Voi voi, pitkä syksy siis tuloillaan. Onneksi en ole vielä laittanut kanavatilausta sisäänNyt on vasta syyskuu, mutta Tappara on jo marraskuussa.
Voi voi, pitkä syksy siis tuloillaan. Onneksi en ole vielä laittanut kanavatilausta sisäänNyt on vasta syyskuu, mutta Tappara on jo marraskuussa.
Kyllähän Sveitsinpoika äskenkin koitti kaikkensa karkuun, mutta Levtchi kahvasi tykimminNo vois siinä tehä muutakin kun seistä kiekon kanssa kuin tikku paskassa.
2-1 -hyökkäyksiä solkenaan ja ratkaisut toinen toistaan paskempia.
Jäniskevennys.Pupukoppimaali.
Olis kiva nähdä joku tilasto näistä pitemmältä ajalta. Nyt pitäis rohkeesti koittaa vaan saada vaikka laukaus näistä.
Niska kyyryssä kulmaan, 180 asteen käännös laidan kautta ja kiekko alas saman puolen pakille joko suoraan tai laidan kautta. Joskus tämän nähnytKulmaan vaan kiekon kanssa ja haetaan rohkeasti syöttöä viivaan Austinille.
Onko beessi värjäytynyt betoninharmaaksi?Tapola alkaa hyytyä. Tesoman valot ei tee oikeutta neuleille. Näyttää kylmänharmailta.
Onko beessi värjäytynyt betoninharmaaksi?
Iloiselle 40-luvulle? Oliko silloin muita kuin valkoisen, mustan ja harmaan eri sävyjä?Viime viikonloppuna oltiin värimaailmassa 70-luvun Länsi-Saksassa. Nyt on menty 30 vuotta taaksepäin.
Tapola alkaa hyytyä. Tesoman valot ei tee oikeutta neuleille. Näyttää kylmänharmailta.
Marraskuussa rusketus on muisto vain ja päällä joku kulahtanut flanellipaita.
Peltolabeater pikkutakin päällä?Tammikuussa ehkä sit wifebeaterilla.
Siellä oli todella monta suoraan syötöstä paikkaa, Kuusela playmakerina oikeassa siivessä. Platzer taisi olla ainoa mahdollisuus. Ehkä ne ovat todenneet, että laitetaan lihaa silmien eteen ja Steve heittää kantalättyä, kun veskari näkee maskimiehen sikaniskan? Turha sitä on vaikeata hieroa, kun homma toimii.Kiekko Austinille viivaan
???
Voitto
Tuollaisen nerokkaan strategian on Tapola laatinut. On se velho.