariston välisellä kommunikaatiolla, tällaiset tilanteet tulisi välttää tulevaisuudessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös