Otteluseuranta (CHL)

  • 270 655
  • 5 217

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Ihmettelin miten voi tälläisessä ottelussa olla sveitsiläiset tuomarit.
Näissä alkulohkopeleissä on aina ollut toinen tuomari kotimaasta ja sillä parina joku ulkomainen tuomari. Tuolla Kerhon pelissä toinen tuomari on Ruotsista. Pudotuspeleissä on sitten puolueettomista maista päätuomarit.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Ihan voitettavissa molemmat pelit jos vain pysyttäisiin jäähyboksista poissa. Toivoin että Miro olisi ton Morantin käynyt ottelun lopussa niistämässä, mutta nyt lävähti uuno kortti pöytään aivan liian varhain ja hepposin perustein. Tuomarit vähän tarjoilikin Kerholle toisessa erässä. Tarvisi tasakentällisinkin saada jotain aikaa ja myös muukin kuin Innala. Innala muuten otetaan aika vitun kovaa, toivottavasti ei käy mitään.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tasoittuihan se peli toiseen erään, kuten odotettua oli. Eu tullut Zug enää päälle samalla höyryllä ja HPK pääsi myös rakentelemaan omaa peliään. Jäähytasapainokin tasoittui(vaikka ei jäähyjen tietenkään pidä tasan mennä) ja Kerhon yv pyöri ihan mallikkaasti mutta olis saanut toisenkin maalin vielä pistää. Erän lopun 3vs5 oli liian paha paikka mutta kyllä tässä pisteille on vielä hyvät saumat, kunhan liike vain pysyy eikä jäädä katselemaan mitä kaveri tekee.

Aika kuuma peli ollut kyllä ja sehän on kiva, että herättää tunteita.
 

Kymppitonni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Philadelphia Flyers
Tikka voi hoidella patongin, kunhan pitää huolen, että puhelimeen vastataan. Mielestäni kerho pääsi jo paremmin peliin mukaan, kolmanessa sitten tasoihin ja ohi.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt kun katsoi uudestaan mistä tuo Karjalaisen mylly lähti, niin olipa aikamoinen housuunpaskominen Zugin jätkältä. Pari kertaa uskalsi antaa kyynärvartta naamaan, mutta sitten ei vastannutkaan puhelimeen.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Huhhu Krivosikilta semmone rystymaali sitten!
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Krivosik on nostanut tasoaan huomattavasti. Hieno maali!
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Voi vittu. Zugin äijä täysin umohdettu toiselle kulmalle. Voutilainen ei mahda mitään.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja Zug takas johtoon, Thorell passaa.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Nikkilällä joku tunti aikaa katsoa mihin vetää ja laittaa suoraan katsomoon.

Aika paljon on Kerho antanut tasoitustusta näillä helpoilla jäähyillä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Voutilainen on joutunut painimaan enemmän pelaajien kanssa kuin Kukkosen Lasse keskimäärin per peli. Tuo Klinbergin makaaminen molarin päälle oli ihan tahallinen. Viime vuonna Liigassa oltiin liiankin tarkkoja, mutta ei tääkään hienoa ole kun molari painii koko ajan jonkun kanssa.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Tuomari kampitti Tikan
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös